Taitaa tulla hyvä päivä

Vuoteestani kapusin ylös puoliseitsemältä. Levänneenä ja virkistyneenä, ei vetänyt eikä kouristellut reisilihaksia, eikä huipannut seisomaan noustessa. Tunnustelin sykkeen; 43 . Sanovat sellaista liian alhaiseksi, mutta tunnen oloni hyväksi, aivan kuin ei mitään vaivoja olisi koskaan ollut. Pian puuron syötyäni menin kuvaamaan koulun purkupaikkaa. Nousevan auringon säteet valaisivat jäljellä olevaa tynkää ja kellastuneita koivuja. Yllä pakastanut ja käsiäni paleli hiukan.
Aion painua Onkilammen reitille. Kotimatkan kanssa tulee noin 13 kilometriä, passelimatka vammaiselle.

Uutiset vatvovat Suomen saamia takuita Euroopassa. Mitä takuita? Tekstinä näkyneiden perusteella sanoisin: Yksi suuri kusetus. Tämä sulka tuskin pysyy pitkään Jutan hatussa. Monesti ovat sanoneet: "Sinä et tiijjä mittää". Eivät "tiijjä mittää" kaikki muutkaan. Kukaan ei tiennyt näitä tapahtuviksi, vain muutamia kuukausia sitten ennustelivat aivan muuta. Urpilaiseltakin lipsahti:
"Silloin luultiin.." Tänä päivänäkin luulevat monenlaista. 

EU:sta äänestettiin. Epäilin näin sekaisen seurakunnan sopeutumista. Yksimielisten päätösten tekeminen on vaikeaa, taitaa olla mahdotonta.

Katsoin pitkästä aikaa Uutisvuotoa. Hallikaisen kertoma vitsi "Säkkijärven seurakunnan lahjoittamasta" kellosta, toi mieleeni tapuksen, joka todistaa suuresta tietämättömyydestä ja historian kulun vääristelystä Neuvostoliitossa.

Tapahtui Työväen Akatemiassa. Neuvostoliittolaisia kielenopettajia oli neljä naista. Yksi heistä oli nimetty virallisesti johtajaksi. Se oli yleinen tapa kaikissa "retkueissa", että joku muu oli kuitenkin todellinen johtaja. Meidänkin opettajista virallinen johtaja oli vain nimellinen. Todellinen johtaja oli meidän ryhmän opettaja Jevgenija Grigorjevna Osipova. Johtajuus ilmeni kaikin tavoin. Koulutettu ihminen tiesi ja ymmärsi harvinaisen paljon, jopa tekniikasta. Kiinnostui asioista. Jälkeenpäin hiipi ajatuksiini kolme isoa kirjainta.

Keskusteluharjoituksessa kerroimme itsestämme. Oppilas kertoi syntyneensä Säkkijärvellä. Jevgenija kysyi: Missä se sijaitsee?
- Neuvostoliitossa.  Jevgenija riemastui:
- Oletko sinä syntynyt Neuvostoliitossa?!
- En, se oli  silloin  suomea.
Jevgenija mykistyi. Puhui hiljaisella äänellä, ihmetteli:
Onko niin? Onko joskus ollut Suomea ja nyt Neuvostoliittoa? Interesning, otsen interesning.
 

Kuntoa

Kesänjälkeen oli uimahalli ensimmäistä kertaa auki lauantaina. Ei ollut tungosta. Jaksoin uida 450 metriä, kun tuli oire. lepäsin muutamia kymmeniä sekunteja. Seuraava oire tuli 600 kohdalla. Jatkoin vielä. 800 kohdalla piti nousta altaasta. Pitää hyväksyä; vasta tulee täyteen 80, niin jo heikottaa. Tällä kertaa olin kotimatkalla virkeämpi kuin useimmiten ennen.
En tuntenut kuoleman kolkuttelevan.

Sääennuste lupaa huomiseksi sateetonta ja heikkotuulista päivää. Ehkä menen vesille. Viimeisiä mahdollisuuksia näiden sulien aikaan. Onkohan tulevana suvena?

