perjantai 27. syyskuuta 2019

Pientä häikkää

Viikon vaihteessa pientä häikkää. Sairaan tuntu. Kurkkukipu. Väsymys. Sekava unen saanti. Kuumetta ei näkynyt mittarissa. Mittasin vasta päivien päästä. Ei influessan tuntua reisissä. Uimassa kävin vasta keskiviikkona ja torstaina.

Eilisiltana painuin pehkuihin ennen kymmentä. Ei ole muistikuvaa valvomisesta. Kun en pysty treenamalla rauhottamaan, tuppaa valvottamaan joskus  pitkäänkin. Unen saamiseksi joudun usein kömpimään sängystä tekemään temppuja, sitten nukahdan.

En muista valvomista. ehkä ei ollut pitkään. Heräsin kuselle. Paljonkohan kello?  Vasta kaksitoista? tuleeko kunnolla unta? Tuli ilmeisesti melko pian. Seuraava herätys kello kaksi. Luultavasti nukuin melko pian, koska heräsin viideltä. Usein en saa unta siinä tapauksessa. Silloin rupean puuron keittoon. Nyt kuitenkin menin sänkyyn ja nukahdin heti. Heräsin virkeän tuntuisena. Kello varmaan kuusi, luulin, mutta olikin jo kahdeksan! Tulipa nukuttua! Heräämisjaksot olivat lyhyitä. Olo tuntui hyvältä.

Tapani mukaan pidin virtaa puurokattilan alla siksi kun alkaa kiehumaan juuri ja juuri. katkaisin ja kiehahtamisen loputtua panen kattilaan kannen, jätän hautumaan. Siinä vaiheessa yleensä menen sängyn päälle ja nostan jalat seinälle. Nyt poikkesin rutiinista ja mittasin veren paineita.
Poikkeavaa en tuntenut. Vain syke ranteessa hiukan tavallista nopeampi.

Tämän aamun lukemat:  149  90  62.  En huolestu. Ensimmäinen luku 149 on tavallinen. Toinen lukema 90 on korkea. Samoin syke 62 on tavallista korkeampi. Siis en ole tarävimmilläni.
Vaihtelevaa.
Vertailun vuoksi kaksi muistiin pantua.  148  86  47.       160  78  47 .
Kekkosen päiväkirjasta   160  90  72.

Tänään perjantaina menen uimahallille. Lauantaina on kiinni.