maanantai 2. helmikuuta 2015

Ihmemieskö

Eurooppaan näyttää ilmestyneen suuri Päällikkö. Rientää valtiosta toiseen selittämässä. Mieleen tulee Kreikan muinaistaruston puolijumalat. Akilleuksella oli vain yksi heikko kohta. Syytä epäillä tällä uhoavalla sankarilla olevan enemmän heikkoja kohtia.
Lupaa pysyä eurossa, vai lupaako?  Ei aio ottaa Kreikalle luvattua miljardierää. Siinä hän on oikeassa, kun vertaa huumeriippuvuuteen. Kun miljardierä annetaan, odottavat vain uutta sen kummemmin ajattelematta.
Miljardierän ehtona on "kurjistaminen". 
Entä sitten kun ei huoli uutta velkaa?  Se on sinänsä hyvä periaate, jos onnistuu toteutumaan. Ei usko erkkikään.
Vaikuttaa siltä, että Kreikka ei aiokaan maksaa velkojaan.  Ei pysty.  Seikka piti ymmärtää jo silloin kun Jutta junttasi "vakuuksia".
Entä sitten kun rahat eivät riitä?  Eivätkä suostu "kurjistamaan".  Kreikan tulot tuskin riittävät kattamaan menoja ilman "kurjistamista"? Tai ilman lisävelkaa.  Jos velat jättävät maksamatta, mistä ottavat rahaa?
Verojen korotus on ainoa tulojen lisäämismahdollisuus. "Kurjistamista" siitäkin seuraa.
Näyttää huonolta. Tarvitsevat johtoonsa ainakin puolijumalan, mieluummin koko. Vähintään taikurin.