Ostoksilla

Kävelin osuuskaupan käytävillä. Jospa vaihteeksi ostaisin juustoa?  Edellisen kerran ostin Saksassa valmistettua Goudaa. Pärjäsi hinta-laatusuhteessa muille valmisteille.
Sekosin paljosta valikoimasta. Iskin silmäni pakkaukseen, jossa luki:
Riitan Herkku.  Suomalainen nimi kiinnosti; missähän se valmistetaan? Useimpien kilohinta oli yli kympin. Riitan herkku karvan verran alle. Rasvaprosentti ainoana tietona, 31%.
Kotona aloin heti tutkimaan. Markkinoija Riitan Herkku; ahaa!  Teksti on niin pientä, ettei lasieni teho riittänyt, käytin apuna Seijan lahjoittamaa suurennuslasia. Valmistusaineselityksen lisäksi ilmeni valmistusmaa: Hollanti. Nuo lakisääteiset merkinnät ovat muodollisia, minun kaltaisen näkökyvyllä ei saa selvää. Ovat vain viranomaisia varten.
Juusto on maultaan erinomaista. Normaali rasvaisuus ja normaali suolaisuus 2,1%. Terveysintoilijat eivät hyväksy, mutta erkille maistuu ja tuottaa mielihyvää.
Pieni hintaetu menee kuoreen. Pala on leikattu klassiseen tapaan pyöreästä tahkosta.

Suurin osa selostuksesta on minulle yks hailee. vain osan tiedän, mitä se on. Mutta yleinen tapa painaa tuoteselostukset melkein näkymättömiksi turhauttaa monia. Esimerkiksi operaattori DNA:n laskut ovat osalta liian pientä pränttiä ja  yksinkertaisen halvan liittymän lasku niin monimutkainen ja sekava, ettei sitä tajua erkkikään.

Uimahallissa.
Viime aikoina olen jaksanut uida hiljaa lilluen 400 metriä. Tänään jaksoin uida 500 metriä, kun tuli sepelvaltimo-oire. Lepäilin minuutin pari ja uin vielä 150 metriä, sitten piti nousta altaasta. Joskus oire tuli jo 125 metrin päästä. Nyt tuntuu, että pystyn etenemään muutamia satoja metrejä. Siispä aion muuttaa taktiikkaa; Oireen ilmaannuttua en yritäkään enempää, kun oire ilmoittaa tulostaan, lopetan heti. Kun tulee päivä, jona en jaksa sataa metriä, lopetan hallissa käynnin. Ostin juuri vuosikortin, jaksankohan käyttää sen?     

Tupo joka ei ole tupo

Tupo hylättiin aikansa eläneenä, mutta sama tahti on askelten. Kelvoton käsikirjoitus, onnettomat tunarit ohjaamassa, ja kivikasvonäyttelijät näyttelevät kehnosti. Narsistiset ihmiset hakeutuvat television hohteeseen, valvovat yökausia ja turhan jahkaamisen seurauksena tekevät tupon, johon kaikki ovat tyytymättömiä.
"Neuvottelijat" puhuvat työelämästä, eivät työstä, kun eivät ole tehneet päivääkään työtä.

Satuin tuntemaan muutaman merimiehen. Ihmettelin kun miekkonen pystyi juopottelemaan viikkokausien lomat. Pääsin perille merimiesten työehdoista. Hämmästelin, miten se on mahdollista?
Nyt suomalainen merimies on harvinaisuus.

Sellainenkin termi esiintyi joskus kuin solidaarinen palkkapolitiikka. Mitä se tarkoittaa?   Sen tulkitsen näin: minun pitää saada enemmän kuin sinun. Tehtiinpä millainen ratkaisu tahansa, lopulta aina muutamien alojen palkoissa oli "hajurako" toisiin verrattuna. Onnistuin aina olemaan siellä hajuraon takana.

Kun palkkoja nostetaan kaikille, kenen palkka silloin nousee? Palkan hyvyys tai huonous todetaan verrattuna toisiin.

Palkat nousevat joka tapauksessa kokonaisia prosentteja. Eläkkeeni pienenee kuin pyy... Onneksi jätän taivallukseni ennen maailmanloppua.   

Maisemakuvaus

Katselin arvostelumielessä eilen valmiiksi saamaani videotekelettä. Lähiympäristön savolaismaisemaa. Eilisiltana katsoin televisiosta Pohjanmaalla kuvattua näytelmää. Jokaista televiso-ohjelmaa katson oppimismielessä. Moni varmaan arvelee, ettei tämmöinen ikivanha pappa opi, eikä tarvitse oppia. Kertoohan tarina, että laulujoutsen laulaa kauniisti kuollessaan. Ehkäpä vähän ennen kuolemaa teen hyvän videon.
Tuossa kyhäelmässäni on kohtuullista kuvaa, mutta selostus on susi ja tekstissä vääränlainen väri. Mikrofoniongelma ja oma ääneni huono.

