Kehotan kuitenkin kaikkia äänestämään. Tarkkailen politiikkaa sivusta. Semmoista mieltä on moni, ettei äänestämättä jättänyt ole oikeutettu arvostelemaan politiikkaa. Oikeus on. Äänestäminen ei ole velvollisuus, vaan oikeus. Pakkoa ei ole. Enkä tunne moraalista häpeää. Olen tehnyt työtä, kasvattanut lapsia. Maksanut muutaman roposen verojakin. Ja taatusti arvostelen.
Media on tullut hulluksi. Nostavat hirmuisen mekkalan joutavan pienistäkin asioista. Kuten ruuan alehinnasta!? Yksi johtaja keksi tulla julkisuuteen uutisella, että alentavat ruuan hintaa. Sen nyt tietää, että alennus on näennäinen. Ei ainakaan minun ostoksiani helpota. Maitotilallisille vain tuli kupru kylkeen. Siihenkin on ketjun johtajan toimilla vain osasyy. Siinä on tietämistä, jos pystyy 35 sentin hinnalla myymään tuotteensa? Tukiaisten määristä en ole selvillä, enkä aio ottaa selvää.
Uutisten jälkeen tuli toimittajia pureksimaan kannatuslukuja. Tuommoinen gallupien keräämine on tarpeetonta. Sillä ei edesauteta mitään valtakunnan asioista. Luvut vaihtelevat laidasta laitaan. Perinteisesti puolueiden vaalitulokset ovat vaihdelleet varsin vähän.
Vennamon juoksupoika Eino Poutiainen saalisti päristelemällä pappatunturilla (vai oliko se Solifer?) puolueelle niin suuren kannatuksen, että voitti roknoosillaan Ylen tietokoneen.
Tulihan Soinin JYTKY!
Nyt kannatukset vaihtelevat kuin tuulen suunta. Sipilää en kadehdi. Sipilä nostetaan tikun nokkaan. Katsotaan arvostellaan ja kysellään. Tuskin saa siunaaman rauhaa. Televisioon ei joutaisi. Valtakunnan asiat vaativat hallituksilta koko työpanoksen. Europan virkoihin pyrkiminen on maanpetturuutta.
Fantastinen Katainen vaihtui loistavaan neroon. Helppo olla kyynikko ja olla näkevinään Aleksanterin silmissä kiiluvan halun EU:n virkoihin (Naton??).
Sodan jälkeen tuli uutena puolueena SKDL. Hertta Kuusisen johdolla aikoi tehdä vallankumouksen. Räväkkäpuheiselta Hertalta kysyi joku: Haluatteko suomen liitettäväksi Neuvostoliittoon? "Se olisi paras ratkaisu, mutta kun siihen ei vielä päästä, niin vaikutamme politiikalla valtakunnan suuntaan."
Joku ikäluokkaani kuuluva saattaa muistaa kuulleensa radiosta ja muistaa paremmin. En dokumentoinut kuulemiani. En ymmärtänyt, että joskus kypsyn ajattelemaan ja tekemään johtopäätöksiä. Siksi pystyn tuomaan ajatteluani puutteellisesti.
Toimittajat ovat epäjohdonmukaisia. Tenttaavat sitä, vuoroin tätä, että mitenkä ja milloin? Kun esillä oli Matti Vanhasen ja missikansanedustajan suhteet. Niin kärkitoimittajat teeveessä jankuttivat: "tulisi nyt esiin ja sanoisi onko perää tahi ei, niin asia olisi selvä ja puheet loppuisi," Puheet eivät lopu. Kun toimittajalle vastaa yhdellä lauseella, kysyvät heti lisää. Sanoipa mitä tahansa, tenttaaminen jatkuu loputtomiin.
Johannes Virolaisella oli kanttia: "Mie en sano mittään".
Aleksanteri paistatteli pitkään haastattelujen loisteessa. Hänkin joutuu jo väistelemään gallupin tuloksista. Lauseet lyhenevät.
Televisiossa keekoilu ei hyödytä valtakuntaa, eikä kansalaisia. Se on pelkkää vaalityötä! Vähemmän aikaa ruudussa ja enemmän aikaa asioita selvittämässä.
Vuoroin vieraissa. Oppositiossa puolue haukkuu halitusta suurella halulla. Näkee pelkkiä virheitä. Tuulensuunnan muuttuessa joutuvat tekemään niitä samoja ratkaisuja, mistä toisille virnuilevat.
