Rantasalmella etsivät löytäneet Neuvostoliittolaisten lentokoneiden jäännöksiä. Tiputettu kesken lennon. Aikoneet pommittaa Joroisten lentokenttää.
Semmoisista koneista olen kirjoittanut. En muista, tännekö vai "pöytälaatikkoon"?
Vuotta en pysty sanomaan. Oliko talvisodan aikana, vai kenties jatkosodan aikana 1942. Jotenkin päättelyni johtaa talvisodan lopulle. Pekka Rytkönen oli elossa. Kuoli toukokuussa 1942.
v 1942 oli venäläisillä tärkeämpiä kuin Suomi. Niin arvelen?
Ajankohta Helmi - Maaliskuu. Talvisota päättyi maaliskuun alkupuolella. Varhaisen iltapäivän aurinko valaisi hohtavan hangen. Jyrinä havahdutti ja menimme ulos. Mustia koneita, kaksi isoa ja yksi pienempi. Nykyaikaisiin verrattuna lensivät hitaasti, mutta pitivät hirveää melua. Lensivät melko matalalla sillä kohtaa, missä oli Korpelan perunapelto. Menivät Ohemäelle päin. Matalalla lentäen pyrkivät ilmeisesti suojautumaan. Voidaan päätellä, etteivät he päässeet "kotiin". Harvaan asuttujen seutujen yllä matalalla lentäen yrittivät. Siitäkin hetkestä, kun ylittivät Korpelan pihapiirin on kulunut hitaalla menolla kotvasen ennen kuin olivat rajalla. Tuskin sinne asti pääsivät. Sillä linjalla ympäristössä oli puhelimet vain Heinikanmäellä ja Ohemäellä. Pakosta ne oli havaittu puhelimenkin kohdalla.
Ylivieskaa pommittivat. Rautatien risteysasema. Tarkistin kartasta. Suora linja Ylivieskasta johtaa suunnilleen Parikkalaan.