torstai 7. kesäkuuta 2018

Suomalaiset; me olemme typeriä

Vai olemmeko? Yle kerskuu raikkaalla jne. Ja paskan marjat. Yhtä sekavaa sik-sakkia ja juoruilua. Urheilulla järjettömän suuri osuus ja huomio. TERO PITKÄMÄKI !!
    Ylen sivuilla Tero Pitkämäki ohittaa Vladimir Putinin!!?? Ja muut lähitulevaisuuden tärkeät seikat ja tapahtumat! Sehän on vain urheilua, eikä vaikuta kansan talouteen kuin pienen hitusen verran, jos sitäkään. Mitä merkitsee kepin sinkauttaminen valtion budjettiin, tai Suomen työllisyyteen? Yhden itikan pierun verran.
   "Kansa vaatii sirkushuveja". Se on tosiasia, mutta millä kansan sirkushuvit kustannetaan? Heittämättä pitkälle keppiä, vai?
   En hurskastele. Tietenkin haluaisin olla yksi "pitkämäki", mutta kun en pysty. Huomattakoon ja tunnustettakoon, että maailmassa on jokunen miljardi kansalaista, joilla ei yksinkertaisesti ole mahdollisuutta olla minkäänlainen "pitkämäki". Näkevät nälkää alkeellisissa oloissa tai riutuvat vankileireillä. Eivät "pitkämäkiset" heidän kohtaloaan ajattele. Eivätkä vouhkavat urheilutoimittajatkaan. Suomalaisten urheiluhypen soisi ajattelevan, miten monta potentiaalista lahjakkuutta tuhotaan?

Se siitä. Palataan Tero Pitkämäkeen. Miksi? Miksi pitää pönkittää suuruutensa ohittaneita? Miksi Helsingin Olympialaisten viestin perille viejäksi valittiin Paavo Nurmi? En ole ainoa, joka sitä silloin ihmetteli? Miksi?
    Miksi nuori valmentaja Mika Kojonkoski ei huolehtinut nuorista? Miksi ei kasvattanut uusia urheilijoita, vaan tuhlattiin voimavaroja kehäraakkiin Janne Ahoseen? Suomalaisista mäkihyppääjistä on huutava pula. Huutavan ääni hukkuu korpeen.

   Pitkämäeltä uutisten mukaan katkennut jokin tärkeä osa. Kuitenkin höperehtivät hänen osallistumisestaan suurkisoihin??!! Pitkämäki saavutti suuren. Mutta tämän päivän Pitkämäki ei yllä lähellekään huippua terveenäkään, saati rampana. "Aika aikaa kutakin." "Timantitkaan eivät ole ikuisia."
   Miksi pitää nöyryyttää? Nöyryyttää Pitkämäki EM-kisoihin?
Siinä tapauksessa ymmärtäisin jos olisi hämäys? Näytettäisiin rampiutunut urheilija, joka kuitenkin olisi "iskussa"? Pitkämäen aika meni jo. Eikä hassummin mennytkään. Miksi se ei urheilun päsmäreille riitä?
   Helanderin kohdalla toimivat järkevästi. Helander heittää kisoissa vain muutamia kertoja. Ei haluta särkeä lahjakkuutta ahnehtimalla.
   Pitkään lepuuttivat Antti Ruuskasta. Mielenkiintoista?

Palataan Mika Kojonkoskeen, jota pitävät melkein jumalana. Kun Mika Kojonkoski meni niittämään kunniaa Itävaltaan, Itävallalla oli lukuisa määrä hyviä mäkihyppääjiä. Tämän päivän suomeen saa tulla vaikka "ihmemies Intiasta", mutta kun ei ole mäkihyppääjiä. Ne hukattiin ennen kukoistuksen alkua.
   Mihin ne hukkuivat? Hukkuivat unohdettuihin pikkumäkiin, joista entiset mestarit aloittivat. Utopistit haaveilivat järjettömästä lentomäki hankkeesta. Siellä ei pystyisi hyppäämään kuin ulkomaalaiset huiput. Suomessa ei semmoisia kasva.
   Ainakaan toistaiseksi?