Unen tulo viipyy

 Unta olen saanut tarpeeksi. En viritä herätyskelloa. Nukun illalla, yöllä, aamulla tai päivällä. Tarpeellisesta  ruoan saannista huolehdin. Ei ole aikataulua. Kun ei nukuta, aika kuluu kirjoittaen.

Mielen terveydestä olen pakissut harvemmin. Toimintavuosien aikana ei ennättänyt vaivata päätään. Kehitysiässä ei ollut mahdollisuutta edistyä, tulevaisuus näytti synkältä.

Menin hakemaan kelkalla tynnyrillä vettä aidan takaa haudasta. Kelvoton kaivo oli kuiva. Lehmät tarvitsi. Syksy sulan maan aikaan. Maan ja taivaan väli täynnä pilveä, hämärä vallitsevana. Poikakavereita tuli Viitalasta ja Pienestä Niemestä. En yleensä valitellut, mutta silloin mainitsin tuntevani pahaa oloa. Joku sanoi: "Sinä tulet hulluks!" Sen verran tullut tiedon murusia, että tunnistan sellaisen masennukseksi. Sitä esiintyi runsaasti.

Luin kaiken, minkä käsiini sain. Akaatta isoäiti moitti "roska romaaneja." Sitähän ne olivat, jotka sain nuorten naisten hallusta: "Kertomuksia todellisesta elämästä". Oma lukunsa olivat kirjat intiaaneista.      Rasistinen on lempeä sana niitä ilmaisemaan. Kirjoittanut Zane Grey? Wezel oli metsästäjä. Mestarillinen intiaanien metsästäjä. Miksi sellaisia "poikakirjoja" oli kansakoulun lainakirjastossa? Hukkaamassa luku aikaa. 

Hulluksi Tuleminen. Sillä minua peloteltiin. Sitä ennustivat. Esimerkkinä nuori nainen, joka luki paljon ja tuli hulluksi! Minä en syytä kirjoja. Päin vastoin, vahinko, kun en saanut kasvaa kirjaston vierellä.  

Akaatta hyväksyi Raamatun. Kertoi kunniakkaana saavutuksena jonkun nuoren miehen lukeneen Raamatun läpi. En pitänyt ihmeenä. Minäkin pystyn. Raamatun lukemisen aikaan olin suunnilleen yhdeksän vuoden. Pekka Rytkönen oli elossa, olin kymmenen, kun Pekka kuoli. Enhän siitä paljon muista, ymmärryskin oli heikko.

         

Jälleen uusi päivä

 Mittarin tuntoelin on toisen kerroksen ulkoseinällä. - 24. Puhelin näyttää - 26 Lämpötila sisällä +21.

Pakkasen vankina. Illalla otin ajokista laturin. Kun pystyn käynnistämään, panen huoneenlämpöisen laturin. Virkistän sitä vähän lataamalla. - 18 asteessa ei laturi toimi. Laturin ottamisessa säiliöstä istuimen alta meni muutamia minuutteja. Siinä ajassa jo häivähti sepelvaltimoiden hapen puute. Sisällä kevyesti voimistelu ja oleilu ei oiretta ilmaise. Hengitysharjoituksia teen.

Nimi on enne

 Yhdistyneiden sanomalehtien nimihirviö johdatti oman nimimerkkini taustaan. Nimimerkkini ei ole nimihirviö, vaan erittäin naseva. Sillä on historiansa. 

Vierailin Seijan porukan asuinpaikassa. Lenni oli ehkä kolmen, enintään neljän ikäinen. Seija arvuutteli Lenniltä: "Kukahan tuo on?" Lenni teki terävän huomion:                                                                             "- Ikivanha pappa."                                                                                                                                        Seija nolostui, piti sanontaa loukkaavana. Hätkähdin itsekin. Turhaan, Lennin arvio oli täsmällinen, teki sen omasta näkökulmastaan. En ollut käynyt Lennin muistamana aikana. En ollut vielä Lennin rekisterissä.

Lehtipakinat allekirjoitin: Erkki. Pelkkä etunimi kertoi monille, kuka minä olen. Pohdin toisenlaista ilmiasua. Lenni ratkaisi sen. En hyväksynyt sitä sellaisenaan, se ei kerro minusta oleellista.

