Syksyn aavistus

Meneillään keskikesä, mutta tihkusade ja viileys muistuttavat tulevasta. Maan antimien kypsyminenkin kertoo ajan kulusta.
Vadelmia etsin ratapenkereeltä.  Kypsiäkin oli, mutta en pysty siitä paikasta keräämään. Jyrkällä seisominen käy voimille, enkä hallitse tasapainoani.  Syksy tulee minuunkin.

Mustikoita on viime kesältä pakastin puolillaan.  Riittäisivät reilusti seuraavan sadon  valmistumiseen.  Jos löytäisi vadelmia mausteeksi, voisi mehustella.

Laiskana läksin autolla. Lylymäen tietä viime kesän apajapaikoille.  Lyöneet rajusti metsää nurin. Suuret pinot ja satoja metrejä pitkät kantokasat ja latvusläjät hämäsivät. Ajoin pitemmälle mitä aioin.
Käännyin ja parkkeerasi autoni pienelle hiekanottopaikalle.
Sinä oli jo yksi auto.  Toyota sekin, henkilömalli.  Avensis, kuten omanikin. Oli jotenkin selvää, että samalla asialla.

Kävelin tuttuun männikköön.  Mustikoita on.  Ei yhtä paljon kuin viime kesänä, mutta muutamia kohtuullisen runsaita alueita.  Saa sieltä sankollisia. Mummot keräävät mielellään läheltä tietä.  Riittää mummoille ja minulle.

Kuljin viime kesän sienipaikan läpi. Muutamia toukkien syömiä haperoita. Ei kanttarelleja.  Tulin metsästä sopivasti autojen luo. Toiselta puolen nuoren männikön väleistä näkyi tulija.  Tulimme autojen luo yhtäaikaa.  Naisella pieni valkoinen astia.  Keskusteli ohikulkevan koirankusettajan kanssa. Uteliaalle näytti saalistaan.  Vähän mustikoita, litra tai enemmän. Valitti sadetta ja sanoi mattojensa olevan ulkona. Käsin keräävä pienen astian kanssa ei tee kateelliseksi.  Eikä nainen näyttänyt tietävän tarkalleen, koska keräsi nuoresta männiköstä, jossa tiesin marjoja olevan niukasti.
Minulle sanoi pienistä marjoista.  Saman havainnon tein.  Viime vuotiseen verrattuna enemmän pieniä.  Kerroin hänelle kuulemani seikat.  Joku tieteilijä sanoi pölyttäjien puutteen jättävän marjoja pieniksi.  Mehiläiskasvattaja sanoi pesien seutuvilla mustikoiden kasvavan isoiksi.

Sataa siinä määrin ettei tarvitse kerätä ja huomiseksi arvelin meneväni toisiin harrastuksiin.
Kenties tulevalla viikolla?

Räksän poikaset

Istuin tuolissani.  Katselin puoliavoimin silmin vanhan talon suuntaan. Lehvistössä näkyi jotain ruskeaa.  Mikähän siinä räpiköi?  Näytti epämääräisen muotoiselta.  Aikansa säheltäessään sai siipensä supistettua järjestykseen ja muodostui linnun piirteet. Räksähän siinä! Miksi se tuolla tavalla? Näkyi toinen ja kolmas. Liikehtivät oksistossa epävarmasti.
Ahaa! Räksän poikue lähtenyt kotipesästään suuren maailman seikkailuihin!
Räpiköivä lentonsa ei osunut joka kerralla tukevalle oksalle. Räpyttelivät lyhyitä lentelyjä.

Monirunkoinen pensas,  reilun viisi metriä korkea on kasvattanut punertavia marjoja.  Vastikään kypsyneet. Niitä räksät tavoittelivat nokkiinsa.
Suunnassani lähinnä oleva lennähti oksan latvalle, joka oli liian hento.  Oksa taipui nopeasti alaspäin ja linnun ote kirposi.  Räksä putosi maata kohti.  Sai kuitenkin kohennettua itsensä lentoasentoon ja nousi lähelle talon räystästä.  Tavoitti tukevamman oksan.

