Pielavedellä se oli rannan remmi. Niitä jotka pelasivat tentun kera, sanottiin: puistokemisti. Muovikassiheimosta en kuullut, nimitys pulpahti jostain päähäni. Muovikassiheimo. Kauanko olen kuulunut tuohon lajiin? Ensimmäisistä havainnoista en muista.
Rautalammilla oikaisin kirkon puiston läpi. Muutamia pikkupoikia oleskeli siellä. Virne naamalla kysyi joku: "Mitä siinä kassissa on?"
--- Ei oo kaljaa.
Poikien ilmeen ymmärsin, mutta en selitellyt enempää. Kassissa oli uimahousut ja pyyhe.
Syksykylmien aikana käytin puolitakkia. Ulkoilussa. Jaana tuonut sen kirppikseltä. Kallis merkkivaate. Sisäpuolella useita leimoja, painettu korkealaatuisella painatuksella. Leimoista selvisi ostopaikaksi New York.
Mokkapintainen nahkatakki ollut joskus jonkin värinen. Tummanvihreähkö vai tummansininen? Päälläni se oli yksinkertaisesti musta, kulunut. Liekö ostettu ennen sotia. En arvannut sitä kummitusvaateeksi.
Sateen jäljiltä Kolea ilta. Paksu pilviverho hämärsi maiseman. Kuljin Rautalammin valtaväylää. Valaistua. Himmeä valaisi heikosti. Kävelin kirkon puoleista jalkakäytävää. Kaukana vastaantulevan nuoren naisen tunnistin usein kävelyllään näkemäkseni. Persoonaansa en tuntenut.
Ei hän ennen pelännyt, eikä ollut syytäkään. Mutta nyt kun pasteerasin "Amerikan Takissani", nuori nainen vaihtoi hyvissä ajoin leveän väylän toisen puolen jalkakäytävälle.
Ilmeisesti hänen mielestään olin arvaamaton.
Tänään vein tyhjentämiäni pulloja sekä keräämiäni purkkeja. Tullessani toin 35 cl pullon halpaa (huonoa?) konjakkia. Pullo roikkuvan muovikasin pohjalla kirvoitti ajattelemaan.
Suonenjoen raitilla kuljeksii "oikea alan mies". Menee omine meinaamisineen. Kerran vastaan tullessa tuijotti kiinteästi minua. Epätavallisuutta ihmettelin. Mitä kummaa minussa? Niinpä niin! Todellisen asiantuntijan silmät havaitsivat Muovikassissa pullottavan prandypullon.
