Minä en tunnista helposti ihmisiä kasvoista. En tunnistanut joka kerta nuorempanakaan. Jouduin noloihin tilanteisiin. Toimin usein typerästi tahtomattani. Semmoinenkin sattui etten tunnistanut Ohemäen koulun opettaja Ida Remestä. Voi että!
Monta harmittavaa muistin vasta jälkeenpäin. Hänhän oli!?
Tulin näihin, kun katselin kahvimuki kourassa teeveetä. Haastattelussa nainen, joka oli selvästi tunnettu artisti. Kuka tämä on?
Saija Tuupanen yksi "kuningatar" tangolaulun saralta. Tuli mieleen kerta jolloin hän oli valmistautumassa esitykseen. Orkesterin kanssa puuhailivat lavalla. Artisti ei ollut meikattu. Näytti "ihmisen" näköiseltä, luonnollisen kauniilta naiselta.
Sitten varsinaisessa esiintymisessä meikattuna ei ollut enää "näköisensä". Sen havainnon tein myös tänä aamuna. Meikattu, kasvoton posliininukke! Naisen "kaunistamisessa" on menty liian pitkälle. Maalataan, värjätään, turjataan, meikataan ja leikellään.
Jostain yhteiskunnallisesta keskustelusta jäänyt mieleeni sanonta. Kun jossain asiassa mennään liian pitkälle, se kääntyy alkuperäistä tarkoitustaan vastaan.
Moni entinen kaunotar tai näyttelijä, aikoinaan kauniita naisia, näyttävät ruudussa noita-akoilta. Meikkikään ei enää peitä. Maksavat hintaa "posliinikasvoista".