Yksi kisailija nökötti kuivalla lehdettömällä oksalla.   Jäykkä  oksa oli sopiva levähdyspaikaksi. Kuivalla oksalla istuja kurkotteli ylöspäin. Hypähti siivilleen. Yritti puolisen metriä ylemmälle  monihaaraiselle oksalle.  Hentojen oksien latvarykelmä hämäsi. Räksä ei saanut otetta, vaan luisui lähtöpaikkaansa. Yritti toisen kerran. Yritti kolmannen.  Viimein oppi.  Lensi edellisiä yrityksiään ylemmäs ja pääsi laskeutumaan oksistolle yläsuunnasta.

Räksäliikenne hiljeni. Väsyivätkö?  Tuli kaksi pikkulintua nokkimaan marjoja. Mitä lie linut lajiaan, en tunne, mutta ei ole tarviskaan. Lintuja lentelee. Useimpia en tunnista, enkä enää välitä opetella.  Käyttäytymistä tarkkailen, kun kohdalle sattuu.  En kyttää.

Pikkulinnut vaikuttivat trapetsitaitureilta verrattuna räksänpoikasiin.  Kaikkein hennoimpienkin oksien latvahuippuihin tarttuivat erehtymättä. Nokkivat punertavia marjoja.  Linnuille oli samantekevää, missä asennossa olivat.  Oksa sai heilua suuressakin kaaressa, eivätkä nokkijat häiriintyneet.

Niinhän meillä ihmisilläkin.  Alkulento aina haparoivaa.  Toiset osaavat peremmin kuin toiset. 

Pohjolan sotilaat

Vilauttivat ruudussa Ruotsin puolustusvoimain komentajaa.  Mitättömän vaikutelma. Tullut esille Pohjoismaiden puolustusliitto ja sitä varten perustetaan Pohjoismainen pataljoona.  Voi pyhä Yrjö!
Mitä virkaa semmoisella on?  Vain leikkimistä, kuin tinasotilailla, tai nykyilmaisulla paperisotilailla.  Tuleehan semmoinen leikkiminen  halvemmaksi kuin Horneteilla pörrääminen.
 Islannin ilmavalvonta! Mitä siellä valvotaan?  Typerää touhua, täysin tarpeetonta. Jos satelliiteista voivat lukea maan päällä ihmisen kädestä sanomalehteä!?  Pystyvätkö lentäjät samaan?  USA ja Venäjä tietävät kaiken tarpeellisen, eivät ne kysy pohjolan lentäjiltä. Meidän hallituksen edustajat tulevat narratuiksi.  Vakuuttavalla äänenpainolla todistelevat Horneteilla leikkimisen tarvetta!  Todistelevat omaa tärkeyttään.

Pohjoismainen puolustusliitto on vanha ajatus. Todennäköisesti vanhentunutkin.  Eivät näytä muistavan (tietävän?) Paasikiveä.  Paasikiven muistelmista se löytyy. Muistelee Moskovan aikojaan.

Ruotsalainen rasismi näkyy.  Paasikivi mainitsee usein hyvän ystävänsä Ruotsin Suurlähettiläs Assarssonin.  Mutta Assarssonin muistelmissa samoilta ajoilta ei mainita kertaakaan Paasikiveä.   Eikö Assarsson tavannut Moskovassa Paasikiveä tai ollut ystävä ollenkaan, vaikka Paasikivi sanoo Assarssonia vieläpä hyväksi sellaiseksi!?
Assarsson valittaa raskasta kokemustaan Molotovin puhuttelussa.  Sanoo helpottaneen hieman, luettuaan Macciavellin Ruhtinasta.  Vertaa Stalinia. 
Assarssonin vaikeudet olivat leikin tekoa Paasikiven kokemaan.

Ruotsalainen poliitikko sai omiltaan satikutia, erehtyessään lausumaan puhtaan totuuden: "Onneksi meillä on suomalaiset."  Herätti närkästystä.  Ajatuksella voi leikkiä:  Entä jos Venäjä oli Ruotsin rajalla? 
Neuvostoliittolaisia sotilaita evästivät: " Kun tapaatte Torniossa ruotsalaisia, olkaa heille ystävällisiä".

