Lauantaipäivänä tuntui tokkuraiselta. Ulkona virkistyy, niin arvelin. Kävelin vain kohtuullisesti, mutta se ei ollut hyväksi. Vetka olo johtui lentsusta. Pysyttelin sisätiloissa kolme vuorokautta, ennen kuin menin ulos, kun roskapussi tuoksahteli.
Lentsu menee ohi yleensä pian. Niin tälläkin kertaa. Uimaan en tietenkään mennyt, enkä juoksemaan. Viikossa toivuin ja mennä lauantaina vaihdoin talvirenkaat. Ei rasittanut liikaa ja jaksoin kantaa kolme rengasta yhden kerrallaan vinttiin. Neljä kerrosta ylöspäin lepäämättä välillä.
Siinä viikon vaihteessa kävin pari kertaa lenkillä, juoksinkin vähän. En yleensä muista varustautua polvitukien kera. Unohtelen. Rengashommissa polvet rasittuivat ja se tuntui. Toisella kerralla muistin polvituet, eikä polvissa tuntunut pahalta. Viikkoon en käynyt uimassa, niinpä maanantaina suunnittelin uimahallia. Mutta ei tuntunut siltä, että uskallan mennä.
Tiistaiaamuna tuntui hiukan päässä, hyvin lievänä hyvin nukutun yön jälkeen. Nousin pedistä. Tuntui voimakas huimaus. Kävelin horjuen. Kumarruin painamaan lattialla olevan jatkojohdon katkaisijaa valoja varten. Meinasin kaatua. Heittäydyin sohvalle levätäkseni. Ei hyvä. Huone pyöri silmissäni ja tuntui aavistuksen siltä, että oksettaa.
Ensi huimauksen arvelin johtuvan alhaisesta verenpaineesta, sydän sykki tuskin havaittavasti ja harvaan. Tulin kuitenkin tulokseen, että häiriö oli sisikunnassa, ehkä suolistossa. Ei asiaa uimaan, eikä koneella askartelu ottanut mukaansa.
Viinakauppaan. Ostin sen tavallisen 35 cl pullon ja napostelin päivän mittaan, ehkä turhan paljon. Mutta ei pahentanut. Illan tullen pystyin pelaamaan sakkia konetta vastaan. Viime yönä nukuin vähän, ehkä nelisen tuntia, mutta olo tuntuu normaalilta. Annoin säätiedon hämätä. Iltapäivällä muka aurinkoista. Poutapäivänä aioin mennä kuvaamaan aikaisemmin havainnoimallani paikalla. Lunta satanut kohtalaisen kerroksen, eikä metsään viitsi mennä, puiden lumi kastelee.
Uskallanko mennä uimaan? En kai pelkää turhaan? "On aivan sama missä kuolet ratsumies, aivan sama koska päättyy elon ties."
Kävin uimassa. Eilisaamuun verrattuna hyvä kunto. Uin rauhalisesti 500 metriä. Varoin, enkä ahnehtinut enempää
keskiviikko 31. lokakuuta 2012
perjantai 26. lokakuuta 2012
Siistimistä
Nykyaikainen nuori mieshenkilö oli työllistetty kulkuväylien puhtaanapitoon. Työnteli roskavaunua Asemakatua yläsuuntaan. Näytti ottavan jotain maasta pantavaksi kärryynsä. Muovisen rasianjäänteen potkaisi vihoissaan sivuun. Tehokasta työskentelyä; tuloksia kiskotaan työläisen selkänahasta kiireisessä elämänrytmissä. Tullut kait työuupumus, kun en häntä sen koommin siinä työssä nähnyt.
Roskakuuppaa työnsi keski-ikäinen nainen. Vastaan tullessa sanoi jotain. Jäin hetkeksi kuuntelemaan. Puhui suoltamalla sanoja solkenaan. Kertoi hommassa viipyvänsä lokakuulle asti. Huono olen keskusteleman kaltaistensa kanssa. Kuljeksin kävellen, vaikka katsovat pitkään, nimittäin autoilla ajavat. Kävelevä ihminen mielletään kummajaiseksi, vaikka jalat on luotu liikkumiseen. "Roskatyttö" liikkui eri puolilla ja näin hänet usein. En lyöttäytynyt juttusille, kartoin.
Näin hänet usein juttelevan ohikulkijoille.
Siinä kohtaa Asemakatua, missä nuorukainen "ahersi"; "roskatyttö" pysäytti naishenkilön juttusilleen männeellä viikolla. Rupattelivat tovin.
Tänä aamuna "ilmastotutkimuksia" tehdessäni näin hänet jälleen työssään. Vipstaakkeli, jolla hän noukki roskia, näytti olevan epäkunnossa. Nainen kokeili käsillään liikkuvaa osaa, vipsutti sitä kädellään ja yritti ottaa pahvinpalaa asvaltilta; ei onnistunut. Muutaman turhan koukkaisun jälkeen lipsutti liikkuvaa osaa ja yritti jälleen. Turhautuneena kumartui nostamaan käsin lappusen kärryynsä.
Mieshenkilö kulki ohi, mutta ei päässyt; nainen sai miehen pysähtymään, jolle näytti havainnollisesti ongelmaansa, heiluttamalla vipstaakin liikkuvaa leukaa. Mies näytti vaivaantuneelta kuunteli naista sivuttain seisten. Ei alkanut korjaamaan, vaan jatkoi matkaansa.
Miehen mentyä, nainen yritti epätoivossaan kokukata valkoista lappusta vipusimeensa. Suunnillen kahdeksan epäonnistumisen jälkeen sai roskasta epävarman otteen. Nosti varovasti laitettaan kallistaen saaliinsa kärryyn.
Sitkeä sissi.
Roskakuuppaa työnsi keski-ikäinen nainen. Vastaan tullessa sanoi jotain. Jäin hetkeksi kuuntelemaan. Puhui suoltamalla sanoja solkenaan. Kertoi hommassa viipyvänsä lokakuulle asti. Huono olen keskusteleman kaltaistensa kanssa. Kuljeksin kävellen, vaikka katsovat pitkään, nimittäin autoilla ajavat. Kävelevä ihminen mielletään kummajaiseksi, vaikka jalat on luotu liikkumiseen. "Roskatyttö" liikkui eri puolilla ja näin hänet usein. En lyöttäytynyt juttusille, kartoin.
Näin hänet usein juttelevan ohikulkijoille.
Siinä kohtaa Asemakatua, missä nuorukainen "ahersi"; "roskatyttö" pysäytti naishenkilön juttusilleen männeellä viikolla. Rupattelivat tovin.
Tänä aamuna "ilmastotutkimuksia" tehdessäni näin hänet jälleen työssään. Vipstaakkeli, jolla hän noukki roskia, näytti olevan epäkunnossa. Nainen kokeili käsillään liikkuvaa osaa, vipsutti sitä kädellään ja yritti ottaa pahvinpalaa asvaltilta; ei onnistunut. Muutaman turhan koukkaisun jälkeen lipsutti liikkuvaa osaa ja yritti jälleen. Turhautuneena kumartui nostamaan käsin lappusen kärryynsä.
Mieshenkilö kulki ohi, mutta ei päässyt; nainen sai miehen pysähtymään, jolle näytti havainnollisesti ongelmaansa, heiluttamalla vipstaakin liikkuvaa leukaa. Mies näytti vaivaantuneelta kuunteli naista sivuttain seisten. Ei alkanut korjaamaan, vaan jatkoi matkaansa.
Miehen mentyä, nainen yritti epätoivossaan kokukata valkoista lappusta vipusimeensa. Suunnillen kahdeksan epäonnistumisen jälkeen sai roskasta epävarman otteen. Nosti varovasti laitettaan kallistaen saaliinsa kärryyn.
Sitkeä sissi.
keskiviikko 24. lokakuuta 2012
Ihottuma
En ollut vielä koulussa. Muistissani olevista tapahtumista päätellen olin viiden vuoden ikäinen. Jostain syystä minua kävi katsomassa diakonissa. Ensiksi kävi pyoreäkasvoinen ystävällinen nainen. Myöhemmin kävi laiha totisen näköinen nainen. Näytti vihaiselta.
Minuun tuli näppylöitä. Niitä oli joka paikassa. Tutkivat niitä käsistäni. Sanoivat: -- Ei se ou syyhyvä. -- Ei se ou syyhyvä...
Totinen diakonissa katsoi, neuvoi: -- Pitää voidella virtsalla. Kuulin hevosmiehiltä, että hevosen jalassa haavaan lääkitykseksi kusivat. Lorottivat seisaaltaan.
Keräsin lääkettä pulloon. Lorottelin suoraan pulloon ikkunan luona maitokoneen vieressä. Pekka Rytkönen murisi: -- Tuvassa kussoo! mänis pellolle! Pullo täyttyi pian.
