Edelleen Pakarisen teema. Mielenterveyteni uhattuna koko elämäni ajan. Yhä uudelleen tunkeutuu ajatukset. Epäonnistumiset, väärät ratkaisut ja väärät toiminnat tulevat ajatuksiin. Sitä voi sanoa turhaksi, mitä se onkin. Harrastaja kirjoittajista eräs nuori nainen kirjoitti runon: "AJATUKSET OVAT KARHUJA..." Niin ovat, ymmärsin häntä.
Luulen, että se oli unta. Tai harha, toistui öisin pitkällä ajalla. Voisin arvella, että se oli noin 30 senttiä leveä musta hihna, joka alkoi kiertyä minun korkuiseksi renkaaksi ja tuli kohti. Tilanne katkesi, mutta pelko jäi pitkäksi aikaa.
Harhainen uni tuntuu vieläkin todelta. Sitä aikaa, että nukuin sängyssä. Nukuin yksin Korpelan tuvassa. Hämärässä erottui kaikki. Leijailin ilmassa laipion rajassa. Katselin sieltä tyhjää sänkyä. Kuin se olisi kummittelua. Martti Rytkösen humalainen riehunta tuli uniin.
Painajaisunia näin usein. Raju pelkotila päättyi aina heräämiseen. Silloin kun ei ollut vielä sänkyä, nukuin rääsyjen seassa lattialla. Painajaisunia pelkäsin. Keksin peittää silmät peiton alle, etten näkisi pahoja unia. Mieleeni ei tule, auttoiko se. Auttaako kirjoittaminen".
Ei ole itsetuhoisuutta, mutta mielessä on häivähtänyt: Pääsisi pois.