Paasikivi menee käytäntöön:  Ruotsi toimittaisi materiaalia ja suomi uhraisi verta.  Lyhyesti sanottuna sillä tavalla.
Meikäläisen tiedon muruset perustuvat julkisista lähteistä lukemaani.  Semoisen muistan jostakin, että Saksa kielsi Ruotsia toimittamasta Saksasta ostamiaan aseita Suomelle.  Ruotsi kiersi kieltoa siten, että toimitti entisiä aseitaan.  Tapahtuiko niin?  Kyllä kai.  Talvisotaan tuli Ruotsista vapaaehtoisia.


Uskottava puolustus.  Mitä se on?  Teoretisoineet, miten kauan Ruotsi pystyy puolustautumaan?  Montako tuntia?  Suomen johto vakuuttaa puolustuskykyämme.  Onko sitä?  Kenellä on riittävästi?  Ydinaseita omistavat valtiot pystyvät tuhoamaan maapallon moneen kertaan.  Luulisi että yksikin kerta riittää!
Siitä voi päätellä, että suurvalta voi halutessaan autioittaa niin Suomen kuin Ruotsinkin.  Eikä siihen mene monta tuntia!!  Eikä yhdenkään sotilaan tarvitse tallata maaperäämme!

En käsitä, miksi Suomi ostaa sotakoneita?  Miten paljon niitä pitää olla, että menestytään sodassa? Hornetteihin tuhlattiin ja tuhlataan käsittämättömiä summia.  Vastapainoksi lakkautetaan varuskuntia, kun rahat eivät riitä?!  Mitä hävittäjäkoneilla tehdään, jos miehet lihovat ja veltostuvat?  Jos siirrytään ammattiarmeijaan, siitä on helppo luopua! Vai onko?
Suomen tai Ruotsin ammattiarmeijalla ei ole mitään tekoa.  Elinvoimainen ja voimakastahtoinen kansa muodostaa parhaan puolustustekijän.  Kättä pitempää tarvitaan ja kykyä liikutella väkeä ja materiaalia tehokkasti ja nopeasti.  Ehkä ei tarvitse?  Kunpa ei tarvitsisi!
Vusisatojen aikana Euroopassa riehunut Ruotsi on viettänyt rauhan aikaa parisataa vuotta.  Heikkoutta vai viisautta?

Natomyönteiset näyttävät luottavaan Natoon kuin pässi kuuluisiin sarviinsa.  Kuitenkin voi epäillä, ettei Nato ole ikuinen, kuten ei mikään muukaan.  Luulisi USA:n kyllästyvän maailman poliisina toimimiseen.  Kolme epäonnistumista: Vietnam, Irak ja Afganistan!  Mikä seuraavaksi.  Kaikkialla mellakoita aloittavat odottavat ja luulevat USA:n tulevan apuun!

Mitä virkaa on YK:lla?  Se on hampaaton.  Kun joku valtio ei tottele sääntöjä, mitä YK tekee, tai mitä voi tehdä? 

Oli kai vuosi 1946.  Toimelassa Osuusliike Savon osuuskauppajuhlassa Paatoksella puhuva mies uskoi maailman rauhaan. Seisoin lähellä hänen edessään, kun hän heilautti kättään laajassa kaaressa tehostaen viimeisiä sanojaan: "... ikuiselle maailmanrauhalle."   Utopiaahan se.  

Pitkäkyntiset

Siinäkin suhteessa olen jäänyt jälkeen muista, että purtiloni voimanlähteenä pörisee 2-tahtinen moottori. Edistyneimpien veneilijöiden pursissa puksuttaa nelitahtiset.  Puolta enemmän, vai????
Japanilaisvalmisteinen perätuuppari kököttää ruuheni perässä. Mopopojat tunnistavat koneen sekoitusbensiinin kuluttajaksi.
Hoksasivat huoltoasemaksi.
Nelitahtimoottoreiden bensiini  sopii useimpiin mopoihin vasta, kun siihen lisätään öljyä.  Vesipetoni two-tak-pensiini käy sellaisenaan.

