En ole luonnontieteilijä, vaikka voisin olla. Että tässä hetkessä tartuin aiheeseen, siihen antoi sysäyksen maininta hirvien oppimisesta lukeman liikennettä.
Pääsin todistamaan sellaista. Sekä metsästäjien harhauttamista.
Pielaveden Petäjäjärvellä olin tulossa polttopuusouvilta. Pääsin metsästä lähelle paikallistietä, kun alkoi kuulumaan rytinää. Seisahtuin odottamaan reipasta tulijaa. Kovaa vauhtia tuleva hirvi seisattui noin viiden metrin päähän tien reunasta. Seisoin samalla etäisyydellä tiestä, noin parin-kolmenkymmenen metrin päässä. Hyvä paikka tarkkailla. Hirvellä oli oma syynsä, eikä näyttänyt huomaavan lähellä tarkkailevaa.
Niin lähelle hirveä en aikaisemmin päässyt. Isokokoinen hirvi. Oikea "emolehmä". Seisoi pää korkealla. Isot korvat "peilasivat" joka suuntaan kääntyilemällä. Äärimmäisen valppaana.
Pysyin paikallani hievahtamatta. Luultavasti pidättelin hengitystäni, koska hirvi reagoinut minuun.
Kookas eläin aikansa tutkailtuaan, kääntyi äkisti, läksi ravaamaan minusta poispäin, noin 30 asteen kulmassa tien suuntaan.
Seisoin vielä hetken leväten työn rasituksesta. Ja sydämen rasittumisesta.
Tultuani tielle siihen ilmestyi hiljaista vauhtia maasturi. Autossa miekkoset haikailivat menetettyä saalista. Eivät pysähtyneet kohdalleni. Eivät he voineet arvata. Olisin päässyt ilkkumaan!
Pohjoisen reissulla kellertäviä marjoja keräämässä. Havaitsin hirvieläimen. Aterioimassa pienellä riistapellolla:
--- Onpa komea poro!
Halusin päästä katsomaan lähempää. Kosteapohjaisessa maassa paksu sammal. Riistapelto pusikon reunassa. Herkutteleva herra oli pitkäksi kasvaneessa laihossa niin lumoutuneena, että pääsin pusikon kautta aivan peltoläntin reunaan.
Eläin havaitsi minut, nosti päänsä korkealle. Parinkymmenen metrin päässä!
--- Eihän tämä mikään poro?! Ei hirvikään?
Paistoimme särkeä. Tuijotimme suoran toistemme silmiin. Jäi aikaa havaintoon.
Ne sarvet! Uljaassa päässä symmetriset. Näyttivät puolitoistametrisiltä! Ei muistuttaneet poron sarvia. Hyvinvoivan eläimen pulleita kylkiä peitti virheetön karva. Värille en löydä parempaa, kuin jonkinlaisen punarautiaan hevosen rusehtava. Väri ei ollut poron eikä hirven. Mielessäni välähti:
--- Peura! Mutta mikä peura? Ei Laukon peura, eikä ainakaan kuusipeura, sehän on pienempi.
Vahan lihamiehen taito unohtui. Se taito olisi auttanut arvioimaan eläimen paino!
Eläin pysyi hievahtamatta, kunnes liikahdin. Silloin tapahtui!
Eläin säntäsi pakoon kuin ammuttuna. Saparo pystyssä muodosti puhtaan valkoisen läiskän, jonka näin pitkään.
Käveltyäni vain lyhyen matkaa, näin eläimen rinnettä vasten ravaamassa yhtä kovaa kuin lähtiessä. Oli noin puolen kilometrin päässä.
Kyselin monelta. En saanut selvää vastausta. Enkö osannut kuvailla? Ei kuvailu ollut vaikeaa. Osasin kyllä: Metsästystä harrastava Leevi Kalavainen sanoi empimättä:
Metsäpeura!