Ikäisten karkeloissa arpalippuun panin Ikivanha. Meklari oli äimän käkenä: "Kuka on ikivanha?" Suuri osa kansasta on huumorin tajutonta, sanoisinko, tyhmää. Ei luulisi vaikeaksi lausua yksin- kertainen sana. En itse ollut sanaan tyytyväinen, kertoi liian vähän. Mutustelin eri variaatioita. Erkki ikivanha tuli mieleen. Ei kuulosta hyvältä. Sanajärjestystä kokeilin, Mutta Ikivanha Erkki. Se on naseva ja kertoo jotain. Olevinani taiteen tekijä sorvasin v-kirjainta. IkiWanha. Sitä vielä hämmästelivät: Ei noin saa sanoa, vaan ikinuori. Että ne kehtaavat--- Oikean käden kirjoituskyky heikkeni leikkauksen yhteydessä, sen takia pyysin henkilökuntaa kirjoittamaan arpalippuun.

Ratkesihan se viimein. Gunnar Taipaleen orkesterin jäsen suoritti arvontaa: "IKIWANHA ERKKI".    Huumorin tajuinen orkesteri ratkesi raikuvaan nauruun.

Koin tyytyväisyyden tunnetta. Eihän tuota tarvitse selitellä.  

    

                                                                        

Maanantai 15.01

 Mittarissa -18. Liian kylmää. en mene ulos. Pakkanen haittaa ajokonetta ja haittaa sepelvaltimoita, ei saa happea. Tulee kipuoire.

Yritän sommitella jonkin laista voimisteluohjelmaa, totuttuihin en pysty. Hengitysharjoitus pitää muistaa. Ruoka riittää jonkin aikaa.

Vaikuttaa, että saan nukkumisrytmin parempaan kuntoon. Heräsin ennen seitsemää. Lojuin, nousin seitsemältä kahvittelemaan.

Ajan taju oli kateissa pitkään. En pysty sanomaan, vuosiako? Tänä aamuna kömpiessäni sängystä, tajusin että on maanantai viidestoista päivä. Lopun enteitäkö kirkastuminen?  

Harmaa talviaamu

 Luin pitkään. Nukuin kohtuullisesti. Heräsin puoli kahdeksalta. Kirjan nimi, Lahjahepo, ei sano mitään. Saksan kielinen nimi jostain syystä ei ole käynyt. En ymmärrä saksaa. Elämään se viittaa. Sanonta: "Lahjahevosen suuhun ei katsota."

Kovin huonosti muistan edellisestä lukemasta. Rankkaa aikaa sodan loputtua. Eikä se todella loppunut, miehitys jatkui. 

Mahdoinko ostaa uimahallikortin turhaan? Jalkojen kunto arveluttaa. Onhan tuo "mittarin lukemakin" vihjaileva.

Semmoista se on. Pesty pyykki lojui koneessa monta päivää, unohtui laittamatta kuivumaan, kuivui koneessa koppuraksi. Virta oli päällä ja vesihana auki. Lakana on turhan iso kömpelöille käsilleni. Ratkaisin sen sillä tavalla, että levitän irrallisen telineen auki, sen päälle käy lakana levälleen. Laitoin 14 minuutin pikaohjelman ja pyöräytin.

Ulkoilmassa pitää käydä. Jalkoja verryttelen. Kokeilen joskus ilman apuvälineitä, jos pystyisi kävelemään korttelin ympäri?

Kesät menivät hukkaan, kuin sumussa. Näyttää ja tuntuu siltä, että vielä kärvistelen tulevaan kesään. Toivon ajelevani luxus ajoneuvollani lähi maisemissa. Seuraavana talvena saatan olla jo unholassa? 

Designerit

 Pielavedellä huutokauppasivat kunnan tavaroita. Tarvitsin kirjoituspöytää. Semmoinen oli myytävänä. Katsoin sen sopivaksi. En saanut halvalla, hinta nousi 160 mk. Sain sen. Kuntoa en jaksanut kohentaa. kirjoittelin paljon. Lehtiin ja myöhemmin nettiin. 

Nykyiseen kämppääni sopi pienempi. Jaana halusi sen. Mieluummin Jaanalle, kuin romuksi.

