Valta

 Olin taipuvainen uskomaan väitettä, että Suomi olisi parlamentaalisesti hallittu demokratia. Tyhmää luulla sellaista. Hallitus ei hallitse. Pääministerillä ja virallisesti nimitetyllä hallituksella ei ole sanan valtaa, eikä muutakaan valtaa.

Suomessa vallitsee etujärjestöjen diktatuuri. Jotkut sanovat sen toisin: "Etujärjestöjen paine."

Pääministerillä ei ole valtaa. Vallan anasti Ay-pomo. Välineenä lakot. Tunnuslauseena: "Painava syy".

Todellakin painava syy: Vallan himo. Työväen oikeuksilla ei ole sanan sijaa. Ammattiliitto estää lakkoilemalla työn teon.  

et  

Kunto heikkenee

 Sekava viikko. En kärsinyt nälkää. Kylmälaitteet olivat pullollaan valmista ruokaa. Pystyin lämmittämään, syömään ja tiskaamaan. Kirjoittaminen takkuaa, virhelyöntejä.

En pysty enää kunnolla tulemaan yksin toimeen, tarvitsen yhteiskunnan avustamista. Sen järjestämiseen tarvitsen läheisten apua. En ole aina hyvin kartalla.

Koneen aukaistessa en joka kerta heti muista, mitä aion tehdä. Vaivana en haluaisi olla.

IkiWanha. 

Kirjastoon tulee esiintymään muusikko pari. ottaneet nimimerkiksi: Ikiverso.  

Laura Latvala

 Leena toi kirjan. Alkulehdillä vanha leima: Pöljän kylän lainakirjasto. Pöljä kylä...! Lähes loukkaus! Kyläkö pöljä? Vai minäkö? Kylähullukin olisi kyläpöljä. 

Kirja ei ole pöljä. Laura Latvalan mielsin runoilijaksi. Jouduin hiljentymään. Nöyrin mielin kunnioitin, tajutessani ihmisen tason monitahoisuuden.

Googletin. 

Runoihin en ole perehtynyt. Olinhan tietoinen, vaikka en heti muistanut runoilijan ja Olavi Siippaisen yhteyttä. Savolainen kirjailija Olavi Siippainen näyttää olevan lähes tuntematon. Luin Olavi Siippaista kun olin nuori. En muista kirjan nimeä, enkä aihetta. Tapahtui ennen lähtöäni Pielavedeltä.

Harjamäen sairaalasta on muistikuva, järkyttävä. Iltamyöhällä ajoin Pielavedeltä Varkauteen. Varttituntia aikaisemmin sattunut raju kolari. Ambulanssi ja poliisit poistuneet. Kuorma-auto seisoi tiellä. Palanut henkilöauton kori nojasi pystyssä puuhun keula alaspäin. 

Tien varren valaistus ja erittäin kirkas kuutamo paljasti aavemaisen näyn. Ruumiit oli peitetty Kankailla. Niitä oli kolme, Kaksi isompaa ja yksi pienempi, neljätoista vuotinen tyttö, kertoi lehtiuutinen. Tapahtumassa vielä polkupyöräilijä ja kävelijöitä. 

Vuosikymmeniä myöhemmin vielä näen muistiin tallennettuna järkyttävän kuvan. Harjamäen Sairaalan kohdalla. Vaikka en silloin muistanut lääkäri Latvalaa. 

Kirjaan palaan, jos jaksan,     

Kaikki loppuu aikanaan

 Kaksi papparaista Pihlajaharjun kadun puolelta läksivät liikenteeseen pikku autolla. Olivat "meikäläisiä." Toisella oli ajokortti, koskapa läksivät matkaan. Loppuaikana liikkui vain se, joka pystyi ajamaan. Minulta meni auto ja kortti. Samoihin aikoihin lakkasi naapuristakin liikenne. Auto seisonut. Katolle kertynyt lumikuorma. 

Ilmestyi useita sähköajoneuvoja. Minullekin. Muutaman korttelin päässä ajeli "meikäläinen". Hänellä oli "umpikoppi". Sateensuoja. Hänen ajokkinsa laji on mopo. Ajonsa jäi vähälle. Kevään korvalla havaitsin ajokin alla nurmikon, ympäriltä leikattu. Eihän joka päivä ajeta.  Ajokki seisoi kesän ja seisoo yhä vuoden vaihteen jälkeen. Lumikuorma katolla suli ilman lämmettyä.

Vielä eilen kurvailin ostoksilla omallani.  

Unen tulo viipyy

 Unta olen saanut tarpeeksi. En viritä herätyskelloa. Nukun illalla, yöllä, aamulla tai päivällä. Tarpeellisesta  ruoan saannista huolehdin. Ei ole aikataulua. Kun ei nukuta, aika kuluu kirjoittaen.

Mielen terveydestä olen pakissut harvemmin. Toimintavuosien aikana ei ennättänyt vaivata päätään. Kehitysiässä ei ollut mahdollisuutta edistyä, tulevaisuus näytti synkältä.

