Ajoittaista vaihtelua. Aamupuolella tarkistin sykettä. Yhdeksän seutuun puolisen tuntia kahvittelun jälkeen, kahvin maku vielä suussa. Leposyke sohvassa istuen 46 . Hyvä! Hetken päästä uudelleen: 46 . Kertoo hyvästä tilanteesta. tällä hetkellä.
Konjakin käyttö: 35 cl pullo kahden päivän aikana. Tiistaina-keskiviikkona. Nyt perjantai.
Reilu viikko taaksepäin pienen pullon jälkeen oli neljä raitista päivää. Jotain häikkää. Leposyke vaihteli. Saattoi olla 50. Kesken tarkkailuni nopeutui hetkessä 70:n. Nopeampi syke ei aiheuttanut tuntemuksia, mutta jostainhan johtuu.
Tv-sarjoissa vanhat ovat suunnilleen ikäisiäni, mutta raihnaisempia. Tarinaan tarvitse dramatiikkaa.
Sitä saadaan kauhistelemalla, kun jotain sattuu. Väännetään naamaa, murretaan suuta, kun voi tapahtua kauheaa, voi jopa kuolla. Kuoleman hipaisua säikähdetään, seurauksena sydänkohtaus ja hermoromahdus.
Joku mummo murehtii, kun pappa joutui kuolemaan yksin. Miksi murehtia, ei pappa itse sitä enää murehdi, eikä murehtinut viimeistä henkostaan vetäistessään. OHI ON.
Mummeli pyyhkii kyyneleitään ja odottaa iloista jälleennäkemistä mielitiettynsä kanssa. Sallitaan se hänelle, kun siitä lohtua saa.
Niskavuoren Heta parkaisi:
---Akustia ei enää ole!
Tarinan mukaan semmoinen liitto, jossa Akustia tuskin huomattiin.
Vitsailen, etten kohta tämmöisiä vehkeitä tarvitse, iltaa kohti mennään. Miksi tyynnyttelevät ja hyssyttelevät, ikään kuin semmoisesta ei sovi puhua. Jos puhunkin, en kuolemaa odota, enkä jouduta. Enkä sure etukäteen, enkä varsinkaan jälkikäteen.
"On aivan sama missä kuolet ratsumies
aivan sama koska päättyy elon ties."