Ruotsin kielisessä tv-sarjassa vilahti roolihenkilö kirjailija. Muutaman sekunnin näkyi kirjoituspöytä, mutta tuohan on se!? Odotin kiinnostuneena. Kiinnostuneeni palkittiin. Tarinan jatkuessa näkyi kirjoituspöytä pitempään. Aivan oikein, silmäni havaitsivat laatikoiden vetimet. Ne eivät ole yleisen käytännön mukaiset nappulat tai vetimet, vaan aivan kuin ovesta samasta puusta höylätyt. Siihen tarttui silmäni ensi vilkaisultani. 

Ovien kahvojen muodosta päättelin: Tämähän on designeriä! Tv kuvassa näkyi yksityiskohdat selvästi: entinen kirjoituspöytäni. Onneksi se on nyt Jaanalla. Keräilijällä jotain! 

Testamentti

 Mediassa kehottavat tekemään hyvissä ajoin kaikki. Minä en tee testamenttia, enkä määrää mitään poistumiseni jälkeen. Jäänteistäni en anna mitään ohjeita. En ole perehtynyt. Enkä aio ottaa selvää. Tietääkseni jotain on lain säädäntöä. Velkaa ei ole. Eläkettäni käytän päivittäiseen tarpeeseeni. Kassan pohjalle on säästynyt joitain roposia. Perinnöksi ei juurikaan ole, mutta kustannukset pystyy kattamaan.

Tasa-arvoa ei ole muuta kuin kuolema. Satuin avaamaan toosan. siellä näkyi yksityishenkilön kuvaamaa presidentti Kennedyn murhasta.

Portti on sama Amerikan presidentille ja korpifilosofille. Portin kehystäminen ei ole samasta maailmasta. Aivan kuin eri planeetalta, tai eri vuosituhannelta.

Amerikan presidentti jää historiaan. Korpifilosofi häipyy hämärään. Sellainen on kohtalo.     

Usko

 Päivi Räsänen on ihmeissään: Jumalaa saa pilkata, mutta homoja ei. Mitenkäs se onkaan? Minua saa pilkata.

Perjantai

 Eilisiltana yritin nukkua normaalisti. Nukuin vain kaksi tuntia. Valvoin. Tunteja valvottuani otin kirjan, Hildegart Gnef, Lahjahepo. Hänkin paennut Hitleriä. Päätyi Amerikkaan. Tavanneet Diedricin kanssa. Erittäin hyvä kirjoittaja, omaperäinen. Nousin aamuyöstä. Luin muutamia kappaleita. Varhaisaamiainen, keitin puuron, söin, nukahdin hyvin, Heräsin kymmenen aikaan.

Jaksoin lähteä uimahallille. Vaikea oli liikkua, vaikka oli kepit. Pienikin kylpy teki hyvää.

Mediasta näkee uutisia levottomasta maailmasta. Vaikuttaa sillä tavalla, etten tunne jaksavani kirjoittaa.  Joutuvatko lapsenlapset kärsimään?

USA kin jo liittynyt johonkin sotkuun.

Ja Suomi on niin lähellä Venäjää?

Kompleksit eivät häviä

 Edelleen Pakarisen teema. Mielenterveyteni uhattuna koko elämäni ajan. Yhä uudelleen tunkeutuu ajatukset. Epäonnistumiset, väärät ratkaisut ja väärät toiminnat tulevat ajatuksiin. Sitä voi sanoa turhaksi, mitä se onkin. Harrastaja kirjoittajista eräs nuori nainen kirjoitti runon: "AJATUKSET OVAT KARHUJA..." Niin ovat, ymmärsin häntä.

Luulen, että se oli unta. Tai harha, toistui öisin pitkällä ajalla. Voisin arvella, että se oli noin 30 senttiä leveä musta hihna, joka alkoi kiertyä minun korkuiseksi renkaaksi ja tuli kohti. Tilanne katkesi, mutta pelko jäi pitkäksi aikaa.

Harhainen uni tuntuu vieläkin todelta. Sitä aikaa, että nukuin sängyssä. Nukuin yksin Korpelan tuvassa.  Hämärässä erottui kaikki. Leijailin ilmassa laipion rajassa. Katselin sieltä tyhjää sänkyä. Kuin se olisi kummittelua. Martti Rytkösen humalainen riehunta tuli uniin.