Vapun seutuun laittelin piuhoja paikoilleen. Olin jo lähtemässä, kun huomioni kiintyi johonkin pikkuseikkaan.  Mitäköhän nyt?
Pengoin perusteellisesti. Bensiinitankki tyhjennetty. Siisti homma, panneet tankin takaisin lokeroonsa. Sen vuoksi en heti havainnut.  Eivät tehneet ilkivaltaa. "Herrasmiesvarkaat".  Katkaisseet vain letkun.  Kuitenkin niin läheltä tankkia, että "hukkaa" tuli vain parikymmentä senttiä.  Tankissa oli edellisen kesän jäljeltä ehkä yli kymmenen litraa.  Varapakkauksen, vitosen pänikän veivät kokonaan.
Lukitusmahdollisuutta ei ole.  Suunnittelin kehittäväni lattaraudasta kaltereita.  Työläs homma sekin, kun en omista välineitä tarpeeksi.  Pakko viedä bensiini "parempaan talteen". Kellarikomeroon.  Oma hommansa siinäkin.
Pikkuseikka, joka johti jäljille, oli hiukan avoin vetoketju, jolla pressukatteen sivu- ja takaseinä yhdistetään.
Pidän bensiinit tallessa ja moottorin kytkin paksulla ketjulla. Tosin moottorini ei ole kysyttyä tyyppiä black-marketing-ketjulle.  Eikä se kovin lujasti ole kytketty veneeseen, irtoaa kohtuuvälineillä.
Ainakin kaksi kertaa heti varkauden jälkeen havaitsin "tarkastajan" käyneen.  Ehkä useinkin?

Nyt meneillään heinäkuu.  Perjantaina kävin vesillä.  Kuomua avatessani havaitsin vesirajassa tallotun kasvin.  Aivoni rekisteröi sen, mutta mietin vain: --- milloinkas minä tuossa olen tallonut?
Päristelin Suonteella. Keräsin kamppeet, telakoin veneen. Vasta kuomun neppareita kiinnittäessäni
huomasin vetoketjun.  Aikaisemmin avanneet vasemmalta puolelta. Nyt oli oikeanpuoleinen ketju täysin auki.  Samalla selvisi osasyy siihen, miksi kuomun virittäminen paikalleen oli hankalaa? Auringon helotus pyrkii kutistamaan löysää pressukangasta.  "Bensavahdin tarkastama"!

Auringon porotus kuivattaa vuosien mittaan vetoketjut.  Näitä ketjuja en koskaan avannut. Yritin sulkea varkaan avaaman ketjun.  Se tuntui mahdottomalta.  Ei sitä vorokaan saanut kiinni.  Jätin sikseen.

Moottoriöljy epäilyttää. Sillä on pehmittävä vaikutus.  Millä voitelen ketjun?  Voillako?  Rypsiöljy on hellävaraisempaa!  Kaasin tilkan pieneen purkkiin, saapastelin rannalle.  Rypsiöljyllä voideltu ketju liukui sujuvasti.  Voitelin toisenkin puolen.

Menneinä kesinä ihmettelin, kuinka uskaltavat jättää kaksiheppaiset nelitahtiset hondat veneidensä perään yöt ja päivät?
Kauniina aamuna menin rantaan. Viereisen veneen pikkumoottori retkotti kentällä. Vieressä lojui työkalu, jonka kaltaista en ennen nähnyt.  Kirves, tavallista kookkaampi.  Varsi hitsattu kolhitusta jäteputkesta.  Hamarassa hakkaamisen jäljet.  Terä kolhittu.  Niin tylsää kirvestä näin vain Venäjän Karjalassa.

Moottorin irroitus perälaudasta onnistunut ja moottori siirretty kentälle. Mutta lukitusriimun katkaisu jäänyt kesken ja moottori siihen.  Kai yllätetty ja painuneet käpälämäkeen. Kirves jäi.
Tällä hetkellä moottoreita on vain minun yhdeksikkö ja yksi sähkömoottori.  Kohta vievät senkin?


Varsinainen murtomies minäkin.  Eero Korhosen K-kauppaan murtautuneet nuorukaiset kiivenneet kopperon seinän yli.  Kassakaappi!  Konnakokelaat saivat myymälästä käsiinsä kirveen, kolhineet sillä pientä kassakaappia.  Kaappiin tullut vain lommoja.

