Kontrollikokeita ottaisivat vuoden välein. Meni usein parikin vuotta väliin. Viime vuonna se tapahtui helmikuussa. En tunne tarvetta tällä hetkellä. Tosin talven aikana oli hikoilua aamuyöstä ja syke hiukan korkeampi ja välillä nopeakin. Syke pysyi yli viiden kymmenen. Eilen torstaiaamuna olin poikkeuksellisen virkeä. Syke tänään entisellään; 45 .
Nyt söin hiukan liikaa. Siitä seurasi oire, josta ei lääkärit eikä artikkelit selosta. Keskittyvät rintakipuun ja käsivarsioireisiin. Jostain kirjasta löytyi olkapään oire, kipu. Terävä kipu tuntuu pistemäisenä jossain olkanivelen ja solisluun välissä. Vain silloin kun syö liikaa. Kirjassa mainittiinn rasvainen ruoka, mutta ennen leikkausta se tuntui, vaikka söin mannavelliä. Kipu tuli niin kovana, että heittäydyin lattialle selälleni ja yritin olla niin ettei koskisi. Kipu reagoi hengitykseen ja hellitti vähitellen noin varttitunnissa. Enhän voinut tietää sitä sydänperäiseksi, kun en mistään kuullut, enkä tietäisi varmuudella ellen olisi jostain kirjasta löytänyt.
Kipu tuli lievänä nyt syönnin jälkeen. Tutkailin sitä oireen aikana. Kiinnitin huomiota entistä tarkkaavammin. Kivun hieman hellittäessä se tuntui aavistuksen isommalla alalla, aivan kuin heijastaisi kaulan suuntaan. Valtimoko?
Akuutti-lääkäri sanoi: " Jos oire on samanlainen kuin ennen leikkausta, on syytä lääkärille. "
Olkapään oire on samanlainen, mutta en sitä murehdi, enkä säiky, en mene sen takia lääkärille. Varsinaista, selvää rintakipua ei minulla ollut. Oirettani en osaa, enkä kellekään osannut selostaa. Se on oman laaatuisensa. Lähinnä hengenahdistusta. " Rinnan korvennuskaan " ei kuulosta oikealta ilmaisulta. Hapenpuutteesta se kuitenkin kertoo.
Muutamia vuosia sitten se oire tuli uidessa muutaman altaanmitan jälkeen, vaikka uin matelemalla. Parin- kolmensadan metrin uituani oli pakko nousta pois. Juoksemaan en pystynyt ollenkaan. Liikuntaa varten ostin käytetyn polkupyörän. Pyöräilyäkin rajoitti, mutta pyörä kulkee pienen matkaa polkemattakin. Parinsadan metrin käveltyänikin täytyi joskus palata kotiin. Päähänkin vaikutti; suorastaan höperehdin. Uimahallissa lepäsin henkeä haukkoen altaan päässä. Keskustelu:
--- Ottaako henkeen?
--- En jaksa kunnolla uijja.
--- Elä ui, jos et jaksa!
Eihän se niin mene, että jää liikkumattomaksi. Nyt ei tarvitse levätä välillä minuuttikaupalla. Vaivat ovat vähinä ja pystyn hiljalleen uimaan kilometrin. Kunto kohentui ja lyhensin matkaa ja pystyn käyttämään hiukan enemmän vähiä voimiani kuntoillakseni.
Mikähän teki semmoisen, että talvellla 2010 laihduin lyhyessä ajassa, ehkä parissa kuukaudessa neljä kiloa 67 - 63. Ei näyttänyt hyvältä.
Tommoista kokiessa sitkeinkin sissi taipuu. Varsinkin kun aikaisempaa aihetta oli. Kokeessa hemoglobiini 127 . Kävin Mehiläisessä ultraäänikokeessa. Suonenjoella rasituskokeessa. Siinäkin vaiheessa kysyivät kivun tunnetta asteikolla 1-10. Mutta kun semmoista kipua ei minulla ole. Enkä ole luulosairas, enkä valehtele. Suhtaudun kyynisesti koko kipuasteikkoon. Abstrakti ei taivu mihinkään asteikkoon. Potilas voi sanoa mitä tahansa ja sanookin sen minkä uskoo olevan hyödyllistä. Mahdollisimman suuri numero. Eivät taida tutkia miten moni siinä tilanteessa valehtelee?
Poljin ja poljin. Oire tuli jossain vaiheessa ja voimistui. Polkeminen loppui kuin seinään. Uuvuin totaalisesti. Lääkärimies sanoi: "--- Kaksi pykälää jäi vaille." Hoituri kysyi kivun numeroa. Uupumuksen numeroa ei kysynyt, se oli korkea.
Tutkimustuloksia saivat. Mutta mitä minä sain? Selvisi tietenkin, etten aivan kuoleman kynnyksellä ole. Hemoglobiinin alentumisen takia kiinnitin huomiota raudan saantiin. Urheilutahon kuulemistani tutkimustuloksista otin oppia. Käytän joka päivä nokkosta. Muita heiniä en käytä. Pyrin syömään yhden tomaatin. Vaihdellen rypäleitä, omenia, banaaneja. Vähän kutakin . Lihaa, kaalia, porkkanoita, sipulia ruuanlaittoon. Perunoitakin ja munia. Vuoden kuluttua hbl normalisoitui 149.
Kunnon kohentuminen ei ollut pelkkä uskomus. Mittaustulokset kertoo saman suuntaisesti.
Huonoimmassa kunnossani arvelin jo noutajan tulevan. Pohdin; vieläköhän operoivat näin vanhaa?
Varsinainen käänne tapahtui, kun satuin katsomaan " taakseni " ja näin pytyssä kourallisen hiilenmustia nokareita. Etupuolellakin vilahti joskus verta. Primaspan oli jo pienennetty 20 - 10. Jätin sen kokonaan pois. Kunto tuntuu kohentuvan jatkuvasti. Tämän ikäisellä se ei tapahdu "harppomalla ", vaan " hiipien ".