Korpelan sauna kyhjötti lähellä piha-aitaa. Katsoi häveliäästi metsään päin yksiruutuisella ikkunallaan, jonka reikä oli paikattu viholaissäkillä. Puut hakattiin talvella metsästä ja tuotiin märkinä sisälle. Saunapuut pantiin kiukaan ylle orsille, jossa ne kuivuivat saunan lämmityksen aikana. Seuraavalla kerralla käytettäviksi. Kiuas kyhjötti sortumaisillaan. Kivet paloivat murusiksi ja kiuasta kohennettiin rautojen tukemilla kivillä. Puulattiaa oli vain oven, ikkunan, lauteiden ja kiukaan rajaamalla alueella. Lauteiden alla oli pelkkää maata. Siitä keräsin kesällä onkilieroja. Seinähirret lauteiden alla olivat lahonneet. Liiterin puolelta henkäili kylmää ilmaa.
Menimme äidin kanssa viimeisinä saunaan. Meni iltamyöhään. Nukahdin välillä johonkin nurkkaan. Äiti herätti: -- Et sua nukkuva!
Saunan kiuas pihahti vain vähän. Pestiin lattialla kiukaan vieressä. Lämmintä vettä ei ollut paljon. Vähäinenkin jo jäähtynyt.
Äiti valeli pullosta päälleni hitaasti. Kirveli koko ruumista. Itkun turske tuli väkisin. Äiti tiuski:
--- Elä itke! - Et sua itkee!
Saunan eteinen oli rustattu peinistä puista halkaistuista puolikkaista. Talven tuiskuviima puhalteli rakosista. Piti panna alusvaatteet pian ja kipittää avojaloin lumista tietä tupaan. Sitten äkkiä lattialle kyhättyyn makuupaikkaan. Vedin itseni kippuraan ja vedin resupeiton pääni yli. Vapisin vilusta, mutta tiesin hengityksen hiukan lämmittävän peiton alle. Uni armahtaa.
Lääkitys tehosi. Ihottumaa ei ole!
Minuun tuli näppylöitä. Niitä oli joka paikassa. Tutkivat niitä käsistäni. Sanoivat: -- Ei se ou syyhyvä. -- Ei se ou syyhyvä...
Totinen diakonissa katsoi, neuvoi: -- Pitää voidella virtsalla. Kuulin hevosmiehiltä, että hevosen jalassa haavaan lääkitykseksi kusivat. Lorottivat seisaaltaan.
Keräsin lääkettä pulloon. Lorottelin suoraan pulloon ikkunan luona maitokoneen vieressä. Pekka Rytkönen murisi: -- Tuvassa kussoo! mänis pellolle! Pullo täyttyi pian.
Korpelan sauna kyhjötti lähellä piha-aitaa. Katsoi häveliäästi metsään päin yksiruutuisella ikkunallaan, jonka reikä oli paikattu viholaissäkillä. Puut hakattiin talvella metsästä ja tuotiin märkinä sisälle. Saunapuut pantiin kiukaan ylle orsille, jossa ne kuivuivat saunan lämmityksen aikana. Seuraavalla kerralla käytettäviksi. Kiuas kyhjötti sortumaisillaan. Kivet paloivat murusiksi ja kiuasta kohennettiin rautojen tukemilla kivillä. Puulattiaa oli vain oven, ikkunan, lauteiden ja kiukaan rajaamalla alueella. Lauteiden alla oli pelkkää maata. Siitä keräsin kesällä onkilieroja. Seinähirret lauteiden alla olivat lahonneet. Liiterin puolelta henkäili kylmää ilmaa.
Menimme äidin kanssa viimeisinä saunaan. Meni iltamyöhään. Nukahdin välillä johonkin nurkkaan. Äiti herätti: -- Et sua nukkuva!
Saunan kiuas pihahti vain vähän. Pestiin lattialla kiukaan vieressä. Lämmintä vettä ei ollut paljon. Vähäinenkin jo jäähtynyt.
Äiti valeli pullosta päälleni hitaasti. Kirveli koko ruumista. Itkun turske tuli väkisin. Äiti tiuski:
--- Elä itke! - Et sua itkee!
Saunan eteinen oli rustattu peinistä puista halkaistuista puolikkaista. Talven tuiskuviima puhalteli rakosista. Piti panna alusvaatteet pian ja kipittää avojaloin lumista tietä tupaan. Sitten äkkiä lattialle kyhättyyn makuupaikkaan. Vedin itseni kippuraan ja vedin resupeiton pääni yli. Vapisin vilusta, mutta tiesin hengityksen hiukan lämmittävän peiton alle. Uni armahtaa.
Lääkitys tehosi. Ihottumaa ei ole!
maanantai 22. lokakuuta 2012
Nuoret "leijonat"
Että ottaa päähän! Poliittisissa päättäjissä on liian paljon nuoria, liian paljon naisia, liian paljon kauniita. Eivät näytä osaavan peruslaskuja, ei edes yhteen- eikä vähennyslaskuja! Mitä hyötyä heille on algebran opiskelusta? Vaikuttaa kuin eläisivät virtuaalimaailmassa.
Einari Vidgren ei käynyt kouluja, ei opiskellut algebraa. Sanoi olevansa hyvä päässälaskija.
Miljardi on siksi suuri, ettei siihen sisältyvää ykkösmäärää osaa hahmottaa, mutta kokonaiset miljadit voi laskea päässä, vaikka ei ymmärräkään kokonaisuutta.
Suomen valtion vuosibudjetti on 50 miljardia. Valtion velka saavuttaa pian sadan miljardin rajan. Nuoret poliitikot eivät ymärrä, että kasvavaa velkamäärää ei pysty maksamaan koskaan!? Minulta ei kukaan kysy, mutta haluaisin esittää ministereille kaksi kysymystä: --- Milloin Suomi aloittaa velan lyhennyksen? Milloin valtion velka saavutta kahdensadan miljardin rajan? Eivät ministerit pysty näihin vastaamaan! Tämän hetken näkymien valossa velan toinen satamiljardia karttuu nopeammin kuin ensimmäinen sata.
Paavo Arhinmäki koetaan älyköksi. (ainakin omasta mielestään)
Nuoria poliitikkoja sanovat broilereiksi. Niin on Arhinmäkikin. Yrjö kallinen kirjassaan sanoo: "Me elämme unessa. Poliitikot esiintyvät suurina uneksijoina. Mitähän Jutta puhui unelmista? Valtiomme johto näyttää luottavan unelmiin. "Fantastista!"
Arhinmäki vastasi selkeästi kysymykseen subjektiivisesta päivähoidosta. Hän puolusti sitä. Korpifilosofi on jyrkästi erimieltä. Kun kotona on toimintakykyinen isä tai äiti, yksikin vanhemmista, niin on velvollinen hoitamaan lapset. Tietysti tulee tilanteita, jotka sitä vaativat, mutta normaalitilanteessa yhteiskunnan hoidon vaatiminen on moraalitonta.
Kukas lauloikaan: "rahat eivät riitä jumalauta"?
Meidän perhe hoiti neljä jälkeläistä, ilman subjektiivisuutta. Varsin vähillä rahoilla. Laativat lain lapsiperheiden asumistuesta. Lain voimaantulon aikaan emme saaneet asumistukea; oli liian suuri perhe! Ihan totta. Lain mukaan piti olla yksi huone jokaista kahta perheenjäsentä kohden. Asuimme 48 neliön kaksiossa ja meitä oli kuusi!
Sitten myöhemmin joku "sosiaalitantta" puhui pakolaisista: "Ei neljän hengen perhe voi asua kaksiossa". Miksei? Meitä oli kuusi ja lyhyitä jaksoja vielä anoppi ja vaimon sisar. Joskus yhteensä kahdeksan. Enkä siitä asiasta valittanut, pääasia että tultiin toimeen.
Ensin minun äitini ja myöhemmin vaimon äiti asuivat perheessämme vaikeimman ajan, kunnes järjestyi toisenlainen "subjektiivisuus". Eläkkeet ja vanhustentalot.
Vanhuspalvelulaki herättää kysymyksen: --- Eikös meitä koskekaan samat lait kuin muillakin? Ja mihin asetetaan raja? 70 vuottako, tai kenties 80? Herrat ja arvon naiset eivät näytä tietävän ihmisten ja tilanteiden erilaisuutta! Miksi ikärajan ylittänyt on "subjektiivisempi" kuin vuotta aikaisemmin syntynyt? Olen ylittänyt 80, enkä vaadi "subjektiivisuutta", ainoastaan teveydenhoidossa tasavertaisuuden muiden kanssa. Tasavertaisena ovat kohdelleet. Ei mikään laki lisää resursseja! Sen sijaan vääränlaista "subjektiivisuutta" tulevat jotkut vaatimaan.