Eeero Korhonen soitti heti aamulla: --- Pitäisi saada avattua bantiittien vahingoittama kassakaappi. Tärkeitä papereita.

Varasin autoon työvälineitä. Avaimella käytettävä kaappi.  Kauppias näytti suunnilleen salpojen sijainnin. 
Aloitin avaimen kohdalta.  Peltikuori leikkautui liekillä helposti.  Kuparilevy vähän vaikeampi. Asbestia välissä ja muutakin.  Käytin talttaa ja muita kaluja. Kaivoin esille lukitusmekanismin, josta sai avattua kassan normaaliin tapaan. Kauppias käytti kassakaappina edelleen. Saihan sen lukittua. Näennäisesti.
Veloitin työstä tunnin.

Kaupparatsu katsoi kapinetta: --- kuka tuon on murtanut?
Konttorihenkilö vastasi:
--- Minun mies.
---!!!??? 

Turhuuden markkinat

Katsoin "kuningaskisan".  Jyrkänteillä ponnistelun ja automatkan jälkeen olin sopivasti "tyhjä". Saatoin istua brandyn ja telkkarin seurassa.
Mukamas kilpailu oli ohjattu näytelmä. Kuningas oli jo valittu aikoja sitten.  Paras todiste siitä oli ruhtinasparin yhteisesiintyminen, joka oli mukamas "kaksintaistelun osa".  Loppuun asti hiottu esitys. ei onnistu "tuosta vaan".  Harjoiteltu huolella.
Leif Lindemania "juoksutettiin".   Tiesi koko ajan lopputuloksen.  Itsekin erehdyin pienen hetken seuraamaan kuin tosi kilpailua. Pienen särön ohjaukseen teki yleisöäänestyksen "virhe", kun äänestivät "Tarja Turusen Siskon" jatkoon ja jättivät herkän tulkitsijan ulos.  Porukka, joka vaivautuu äänestämään, ei miellä herkkää laulua tangoksi.  "Yksniitistä" porukkaa. Bablo oli pelkkä kuriositeetti ja semmoisena valittu joukon jatkoksi.  Yksi näytelmän pellejä.
Naispuolinen juontaja, joka vakioesiintymisessään nojautuu faktoihin ja ajankohtaisuuksiin, erehtyi lipsauttamaan Jussille: "Sinä esiinnyt vielä kaksi kertaa", ihmettelin sanomistaan: ---mistä tiedät?
Keskustelut "kisalijoiden" kanssa olivat opeteltuja repliikkejä. 

Jatkoon päässeet neljä olivat "kahden kerroksen väkeä".  Katsojista ne, jotka tässä vaiheessa eivät kupletin juonta tajunneet, tulivat uunotetuksi halvalla.
Silmiin pistävä järjestely.  Kaksi kunkkua ja kaksi narria. Turunen puettu pelleksi henkselihousuihin ja rengin paitaan.  Jussilla pohjalainen perinneasu.  Entä "kunkut"?
"Leiffi" sliipattu valkoiseen smokkitakkiin ja "kunkku" huoliteltuun pukusööttiin.  "---haa mikä eroitus!"

"Kunkulla" on painoarvoa markkinoilla.  Suomalaisen heteromiehen ihannekuva. (ei mikään "varjokuva").   Ellei sitten ole homo?  Siihen seikkaan en kiinnittänyt huomiota, enkä muista mainintaa perhesuhteistaan.  Kuuntelin kuulokkeilla, mutta aivoni ajoittain "lepäsivät".

Ennen esiintymistä poseeraukset, veikistelyt ja keikistelyt onnistuvat harvoin asiallisilta suomalaisilta. Surkeaa teeskentelyä, johon suostuivat kai pakon sanelemina.

Uhrasin tähän turhan paljon sanoja, mutta eivät ne paljon maksa.

Turhuuden markkinat

En muista koska viimeksi katsoin missikisoja. Silloin katsoin kun Spede seisotti kanditaateja 28 asteen pakkasessa lumisella alustalla. Joku yleisönosastossa paheksui Speden harjoittamaa rääkkäystä.
Uskoin minäkin puoliksi, kun televisiossa näin.  Tänä päivänä osaisin tehdä saman jekun kromalla. Nykyään pystyvät tekemään mitä tahansa ja hölmöt saattavat uskoa.

