Menin pienen Ohejärven rantaan. Järven pinnassa välkkyivät kirkkaina pienet aallot. