Pilviverho haihtui. Auringon säteet pääsivät kultaamaan vastapäätä olevan vanhan autiotalon tontilla syksyn värittämiä puiden lehtiä. Valo heijastui ikkunasta vastapäiselle olohuoneen seinälle. Juuri ikkunan kohdalla seinällä on peili; kaksitoista kolmekymmensenttistä palasta. En aikaisemmin huomannut siinä niin paljon likaa. Runsaasti vaaleita täpliä. Mistähän ne ovat tulleet?
Tiesin ettei se puhdas ollut. Puhdistin sen vain kerran ja laitoin yhden rikkinäisen ruudun tilalle uuden. Siitä on kohta neljä vuotta, silloin muutin tähän. Harvoin tarkkailen itseäni peilistä. En ole nähnyt hyvää peiliä!?
Enn ole pätevä ikkunan pesussa. Kuinka ollakaan, mieleeni tuli Mustosen lihatiskin vitriini. Jokailtaisena työnä sen puhdistaminen. Työvälineinä sanomalehti ja etikka.
Miksi etikalla? Ehkä desifioinnin takia?
Käytin sitä menetelmää, en halunnut läträtä veden ja rättien kanssa. Sivuttaisasento rasitti selkää. Laitoin tukivyön. Käsivarren lihaksia raukaisi pian. Sain peilistä niin puhtaan, ettei se pistä silmään. Jos kertoisin naishenkilöille puhdistaneeni sen, niin löytäisivät huomauttamista. En kerro kenellekään.