Jos raja olisi 80, mitä voisin vaatia? Mainitsen muutamia askareitani: Ruuan laitto. Imurointiin voisin vaatia selkävaivan takia, mutta käytän tukivyötä. Veneiden asettelu talviteloille. Auton renkaiden vaihto kaksi kertaa vuodessa. Mattojen pesu. Pyykkäröinti. Petivaatteiden tuuletus. Ja mitä vielä? Naishenkilö käydessään katsoi aiheelliseksi pyyhkiä lattiani. Hänkin on ylittänyt 75.
Tänään en ole parhaimmassa kunnossa, iski jonkin sortin lentsu, nenäontelo ja rinta röhisevät. Tuntuu pientä kipua. Eiköhän parantune pian. Tämän vertaisen takia en vaivaa terveyshenkilökuntaa. Joku menisi jo lääkäriin.
Paljonkin nuoremmissa on noihin toimiin vaikeasti pystyviä.
Einari Vidgren ei käynyt kouluja, ei opiskellut algebraa. Sanoi olevansa hyvä päässälaskija.
Miljardi on siksi suuri, ettei siihen sisältyvää ykkösmäärää osaa hahmottaa, mutta kokonaiset miljadit voi laskea päässä, vaikka ei ymmärräkään kokonaisuutta.
Suomen valtion vuosibudjetti on 50 miljardia. Valtion velka saavuttaa pian sadan miljardin rajan. Nuoret poliitikot eivät ymärrä, että kasvavaa velkamäärää ei pysty maksamaan koskaan!? Minulta ei kukaan kysy, mutta haluaisin esittää ministereille kaksi kysymystä: --- Milloin Suomi aloittaa velan lyhennyksen? Milloin valtion velka saavutta kahdensadan miljardin rajan? Eivät ministerit pysty näihin vastaamaan! Tämän hetken näkymien valossa velan toinen satamiljardia karttuu nopeammin kuin ensimmäinen sata.
Paavo Arhinmäki koetaan älyköksi. (ainakin omasta mielestään)
Nuoria poliitikkoja sanovat broilereiksi. Niin on Arhinmäkikin. Yrjö kallinen kirjassaan sanoo: "Me elämme unessa. Poliitikot esiintyvät suurina uneksijoina. Mitähän Jutta puhui unelmista? Valtiomme johto näyttää luottavan unelmiin. "Fantastista!"
Arhinmäki vastasi selkeästi kysymykseen subjektiivisesta päivähoidosta. Hän puolusti sitä. Korpifilosofi on jyrkästi erimieltä. Kun kotona on toimintakykyinen isä tai äiti, yksikin vanhemmista, niin on velvollinen hoitamaan lapset. Tietysti tulee tilanteita, jotka sitä vaativat, mutta normaalitilanteessa yhteiskunnan hoidon vaatiminen on moraalitonta.
Kukas lauloikaan: "rahat eivät riitä jumalauta"?
Meidän perhe hoiti neljä jälkeläistä, ilman subjektiivisuutta. Varsin vähillä rahoilla. Laativat lain lapsiperheiden asumistuesta. Lain voimaantulon aikaan emme saaneet asumistukea; oli liian suuri perhe! Ihan totta. Lain mukaan piti olla yksi huone jokaista kahta perheenjäsentä kohden. Asuimme 48 neliön kaksiossa ja meitä oli kuusi!
Sitten myöhemmin joku "sosiaalitantta" puhui pakolaisista: "Ei neljän hengen perhe voi asua kaksiossa". Miksei? Meitä oli kuusi ja lyhyitä jaksoja vielä anoppi ja vaimon sisar. Joskus yhteensä kahdeksan. Enkä siitä asiasta valittanut, pääasia että tultiin toimeen.
Ensin minun äitini ja myöhemmin vaimon äiti asuivat perheessämme vaikeimman ajan, kunnes järjestyi toisenlainen "subjektiivisuus". Eläkkeet ja vanhustentalot.
Vanhuspalvelulaki herättää kysymyksen: --- Eikös meitä koskekaan samat lait kuin muillakin? Ja mihin asetetaan raja? 70 vuottako, tai kenties 80? Herrat ja arvon naiset eivät näytä tietävän ihmisten ja tilanteiden erilaisuutta! Miksi ikärajan ylittänyt on "subjektiivisempi" kuin vuotta aikaisemmin syntynyt? Olen ylittänyt 80, enkä vaadi "subjektiivisuutta", ainoastaan teveydenhoidossa tasavertaisuuden muiden kanssa. Tasavertaisena ovat kohdelleet. Ei mikään laki lisää resursseja! Sen sijaan vääränlaista "subjektiivisuutta" tulevat jotkut vaatimaan.
Jos raja olisi 80, mitä voisin vaatia? Mainitsen muutamia askareitani: Ruuan laitto. Imurointiin voisin vaatia selkävaivan takia, mutta käytän tukivyötä. Veneiden asettelu talviteloille. Auton renkaiden vaihto kaksi kertaa vuodessa. Mattojen pesu. Pyykkäröinti. Petivaatteiden tuuletus. Ja mitä vielä? Naishenkilö käydessään katsoi aiheelliseksi pyyhkiä lattiani. Hänkin on ylittänyt 75.
Tänään en ole parhaimmassa kunnossa, iski jonkin sortin lentsu, nenäontelo ja rinta röhisevät. Tuntuu pientä kipua. Eiköhän parantune pian. Tämän vertaisen takia en vaivaa terveyshenkilökuntaa. Joku menisi jo lääkäriin.
Paljonkin nuoremmissa on noihin toimiin vaikeasti pystyviä.
torstai 18. lokakuuta 2012
Käytiin lääkärissä
Äiti sai päähänsä lähteä kirkolle lääkäri Kolehmaiselle. Johonkin aikaan aamusta läksimme hiihtämään. Äidillä ei ollut omia suksia, hän lainasi naapurilta. Minä hiihdin Eilalta saamillani suksilla. Ne oli liian pitkät ja toinen katkesi käytössäni. Katkenneeseen vuolin puukolla uuden kärjen. Semmoisilla hiihtelin kömpelösti.
Pilvinen talvipäivä ennätti hämärän rajalle kun saavuimme perille. Maanteitä pitkin oli matkaa kaksikymmentäneljä kilometriä. Oikaisimme Hattumäen kautta metsiä pitkin ja lopulla matkaa Petäjälahden yli suoraan lääkäritalon rantaan. Pitkänlainen matka huonokuntoisille.
Olimme viimeisiä, odotushuoneessa ei ollut ketään, mutta Kolehmainen oli vielä paikalla ja tuli katsomaan. Äiti meni vastaanottohuoneeseen. Äitini oli vähäkuuloinen. Kuulin oven läpi Kolehmaisen kovan äänen. Moitti äitiä, kun ei ollut hakenut kunnan lappua ennalta, vaan lupasi toimittaa myöhemmin. En tiedä, oliko äidillä kummempaa vaivaa? Lääkäri ja äitini eivät ymmärtäneet toisiaan, huomasin Kolehmaisen hermostuvan.
Kolehmainen ja äitini tulivat huoneesta. Vasta sitten äiti sanoi: "Kun tuo poikakin on sairas". Kolehmainen vilkaisi: "Sinussa näyttää olevan kuumetta, mitataanpas." Pidin mittaria kainalossa.
-- Ei ole lämpöä.
Kolehmainen koputteli ja kuunteli laitteellaan. Totesi: "Sinussa on ollut keuhkokuume ja siitä jäänyt keuhkokatarri, se tulee uusiutumaan useasti. Sitten kysyin: -- minkähän taatta minä en kuule kunnolla?
-- Se johtuu äitistäsi, perinnöllistä.
Nyt jälkeenpäin ymmärrän vallinneen informaatiokatkoksen välillämme, en osannut sanoa kuulohäiriötä sairauden aikana tulleeksi.
Hankalia potilaita, köyhiä ja vähäjärkisiä.
Kolehmaisen katsetta en unohda koskaan. En ymmärtänyt tulkita ajatuksia katseen takaa. Sääliä vai halveksuntaa?
Niinpä järkeilin, ettei kuulohäiriö johdu äidistä, sillä äiti menetti kuulonsa tulirokon yhteydessä viisivuotisena.
Nyt kahdeksankymppisenä sairastin. Nyt sitä sanoivat keuhkoputkentulehdukseksi ja hoidettiin sairaalassa. Kuulohäiriökin tuli, kuten poikasenakin. Korvani puhkottiin.
Kolehmaisen ennustama sairaus uusiutui kuudenkymmenenviiden vuoden jälkeen.
Paluumatka oli tasan yhtä pitkä kuin mennessä. Matkasta en muista yhtään mitään. Täytyi olla melko myöhä, kun näännyksissä olemme paarustaneet kotiin.
Mitä hyödytti moinen vaivannäkö? Äiti oli ennallaan ja minä paranin sitkeästä vaivasta aikanaan. Vaikka en olisi lääkärissä käynytkään!
