Ohemäen koulussa luokallani olin ainoa laskennon osaaja. Meitä oli kymmenkunta. Laskennon tunnilla vierustoveri urkki vihkostani laskutavan ja tulokset. Aineisto levisi urkkijan urkkijalta seuraaville urkkijoille.
Ainoastaan yhden kerran tein laskuvirheen.
Opettaja Ida Remes moitti ankarasti: "Älä sinä Erkki johda toisia harhaan!" Kaikilla oli sama virhe!
Miksiköhän ei moittinut silloin kun kaikilla oli laskut oikein?!
Tenho Rautiainen oli alemmalla luokalla. Jatkokoulun tunneilla olimme yhtä aikaa. Laskennon kokeessa istuimme pulpeteissa yksittäin eri puolilla luokkaa.
Tenho tiesi kokeen tulevaksi. Hyvissä ajoin varautui. Pyysi minua toimittamaan hänelle laskut täydellisinä, ei pelkät tulokset. Lupasi viisi markkaa laskulta.
Laskuja oli kolme.
Tenho pääsi näyttämään täydelliset laskut. Kaikki oikein. Tenho katsoi luokan suuntaan. Kasvot punoittivat kuunnellessaan opettajan ihmettelyä: "Oletkohan sinä itse tehnyt nämä?!"
Kas kun ei moittinut Erkkiä?! Ei Tenho sellaisia laskuja osannut. Tällä kertaa pääsi näyttämään!
Laskut oikein. Numerot paikallaan. Eikä yhtään kumin suttujälkiä.
Olimme kaukana toisistamme eri puolilla luokkaa, mutta ei paperin toimittaminen ollut vaikeaa.
Reiluna kauppamiehenä Tenho maksoi viisitoista markkaa.
Opettaja ei moittinut Erkkiä harhauttamisesta.
Joroisissa Mustosen kaupassa rouva Tanner halusi 300 g jauhelihaa. Valmistauduin jauhamaan moitteettomasta lihasta.
Rouva Lyyli Mustonen seurasi valppaana. Ilmein ja elein vaati minua panemaan joukkoon myllyn päällä olevan vanhettuneen lihapalan.
Tottelin. Tässäkin tulee ilmi minun liiallinen nöyryyteni. Ja pelkoni. Pelkäsin moitetta.
Rouva Tanner kävi kotonaan ja tuli takaisin. Nakkasi vihaisesti paketin eteeni tiskille. Asiaan kuuluvien sanojen saattelemana. Rouva Mustonenkin oli paikalla.
Menettelytapaa en muista. Luultavasti järjestin tilalle laadukkaan tavaran.
Lihanokare oli niin pieni, ettei sillä ollut taloudellista merkitystä. Jälkiviisaus sanoo, että minun olisi pitänyt se hävittää aikanaan vähin äänin.
Myöhemmin rouva Tanner pyysi minulta anteeksi, ettei se ollut minun syytäni. Vaivauduin siitä kovin. Pahoillani anteeksi pyynnöstä?!! Vai mistä? Jos anteeksi pyyntö oli paikallaan, niin keneltä ja kenelle?
Rouvan ilmeet ja eleet tapahtumahetkellä olivat siksi selkeät, etteivät ne jääneet asiakkaalta huomaamatta.
Hakeuduin pois myymälöistä. Vaihdoin ammattia. Viihdyin paremmin verstaalla. Kaupan alalla tunsin epäonnistuneeni, vaikka tämmöinenkin maininta löytyy työtodistuksesta: "herra Jauhiainen omaa miellyttävän asiakaspalvelutaidon"
Miellyttävyys hävisi elämän vaiheissa. Taloudellisissa vaikeuksissa. Osansa vaikutti lasteni äiti.
Korjaamo oli Helsingin Auto Lauttasaaressa. Jäin töihin kurssin kautta. Pääsin hyvään alkuun. Nuoremman asentajan pieni palkka oli isompi verrattuna myymälätyöstä saamaan.
Kehittyi: 135, 200, 210 mk.
Kokenut asentaja Kalle Juntunen jäi tulematta lauantaiaamuna. Tilipussi saatiin perjantaina. Kallea esti viina.
Meneillään moottorin vaihto kuorma-autoon. Bensiinistä dieseliksi. Asiakas hermoili, kiroili Kallea. Auto luvattu sinä päivänä valmiiksi. Kokemukseni oli vähäinen. Kuitenkin uskalsin luvata tekeväni valmiiksi, kunhan joku tekee pakoputken muutostyön. Asiakas meni esittämään pomoille.
Pakoputki korjaantui pian.
Pääsivät hyvissä ajoin koeajolle.
Asiakas antoi satasen:
--- Sinä teit ahkerasti töitä, mene kahville! Vietin reilun lepohetken.
Nostivat nuorille miehille hiukan palkkaa. Minullekin 200 nousi 210:n.
Ilmeni että Pekka Ojala ja Matti Ketopelto saivat 215 mk. tunnilta. Se kismitti. Kumpikin tulivat vähän minun jälkeeni. Kysyivät monet kerrat neuvoja työhönsä. Minulla oli hyvä muisti, lukutaito ja luetun ymmärtäminen.
Kaverit taktikoivat, eivät vaivanneet työnjohtajia. Minä kyselin työnjohdolta.
Oli eräs ruotsinkielinen, Trog. Melkoinen vatuloija. Meni Etelän Autoon. Kävi kehumassa palkkaansa. Valehteli! Jos tuo saa semmoisen palkan, niin kai minäkin. Menin kysymään sieltä töitä. Hugo Heiskanen kysyi palkkavaatimusta. Pyysin vähän enemmän mitä ruotsikko valehteli. Silmää räpäyttämättä sanoin: 280 markkaa. Tuntuva palkankorotus. En pyytänyt liikaa. Ensimmäisessä tilinauhassa oli 290.
Uusi rakennus. Pienempi ja siistimpi. Työnjohto hyväksyi minut. Mutta se oli lyhyt pesti. Vauhdikkaat herrat kaatoivat firman. Suurilla edustuskuluilla.
Yksityinen autokauppias kertoi: "Oli hienoa väkeä lähdössä risteilylle, kysyi ketä nuo ovat?" Etelän autosta. Hurvittelemaan.
Myyntipuoli oli keskemmällä kaupunkia. Kävivät usein korjaamossa. Tuli tutuksi konttoristirouvan huuto: "Ignatius, johtaja Ignatius!"
Nuori ekonomi, jonka sukunimi oli tv-kuuluttaja Tuula Ignatiuksella.
Entisen työpaikkani pojilta kuulin sijoittuneeni palkintosijoille. Tarkkailtu vuoden ajalta asentajien työkalujen ja välineiden käyttöä. Työkaluvaraston hoitaja tilastoinut. Korjaamopäällikkö Seiz sanonut lähettävänsä rahapalkinnon vaikka en enää olekaan heillä.
En tiennyt koko kilpailusta. Kai julistaneet, kun olin sairaslomalla. En ymmärtänyt tarkoitusta, kun työkaluhoitaja saattoi sanoa: "saat kymmenen pistettä!"
Palkintosija tuli normaalista toiminnastani, en "pingottanut".
Palkkiota ei kuulunut.
