torstai 24. tammikuuta 2019

16.09.2012

Tuolla päivämäärällä olen kirjoittanut otsikolla : Sekasortoinen maailma. Havaitsin yhden lukeneen aivan äsken sen jutun. Tilasto kertoi. Tilasto kertoo vain maakohtaiset lukemiskerrat, mutta ei sitä, mistä maasta lukija on.
    Seison edelleenkin sanomiseni takana. Huomattakoon että kirjoitin silloinkin tajunnan virtaa, kriittinen lukija löytää aina sanomista teksteistäni. Tuntemukseni luultavasti vaikuttaa sillä hetkellä. En rupea peukaloimaan, saa olla sellaisenaan. Tarkkaavainen lukija ymmärtää suhtautua.
   Katson ansiokseni, että pahasti en haksahtanut. Sama sekasorto jatkuu. Jatkuuko hamaan loppuun saakka.
   Aiheuttaako ihminen? Aiheuttaako ihminen oman lajinsa tuhon ja siinä sivussa hävittää muitakin lajeja.
   Maailman laajuisen katastrofin ennusmerkit näkyvät.

Pränttään tähän kaksi käsitettä siitä kirjoituksesta:
"Maailman laajuinen islamistivaltio."
"--- "Menkää ja tehkää kaikista kansoista---"

Uskon asiako?