Pilvinen talvipäivä ennätti hämärän rajalle kun saavuimme perille. Maanteitä pitkin oli matkaa kaksikymmentäneljä kilometriä. Oikaisimme Hattumäen kautta metsiä pitkin ja lopulla matkaa Petäjälahden yli suoraan lääkäritalon rantaan. Pitkänlainen matka huonokuntoisille.
Olimme viimeisiä, odotushuoneessa ei ollut ketään, mutta Kolehmainen oli vielä paikalla ja tuli katsomaan. Äiti meni vastaanottohuoneeseen. Äitini oli vähäkuuloinen. Kuulin oven läpi Kolehmaisen kovan äänen. Moitti äitiä, kun ei ollut hakenut kunnan lappua ennalta, vaan lupasi toimittaa myöhemmin. En tiedä, oliko äidillä kummempaa vaivaa? Lääkäri ja äitini eivät ymmärtäneet toisiaan, huomasin Kolehmaisen hermostuvan.
Kolehmainen ja äitini tulivat huoneesta. Vasta sitten äiti sanoi: "Kun tuo poikakin on sairas". Kolehmainen vilkaisi: "Sinussa näyttää olevan kuumetta, mitataanpas." Pidin mittaria kainalossa.
-- Ei ole lämpöä.
Kolehmainen koputteli ja kuunteli laitteellaan. Totesi: "Sinussa on ollut keuhkokuume ja siitä jäänyt keuhkokatarri, se tulee uusiutumaan useasti. Sitten kysyin: -- minkähän taatta minä en kuule kunnolla?
-- Se johtuu äitistäsi, perinnöllistä.
Nyt jälkeenpäin ymmärrän vallinneen informaatiokatkoksen välillämme, en osannut sanoa kuulohäiriötä sairauden aikana tulleeksi.
Hankalia potilaita, köyhiä ja vähäjärkisiä.
Kolehmaisen katsetta en unohda koskaan. En ymmärtänyt tulkita ajatuksia katseen takaa. Sääliä vai halveksuntaa?
Niinpä järkeilin, ettei kuulohäiriö johdu äidistä, sillä äiti menetti kuulonsa tulirokon yhteydessä viisivuotisena.
Nyt kahdeksankymppisenä sairastin. Nyt sitä sanoivat keuhkoputkentulehdukseksi ja hoidettiin sairaalassa. Kuulohäiriökin tuli, kuten poikasenakin. Korvani puhkottiin.
Kolehmaisen ennustama sairaus uusiutui kuudenkymmenenviiden vuoden jälkeen.
Paluumatka oli tasan yhtä pitkä kuin mennessä. Matkasta en muista yhtään mitään. Täytyi olla melko myöhä, kun näännyksissä olemme paarustaneet kotiin.
Mitä hyödytti moinen vaivannäkö? Äiti oli ennallaan ja minä paranin sitkeästä vaivasta aikanaan. Vaikka en olisi lääkärissä käynytkään!
keskiviikko 17. lokakuuta 2012
Lääkkeistä vähän ymmällä
Mainos sanoo: "Vain otettu lääke vaikuttaa". Niinpä niin! Mutta onko vaikutus aina myönteinen? Voisin sanoa, että ottamaton lääke auttaa!? Sepelvaltimotautiset syövät monia lääkkeitä. En syö! Toistaiseksi otan vain kolesterolilääkettä epäsäännöllisesti. Epäsäännöllisyyteen aion kuitenkin vähän terhakoitua.
Lääkkeet auttoivat aikanaan. Onko ehdottomasti oikein nauttia kerran määrättyä lääkettä hamaan viimeiseen elon päivään asti? Epäilen.
Kiusallisen eturauhasvaivan takia olin kaksi vuorokautta sairaalassa Iisalmessa. Sorkkivat veret irti, eikä muuta apua tullut. Määräsivät lääkkeeksi Praziolia. Popsin tuota vuoden verran. Kirjapainoammattilaisella oli semmoinen opus, josta uteliaana tutkailin lääkkeen ominaisuuksia. Lukemani ja kokemani perusteella tuo rohto oli vaivaani sopimatonta. Sitten kuulin lääkärin suusta uudesta amerikkalaisesta lääkkeestä, jota aluksi sai määrätä vain urologi. Säännös muuttui ja oikeuden sai myös yleislääkärit. Sain reseptin ja napsin noita pillereitä ehkä noin seitsemän vuoden ajan. Uskoin niiden auttavan. Tulin vaivoin toimeen pikkutarkalla elintapojen säätelyllä. Parantavaa vaikutusta ei ollut. Viimeiseen tulppaan tarvittiin "sorkkimista".
Leikkauksen jälkeen määrättiin Primaspan ja Zocor. Zocor oli älyttömän kallista. Zocor ja Proscar maksoivat kumpikin noin tuhat markkaa kolmen kuukauden annos. Puolet maksoi Kela ja itselleni jäi maksettavaksi molemmista yhteensä tuhat markkaa. Tuntuu älyttömältä! Onneksi tilanteeseen tuli muutos.
Sain Zocorin erityiskorvattavakai ja tuli halvemmaksi. Sitten keksivät mahdollisuuden käyttää rinnakkaistuotteita, halvempia. Leikkauksen jälkeen jäi betasalpaaja tauolle, ehkä harvan sykkeeni takia: 38.
Rytmi oli omituinen, ajattelin, että saattaa pysähtyä. Kolmen kuukauden tarkastuksessa sain reseptin Enconcordille. Lääke tasoitti rytmin, se löi kuin kello: 39. Ei tuntunut hyvältä. En jaksanut mitään. Noustuani portaat toiseen kerrokseen, piti irvistää tuskasta, niin kovin kävi takareisiin. UKK-kävelytestissä syke nousi vain 96:n. Ennen leikkausta se nousi 120:n. Valitin terveyskeskuksessa. Johtuisiko kolesterolilääkkeestä? Olin vähän aikaa ottamatta. Ei auttanut. Nuori sijaislääkäri, "pikkutyttö" keinutteli tuolissaan ja vakaumuksen rintaäänellä vakuutti lääkkeen ottamisen välttämättömyydestä. Mistäpä hän tiesi, kun näki minut vain sen kerran vilkaisulla, suuremmin asiaaan paneutumatta.
Jatkoin Zocorin nauttimista ja myös Emconcordia noin seitsemän kuukautta. Tuli kutsu Kuopioon. Nuorehko mieslääkäri teki jotain kansainvälistä tutkimusta. Mittailivat kaikin tavoin. Sairaanhoitaja Pielavedellä epäili "reisivaivani" syyksi Emconcordia. Hän oli oikeassa! Mainitsin siitä. Tutkiva lääkäri plarasi paperit ja tulokset, sanoi: "Ei se ole välttämätöntä". Annoin lääkkeet naapurin emännälle; hänellä oli sama lääkitys.
Höylättiin eturauhanen toukokuussa. Veren vuotoa tuli ajoittain. Viimeinen punainen suihku näkyi heinäkuussa. Vuosien kuluttua huomasin kusen seassa pieniä verihyytymiä. Kävin terveyskeskuksessa. Vuoden kuluttua saman ilmiön takia pääsin Kuopioon. Huuhtelivat ja sanoivat eturauhasen hieman kasvaneen. Anoin tehdä mikä tarpeellista on. Vähän hankaluuksia. Ratkesi vuotamaan. Hiukan dramatiikkaa. Pyörtymisen rajoilla pääsin kuopioon.
Silloin tällöin näkyi punaista. Julkisten tilojen teräskouruun suihkusi vaaleanpunainen viiva. Vuodet kuluivat. Tulin heikkoon kuntoon. Lyhyellä ajalla putosi paino neljä kiloa, eikä olemiseni tyylissä mikään ollut muuttunut. Luulin lopun lähestyvän. Tutkittiin Mehiläisessä ja rasituskokeessa Suonenjoella. Vuosikontrollissa näkyi hiukan alentunut hemoglobiini. Ei kuitenkaan kovin huono; 127.
Kun jätös rutistetaan pönttöön, ei sitä enemmän tutkita, huuhtaistaan menemään. Joskus kiinnitti huomioni tumma väritys. Ehkä mustikkasopasta? Sitten! Pöntössä vilahti oudon näköistä. Osa oli normaalin näköistä, mutta piti katsoa tarkemmin: siinä oli suunnilleen kourallinen nokareita, mustia hiiliä. Veripuna häipyi pakokputkesta!
En syö Primaspania! Jos sen takia kuolen, niin sittenpähän kuolen. Niin huonossa kunnossa, kuin olin, ei eläminen viehätä. Keräsin nokkosta rautalääkkeksi. Kunto kohentui hiljalleen. Sitä todisti kohentunut hemoglobiini: 149. Lääkäri huomasi saman kuin itsekin: pieni rytmivirhe oli poistunut. Joka johtui ehkä stressistä?