Turhuuden markkinat kukoistavat täälläkin. Karnevaaleilla esiintyy elähtäneitä tähtiä. "Paperitähtiä" kuten Juice sanoo.  Frederik ja Viktor klimenko???!!! Voi pyhä mansikka!!  Eikö hullumpaa keksitty???

Turhuuden markkinat huipentuvat Seinäjoella.  Katsoin vasiten kuningatarkisaa. Alusta loppuun. Kuka ohjasi näytelmää?
Välillä tuli mieleen tenavatähtikilpailut.  "Tenavat" keikistelivät ja väänsivät tekohymyjä.  Orkesterin pauhu peitti vaatimattomat laulajien äänivarat.  Epäsymmetristen korvieni takia kuuntelin koko ajan kuulokkeilla.  Epämusikaalisena en pysty musiikin antia arvioimaan.  Mutta oleellinen hukkuu pauhuun ja dingeldangeliin.  Asiallinen tangoesityskin peitettiin savuverhoon.  Eikä kanditaattien persoona kantanut, karisma peittyi tekohymyyn ja teeskentelyyn, jos karismaa yleensä oli?
Mikä kuningatarehdokkailta puuttui? 
Tuli mieleen Ritva Oksanen!  Mikä esiintyjä!  Ja mikä ääni! Vieläkin kuulen selvästi äänensä: "...mikä lento..."   "...hän lupasi viedä minut tunturiin..." Todellinen kuningatar.

Jotenkin hakusessa koko kuninkaallinen meininki. Kuningas tai kuningatar pitäisi olla ylivertainen. "Primus inter pares". Useimmat kanditaateista ovat noviiseja.  Tähtiin kurkottavia.  Kuninkaalliset ovat "pihtisynnytettyjä".  Markkinavoimien pelinappuloita.  Kansa taputtaa, eikä kukaan huomaa keisarin puuttuvia vaatteita.

Kalusteen matkat

Radan tuolla puolen huonekaluliikkeen ikkunassa tarjoavat syöttötuolia. Yksinkertainen suoraviivainen, sanoisinko, pelkistetty kaluste.
Se aktivoi ajatukseni.  Ostin Jounille syöttötuolin. Semmoinen muistikuva on, että että jollain työkeikalla Etelä-Suomessa olin.  Siltä reissulta toin sen.  Se oli tyylikäs. Taiden tehty puun värinen esine.  Lisäkoristeena joitain puisia pompuloita. Kuljetusta helpotti saranat, joista se taittui kaksinkerroin.

Jouni oli siksi vilkas, ettei kauan semmoista tarvinnut. Lapsenlapsia tuli solkenaan.  Tuli Isra.  Leena-täti vei tuolin Isralle Ruotsiin.  Jotenkin kutkutti mieltäni kuvitellessani Leenaa rahtaamassa mustaa jätesäkkiä lentokoneeseen.  Säkissä oli Isralle vietävä tuoli.  Mitä lie tulli??

Tuolia tarvittiin Suomessa.  Matkaillessani toin sen lahden tälle puolen.  Sovittelin sen "kajakin" takaluukusta sisään.  Tullimies katsoi:  --- Työkalupakki?  Sanoin sen olevan minun. Syöttötuolista ei piitannut, romautti vain pakkia kuullakseen sen rominan.

Lukuisista lapsenlapsistani saattoi vielä joku päästä ruokailemaan vaiherikkaan elämän kokeneessa syöttötuolissa.

Tosi kierrätystä!

"Makunautinto"

Tervarannan tuvan ikkunalaudalla oli värikkäitä riekaleita.  Kuulemma appelsiinin kuoria.  Väinö syönyt appelsiinin.  Sanoivat appelsiineja hyviksi.  Aika oli ennen talvisotaa.  Sotien aikaan ei semmoisia herkkuja nähty.

