Tomaattia käytän joka päivä. Kurkkua välttelin. En arvostanut, mielestäni usein kallista. Jokunen viikko sitten aloitin kurkun syönnin. Mistäköhän syystä? Joku terveys-systeemin asiantuntija mainitsi kurkun olevan emäksisen.
Sana emäksinen johti pitkän ajan taakse muistamiseen. Joku huru-ukko, uskomus lääkitsijä, kehui koivun tuhkaa. Käyttötapaa en muista. Kysyivät tiedemieheltä. Luonnollisesti tämä tyrmäsi sen humpuukina. Tutkimalla ei ole löydetty tuhkasta mitään terveyttä edistävää. Taivuin olemaan yhtä mieltä. Kaikkihan on palanut. Palanut tuhkaksi.
Sillä hetkellä ei tullut mieleeni: toimiihan tuhka erinomaisena lannoitteena! Lieneehän siinä jotain.
Joku saman luokan uskomustohtori luennoi. Minulle uutta oli ihmisen kehon ominaisuuksina hapan ja emäksinen. Vertauskuvallisesti monikin ihminen on "hapan", mutta se on toinen juttu.
Kului aikaa huru-ukon puheista. Mieleeni tuli maalaisnaisten käyttäneen pyykin pesussa tuhkalipeää. Pesuaineena. Minulla ei ole hajuakaan, miten sitä käsiteltiin.
Jossain elämäni vaiheen mekaanikkona puuhailin pesuloiden koneiden parissa. Tajuntaani tuli seikka: Pesuaineen emäksisyys.
Pesuaineen emäksisyys. Ihmisen emäksisyys. Kurkun emäksisyys.
Huru-ukko puhui koivun tuhkasta. Onko se emäksistä? Oliko ukkelin jorinoissa sittenkin perää?
En tiedä kehostani; onko se hapan vai emäksinen, tai kenties jotain siltä väliltä?
Kun syön kurkkua, väheneekö happamuus? En kuitenkaan rupea "tuhkimoksi".
Unohdin pakastimessa olevat rouskut. Pakattu voimariinirasioihin. Laitoin pari kertaa salaatiksi. Rasiassa vain on hiukan liikaa sillä tavalla kertakäyttöön.
Jospa laittaisin ruokaa. Yksinkertainen resepti: Paistinpannulle sianlihaa, sieniä ja sipulia.
Ei onnistunut aivan nappiin. Täksi aamuksi varasin pakkasesta rasian molempia. Sieniä ja kylkiviipaleita. Aloin kokkailemaan. Vasta sitten jostain aivon lokeroista kohosi muistikuva edellisestä. Ilmankos? Minä en huuhdellut pakastimesta sulaneita rouskuja! Ohjeen mukaan pakastan rouskut ryöppäyksen ja huuhtomisen jälkeen omassa mehussaan. Säilyvät erinomaisesti. Sulattamisen jälkeen huuhdon hyvin ja sienet ovat kuin vasta kerättyjä.
Tänä aamuna muistin huuhtoa ja latelin vähäksi aikaa ritilän päällä pyyheliinalle. Sitten töppäilin, mutta vahinkoa ei tullut. Tämän gourmeen resepti ei ole valmis, kehittelen.
Panin kaikki samaan satsiin. Pannussa pyöritellessäni arvelin, olisko parempi kypsentää läskimurut ensiksi, että rasva irtoaa. Pyörittelin hetken. Vähensin lämpöä. Ainekset olivat kypsyneet vain vähän. Sitten hoksasin. Panin lämmön minimiin ja pannun päälle lasikannen. Istahdin koneen ääreen. Sitten muistin: enhän pannut suolaa. Menin korjaamaan laiminlyönnin. Istuin pulpettiin.
Yllättäen tunkeutui hajuelimeeni ruuan tuoksu! Kypsältä näytti. Oli vähän takertunut pannun pohjaan. Alapinnalta tummunut lähes mustaksi. Mutta vain ohuelti. Raaputtelin muovilastalla. Irtosi hyvin.
Otin varovasti annoksen. Höysteeksi kookas tomaatti ja pätkä kurkkua. Maistui yllättävän hyvältä! Sian kylkipalaset kypsyneet täysin ja sopeutuneet ainesten kanssa.
Epäonnistuneella haparoivalla kokkaamisella erinomainen ateria! Söin kaiken.
Onnistunko seuraavalla kerralla epäonnistumaan tai epäonnistumalla onnistumaan?
