Ominaisuudeltani olen luontoihminen. En ole lukenut, enkä opiskellut aihetta. Vastaani tulevia olen rekisteröinyt aivoihini. Tarkkaillut.
Ensimmäinen muistamani on Korpelan riihen lattialla avoimesta ovesta tulevan auringon valossa sisilisko. Se lepäili rauhassa auringon lämmössä. Lähestyin sitä nelinkontin ja yritin ottaa käteeni. Säikähdin. Siltä irtosi häntä. Otus livisti piiloon. Häntä jäi kiemurtelemaan lattialle. Pelkäsin sitä, en yrittänyt ottaa.
Pienen Ohejärven rannalla katselin lentäjiä. Sudenkorentoja; tiesin. Eteeni aivan lähelle ilmestyi sininen sudenkorento. Ihme lentäjä. Siivet kimaltelivat auringonvalossa. Se pysähtyi paikalleen ilmassa. Hiljainen tuuli työnsi sitä taaksepäin. Se pyristeli saman verran eteenpäin. Jäi taas räpyttelemään paikalleen. Mielestäni kaunis, vaikka silloiseen sanavarastooni tuskin sisältyi sitä sanaa.
Katselin lintua nuoren koivun kyljessä. Hypähteli ylemmäs. Koputteli nokallaan runkoa. Tulin tupaan. Isoäiti Akaatta seisoi hellan vieressä valoisassa tuvassa. Sanoin hänelle:
--- Metässä ol korree lintu, sillä ol punanen piälaki.
--- Se on palokärki.
Tässä ilmenee selvästi, millaisessa ympäristössä kasvoin. Sen virheelisempää tietoa ei voi saada. Sanoin: --- Korree lintu! Palokärki on musta. Päälaki on punainen, mutta ei musta ole "korree".
Se lintu askarrutti mieltäni vuosikymmeniä. Muistan sen vieläkin "videolla" päässäni. Käpytikkoja näkyi, mutta ne ovat erilaisia. Jossain kirjan mustavalkoisessa kuvassa oli lintuja. Yksi nimettiin kirjotikaksi. Kai näkemäni oli sellainen?
Uteliaisuuteni heräsi, kun kuulin mainittavan valkoselkätikasta. Sellainenko? Kuvia näin, mutta en ollut varma. Taisin olla jo kuusissakymmenissä, kun näin laadukkaassa väritelevisiossa kuvan. Silloin varmistuin. Uroksen päälaki on punainen.