Vuosien kuluttua myllyreissulla näin Säviän Osuuskaupassa etelän hedelmiä ensi kertaa.  Mieleeni tuli appelsiinin kuoret Tervarannan ikkunalla. Ostin yhden pyöreän hedelmän. Näytti hyvältä. Menin sivuun. Pienen metsikön reunaan.  Revin sormillani kuorta auki.
Haukkasin ahnaasti.  Sylkäisin?  Heitin "appelsiinin" metsikköön. Nolona läksin kälppimään.
Grape!

Nuorennusleikkaus

Rossi ylemmästä kerroksesta totesi:
--- Oot nuorentanna autoos.
--- Joo, yheksän vuotta.

Varaosaliikkeen edustan lanssilla myytäviä autoja katselin ohikulkiessani.  En aikonut ostaa, mutta halusin pysyä ajan hermolla hinnoista.
Hopean väristä Toyota avensista himoitsin.  Maksoi 4700 €.  Jätin sikseen. Läheltä piti.  Entisellä Toyotallani aioin ajaa pitkään.

Sattui olemaan Toyota Avensis farmarimalli. Hinta 3400 €.  Vuosimallia -98.  Viime vuosituhannelta. Näytti hyvältä.
Entinen Corollani vm -89 oli katsastettu ja kunnostettu paikat, jotka sitä kaipasivat.  Käynti moitteeton ja ulkonäkö siisti. Mutta söi öljyä rohmuamalla. Öljykanisteri välttämätön meninpä minne tahansa.  Timo kysyi: --- Paljonko tuhannella?  En räknännyt, mutta paljon.  Kaupastahan sitä saa. Pari kesää aiemmin kuului rääkynää. Vetoakselin laakeri uusiksi.
Jälleen kuului hetken kirskuntaa. Pientä kurnutusta jatkuvasti.  Vaihdatin voimansiirtoon öljyt.  Varmistaakseni.

Vanhuus tulee.  Entisessä Toyotassani istuin kovin alhaalla.  Matkan ajettuani tuntui vaivalloiselta nousta istuimesta.  Matalalla istuja häikäistyy pahemmin.  Jäppilän sorateillä kulunut tuulilasi säkenöi tähtien lailla.
Katselin turkoosinsinistä Avensista.  Muistin vanhan suomalaisen elokuvan.  Elokuvassa mökin miestä esittävä Aku Korhonen osti bankroottiin menneen kartanonherran pakkohuutokaupasta kartanonherran henkilökohtaisen kiikkustuolin, jalopuisen ja nahkaverhoillun.  Perusteli hankintaa:
--- Kaiketi minullekin tämän verran maallista hekumaa sallitaan.
Niinpä! Miksen viimeisillä vuosillani istuisi autossani mukavammin? Edes pienen hetken!
Maksoin liikaa.  Pyysin entisestä 500 €.  Pelkäsin ettei se enää kelpaa ollenkaan.  Rahaakin meni 2900 €.
Iso ero autoissa. Todella!  Arveluttaa.  Autossa on tarpeettomasti toimintoja. Elektroniikkaa valtavasti.  Se kun alkaa reistailemaan, voi tulla painajainen.  Ei auta itku...

Ystävällinen trokari kantoi talvirenkaat vinttiin neljänteen kerrokseen ja entiset alas. Entiset talvirenkaat jaksoin juuri ja juuri kantaa yksitellen, mutta Avensisin isommat tuskin kulkevat minulta vaivattomasti.

Katselin kateellisena ylpeilijöitä.  Nousevat autostaan, kävelevät hyvän matkaa, nostavat kätensä huomiota herättävän laajassa kaaressa ja napsauttavat lukituksen. Että huomaavat.  En matki.  Täytyy opetella sulkemaan pienellä liikkeellä heti lumpsautettuani oven kiinni.

Meikäläisestä tuntuu kummalta, kun peilitkin kääntyilevät namikoista!  Miksiköhän radio on vanhanaikainen?  Kasettisoittimella.  Enkä löydä mieleistä asemaa! Tumpelo!  Entisessä oli parempi radio CD-soittimella.  Ilman radiotakin pystyy ajamaan. 

"Rahat eivät riitä, jumalauta!"

