Kuljetin leipää Varkauteen. Palasin Könönpellosta jostain putiikista. Tie jatkui ilmeisesti rautatien yli. Kapealla sillalla leikki koulupoika. Juoksi edelläni "soitellen" lapasellaan teräksistä sillan kaidetta. Osasin varoa ja hiljensin vauhtia. Poika kuitenkin pääsi yllättämään. kääntyi äkkiä pökäisemään sillan yli toiselle puolen. Jarrutin. Poika törmäsi pakettiauton oikeaan etukulmaan. Karvahattu korvillaan ei kuullut hiljaa tulevan auton ääntä.
Auto pysähtyi pian. Kiirehdin ulos. Poika makasi vatsallaan sillalla. Näytti elottomalta. Juoksujalkaa menin pojan luo.
Varovasti tartuin olkapäähänsä ja kohotin vähän. Kuului nyyhkytystä. Se ilahdutti "lieventävänä asianhaarana."
Poika näytti virkoavan. Koskettelin kylkiään: --- koskeeko? --- Ei.
Helpotti minua. Nostin hänet seisaalleen: --- Pystytkö seisomaan? Seisoi tukevasti.
Mitäs nyt?
Kuinkas sattuikaan?! Tehtaalla oli kahden tuuri päättynyt, miehiä kotimatkalla. Kyselin?
Muutaman sadan metrin päässä tuli polkupyörällä pojan vanhempi veli. Selitin tapahtunutta. Veljensä sanoi rauhallisesti:
---- Mitenkäs sinä sillä lailla?
Shokissa oleva poika ei pystynyt vastaamaan.
Veli nosti pojan pyöränsä tarakalle ja lähti työntämään kotia kohti.
Harkintakykyni ei enempään riittänyt. Shokki itsellenikin. Toimin kuitenkin järkevästi.
Ehkä poliisi? Ehkä sairaalaan? Kovin paljoa en stressannut enää. Auton kyljessä oli liikkeen nimi.
Ajoin Varkauden keskustaan. Siellä odotti kyytiläiset, nuoria kuten itsekin. Kysyivät:
---- Mitä sinulle on sattunut?
