On kulunut yli kaksi viikkoa oireen alkamisesta. Kokemuksesta tiesin, ettei selviä muuten kuin eturauhasen perkaamisella. Perjantaina en päässyt puhelimella terveyskeskukseen. Oli juhannnusaatto.
Juhannuksen jälkeen sain ajan maanantaille 29.6. Lähete kirurgille. Viikon käpristelin. Nyt on lauantai. Kutsua ei ole tullut. Tietää sitä, etten pääse vielä maanantaina. Etenen systeemin aikataululla.
Lääkäri arveli virtsaummen mahdollisuutta. Tapahtui aikaisemmin monen monta kertaa.
Virtsa ei umpeutunut, vaan se paksumpi jumittui.
Tiesin, että magnesium vaikuttaa pehmentävästi. Oli jäljellä muutamia D-vitamiineja. Otin molempia reilummin. Yhtenä päivänä tuli rysähtämällä. Toisena päivänä ruikku, Sitten ei mitään. Ostin apteekista ulostuslääkettä. Illalla ulostuslääke. Ei vaikuttanut. Aamulla mangnesium ja D-vita.
Aaamuaskareet ja ruoka.
Sitten läksin kauppaan. Menin autolla. Pysäköin S-Marketilla. Nousin autosta. Silloin tuntui varoittamatta. Nousin autoon, ajoin kotiin. Rappuja noustessa tuli käskemättä. Tuli paljon ja meni housuun. PALJON! Pyykki on kuivumassa.
Saanut vähän tehtyä. Suolistossa ei tunnu ylimääräistä.
Tänään lauantaina valmistauduin. Aamupuuroa keitin kaksi kertaa. 0,75 kg pakasterasiassa keittoa. Kaalia, porkkanoita, sipulia nokkosta ja suolaa. Etten rasittaisi vatsaa, söin sopan kolmessa osassa.
Otin ulostustabletin. Perästä kuuluu, vai kuuluuko? Huomenna.
Jotain muutakin häikkää on. en osaa kuvailla tuntemusta yöllä, jotain täydempää rintakehässä.
Hikoilin aamulla. Paita märkä. Hikoilu vain hartiossa. Sinisessä lakanassa selvä kuvio, jonka hiki piirsi siihen, missä hartiat koskettivat lakanaa.
Kävely takkuaa. Eilisaamuna oli varsin vaivalloista. Nojasin välillä puun runkoon ja istahdin kannon päähän.
Kävely palautunut sen verran, että pääsen hieman pitemmän matkan. Pahimmillaan väsyin kilometristä. Lähtiessä funtsin, josko kierrän Siionin lenkin. Pian havaitsin, etten pysty.
Kehitys onnistui sillä tavalla, että menen autolla maastoon. Pehmeässä sammalessa ja kangaspoluilla kävelen. Ehkä kolmisen kilometriä. Tänään kerran Siionin lenki ja kerran maastossa.
Kun ei osaa kuollakaan.