Painajaisunia näin usein. Raju pelkotila päättyi  aina heräämiseen. Silloin kun ei ollut vielä sänkyä, nukuin rääsyjen seassa lattialla. Painajaisunia pelkäsin. Keksin peittää silmät peiton alle, etten näkisi pahoja unia. Mieleeni ei tule, auttoiko se. Auttaako kirjoittaminen".

Ei ole itsetuhoisuutta, mutta mielessä on häivähtänyt: Pääsisi pois.                   

   

Alemmuuskompleksi

 Illalla olin nukahtanut, mutta heräsin noin tunnin päästä, eikä uni tullut. Nousin ylös tuntien kuluttua. Lukeminen auttaa, kun en enempää murehdi. Pertti Pakarisen: Älähän hättäile. Painettu 1975. Ilmeisesti  stressitohtori aloittanut kirjoittamisen ennen Suomessa tehtyä ohitusleikkausta. Aika lyö leimansa kulloiseenkin esitykseen.

Uutinen tiedemiehen Hämeen-Anttilan kuolemasta tuli. Uutinen kosketti hänen puolisonsa kirjoituksien  kautta. Tieteilijä hänkin. Kirjoittaa omakohtaisista tuntemuksistaan. Minulla oli saman laisia tuntemuksia,  ei vain ollut mahdollisuuksia niiden lievittämiseen. Rouva Hämeen-Anttilalla oli koulutuksen kautta ymmärrys. Tv-dokumentissa siitä oli kerrottu. Kuvassa vilahti kasa kirjoja. Olivat esillä vain sekunteja, mutta ennätin havaita päällimmäisen kirjan aiheen ja nimen. Ujo introvertti. Sellaiseksi itseni tunnistan. Ei vain ollut keinoja lievitykseen. 

Sydän operoitiin eläke iässä. Alemmuuskompleksi kehittyi viiden ikävuoden jälkeen. Sitä ennen en ymmärtänyt olevani muita huonompi. Olin jo keski-ikäinen kun mainitsin asiasta. Henkilö sanoi: "Se on aivan turhaa." Niinhän se on, mutta sille ei mahda mitään, se vain on minuun rakennettu. Tosin luulen että se muodostui ihmisten suhtautumisesta. Ja ahtaista oloista. Olin halveksittu suunnilleen seitsemääntoista ikään asti. Kärsin siitä. 

Nyt menen syömään, jatkan sitten.                                                            

Postaukset

 Jonkin verran kirjoitettua kamaa olen onnistunut hupuloimaan. Kait niillä ei kummoista merkitystä ollut, siitä päätellen, etten muista niistä mitään. Elän tässä hetkessä.

Eilen kävin kaupalla. Värkkäsin keittoa yli viiden litran. Lämmitin tämän päivän ruuaksi. Sain runsaasti lisää varastoon, jääkaappiin ja pakastetuksi. 

Juolahti päähäni uimahalli. Kotona peseytyminen osoittautui hankalaksi. Tänään järjestin vuosilipun. Ei paljon maksanut, 56 €. Huteraa liikkuminen on. Hissituolilla pääsee löylyyn. Sattui vaan yksi kaheli. Heitti kuumalle kiukaalle kauhalla kolme kertaa. Laskeuduin tuolilla riittävästi alemmaksi. Olin löylyssä sopivasti. En yrittänyt uimaan, ei pidä väsyttää. Lauha ilma, nollan vaiheilla. Pakkaskelillä ei pysty menemään. 

En osannut hommata aikanaan, en ymmärtänyt ennen kuin näin käytössä yhdellä miehellä. Oikealla puolella selkänojan sivuraudassa semmoinen tuppi, johon voi sijoittaa kepit. Ajoneuvolla menee perille, koppaa tupesta kepit ja jatkaa niillä.

Kun saisi jonkun tekemään. Ei nuo maltaita maksa.     

Elämisen taito

 "Kun tuonen tuvil tullaan, hiljainen on mulla musta povi, ja madon suu on viimeinen ovi". Kuplettilaulaja kehottaa nauttimaan elämästä aikanaan.  Ei se aina ole itsestä kiinni, vaikka sanotaan olevan oman onnensa seppä. Korpelan saunassa syntynyt huoripentu, Äärimmäisessä köyhyydessä ja tyhmyyden vallitessa kasvanut sai kovin kehnot pajakalut.

