Katsellessani kuvia Eilasta, putkahti muistini sokkeloista korjausmiehet. Muistamieni asioiden yhteydestä se sattuu syyskesään v 1938. En ollut vielä koulussa.
Kaksi jalkaisin kulkevaa miestä tuli Korpelaan. Tulivat sopivaan aikaan. Tiesivätkö tarpeen? Maitokone piti pahaa ääntä. Semmoinen käsinpyöritettävä pienoinen laite, jolla erotettiin maito kermaksi ja kurriksi. Tapanani oli panna metallimukini kurritorven alle. Sain lämmintä kurria ja vaahdosta ylähuuleeni maitoparran.
Aikakausien eroista kertoo seikka, että Korpelan sanavarastossa ei tunnettu sanaa separaattori. Ja tämä kirjoitusohjelma lykkää punaista sanalle kurritorvi.
Keskustelu ei ole tajunnassani. Joka tapauksessa sopivat maitokoneen korjauksen. Verstaaksi varasivat saunan porstuvan.
Jossain vaiheessa menin katsomaan oviaukosta. Toinen mies tuumi kuin itsekseen:
--- En tykkää, että työtäni katsellaan.
Luultavasti poistuin heti. Ennätin kuitenkin tehdä havainnon. Mies naputteli pienellä vasaralla kirkasta peltiä hammasrattaan päälle. Päässäni näkyy selvä muistikuva penkillä istuvasta miehestä työssään.
Iltalypsyn jälkeen pääsivät kokeilemaan maitokonetta. Muistini kertoo, että tuo samainen mies pyöritti ja kone toimi hiljaisella äänellä ja tärisemättä. Kerma ja kurri lorisivat tasaisesti omista torvistaan. Kaikkien naamalla näkyi hyvän mielen ilmauksena hymy. Kuului tyytyväisyyden hyrinä. Koneesta ja ihmisistä.
Onnellista olotilaa jatkui. Kului kaksi viikkoa. Aamulypsyn maitoa laskiessa irtaantui hammasrattaan päältä peltiliuskaa!!!???
Sanoin nähneeni miehen vasaroivan sitä peltiä.
--- Minkä taatta et sanonna?
Turhaan minua moittivat. Mistä olisin ymmärtänyt, että ukko tekee vilunkia? Kuusivuotiaan metallityökokemus oli pitkien vuosien päässä tulevaisuudessa.
Sillä erotuksella, että asiakkaat katselivat työtäni monen monituista kertaa.
Jos jouduin turvautumaan "pielaveteläiseen konstiin", se tehtiin yhteisymmärryksessä. Hätävarana.