Menin hakemaan kelkalla tynnyrillä vettä aidan takaa haudasta. Kelvoton kaivo oli kuiva. Lehmät tarvitsi. Syksy sulan maan aikaan. Maan ja taivaan väli täynnä pilveä, hämärä vallitsevana. Poikakavereita tuli Viitalasta ja Pienestä Niemestä. En yleensä valitellut, mutta silloin mainitsin tuntevani pahaa oloa. Joku sanoi: "Sinä tulet hulluks!" Sen verran tullut tiedon murusia, että tunnistan sellaisen masennukseksi. Sitä esiintyi runsaasti.

Luin kaiken, minkä käsiini sain. Akaatta isoäiti moitti "roska romaaneja." Sitähän ne olivat, jotka sain nuorten naisten hallusta: "Kertomuksia todellisesta elämästä". Oma lukunsa olivat kirjat intiaaneista.      Rasistinen on lempeä sana niitä ilmaisemaan. Kirjoittanut Zane Grey? Wezel oli metsästäjä. Mestarillinen intiaanien metsästäjä. Miksi sellaisia "poikakirjoja" oli kansakoulun lainakirjastossa? Hukkaamassa luku aikaa. 

Hulluksi Tuleminen. Sillä minua peloteltiin. Sitä ennustivat. Esimerkkinä nuori nainen, joka luki paljon ja tuli hulluksi! Minä en syytä kirjoja. Päin vastoin, vahinko, kun en saanut kasvaa kirjaston vierellä.  

Akaatta hyväksyi Raamatun. Kertoi kunniakkaana saavutuksena jonkun nuoren miehen lukeneen Raamatun läpi. En pitänyt ihmeenä. Minäkin pystyn. Raamatun lukemisen aikaan olin suunnilleen yhdeksän vuoden. Pekka Rytkönen oli elossa, olin kymmenen, kun Pekka kuoli. Enhän siitä paljon muista, ymmärryskin oli heikko.

         

Jälleen uusi päivä

 Mittarin tuntoelin on toisen kerroksen ulkoseinällä. - 24. Puhelin näyttää - 26 Lämpötila sisällä +21.

Pakkasen vankina. Illalla otin ajokista laturin. Kun pystyn käynnistämään, panen huoneenlämpöisen laturin. Virkistän sitä vähän lataamalla. - 18 asteessa ei laturi toimi. Laturin ottamisessa säiliöstä istuimen alta meni muutamia minuutteja. Siinä ajassa jo häivähti sepelvaltimoiden hapen puute. Sisällä kevyesti voimistelu ja oleilu ei oiretta ilmaise. Hengitysharjoituksia teen.

Nimi on enne

 Yhdistyneiden sanomalehtien nimihirviö johdatti oman nimimerkkini taustaan. Nimimerkkini ei ole nimihirviö, vaan erittäin naseva. Sillä on historiansa. 

Vierailin Seijan porukan asuinpaikassa. Lenni oli ehkä kolmen, enintään neljän ikäinen. Seija arvuutteli Lenniltä: "Kukahan tuo on?" Lenni teki terävän huomion:                                                                             "- Ikivanha pappa."                                                                                                                                        Seija nolostui, piti sanontaa loukkaavana. Hätkähdin itsekin. Turhaan, Lennin arvio oli täsmällinen, teki sen omasta näkökulmastaan. En ollut käynyt Lennin muistamana aikana. En ollut vielä Lennin rekisterissä.

Lehtipakinat allekirjoitin: Erkki. Pelkkä etunimi kertoi monille, kuka minä olen. Pohdin toisenlaista ilmiasua. Lenni ratkaisi sen. En hyväksynyt sitä sellaisenaan, se ei kerro minusta oleellista.

Ikäisten karkeloissa arpalippuun panin Ikivanha. Meklari oli äimän käkenä: "Kuka on ikivanha?" Suuri osa kansasta on huumorin tajutonta, sanoisinko, tyhmää. Ei luulisi vaikeaksi lausua yksin- kertainen sana. En itse ollut sanaan tyytyväinen, kertoi liian vähän. Mutustelin eri variaatioita. Erkki ikivanha tuli mieleen. Ei kuulosta hyvältä. Sanajärjestystä kokeilin, Mutta Ikivanha Erkki. Se on naseva ja kertoo jotain. Olevinani taiteen tekijä sorvasin v-kirjainta. IkiWanha. Sitä vielä hämmästelivät: Ei noin saa sanoa, vaan ikinuori. Että ne kehtaavat--- Oikean käden kirjoituskyky heikkeni leikkauksen yhteydessä, sen takia pyysin henkilökuntaa kirjoittamaan arpalippuun.

Ratkesihan se viimein. Gunnar Taipaleen orkesterin jäsen suoritti arvontaa: "IKIWANHA ERKKI".    Huumorin tajuinen orkesteri ratkesi raikuvaan nauruun.

Koin tyytyväisyyden tunnetta. Eihän tuota tarvitse selitellä.