Päivän kasvo: Raimo Sailas.  Sailaksen listat muistetaan. Niitä kirottiin kansan kuristajina.  Yrjö Kallinen sanoo vuosia sitten: -- Me elämme unessa. Ei Kallinen kaikkitietävä ole, mutta viisautta sanoihinsa sisältyy.  Nuoren väen soisi tutustuvan hänen teksteihinsä, mutta eihän semmoinen kiinnosta.  Kinnostaa sättääminen, bilettäminen ja velttoilu.  Mitäpä huomisesta? 
 Unelmahöttöä tarjosi Jutta Urpilainen.  Uneksiminen näyttää varsinaiselta tehtävältä sateenkaarihallituksella.

Runoilija Kalevi Sorsa tajusi liian vähän talousasioista.  Muistan sanansa viimeisessä haastattelussa vähän ennen kuolemaansa: --- Minä uskoin, että kun vain kerätään veroja tarpeeksi, niin kaikki järjestyy.
Sorsan ja Holkerin hallituksen johdolla rasvattiin Suomen valtiontalouden alamäki.  Sanon tämän vanhana sosialidemokraattina.

Paavo Lipposen aikaan kinastelivat valtion taloutta tasapainottavista miljardeista. "Kaksi vai neljä?"  Kukaan ei erkiltä kysynyt, mutta olin sitä mieltä, ettei neljäkään riittä alkuunkaan.  Paavo Lipponen pitäytyi pieneen miljardimäärään, sanoi kasvun kattavan kuusi miljardia.  Mikä kasvu kattoi?

Jospa joku väitteliksi tohtoriksi aiheesta, montako kertaa vuoden aikana julkisuudessa esiintyi sana: kasvu?

Jyrkiboy ei pitkään aikaan hokenut mielisanaansa: "fantastista!"  Lipponen himoitsi EU-virkaa.  Uutisilmastossa väikkyy hiljainen väre ja hyrinä edusmiestemme halusta lihapatojen äärelle. Onneksi Suomi pienenä tekijänä ei voi pilata monta edustajaansa huippuviroilla.

Taas värväävät yhden kerjäläisen EU:hun.  Jälkiviisaana huvittaa, kun muistan miten paljon Suomen piti kehittää sitä ja kehittää tätä. 
Entä sitten?  Rehn, Stub, Katainen, Urpilainen ja muut pätevät EU:laiset eivät elä niin vanhaksi, että "sosialismin raunioille" muodostuneet valtiot kehittyisivät sille tasolle, missä Suomi oli ennen hakemistaan.  Onneksi Olli Rehn säästyi Turkin jäsenyydeltä. 
Viro poikkeaa muista. Heillä on näkemystä ja sitä myötä mahdollisuuksia. Ja pohjoismaiden esimerkki, joka pikku hiljaa heikkenee, valitettavasti.

Tuli äsken semmoinenkin esille, että Euroopan ulkopuolelle vienti vetää, mutta toivotaan sen lähtevän vetämään myös Eurooppaan.
Sille tosiasialle ei voi mitään, että Eurooppa taantuu.  Eurooppa rikastui maailmaa ryöstämällä ja vaurautta säilyy.  Pröystäily jatkuu toistaiseksi.  "Ensimmäisessä luokassa helvettiin".

Sorsa halusi kerätä veroja yhä enemmän.  Nyt kuulostaa siltä kuin haluaisivat lakata kokonaan keräämästä veroja.  ("valtion maksettaviksi")

Voi on aina voita

Nykyisten lakien laatijoiden typeryys näkyy tuossakin voijutussa. Luulisi tärkeämpiäkin tehtäviä löytyvän??!!
Satuin avaamaan toosan juuri ruotsinkielisen ohjelman lopulla.  Siinä vatvoivat voitaikinaa.  Lain mukaan saa voitaikinaa sanoa voitaikinaksi, vaikka siinä ei ole ollenkaan voita?   Sen  valmistuksessa käytetään margariinia!!
Mutta voimariinia ei saa sanoa voimariiniksi, kun siinä ei ole lain mukaista määrää voita!!!  Tuoteselostuksen mukaan siinä on 52% maitorasvaa ja 23% rypsiöljyä.  Voi että!
"Hämmästyttävän vähällä järjellä maailmaa hallitaan".
Eurooppaakin.