Sanna Marin

 Kuplat usein puhkeavat. UKK kupla  oli sitkeä. Kupla, nimeltä Sanna Marin pullistui uskomattoman nopeasti. Vanhana sosialidemokraattina kiinnostaa, miten pitkään pullistuu, ennen kuin poksahtaa? Sen jälkeen kun Paavo Väyrynen menetti mahtinsa, ei ollutkaan ketään yhtä räikeää omaa etuansa ajavaa. Ei ollut mahdollisuutta.

Vanhana sosialidemokraattina kirpaisee. Jos vaihteeksi kysyttäisi, mitä Sanna Marin tahtoo? Kaltaisena etanan tasolla olevana epäilen  Suomen valtion, Suomen kansan ja Suomen työläisen etujen jäävät unhoon Sanna Marinin tavoitteissa. Työväen puolueen edustaja?

Katsotaan. Demari organisaatio nosti valokeilaan ja jalustalle. Ihmettelen, jos kaikille ei ole vielä epäselvää. Luopuu kaikesta hyvän sään aikana, ennen kuin tuuli käy. Väistämättä tuuli käy ennemmin tai myöhemmin. Sanna Marin toimii oman etunsa mukaan hyvissä ajoin. sellaista sanotaan rintamakarkuruudeksi.  

Miksi Sanna Marin valittiin eduskuntaan? Tarvitseeko edes kysyä? Vastaan kuitenkin: siksi, että hurmasi. Hurmaaminen ei ole kiellettyä, ken sen taitaa. Kyseenalaistan kuitenkin sen, kun sitä käytetään valtakunnan vahingoksi.

Luikuri?

Tyhmä kysymys

 Kysymys pitkän iän salaisuudesta tuntuu turhalta. Miten siihen pystyy vastaamaan, jos se on salaisuus. Minulta sitä ei kukaan kysy. En tapaa ketään. Olenko minä pitkäikäinen? Mikä sen määrittää ja missä raja?

Mittarini lukema on 91. Voiko sanoa; korkea ikä? Ei sitä tarvitse selitellä. Jostain syystä vain en ole kuollut, vaikka lopetin sydämeen viittaavien lääkkeiden syönnin. En luullut, enkä arvannut eläväni näin vanhaksi, enkä sitä toivonut. Leikkauksen suunnittelija arveli ennusteeksi kymmenen, ehkä viisitoista vuotta. Laskeskelin, 66 + 15 = 81. Johan sitä on siinäkin. Huumori mielessä laskin kevään ensimmäisestä kukunnasta, jonka mukaan käki ennustaa. Lenkkeilin Lintharjulla. Käki kukahti seitsemän kertaa. Ynnäsin, 88. Niinkö pitkään vielä?  Eikö mitä! Vielä vaan pitää sinnitellä. Operaatiosta kulunut 25 vuotta. Se ylittää kaikki ennusteet. 

"Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä". Ihmiset tuonkin ovat keksineet. Minuun tuo sattui. Ajattelin omaa kohtaloani. En tajunnut mitä minun pitäisi kunnioittaa? Jouduin häpeämään syntyperääni, senkin takia jouduin kokemaan rasismia.   

Rasismi?

 Nyt se todistettiin Suomen Tasavallan hallituksen päätöksellä rasismin vastaisuus. Median ruudussa  poliitikko  toisensa jälkeen tonkii roskakasaa. Kuka on rasisti tai kuka ei ole, pysyy ikuisena vastaamattomana kysymyksenä. Politiikan areenalla väittelevät ja hurskastelevat, kuin uskonnon asioista: "Sinä olet rasisti." "Minä en ole rasisti." Sinun puolueesi on rasistinen." "Minun puolueeni ei ole rasistinen." Kukaan ei sano suoraan, käyttävät kielikuvallisia ilmaisuja. 

Persut ovat rasistisia. Siihen suuntaan väittivät muun suuntaiset poliitikot. Aikansa hoettuaan vahvistui uskonsa: Kaikki persut ovat rasisteja! Rasististen persujen kanssa ei voi elää. Persujen kanssa ei voi mennä hallitukseen. Sehän on jo "valtiopäivillä päätetty" että persukin saapi laulaa. 