Uimahallissa parin altaanmitan uituani piti levähtää oireen takia. Vaivoin räpiköin pari kolme sataa metriä välillä leväten. Eilen uin 1300 metriä enempi lepäilemättä ja ilman yhtään oireilua.
Toistaiseksi otan kolesterolilääkettä. Lieneekö välttämätöntä? Asiat muuttuvat, tuo lääke ei maksa paljon mitään.
Melkoinen rahamäärä valui suolieni läpi turhan päiten. Dopinkia harrastan, juon konjakkia pienen pulollisen viikossa.
Lääkkeet auttoivat aikanaan. Onko ehdottomasti oikein nauttia kerran määrättyä lääkettä hamaan viimeiseen elon päivään asti? Epäilen.
Kiusallisen eturauhasvaivan takia olin kaksi vuorokautta sairaalassa Iisalmessa. Sorkkivat veret irti, eikä muuta apua tullut. Määräsivät lääkkeeksi Praziolia. Popsin tuota vuoden verran. Kirjapainoammattilaisella oli semmoinen opus, josta uteliaana tutkailin lääkkeen ominaisuuksia. Lukemani ja kokemani perusteella tuo rohto oli vaivaani sopimatonta. Sitten kuulin lääkärin suusta uudesta amerikkalaisesta lääkkeestä, jota aluksi sai määrätä vain urologi. Säännös muuttui ja oikeuden sai myös yleislääkärit. Sain reseptin ja napsin noita pillereitä ehkä noin seitsemän vuoden ajan. Uskoin niiden auttavan. Tulin vaivoin toimeen pikkutarkalla elintapojen säätelyllä. Parantavaa vaikutusta ei ollut. Viimeiseen tulppaan tarvittiin "sorkkimista".
Leikkauksen jälkeen määrättiin Primaspan ja Zocor. Zocor oli älyttömän kallista. Zocor ja Proscar maksoivat kumpikin noin tuhat markkaa kolmen kuukauden annos. Puolet maksoi Kela ja itselleni jäi maksettavaksi molemmista yhteensä tuhat markkaa. Tuntuu älyttömältä! Onneksi tilanteeseen tuli muutos.
Sain Zocorin erityiskorvattavakai ja tuli halvemmaksi. Sitten keksivät mahdollisuuden käyttää rinnakkaistuotteita, halvempia. Leikkauksen jälkeen jäi betasalpaaja tauolle, ehkä harvan sykkeeni takia: 38.
Rytmi oli omituinen, ajattelin, että saattaa pysähtyä. Kolmen kuukauden tarkastuksessa sain reseptin Enconcordille. Lääke tasoitti rytmin, se löi kuin kello: 39. Ei tuntunut hyvältä. En jaksanut mitään. Noustuani portaat toiseen kerrokseen, piti irvistää tuskasta, niin kovin kävi takareisiin. UKK-kävelytestissä syke nousi vain 96:n. Ennen leikkausta se nousi 120:n. Valitin terveyskeskuksessa. Johtuisiko kolesterolilääkkeestä? Olin vähän aikaa ottamatta. Ei auttanut. Nuori sijaislääkäri, "pikkutyttö" keinutteli tuolissaan ja vakaumuksen rintaäänellä vakuutti lääkkeen ottamisen välttämättömyydestä. Mistäpä hän tiesi, kun näki minut vain sen kerran vilkaisulla, suuremmin asiaaan paneutumatta.
Jatkoin Zocorin nauttimista ja myös Emconcordia noin seitsemän kuukautta. Tuli kutsu Kuopioon. Nuorehko mieslääkäri teki jotain kansainvälistä tutkimusta. Mittailivat kaikin tavoin. Sairaanhoitaja Pielavedellä epäili "reisivaivani" syyksi Emconcordia. Hän oli oikeassa! Mainitsin siitä. Tutkiva lääkäri plarasi paperit ja tulokset, sanoi: "Ei se ole välttämätöntä". Annoin lääkkeet naapurin emännälle; hänellä oli sama lääkitys.
Höylättiin eturauhanen toukokuussa. Veren vuotoa tuli ajoittain. Viimeinen punainen suihku näkyi heinäkuussa. Vuosien kuluttua huomasin kusen seassa pieniä verihyytymiä. Kävin terveyskeskuksessa. Vuoden kuluttua saman ilmiön takia pääsin Kuopioon. Huuhtelivat ja sanoivat eturauhasen hieman kasvaneen. Anoin tehdä mikä tarpeellista on. Vähän hankaluuksia. Ratkesi vuotamaan. Hiukan dramatiikkaa. Pyörtymisen rajoilla pääsin kuopioon.
Silloin tällöin näkyi punaista. Julkisten tilojen teräskouruun suihkusi vaaleanpunainen viiva. Vuodet kuluivat. Tulin heikkoon kuntoon. Lyhyellä ajalla putosi paino neljä kiloa, eikä olemiseni tyylissä mikään ollut muuttunut. Luulin lopun lähestyvän. Tutkittiin Mehiläisessä ja rasituskokeessa Suonenjoella. Vuosikontrollissa näkyi hiukan alentunut hemoglobiini. Ei kuitenkaan kovin huono; 127.
Kun jätös rutistetaan pönttöön, ei sitä enemmän tutkita, huuhtaistaan menemään. Joskus kiinnitti huomioni tumma väritys. Ehkä mustikkasopasta? Sitten! Pöntössä vilahti oudon näköistä. Osa oli normaalin näköistä, mutta piti katsoa tarkemmin: siinä oli suunnilleen kourallinen nokareita, mustia hiiliä. Veripuna häipyi pakokputkesta!
En syö Primaspania! Jos sen takia kuolen, niin sittenpähän kuolen. Niin huonossa kunnossa, kuin olin, ei eläminen viehätä. Keräsin nokkosta rautalääkkeksi. Kunto kohentui hiljalleen. Sitä todisti kohentunut hemoglobiini: 149. Lääkäri huomasi saman kuin itsekin: pieni rytmivirhe oli poistunut. Joka johtui ehkä stressistä?
Uimahallissa parin altaanmitan uituani piti levähtää oireen takia. Vaivoin räpiköin pari kolme sataa metriä välillä leväten. Eilen uin 1300 metriä enempi lepäilemättä ja ilman yhtään oireilua.
Toistaiseksi otan kolesterolilääkettä. Lieneekö välttämätöntä? Asiat muuttuvat, tuo lääke ei maksa paljon mitään.
Melkoinen rahamäärä valui suolieni läpi turhan päiten. Dopinkia harrastan, juon konjakkia pienen pulollisen viikossa.
keskiviikko 10. lokakuuta 2012
Lapsen usko
Sain käsiini lehden Kirkko ja Kaupunki. Pappismies Seppo Simola pakinoi lapsen uskosta. Pakinan henki oli sellainen, että lapsella on oma usko. Lapsen usko.
Lapsen ensimmäinen usko on äidin tissi. Elämän halu etsii nänniä. Muutamia vuosia tarvitsee turvaa, suojaa. Eikä tiedä uskosta, uskonnosta tai jumalasta yhtään mitään.
Moni aikuinenkin vakuuttaa: "Minulla on oma uskoni". Kellään ei ole omaa uskoa, tai uskontoa. Kaikille usko opetetaan, paitsi uskomaton, kuten minä, en opettanut lapsilleni uskoa.
Iso-äiti Akkaatta oli harras uskovainen, hänellä ei ollut kehittynyttä itsenäistä ajattelua. Hän oli silti erittäin taikauskoinen. Uskoi ennusmerkkeihin, harakan nauruun, kisojen käyttäytymiseen, suun syyhyttämiseen, enneuniin jne. Uskoin minäkin jumalaan, kun siitä jankuttivat: "jumala rankaisee, jumala siunaa". Ihmisen rakenteesta kertoo oma reakointini Akkaatan taikauskon merkkeihin. Hätkähdän harakan naurua, mustaa kissaa ja joitain muitakin. Olen altis vaikutuksille. Itseäni peilaamalla ymmärrän uskoakin.
Korpelan navetan takana oli kanssani Matilaisen pojat; Ville, vuoden vanhempi minua ja Erkki lähes aikuinen. Mainitsin jotain jumalasta. Matilaisen pojat tiesi: "Ei jumalata ou olemassa, isä sano, että ei ou". Samalla lailla sanoi joku ettei joulupukkia ole olemassa. Lapsille valehdellaan. Joulupukkiin uskominen on todellista lapsen uskoa. Joulupukkia ei ole yksi, kuten lapsi uskoo, kunnes näkee ison lauman joulupukkeja. Joulupukki on.
