Viisikymmentä vuotta vievelöintiä ja vasta nyt sain ensimmäisen arvokalan. Sellaista informaatiota sain joskus, että tapahtuu lokakuun alkupäivinä. Taimenet nousevat mataliin vesiin ruokailemaan veden jäähdyttyä.
Eilen viivästyi vesille lähtö, kun moottori ei suostunut. Moottorista puuttuu virran hallinta, katkaisija vioittunut. Joku neuvoi sammuttamaan ryypyllä. Semmoista tapaa epäilin. Kuitenkin aloin sitä käyttämään. Järvellä lämpimänä seisauttanutta käynnistäessä ei ongelmia. Edellisellä kerralla pysäytin rannassa. Seisoi useita viikkoja.
Eihän se lähtenyt. Varmistuin bensan saannista. Piti palata sisälle lämmittämään töhkääntyneet tulpat. Lämmitin sapuskan. Ateria viivästytti. Pääsin vesille kahdetoista paikkeilla. En saanut käsiini tiettyä vaappua. Kiinnitin sellaisen, jolla en kahtena kesänä saanut mitään. Sitä suositteli kauppias. Mielestäni se on turhan värikäs.
Isommalla veneellä uistelevalla näkyi olevan plaanarit molemmin puolin. Muita uistelijoita en nähnyt.
Paikalla syväys loppuu jyrkästi ja sitten lajahkoa matalikkoa. Läksin siitä vetämään. Mutkittelin kymmenen ja neljän metrin välillä. Siinä on kuusi-seitsemän metriä, jossa tuntui voimakas otti. Ikämiehen kömpelöt kädet toimivat verkkaisesti. Kun sain laitteeni hallintaan, huomasin siiman suuntautuvan suorana sivulla ohi veneen keulan.
Vastusti kovin. Siimaa oli runsaasti ja kesti ikuisuuden ennenkuin sain saaliin lähettyville. Iso kalako? Pyrstö näytti leveältä. Mikähän se on? Ei näytä hauelta. Ehkä kuha? Ei ole kuha! Nyt on maailman kumma, jos erkki saa lohikalan!! Vaikea saada haaviin, ei mene nokka edellä, vaikka miten yritän! Sähläämisestäni huolimatta sain kalan veneeseen. Kolmikoukun kaksi haaraa lujasti kiinni kyljessä, enkä tiedä, oliko ollenkaan kiinni leuasta. Veneeseen saatua oli vain kyljessä koukkuja.
Optimistisena arvelin: puolitoista kiloa. Tarkemmin katsottuani totesin sen vain kiloiseksi. Kotona halpa kalavaaka näytti: 1,14 kg . Pieni: 46 sm. Mikä lie taimenen alamitta? Lohen muistan: 50 senttiä:
Sitä ihmettelin, että se niin nopeasti ui eteenpäin veneen edelle. Selittyi sillä, että ui koukut kyljessään. Elävä plaanari?! Edellinen kalani, parikiloinen hauki tuli vielä hankalammin, luulin jättiläiseksi. Sillä oli koukku puolivälissä yläleukaa ja kiduksien takaosassa. Jouduin vetämään sitä vastahankaan. Viiteen vuosikymmeneen ei tämmöisiä otteja ollut ja nyt kaksi peräkkäin.
Luotain näytti veden lämmöksi 9 %. Uskomattoman kaunista päivää juhlisti ensimmäinen arvokalani. Vasta kahdeksankymppisenä!!? Ikäihmisten viikolla.
Silloin helotti aurinko kevätpäivänä. Pekka Rytkönen ei tykännyt. Tuppauduin siitä huolimatta veneeseen. Pekka työnteli melalla venettä Ohejärvien välisessä pienessä kanvassa. Veneen kokasta seurasin pakenevia pikkukaloja. Enimmäkseen pieniä särkiä. Joukossa yksi erilainen. Hihkaisin: ---Mikä kala tuo on? Takaani Pekka kysyi: --- Minkä näköinen se on?
---- Kirjava.
---- Se on hauki.
Jäin hiljaiseksi. Tiesin ettei se ollut hauki. Mutta en tuntenut. Sanoin: --- Kirjava. En osannut sanoa siinä olevan pyöreitä pilkkuja. Kun näin ensimmäisen kerran taimenen pilkut, selvisi se Ohejärven ihmetykseni. Nyt sain pyöreäpilkkuisen kalan.
Kun myöhemmin tiesin kanavassa näkemäni kalan taimenen poikaseksi, ihmettelin sen matkaa Nilakasta Ohejärviin. Näin sen kuusivuotisilla tarkoilla silmillä ja se palautuu aivohini videon tavalla. Uimassa särkien joukossa kohti isompaa Ohejärveä. En tietenkään kokoa pysty arvioimaan. Vain mielessäni sen suhteen pieniin särkiin verrattuna. Korkeintaan parisataa grammaa. Pitkä uinti. Kymmeniä kilometrejä. Pieniä jokia, Pirttijärvi, Vehmaslammet. Kaivettu Ohekanava helppo väli.
Pari seikkaa unohtui. Oli syönyt muikkuja. Osa mennyt muusiksi, yksi juuri syöty, toistakymmentä senttiä pitkä.
Taimen päässsyt karkaamaan verkosta. Ihmettelin kun verkon jättämä rengasmainen jälki ei ollut paksuimmalla kohdalla. Jarruttiko siinä evät? Selkäevä hiukan vioittunut.
