Käpäisin pikaisesti Lintharjun lenkin alkupäässä. Sieniä näkyi vähän. Ei herkkutatteja eikä kanttarelleja. Muutamia haperoita, niistä en välitä. Pari kangastattia. Ne ovat yleensä löperöitä, enkä kiinnostu. Vilkaisin kuitenkin. Olivat erinomaisia. Luja kanta ja napakka lakki. Puhtaan valkoinen malto. En kerää.
Kävely sujui ihmeen hyvin. En hoiperrellut. Tänä aamuna olin harvinaisen virkeä. Arvelin, etten olisi. Torstaina ostin tavallisen 35 cl pullon Delfin-konjakkia. Torstai-iltana napsin osan ja perjantaina loput. Arvelin turhan paljoksi. Kuitenkin tänään olo tuntuu huomattavasti paremmalta kuin torstaina. Silloin väsytti.
Täytynee yrittää katsoa netistä käärmeen lajia. Kaksi havaintoa. Viime kesänä lenkin loppuosalla polulla otti aurinkoa jumalattoman kaunis käärme. Ei iso, noin puoli metriä. Nahan väri häikäisi kuparin hehkuisena, loistavana.
Kyykäärmeen tunnen. Olen moista otusta tuijottanut silmiin noin kahdenkymmenen sentin päästä. Muita käärmeitä en ole nähnyt. Tarhakäärme on olemassa, mutta se ei ehkä ole tuommoinen.
Sitten vaskitsa? Dokumenttiohjelmassa sanoivat ettei se ole käärme, vaan joku muu otus. Näkemäni vaikuttaa käärmeeltä. Samanlainen kaksihaarainen kieli, kuin kyylläkin, haroo ilmaa.
Tänään näkemäni oli samaa lajia, mutta vaatimattomamman näköinen. Harmahtava. Nahan pinta samanlainen. Kun siirryin katselemaan eri kulmista, niin auringon säteet heijastuivat eri värisinä, kirkkainakin. Tämä oli pienempi kuin se viimekesäinen, ehkä 40 cm, myös hoikempi. Nuori yksilökö? Viimekesäiseen paistoi aurinko suoraan jyrkässä kulmassa. Vaikuttiko värin heijastukseen?
Aurinko ei sattunut tähän aivan suoraan. Puiden oksat varjostivat, eikä lämpökään ollut vielä korkealla.
Sinne jäi lekottelemaan. Poikasena olisin kai tappanut ja näytellyt voitonmerkkinä.
Jokohan olen aikuinen?
