Sain pitkästä aikaa kuvata. Diabeetikkojen juhlaa. Karkeita perusvirheitä. Tehtävä oli vaikea. Mikkini olisi pitänyt saada esiintyjän suuhun, mutta eihän ole puomimiehiä, eikä äänittäjää, puhumattakaan laitteista. Kaiuttimista tuleva ääni ja jokapuolelta kuuluva kaiku tekivät äänen saannin lähes mahdottomaksi. Enkä ole näin suurta tehnyt sen jälkeen kun tallensin teatterin Siunattu hulluus. Siitä on vuosia.
Vanhuus ei tule yksin, niin sanovat. Mutta en vielä hellitä, paras ohjelma on tekemättä. Tässä projektissa pääsin jälleen jyvälle. Niin paljon tunaroin, että hiljalleen "heräsin".
Ensinnäkin nauhat! Jossain välissä kelasin kaikki nauhat ja ajoin ne mustaksi. Luulin että kaikki, mutta ei. Yhdessä nauhassa oli kuvaa Rautalammilta. Kuutisen vuotta vanhaa. Eihän se tavallisesti haittaa, mutta vanhan liiton miehelle digiaika tuo temppuiluja. Kuvasin aikaisemmin olosuhteiden takia kuvakoossa 4:3. Se on vanhanaikaista. Sen nauhan panin seisovaan kameraan hyvässä uskossa. Se piileksi jossain laukun pohjalla. Kamera on älykäs idiootti. Kamera on asetettu 16:9 kuvakoolle, mutta se alkoi matkimaan vanhaa kuvaa. Taululta kyllä näkisi kuvan, mutta kukaan siellä ei ollut katsomassa. Neljästä nauhasta kelpasi kolme, mutta yhden nauhan puolituntinen meni harakoille. Oma harminsa. Ensimmäinen nauha, jota sulloin käyttämääni kameraan oli puhdistuskasetti?! Voi ei! Siitäkin koitui pieni vipaus. Se nauha oli kuvattu samanmerkkisellä, kuitenkin eri kameralla, niinpä se tunnisti entisen jäljen.
Hätäilin jalustoiden pystyttämisessä. Seisovan jalusta kyllä pitää kutinsa, mutta käyttökameran jalusta oli hutera. En levittänyt jalkoja tarpeksi, että kolmihaaratuki olisi painunut alas asti. Kun jouduin nostamaan veivattavan jatkeen, tukevuus puuttui. Muutenkin kustannussyistä hankin kevyitä jalustoja, senkin takia, että voin kantaa repussa.
Mutta ne äänet!?
Niin paljon huomautettavaa, että hyödyttää tulevia hommia.
Ohjelmaa kasatessa oli tietenkin harmeja. Ei mennyt putkeen, mutta en stressaantunut. Päinvastoin. Virkistyin huomattavasti, enkä tunne sairautta, huomenna uin kunnolla kuntouintia.
Huomenna tutkailen tekelettäni. Ehkä pääsen paistamaan lätyn?
Hiukan optimistisena tunnen itseni kuntoutuneen huomattavasti. Pari vuotta taaksepäin olin surkea, suorastaan höperehdin. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa. Sillä lailla sanoi Leena.