Mitähän teeveessä? Onko tämä totta? Hallitus ja eduskunta pönöttää muka tärkeässä kokouksessa. ensimmäisestä kuulemistani sanoista kimpaannuin ja suljin toosan.

Keskustelevat rasismista. Aikoivat julkaista lausuman julki: "Emme ole rasisteja, emme suinkaan, emmekä ainakaan me, mutta nuo!"

Koko eduskunnan rasismi istunto on Tekopyhää hurskastelua. Tekee mieli kysyä: - Moniko hurskastelijoista on rasisti ja moniko ei? Joka tapauksessa uskovaiset heittävät ensimmäisen kiven ja hurskastelevat oikea oppisina.

Koko asian kanssa vouhottaminen on hukkaan heitettyä aikaa. Suomen valtion asiat ovat retuperällä. Johtuuko siitä, kun vaikuttaa siltä, ettei edusihmisiä kiinnosta ollenkaan talous, vai eivätkö ymmärrä?

Koko tämän vouhottamisen jälkeen on Suomessa saman verran rasismia, mitä oli ennen hulabaloota.      Herää epäilys: ettei vain vahingossa lisääntyisi. Olen huomaavinani pientä vihapuheen lisääntymistä.     

Kulttuuri

 En ole ajatellut kirjoittamistani kulttuuriksi. Sana, kulttuuri, kaikuu korvissani siksi arvokkaalta, ettei tekemiseni niin korkealle koskaan yllä. Kuitenkin olen havainnut lukemisen kuuluvan kulttuuriin. Onko noin? 

Kirjoittelen ahkerasti. Teokseni kohtaavat vihastumista ja suvaitsemista. Mukava tietää, että ne eivät ole aivan saman tekeviä. Uskonto kehottaa: -Ole kuuma, tai kylmä, älä ole penseä.      

Tekstieni ääreen on istahtanut lukijoita muutamia kymmeniä tuhansia kertoja. Lehtien jutut leviävät laajalle. Blogin lukijoita on vähemmän. Blogger tarjoutui tiiviinpään käytäntöön. Ujostelen, enkä alkanut. Pelkäsin debattia. Arvelin saavani vamman sielulleni. Ovat ne tallessa "pilvessä". Antaisivat niiden olla siellä. 

Martti Suosalo

 Näyttelijän telttateatterinsa esittelyssä pysäytti maininta lapsuusmuistoista. Lapsuusmuistoissani on äärimmäisen vähän hyvää. Enimmäkseen pelkkiä ikäviä kokemuksia. Savon kaupalla myymälänhoitajan vaimo Asta Mustonen antoi palan pannukakkua: "Saat lepuuttaa kättäsi kotiin mennessäsi." Tuntui äärimmäisen hyvältä. Samalla reissulla sattui. Hyvää olikin liian paljon minulle. Kivimäen kankaalla tupsahti äkkiä eteeni Loso Jätkä, Kalevi Lappalainen. Piteli isoa sojottavaa mulkkua kädellään. Yritti pakottaa minua imemään. Otteensa irtosi, kun pyöräytin päätäni. Iso koura puristi lujemmin. Painoi takaraivostani itseensä päin. Tilannetta en voinut ymmärtää, pelkäsin. Mutta en jähmettynyt, vaan vaistoni toimi. Pudotin nopeasi itseäni alaspäin, jätkän ote irtosi päästäni. Sukkulana olin hänen selkänsä takana, pakenin kuin henkeni hädässä. Vilkaisin taakseni. Jätkä pettyi: "PERHANA!"                                 Edellisen sattumuksen aikaan olin kuusivuotinen.

Tervarannan tuvassa pihan puoleisella seinustalla oli pitkä penkki. Istuin sillä penkillä. Oikealla puolellani istui Tervarannan Aukusti. Jalkojensa välissä hakkuri. Yksikorvainen pyöreä puuastia, jossa oli kymmenen senttiä paksu pohja. Hienonsi petkeleellä kessuja piippuaan varten.

