Äiti sai päähänsä lähteä kirkolle lääkäri Kolehmaiselle. Johonkin aikaan aamusta läksimme hiihtämään. Äidillä ei ollut omia suksia, hän lainasi naapurilta. Minä hiihdin Eilalta saamillani suksilla. Ne oli liian pitkät ja toinen katkesi käytössäni. Katkenneeseen vuolin puukolla uuden kärjen. Semmoisilla hiihtelin kömpelösti.
Pilvinen talvipäivä ennätti hämärän rajalle kun saavuimme perille. Maanteitä pitkin oli matkaa kaksikymmentäneljä kilometriä. Oikaisimme Hattumäen kautta metsiä pitkin ja lopulla matkaa Petäjälahden yli suoraan lääkäritalon rantaan. Pitkänlainen matka huonokuntoisille.
Olimme viimeisiä, odotushuoneessa ei ollut ketään, mutta Kolehmainen oli vielä paikalla ja tuli katsomaan. Äiti meni vastaanottohuoneeseen. Äitini oli vähäkuuloinen. Kuulin oven läpi Kolehmaisen kovan äänen. Moitti äitiä, kun ei ollut hakenut kunnan lappua ennalta, vaan lupasi toimittaa myöhemmin. En tiedä, oliko äidillä kummempaa vaivaa? Lääkäri ja äitini eivät ymmärtäneet toisiaan, huomasin Kolehmaisen hermostuvan.
Kolehmainen ja äitini tulivat huoneesta. Vasta sitten äiti sanoi: "Kun tuo poikakin on sairas". Kolehmainen vilkaisi: "Sinussa näyttää olevan kuumetta, mitataanpas." Pidin mittaria kainalossa.
-- Ei ole lämpöä.
Kolehmainen koputteli ja kuunteli laitteellaan. Totesi: "Sinussa on ollut keuhkokuume ja siitä jäänyt keuhkokatarri, se tulee uusiutumaan useasti. Sitten kysyin: -- minkähän taatta minä en kuule kunnolla?
-- Se johtuu äitistäsi, perinnöllistä.
Nyt jälkeenpäin ymmärrän vallinneen informaatiokatkoksen välillämme, en osannut sanoa kuulohäiriötä sairauden aikana tulleeksi.
Hankalia potilaita, köyhiä ja vähäjärkisiä.
Kolehmaisen katsetta en unohda koskaan. En ymmärtänyt tulkita ajatuksia katseen takaa. Sääliä vai halveksuntaa?
Niinpä järkeilin, ettei kuulohäiriö johdu äidistä, sillä äiti menetti kuulonsa tulirokon yhteydessä viisivuotisena.
Nyt kahdeksankymppisenä sairastin. Nyt sitä sanoivat keuhkoputkentulehdukseksi ja hoidettiin sairaalassa. Kuulohäiriökin tuli, kuten poikasenakin. Korvani puhkottiin.
Kolehmaisen ennustama sairaus uusiutui kuudenkymmenenviiden vuoden jälkeen.
Paluumatka oli tasan yhtä pitkä kuin mennessä. Matkasta en muista yhtään mitään. Täytyi olla melko myöhä, kun näännyksissä olemme paarustaneet kotiin.
Mitä hyödytti moinen vaivannäkö? Äiti oli ennallaan ja minä paranin sitkeästä vaivasta aikanaan. Vaikka en olisi lääkärissä käynytkään!