Kaikki uskonnot ja jumalat ovat ihmisten kehittämiä. Hallitsemisen välineiksi. Luterilaisen perheen lapsi opetetaan luterilaiseksi. Roomalaiskatolisen lapsi katoliseksi. Muslimin lapsi muslimiksi. Kaikki uskovaiset ovat opetettuja. Myös pakotettuja, kivittämisen ja roviolla polttamisen uhalla painostetaan noudattamaan seremonioita. Ei riitä pelottelu helvetillä ja taivaaseen pääsyn estämisellä.
Taivas ja helvetti vaikuttaa niihin, jotka tunnustavat uskoa kaiken varalta. Kun varmaa tietoa ei ole, niin siltä varalta ollaan uskovinaan, että jos kuitenkin?
Raamattu sanoo: "Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, jumalan kuvaksi Hän hänet loi...."
Golda Meir sanoo suunnilleen näin: "Jumala ei valinnut Israelin kansaa, vaan Israelin kansa valitsi Jumalan..." Ihminen väittää olevansa jumalan kuva. Itsekäs väite. Ihminen on eläin muiden eläinten joukossa. Ihminen vain on ylikehittynyt, ei jumalan kuva. Ihmisen "kehitys" uhkaa tuhota osan maan eläimistä. Ei kuitenkaan pysty hävittämään kaikkea elollista.
Uskallan sanoa etten tiedä. Kukaan muukaan ei tiedä. Ei pappi, ei piispa, ei paavi. Melkein kaikista asioista sanotaan joko tahi. Nojataan johonkin, eikä se noja aina ole tukeva. Joko Raamatun luomiskertomus tai Darwinismi. Raamatun kertomus on satua ja tarinaa. Darwinin oppiin en pysty sanomaan mitään. En tiedä. Evoluutioteoria perustuu kuitenkin tutkimiseen. Esitetään näkyviä merkkejä, todellista aihetta. Eri asia sitten, onko Darwin löytänyt totuutta.
Hymyilyttää joka kerta, kun mainitaan joidenkin eläinten useita lajeja. Uskovaiset uskovat Nooan Arkin todeksi. Minua valisti joku, kun nauroin väitteelle kaikkien maan eläinten olleen Arkissa. Opetti minulle kuin vähäjärkiselle, että ei veden eläinten tarvinnut olla Arkissa. Voi pyhä yksinkertaisuus; luuliko hän tosissaan minua noin tyhmäksi.
Luonto-ohjelmassa kuulin hämähäkkejä olevan Suomessa neljäsataa lajia. Joitakin vuosia myöhemmin tiedemies sanoi lajeja olevan kuusisataa. Uskovat he. Etsivät Arkin tähteitä Araratin vuorelta. Uskovat Joonan olleen kaksi vuorokautta valaan vatsassa. Joku uskoi sen olleen valaan suussa, se kun on mökin kokoinen. Mökin kokoinen valaan suu ei ole ontto, ei tyhjä.
Nooan Arkki on helppo todeta vain tarinaksi ihan tyhmän erkin aivoilla: Kuka otti kiinni leijonan, kuka harmaakarhun, kuka norsun, kuka kirahvin? Kamelikin on melko iso. Kuka keräsi hämähäkit? Eläimet tarvitsevat ruokaa ja paskantavat. Vedenpaisumuksia on, mutta ei joka puolella maapalloa samanaikaisesti. Raamatun kirjoittajat eivät tienneet maan olevan pallo. Luulisi jumalan sen heille kertoneen.
Lapsen ensimmäinen usko on äidin tissi. Elämän halu etsii nänniä. Muutamia vuosia tarvitsee turvaa, suojaa. Eikä tiedä uskosta, uskonnosta tai jumalasta yhtään mitään.
Moni aikuinenkin vakuuttaa: "Minulla on oma uskoni". Kellään ei ole omaa uskoa, tai uskontoa. Kaikille usko opetetaan, paitsi uskomaton, kuten minä, en opettanut lapsilleni uskoa.
Iso-äiti Akkaatta oli harras uskovainen, hänellä ei ollut kehittynyttä itsenäistä ajattelua. Hän oli silti erittäin taikauskoinen. Uskoi ennusmerkkeihin, harakan nauruun, kisojen käyttäytymiseen, suun syyhyttämiseen, enneuniin jne. Uskoin minäkin jumalaan, kun siitä jankuttivat: "jumala rankaisee, jumala siunaa". Ihmisen rakenteesta kertoo oma reakointini Akkaatan taikauskon merkkeihin. Hätkähdän harakan naurua, mustaa kissaa ja joitain muitakin. Olen altis vaikutuksille. Itseäni peilaamalla ymmärrän uskoakin.
Korpelan navetan takana oli kanssani Matilaisen pojat; Ville, vuoden vanhempi minua ja Erkki lähes aikuinen. Mainitsin jotain jumalasta. Matilaisen pojat tiesi: "Ei jumalata ou olemassa, isä sano, että ei ou". Samalla lailla sanoi joku ettei joulupukkia ole olemassa. Lapsille valehdellaan. Joulupukkiin uskominen on todellista lapsen uskoa. Joulupukkia ei ole yksi, kuten lapsi uskoo, kunnes näkee ison lauman joulupukkeja. Joulupukki on.
Kaikki uskonnot ja jumalat ovat ihmisten kehittämiä. Hallitsemisen välineiksi. Luterilaisen perheen lapsi opetetaan luterilaiseksi. Roomalaiskatolisen lapsi katoliseksi. Muslimin lapsi muslimiksi. Kaikki uskovaiset ovat opetettuja. Myös pakotettuja, kivittämisen ja roviolla polttamisen uhalla painostetaan noudattamaan seremonioita. Ei riitä pelottelu helvetillä ja taivaaseen pääsyn estämisellä.
Taivas ja helvetti vaikuttaa niihin, jotka tunnustavat uskoa kaiken varalta. Kun varmaa tietoa ei ole, niin siltä varalta ollaan uskovinaan, että jos kuitenkin?
Raamattu sanoo: "Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, jumalan kuvaksi Hän hänet loi...."
Golda Meir sanoo suunnilleen näin: "Jumala ei valinnut Israelin kansaa, vaan Israelin kansa valitsi Jumalan..." Ihminen väittää olevansa jumalan kuva. Itsekäs väite. Ihminen on eläin muiden eläinten joukossa. Ihminen vain on ylikehittynyt, ei jumalan kuva. Ihmisen "kehitys" uhkaa tuhota osan maan eläimistä. Ei kuitenkaan pysty hävittämään kaikkea elollista.
Uskallan sanoa etten tiedä. Kukaan muukaan ei tiedä. Ei pappi, ei piispa, ei paavi. Melkein kaikista asioista sanotaan joko tahi. Nojataan johonkin, eikä se noja aina ole tukeva. Joko Raamatun luomiskertomus tai Darwinismi. Raamatun kertomus on satua ja tarinaa. Darwinin oppiin en pysty sanomaan mitään. En tiedä. Evoluutioteoria perustuu kuitenkin tutkimiseen. Esitetään näkyviä merkkejä, todellista aihetta. Eri asia sitten, onko Darwin löytänyt totuutta.
Hymyilyttää joka kerta, kun mainitaan joidenkin eläinten useita lajeja. Uskovaiset uskovat Nooan Arkin todeksi. Minua valisti joku, kun nauroin väitteelle kaikkien maan eläinten olleen Arkissa. Opetti minulle kuin vähäjärkiselle, että ei veden eläinten tarvinnut olla Arkissa. Voi pyhä yksinkertaisuus; luuliko hän tosissaan minua noin tyhmäksi.
Luonto-ohjelmassa kuulin hämähäkkejä olevan Suomessa neljäsataa lajia. Joitakin vuosia myöhemmin tiedemies sanoi lajeja olevan kuusisataa. Uskovat he. Etsivät Arkin tähteitä Araratin vuorelta. Uskovat Joonan olleen kaksi vuorokautta valaan vatsassa. Joku uskoi sen olleen valaan suussa, se kun on mökin kokoinen. Mökin kokoinen valaan suu ei ole ontto, ei tyhjä.
Nooan Arkki on helppo todeta vain tarinaksi ihan tyhmän erkin aivoilla: Kuka otti kiinni leijonan, kuka harmaakarhun, kuka norsun, kuka kirahvin? Kamelikin on melko iso. Kuka keräsi hämähäkit? Eläimet tarvitsevat ruokaa ja paskantavat. Vedenpaisumuksia on, mutta ei joka puolella maapalloa samanaikaisesti. Raamatun kirjoittajat eivät tienneet maan olevan pallo. Luulisi jumalan sen heille kertoneen.
tiistai 2. lokakuuta 2012
Vielä urheilun dopingista
Vouhkaavat tarpeettomasti STT:n ja hiihtoliiton jupakasta. Koko asia on niin vähämerkityksellinen, Että joutaisi uohtaa. Median edustaja kysyi Juha Miedolta mahdollisia oikeustoimia. Kyseisen toimittajan päässä ei ole paljon pitämistä, ei ole perehtynyt asiaan. Siihen aikaan lääkkeet eivät olleet kiellettyjä. Ainoastaan piristävistä, hetkellistä tehoa tai kestävyyttä edistävistä rankaistiin, eikä heitäkään haastettu käräjiin, ainoastaan joskus mitätöitiin tuloksia urheilujärjestöjen toimesta.