Penkillä välissämme makasi lehti, Yhteishyvä, SOK;n lehti. Aukustilla oli oikeassa kädessään petkele. Vasemman etusormellaan osoitti lehdestä kirjaimia. Oliko Aukusti maailman paras opettaja? Tuskinpa sentään? Aukustilla vaikutti ystävällisyys. En muista kenenkään olleen minulle ystävällinen. Opin nopeasti lukemaan. Muutama vuosikymmen myöhemmin testattuna nopea lukija.

Seuraavassa muistikuvassani Aukusti oli mennyt. Istuin penkillä yksinäni. Kuin olisin katsellut itseäni ulkopuoleltani, näen istuvani penkillä. Jalat roikkuivat penkin reunalla. Hyvin lyhyet jalat. Katsoin vastapäisen seinän ikkunasta Ohemäen koulun suuntaan. Minulla oli hyvä mieli. Eikä se vielä riitä, olin onnellinen. Se hetki muistuu ainutkertaisena ja ainoana lapsuuden muistona.

 Eihän minun lapsuuteni ollut lapsuutta. Mitä lie?           

Taudit jylläävät

    Sitä tautia ihmettelin. Miksi minä sairastuin, mutta kukaan Ohemäen koulukkaista ei sairastunut. Sitä en osannut ottaa huomioon, että koulut alkoivat keväällä vasta sen jälkeen. Sota-aikana miehet toivat rintamalta tautien aiheuttajat. 

Vuosikymmenten jälkeen viisastuin. Jouni oli töissä Keiteleellä. Sairastui. Jostain syystä, ilmeisesti olivat muuttamassa, Jouni oli pari yötä meillä Petäjäjärvellä. Jouni oli kovin kipeä. Sanoivat, myyräkuume. Minähän sairastin tuommoisen taudin kahdeksan vuotisena. Sehän ei tullut ihmisistä, vaan myyrästä. Siihen aikaan sitä ei tunnistettu. Eipä silti, ei käyty lääkärissäkään. Korpelassa loppui joka kevät elukoilta ruoka. Tyhjästä ladosta keräilin joitakin heinän rippeitä paljain käsin. Tietysti myyräkuume oli liikkeellä ja olisi ollut ihme, jos se ei tarttunut. Tauti oli kova, kait loppukin lähellä. Nälkäkin vieraana. Kerjäsin äidiltä riisipuuroa. Äiti keitti ja toi teevadilla. Söin sen kaikki. Seuraavana päivänä saman laista annosta en jaksanut syödä kaikkea. Muista syömisistä en muista, jotain kai, koska vieläkin elän. 

Opettaja lähetti sanaa, pitää tulla kouluun. Jälkeen päin ajateltuna tuo vaikuttaa vitsiltä.  Korpelassa kävi joku, ennusti: "kuoloo poika, kun kynnen perät on mustana."

Meillä oli vaatimaton olo suhde Jounin sairauden aikaan. Suhteellista. Jouni nukkui kuitenkin sängyssä, tarvittavien petivaatteiden kera. Vuosikymmeniä aikaisemmin nukuin lattialla sairaana. Alla jotain ryysyä ja peittona jotain resua.

Ne puuroriisit saattoivat olla viimeiset sotia ennen Korpelassa.  

Asiakaspalvelu

 Tallella semmoinen työtodistus, jossa präntättynä: "Herra Jauhiainen omaa miellyttävän asiakaspalvelu taidon". Elettiin vuotta 1957. Nyt vastaava luku kirjoitetaan 2023. Ajan ratas pyörähtänyt ja mennessään jyrsinyt. Miellyttävyys kokenut inflaation.                                                                                                      Tuota todistusta en ole tarvinnut. Herra J arvioitu paskajätkäksi, töykeäksi.

Herra J saa harvoin miellyttävää, harvoin yleensä palvelua. Täällä Savon heimon parissa luulin olevani kaltaisteni joukossa. Vaikuttaa siltä, että nämä halveksivat Herra Jiitä. Kun ostoksen hinta pyörii tuhannen, tai kahden ecun suuruisena, voin äänen sävystäkin tulkita epäilyksen, etten pystyisi maksamaan. Raju aliarviointi ei tunnu hyvältä, enkä suostu nöyristelemään. - Kaikki maksetaan, mitä tilataan!