Enimmäkseen epäonnistuin kaikessa. Kuolemassa tuskin voin epäonnistua. Kukaan ei jää tänne hortoilemaan. En minäkään. En ota huomioon Taivasta, enkä Helvettiä, Ne ovat vain ihmisen mielikuvassa.

Mieli on käsittämätön. Minkähän takia mieleeni tuli muisto suunnilleen 85 vuoden takaa. En ollut silloin koulussa. Olin koululla. Äiti oli sen verran tolkussaan, että  pystyi tekemään opettaja Katri Miettiselle huusholli hommia. Veli ja Anja ei vielä ollut. Osasin jo lukea, mutta ymmärrys vähäinen. Opettaja sekä Äiti olivat muualla. Pöydällä oli radio. Radion päällä kirja. Kirjoista kiinnostuin silloin ja yhä vielä tänäkin päivänä. Kirjan kannessa isoilla kirjaimilla: "TAIVAS JA HELVETTI"  Tekstin sanoja en ymmärtänyt, muuta kuin yhden luvun otsikon, samaisen Taivas ja Helvetti. Näen vieläkin näkymänä nuo sanat. Nyt en muista eilistä päivää tahi oikeaa ja vasenta.

Pielavedellä asui Eljas Laukkanen. Uskaltaisko sanoa: Vanha mies. Kaltaiseni lailla vähän originelli. Maatilansa antanut tyttärensä perheelle. Saanut heidän mökkinsä. Asuin naapurina. Monitoimimies. Kaheksan kymppisenä vielä kalasti talviverkoilla. Muistaakseni viimeinen vuosipäivä kahdeksankymmenen viiden kieppeillä. Turhautui elämänhallinnan hankaluuteen. Itseeni peilaten ymmärrän Eljasta. Siihen mennessä olivat rakentaneet hulppean omakotitalon, johon perilliset tulevat eläkepäivikseen. Oli huoneita.

Eljas omassa kamarissaan askartelemassa. Vaimo tuli vilkaisemaan. Eljakselta kuuli rajut sanat: Jos et kestä kahtoo, niin mäne toeseen huoneeseen, minä ammun ihten! Ja se tapahtui.

Herää kysymys; Taivaaseen vai helvettiin? Papit ovat tietävinään.

Minä olen pehmo, enkä moiseen ratkaisuun pysty. Eikä minulla ole pyssyä. Vielä jatkuu.

Minulla ei ole palavaa elämän halua, eikä suurta kuoleman pelkoa.    

Ajan kulu

 Tuntuu tulevan valvottava yö. Tänä aamuna heräsin ehkä puoli kymmeneltä. Ei tunnu unen tarvetta. Mitäpä tuosta, aamulla saattaa mennä pitkään. Kun jaksaisin huomenna kirjoittaa. Mittari näyttää -30 Sisällä on + 18. Tuntuu viileältä vanhan rungossa. Varon sydäntä, enkä mene ulos liikkumaan. Säätieto lupaa lauhtuvaa. 

Liikkuminen

"Avoautollani" ei näillä keleillä kehtaa yrittää liikkumista. Ei kuitenkaan isosti haittaa. Ruokaa on varastossa. Valmista soppaa ja uunipataruokaa. Moneksi päiväksi. Ja kuha fileetä paistettavaksi. Ellei pakkanen hellitä riittävästi, voin turvautua kaupassa käynnillä taksiin. 

Kohta on kevät, tulossa valoisa aika. Pakkanen nujertuu.

Käytin osan petivaatteista pakkasessa. Patja on iso, enkä pysty sitä yksin kuljettelemaan.

En osannut eilisiltana laittaa pussilakanaa?!. Väsyin kesken kaiken. Yritän kohta uudelleen.                    