Jääkiekkojoukkueelta vietiin pisteet, kun maalivahti käytti piristävä ainetta. Eero Mäntyranta joutui kiipeliin yhden kilpailun takia. Ei häntäkään haastettu käräjiin, vaan televisio-ohjelmaan, johon tuli mustat lasit silmillä. Diivailuako?
Muistan sellaisen lajin kuin sotilaspartiohiihto. Siinä Suomen joukkue menestyi. Siihenkin on yhteys. Joukkueen koostumusta en muista. Muistaakseni johtaja oli kapteeni Eero Naapuri. (vain muistitieto) Joukkueessa piti olla yksi rivimies. Joukkueessa oli sotamies Mäntyranta. Siihen aikaan varusmiehenä, asevelvollisena palveluksessa.
Miksi liittyy hiihtoon? Siksi kun sodan aikana partioissa vastapuolen alueella hermojännityksen lisäksi joutui äärimmäiseen rasitukseen. Viimeisessä tiukassa otettiin avuksi pilleri. Partiolaiset olivat hyviä hiihtäjiä. Sodan jälkeen hiihtäjien kerrottiin käyttäneen samaa ainetta. Myös sotilaspartiohiihtokilpailussako??
Joka tapauksessa sodan jälkeen hiihtäjät ovat käyttäneet kotimaisissa kilpailuissa. Aineiden tietämykseni on minimaalinen, mutta jotain mieleeni kantautui, että se olisi ollut amfetamiinia?
Sodassa ja urheilussa on kaikki sallittua!?
Monesti hämmästyttää, kun vuosikymmenien takaiset tuntuvat rinnastuvan nykyaikaan. Rukajärvimatkan yhteydessä veteraanit kertoivat. Yksi nuorukainen oli kovin innostunut pääsemään partion mukaan ja pääsi. Tulivat ehjinä takaisin. Väsyneinä. Ainoa hämminki syntyi, kun mukana ollut nuorukainen kämppään päästyään vaipui lattialle,
jatkoi siinä hiihtämistään! Kuinka ollakaan, pojan isä oli lääkäri, jolle soitettiin. Lääkäri-isä sanoi: "Älkää koskeko, antakaa hiihtää, hän lopettaa aikanaan."
Mitä tästä päättelen ja miksi nyt kerron? Lääkäri tiesi aineen vaikutuksen ja vieroitusoireet. Korkeatasoinen lääkäri. Suomen edustusjoukkueiden lääkärit eivät osanneet peittää!
Martti Vainion käryn jälkeen kotiin palaavalta joukkueen lääkäriltä tivattiin: "Miten tämä on voinut tapahtua?" Lääkäri seisoi jämäkästi kameran edesä, vakuuttaen syyttömyytään, selitellen, ikäänkuin lääkintäihmiset ovat vain poistamassa tikkuja varpaista ja puhaltamassa mustelmiin.
Semmoinen askarrutti, että miksi STT sotkeentuu tuommoiseen? Nyt kuultuani silloisen johtajan sanovan: "Ajattelin, että Suomen urheilu ei saa jatkua tällaisena"! Hurskastelua? Ei kai STT:n tehtäviin kuulunut olla urheilun moraalin ja etiikan vartija? Urheilu ei ole tärkeysjärjestyksen eturivissä. Sensaation tavoittelu??
Tänäkään päivänä oikeudenkäyntien ja hässäkän jälkeen kukaan ei ole todistanut Jari Räsäsen käyttäneen, ei myöskään sitä, että ei käyttänyt. Pyrin rehellisyyteen ja itse tykönäni voin ajatella hänen käyttäneen, koska se oli silloin ja on tänä päivänäkin yleistä. Mutta kun oikeuden päätös perustuu huhuihin ja päätelmiin, niin olen ymmällä.
Se meni yli ymmärrykseni, kun hiihtoliiton hallinnossa olleille maksettiin vahingonkorvauksia huomattavia summia? Eivätkä joutuneet tuomituiksi maksamaan takaisin korkojen kanssa? Eivätkä aio maksaa takaisin vapaaehtoisesti hyväksi katsottuun tarkoitukseen.
Oikeuden pöytäkirjoihin ei meikäläinen pääse tutustumaan. Tiedon murusia löydän tiedotusvälineistä. Johtavat vain joskus harhaan. Mahdottoman melskauksen seasta tuntuu mahdottomalta löytää oleellista. Sikäli kun muistan oikeudessa todisteiksi esitettyjä, ne eivät vaikuttaneet johdonmukaisilta. Mieleeni on jäänyt väite, että Jari Räsänen osti Kuopion torilta Ruotsista varastettuja kasvuhormoneja. Ei kai löydetty Jari räsäsen hallusta?
Kuopion torilla voi kuka tahansa esiintyä Jari Räsäsenä. Pidin mahdottomana, koska ajattelin hiihtoliitolla olevan parempia kanavia kuin kriminaali Kuopion torilla.
Toinen uutisoitu ristiriita tuli siitä, kun esittelivät purkkia, joka oli samanlainen Jari Räsäen ostamaksi väitetyn kanssa. Sitten ilmeni, että ruotsalaisesta sairaalasta varastetut olivat aivan erilaisessa pakkauksessa.
Esko Ahon syyllisyyteen otan kantaa. Ei Esko Aho tiennyt hiihtoliiton asioista kuin pääpiirteet ja murto-osan. Kun joku "silmäätekevä" valitaan liiton johtoon, ei häntä valita operatiiviseen johtoon. Huippupoliitikko halutaan keulakuvaksi edistämään valtion kukkarolle pääsyä sekä kohentamaan julkikuvaa ja arvostusta. Ei hän tarkista urheilijan "vitamiineja" tai ruokalautasta. Eikä ota verikokeita. Mutta esiintyy mielellään menestyvän urheilijan kanssa kuvaruudussa. Edistää äänien saannissa vaaleissa. Ja tuottaa narsistista tyydytystä. Julkisuuden valokeilaa rakastavat useimmat.
Joskus murahdan itsekseni: Mitä tekemistä hänellä on urheilun kanssa?
Mainitsivat Jukka Uunilan esittämästä "totaalisesta" valmennuksesta. Semmoisen rakentivat. Nyt herää kysymys "huippu-urhelun muutostyöryhmästä" jota tulee johtamaan Mika Kojonkoski. Mitä mahtanee tarkoittaa? Huippu-urheilu ei ole urheilua sanan varsinaisessa merkityksessä. Urheilu on sirkusta, jossa esiintyvät ammattiurheilijat ja narreina sponsorit ja hurraava yleisö. Mutta onko Suomessa jalkapallo ammattimaista? Katsomot näyttävät tyhjiltä. Kannattaako uhrata varoja? Tuntuu pöljältä hommata kaikilta mantereilta kaiken värisiä "urheilijoita", "vahvistuksia", Vaikka urheiluseurat perustettiin omia nuorukaisia varten. Näitä vahvistuksia hankkivat myös "viitossarjan" seurat. Jokainen tuotu vie paikan omalta pelaajalta!
Tällä hetkellä ei tule mieleen yhtään norjalaista "kärynnyttä", montako heitä lienee? Kun USA:n hiihtäjä menestyi 50 kilometrin hiihdossa suomalaisia paremmin, sitä pidettiin poikkeuksellisena.
Sairasti kuulemma astmaa. Urheilutoimittaja puntaroi: "miten hyvä hän olisikaan terveenä?"
Tuli myöhemmin tietoon astmalääkkeen mahdollinen vaikutus. Fantastista! Kohta sanoivat kaikkien norjalaisten hiihtäjien olevan astmaisia??
Mika Kojonkoski huippuälykkäänä ja Norjan systeemiin perehtyneenä? Ei ehkä tunaroi?
Miksi joka tuutuissa toitottavat: SUOMEN HIIHTÄJÄT! SUOMEN HIIHTO?! Dopingia ei keksitty Suomessa! Toimittiin taitamattomasti.
On esitetty kysymys elinikäisestä kilpailukiellosta. Kannattaisin lämpimästi, vaikkei minun mielipiteelläni arvoa olekaan. Mitalin toinen puoli: Suurin osa pystytään peittämään. Kärähdys on "työtapaturma", vahinko. Jotain suunniteltua meni pieleen. Ihmisen elimistö ei toimi aina odotetun mukaisesti. Kärähtäneet kokevat epäoikeudenmukaiseksi kohtelunsa. Päätöksen tekijät eivät tietenkään uskalla, kun tietävät piilossakin olevan tilanteen. Syyllistyisivät epätasa-arvoiseen kohteluun.