Televisionäytelmää katsoessani pohdin itsekseni, että mitenkä osaisin kuvata tuota maisemaa; pelkkää taivasta ja peltoa, mitä siitä ottaisin kuvaan? Minkä verran taivasta ja minkä verran peltoa ja mitenkä tie? Tokkopa saisin kelvollista jälkeä.

Savolaismaisema onnistuu paremmin. Kuvaan salmen suita, niemien nokkia, metsäisiä kumpareita, pikkupuroja ja välkkyviä vesiä.

Historia

Kansakoulussa luettiin historiaa. Kansakoulun kirjat käsittelivät Suomen historiaa ja Maailman historiaa. Kiinnitin huomiota siihen, kun historia oli pelkkää sotaa. Kaipasin enemmän tietoa Suomen vaiheista; mitä todella on tapahtunut? Suomen historia oli Ruotsin historiaa. Kirja alkoi ensimmäisestä ristiretkestä. Ikäänkuin Suomi alkoi vasta siinä tapahtumassa. Päättelin suomalaisia olleen sitä ennenkin ja sitä historiaa kaipasin. Vapaussodasta oli tekstiä puoli sivua. Oli sota-aikaa ja itsenäisyydestä puhuttiin. Kirjoissa ylistettiin jääkäreitä. Mutta vanhemmat ihmiset puhuivat punikeista ja valkoisista.
Sanovat. Voittaja kirjoittaa historian. Lukiessani uskoin kaiken tapahtuneen niin kuin oli kirjoitettu.
Opettaja Ida Remes oli aidosti isänmaallinen, mutta suhtautui sotimiseen positiivisesti. Kiinnitti erkoisesti meidän huomiota spartalaisiin ja Termopylain sankareihin.
Opettaja piirsi liitutaululle Kustaa Adolfin sotilasryhmityksen. Se käsitti kolme osaa; pääjoukon sekä oikean ja vasemman sivustan. Hyökkäyksen aloitti vasen sivusta, joka oli enimmäkseen suomalaisia, sen jälkeen hyökkäsi oikea sivusta ja pääjoukko hyökkäsi heikentyneeseen puolustukseen. Opettajan mukaan vasemmassa ensi-iskun sivustassa oli suomalaisia, koska olivat niin urhoollisia!
Uskoinhan minä suomalaiset urhoollisiksi, niin kauan kunnes oivalsin ensi-iskussa tulevan eniten tappioita! Siksi suomalaiset! Hakkapeliitat!

Syksyinen aamu

Pilviverho haihtui. Auringon säteet pääsivät kultaamaan vastapäätä olevan vanhan autiotalon tontilla syksyn värittämiä puiden lehtiä. Valo heijastui ikkunasta vastapäiselle olohuoneen seinälle. Juuri ikkunan kohdalla seinällä on peili; kaksitoista kolmekymmensenttistä palasta. En aikaisemmin huomannut siinä niin paljon likaa. Runsaasti vaaleita täpliä. Mistähän ne ovat tulleet?
Tiesin ettei se puhdas ollut. Puhdistin sen vain kerran ja laitoin yhden rikkinäisen ruudun tilalle uuden. Siitä on kohta neljä vuotta, silloin muutin tähän. Harvoin tarkkailen itseäni peilistä. En ole nähnyt hyvää peiliä!?
Enn ole pätevä ikkunan pesussa. Kuinka ollakaan, mieleeni tuli Mustosen lihatiskin vitriini. Jokailtaisena työnä sen puhdistaminen. Työvälineinä sanomalehti ja etikka.
Miksi etikalla? Ehkä desifioinnin takia?
Käytin sitä menetelmää, en halunnut läträtä veden ja rättien kanssa. Sivuttaisasento rasitti selkää. Laitoin tukivyön. Käsivarren lihaksia raukaisi pian. Sain peilistä niin puhtaan, ettei se pistä silmään. Jos kertoisin naishenkilöille puhdistaneeni sen, niin löytäisivät huomauttamista. En kerro kenellekään.