tiistai 5. elokuuta 2014

Tulitauko

Tulitauko, tulitauko, tulitauko......
Tuntuu kuin tuo olisi eniten käytetty sana mediassa. Mitä se tarkoittaa? Pallopeleissä vietetään puoliaikoja, erätaukoja sekä aikalisiä.  Pommitetaan tuhotaan ja tehdään julmuuksia. Sitten sovitaan tulitauko!  Sen jälkeen sopii taas mellastaa.

Kuka ampui ensimmäisen laukauksen? Kuka ampui viimeksi? Muna vai kana?  Kristitty maailma on Israelin kannattaja. Siitä huolimatta, että juutalaisia sanoivat "Jeesuksen murhaajiksi".  Kristityt ovat rasisteja.  Heidän mielestään Israelin vastustajat olivat "mutakuonoja".  Tänä päivänä ei voi tuon kaltaisia ilmaista! 

Edellä lausumalleni löytyy vahvistusta.  Ohemäen kansakoulussa opettaja Ida Remes oli hyvin isänmaallinen ja uskova. Meillä päin lukivat Savon Sanomia, mutta opettajalle tuli Uusi Suomi. Panin sen merkille, mutta mistäpä olisin ymmärtänyt?

Opettaja esitteli kartalle kuvattuja hahmoja. Ne esittivät eri rotuja.  Sellainen seikka harmitti, kun suomalaiset eivät olleet "ylempää" rotua, vaan sekoitus itä-balttilaisesta ja pohjoisesta rodusta.  Pohjoinen rotu sopi Hitlerin retoriikkaan. Arjalainen?  Mikä on Arja?
Opettaja piti meitä minun kaltaisiani alhaisempaan luokkaan kuuluvina. Minä olin hyvä esimerkki: Sekavaa seurakuntaa, huorpentulauma ja syntisiä. Toimeentulevat talolliset olivat "parempia".
Kun joku meistä sanoi jotain tyhmää, siihen opettajalla vakiovastaus:
---- Se on sitä taipalelaista!
Tosi on, että Pielaveden pitäjän Taipaleen kylä oli melkoinen takapajula.  Sodan jälkeen kukoisti "korpikommunismi".  Korpikommunismi sopi huonosti vallankumouksen ideologiaan.  Vallankumouksen tuli tehdä teollisuustyöntekijöiden.  Selvää on ettei Karl Marks tiennyt Suomen pienviljelijöistä mitään. "Roskaväkeä". 

Ja tulitauko. Kävin koulua sota-aikana. Ajankohtaan sopi Vänrikki Stoolin Tarinat. Opettaja otti esimerkeiksi sankarilliset taistelut. Suomalaiset kunnostautuivat.  Uskoiko opettaja silloin todella taistellun?  Vai tiesikö totuuden? Minä tietenkin uskoin tarinat pilkulleen.  Kysymys ei ollut puolustamisesta, vaan Suomen luovuttamisesta Venäjälle Ruotsin kuninkaan tekemän sopimuksen mukaan.  

Vänrikki Stoolin Tarinat kertoo silloisesta tulitauosta: "Sandels hän Partalas eineellään yhä istuu ja tyynenä syö. Kello on kakstoista ja kesken työ, mut Ryssäin se yks jo lyö.

Mieltäni askarrutti aina ristiriidat. Ihmettelin, tietenkään en ymmärtänyt.  Ristiriidat näkyvät räikeinä tänäkin päivänä.  Näkyvät Suomen politiikassa. Näkyvät Euroopan unionissa. Näkyvät Venäjän toimissa. Näkyvät Obaman esiintymisessä. "Toista suu puhuu".

Kauanko Israelin ja Hamasin tulitauko kestää?
Israel sanoo tuhoavansa tunneleita.  Tunnelit vain näyttävät olevan ilmassa. Siihen nähden, että uutiset kertovat tuhotuista rakennuksista, ihmisten asuntojen raunioista ja haavoittuneista ja kuolleista lapsista.  Pommituksen kauheuksia.  Sitä en ymmärrä, että pommittamalla puolustetaan?!
En ymmärrä sitäkään, että Suomea puolustettaisi Horneteilla ja ohjuksilla.  Yhtään ohjusta tai pommia ei Suomen pidä laukaista minkään valtion alueelle.

Koko Israelin valtio on kyseenalainen ja vääryys palestiinalaisia kohtaan.
Israel vetoaa Raamattuun. Kirjoittaneet Raamattuun Jumalan määräämänä "luvattuna maana". Sota-aikana kuulin erään mummun sanovan Suomeakin "Jumalan valituksi kansaksi". Kaikkea saa Suomessa sanoa.
"Israelin kansa ei ole Jumalan valittu. Jumala ei valinnut juutalaisia, vaan juutalaiset ensimmäisenä valitsi Jumalan".
Suunnilleen noin sen esittää Golda Meir kirjassaan Elämäni. Suomalaisessa painoksessa sivulla 13. 

Vakavilla asioilla leikkimistä ei pidetä sopivana. Kuitenkin leikin ajatuksella: jos tapahtuu mahdoton ja tekevät rauhan; kuka maksaa sotakorvaukset?

Esimerkkinä muistin "horjahtelusta" on Golda Meiriltä lainattu lause.  Joskus olen sen maininnut olleen sivulla 14. Tänään tarkistin, se löytyy sivulta 13.
Minulla ei ole kirjastoa, mihin tekstejäni nojaisin, mutta "enhän tohtorin hattua mä sillä voita, vaan mahtuuhan maailmahan noita".
Kirjoitan tajunnan virtaa.