Joutuisinko minä tuomituksi, jos käyttäisin anabolisia tai Epoa?
Jääkiekkojoukkueelta vietiin pisteet, kun maalivahti käytti piristävä ainetta. Eero Mäntyranta joutui kiipeliin yhden kilpailun takia. Ei häntäkään haastettu käräjiin, vaan televisio-ohjelmaan, johon tuli mustat lasit silmillä. Diivailuako?
Muistan sellaisen lajin kuin sotilaspartiohiihto. Siinä Suomen joukkue menestyi. Siihenkin on yhteys. Joukkueen koostumusta en muista. Muistaakseni johtaja oli kapteeni Eero Naapuri. (vain muistitieto) Joukkueessa piti olla yksi rivimies. Joukkueessa oli sotamies Mäntyranta. Siihen aikaan varusmiehenä, asevelvollisena palveluksessa.
Miksi liittyy hiihtoon? Siksi kun sodan aikana partioissa vastapuolen alueella hermojännityksen lisäksi joutui äärimmäiseen rasitukseen. Viimeisessä tiukassa otettiin avuksi pilleri. Partiolaiset olivat hyviä hiihtäjiä. Sodan jälkeen hiihtäjien kerrottiin käyttäneen samaa ainetta. Myös sotilaspartiohiihtokilpailussako??
Joka tapauksessa sodan jälkeen hiihtäjät ovat käyttäneet kotimaisissa kilpailuissa. Aineiden tietämykseni on minimaalinen, mutta jotain mieleeni kantautui, että se olisi ollut amfetamiinia?
Sodassa ja urheilussa on kaikki sallittua!?
Monesti hämmästyttää, kun vuosikymmenien takaiset tuntuvat rinnastuvan nykyaikaan. Rukajärvimatkan yhteydessä veteraanit kertoivat. Yksi nuorukainen oli kovin innostunut pääsemään partion mukaan ja pääsi. Tulivat ehjinä takaisin. Väsyneinä. Ainoa hämminki syntyi, kun mukana ollut nuorukainen kämppään päästyään vaipui lattialle,
jatkoi siinä hiihtämistään! Kuinka ollakaan, pojan isä oli lääkäri, jolle soitettiin. Lääkäri-isä sanoi: "Älkää koskeko, antakaa hiihtää, hän lopettaa aikanaan."
Mitä tästä päättelen ja miksi nyt kerron? Lääkäri tiesi aineen vaikutuksen ja vieroitusoireet. Korkeatasoinen lääkäri. Suomen edustusjoukkueiden lääkärit eivät osanneet peittää!
Martti Vainion käryn jälkeen kotiin palaavalta joukkueen lääkäriltä tivattiin: "Miten tämä on voinut tapahtua?" Lääkäri seisoi jämäkästi kameran edesä, vakuuttaen syyttömyytään, selitellen, ikäänkuin lääkintäihmiset ovat vain poistamassa tikkuja varpaista ja puhaltamassa mustelmiin.
Semmoinen askarrutti, että miksi STT sotkeentuu tuommoiseen? Nyt kuultuani silloisen johtajan sanovan: "Ajattelin, että Suomen urheilu ei saa jatkua tällaisena"! Hurskastelua? Ei kai STT:n tehtäviin kuulunut olla urheilun moraalin ja etiikan vartija? Urheilu ei ole tärkeysjärjestyksen eturivissä. Sensaation tavoittelu??
Tänäkään päivänä oikeudenkäyntien ja hässäkän jälkeen kukaan ei ole todistanut Jari Räsäsen käyttäneen, ei myöskään sitä, että ei käyttänyt. Pyrin rehellisyyteen ja itse tykönäni voin ajatella hänen käyttäneen, koska se oli silloin ja on tänä päivänäkin yleistä. Mutta kun oikeuden päätös perustuu huhuihin ja päätelmiin, niin olen ymmällä.
Se meni yli ymmärrykseni, kun hiihtoliiton hallinnossa olleille maksettiin vahingonkorvauksia huomattavia summia? Eivätkä joutuneet tuomituiksi maksamaan takaisin korkojen kanssa? Eivätkä aio maksaa takaisin vapaaehtoisesti hyväksi katsottuun tarkoitukseen.
Oikeuden pöytäkirjoihin ei meikäläinen pääse tutustumaan. Tiedon murusia löydän tiedotusvälineistä. Johtavat vain joskus harhaan. Mahdottoman melskauksen seasta tuntuu mahdottomalta löytää oleellista. Sikäli kun muistan oikeudessa todisteiksi esitettyjä, ne eivät vaikuttaneet johdonmukaisilta. Mieleeni on jäänyt väite, että Jari Räsänen osti Kuopion torilta Ruotsista varastettuja kasvuhormoneja. Ei kai löydetty Jari räsäsen hallusta?
Kuopion torilla voi kuka tahansa esiintyä Jari Räsäsenä. Pidin mahdottomana, koska ajattelin hiihtoliitolla olevan parempia kanavia kuin kriminaali Kuopion torilla.
Toinen uutisoitu ristiriita tuli siitä, kun esittelivät purkkia, joka oli samanlainen Jari Räsäen ostamaksi väitetyn kanssa. Sitten ilmeni, että ruotsalaisesta sairaalasta varastetut olivat aivan erilaisessa pakkauksessa.
Esko Ahon syyllisyyteen otan kantaa. Ei Esko Aho tiennyt hiihtoliiton asioista kuin pääpiirteet ja murto-osan. Kun joku "silmäätekevä" valitaan liiton johtoon, ei häntä valita operatiiviseen johtoon. Huippupoliitikko halutaan keulakuvaksi edistämään valtion kukkarolle pääsyä sekä kohentamaan julkikuvaa ja arvostusta. Ei hän tarkista urheilijan "vitamiineja" tai ruokalautasta. Eikä ota verikokeita. Mutta esiintyy mielellään menestyvän urheilijan kanssa kuvaruudussa. Edistää äänien saannissa vaaleissa. Ja tuottaa narsistista tyydytystä. Julkisuuden valokeilaa rakastavat useimmat.
Joskus murahdan itsekseni: Mitä tekemistä hänellä on urheilun kanssa?
Mainitsivat Jukka Uunilan esittämästä "totaalisesta" valmennuksesta. Semmoisen rakentivat. Nyt herää kysymys "huippu-urhelun muutostyöryhmästä" jota tulee johtamaan Mika Kojonkoski. Mitä mahtanee tarkoittaa? Huippu-urheilu ei ole urheilua sanan varsinaisessa merkityksessä. Urheilu on sirkusta, jossa esiintyvät ammattiurheilijat ja narreina sponsorit ja hurraava yleisö. Mutta onko Suomessa jalkapallo ammattimaista? Katsomot näyttävät tyhjiltä. Kannattaako uhrata varoja? Tuntuu pöljältä hommata kaikilta mantereilta kaiken värisiä "urheilijoita", "vahvistuksia", Vaikka urheiluseurat perustettiin omia nuorukaisia varten. Näitä vahvistuksia hankkivat myös "viitossarjan" seurat. Jokainen tuotu vie paikan omalta pelaajalta!
Tällä hetkellä ei tule mieleen yhtään norjalaista "kärynnyttä", montako heitä lienee? Kun USA:n hiihtäjä menestyi 50 kilometrin hiihdossa suomalaisia paremmin, sitä pidettiin poikkeuksellisena.
Sairasti kuulemma astmaa. Urheilutoimittaja puntaroi: "miten hyvä hän olisikaan terveenä?"
Tuli myöhemmin tietoon astmalääkkeen mahdollinen vaikutus. Fantastista! Kohta sanoivat kaikkien norjalaisten hiihtäjien olevan astmaisia??
Mika Kojonkoski huippuälykkäänä ja Norjan systeemiin perehtyneenä? Ei ehkä tunaroi?
Miksi joka tuutuissa toitottavat: SUOMEN HIIHTÄJÄT! SUOMEN HIIHTO?! Dopingia ei keksitty Suomessa! Toimittiin taitamattomasti.
On esitetty kysymys elinikäisestä kilpailukiellosta. Kannattaisin lämpimästi, vaikkei minun mielipiteelläni arvoa olekaan. Mitalin toinen puoli: Suurin osa pystytään peittämään. Kärähdys on "työtapaturma", vahinko. Jotain suunniteltua meni pieleen. Ihmisen elimistö ei toimi aina odotetun mukaisesti. Kärähtäneet kokevat epäoikeudenmukaiseksi kohtelunsa. Päätöksen tekijät eivät tietenkään uskalla, kun tietävät piilossakin olevan tilanteen. Syyllistyisivät epätasa-arvoiseen kohteluun.
Joutuisinko minä tuomituksi, jos käyttäisin anabolisia tai Epoa?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)