Hannu Mäkelän runosta:

 "Pihakuiluun putoaa auringon valoa,                                                                                                            asvaltilla pomppii pallo,                                                                                                                              pikkuiset kädet tavoittelevat sitä,                                                                                                                pikkuiset kädet ja nauru.                                                                                                                              Vanha nainen                                                                                                                                                liikkuu ikkunasta sänkyyn ja ikkunaan,                                                                                                      haluaa hänkin vielä kerran mukaan,                                                                                                            haluaa nähdä miten lapsi etsii palloaan,                                                                                                      vielä elämään voi tulla päiviä.                                                                                                                     Kevään lämmin kuiskaus.                                                                                                                           Se lupaa paljon, muistuttaa niin paljosta,                                                                                                   vuosista, jotka nyt kulkevat siinä,                                                                                                               tulevat kohti, ohi."                                                                                                                                          

                                            

"Pikku pakkasia"

v 1958 risteilimme Eskelisen myymäläautolla Suonenjokea ristiin rastiin. Oli pakkastalvi, kiusaksi asti. Ajopelinä vanhasta linja-autosta väsätty varsinainen rottelo. Sulo Eskelinen säästi. Säästi rahaa, mutta ei henkilökuntaa. Jouduimme kärsimään. Sulo säästi pakkasnesteessä. Täytätti jäähdytysjärjestelmän tentulla. - Se maksaa vain kuuskymmentäviis penniä litra. Varsinainen pakkasneste maksoi jotain kaksisataaneljäkymmentä markkaa litra. 

Puksuttelimme niillä eväillä alkutalven. Tulihan pakkanenkin. Aamulla näytti mittari - 36 .Edellis iltana suojasin levyillä etupuolen ympäriinsä. Moottorin alle sähkölämmitin. Palovaaraa ei muodostunut. Bensiinimoottori käynnistyi helposti. Jätin käyntiin lämpiämään. 

Kieli vyön alla piti rientää tavaroita lastaamassa. Ensimmäinen pysäkki piti olla klo 8.00. Aikani höyryttyä näin ikkunasta valtaisan höyrypilven. Tenttu pyrki taivaalle. Ei päästy pian lähtemään. Silloin en ollut perehtynyt moottorin asioihin. Opiskelin myöhemmin.

Lehdestä luin vastaavan kaltaisen tapahtuman. Dieselmoottorin jäähdyttimessä ollut tenttua. Pieni räjähdys särkenyt moottorin, huono säästäminen.

En ymmärtänyt suojasään aikaan, ettei siinä laiteessa ollut kunnon lämmityslaitetta. Vain kuorma-auton hyttiä varten suunniteltu. Oli kaksi pakoputkea. Kesäputki kulki mahan ali. Talviputki oli toisen puolen istuimien ali ja sen jälkeen ulos. Säätimenä putkien päissä tulpat. On-of. Kylmä aina vieraanamme. 

 Sulo sai hommattua nestekaasu lämmittimen. Voi miten ihanaa! Ilo oli lyhytaikainen. Pullo tyhjeni liian pian. Uutta pulloa ei saatu. Loppui liian aikaisin. - Tulee kalliiksi! Emme saaneet toista kaasupulloa. 

Pirkolla oli pitkä turkki. Minä tarvitsin jaloille lievitystä, ostin huopatossut. 

Yritin siirtyä parempaan työpaikkaan. Jälleen epäonnistuin! Kuten joka kerta.         

Pikku pakkanen

 Töllön vahtimista, lukemistakin. Ei saa unohtaa ulkoilua, vaikka vähänkin. Eilen oli ulkoilman lämpö -21. Laahustin rullakon kanssa sopivan matkan. Väsyminen rajoitti matkan. Nyt näyttää mittari -25 . Kuljin lyhemmän matkan. Lähes äärirajoilla. Sillä tavalla lyhyen, että voin säännöstellä matkaa. Jaksoin kohtuullisesti. Tästä Kirkkokatua kappelin luokse, siitä Pihlajakatua kotiin. Matka tuntui rappujen jälkeen, lähestyvä sydän oire. 

Yritän pärjäillä siihen asti kun pystyn laittamaan ruokani. Saan syödä hyvää, ravitsevaa ruokaa. Ruokavaliooni kuuluu sianliha ja vispikerma, eivät ole kovin nopeasti tappavia, vaikka viisaammat siihen suuntaan vihjaavat. Käytän kuitenkin lisäksi kaalia, porkkanoita, perunoita, sipulia, tomaattia, kurkkua, nokkosta ja muuta mukavaa.

Tämän hetkinen tilanne ei kovin kauan jatku, kaiken todennäköisyyden mukaan. Vapaudun vaivoista, pääsen ikiuneen.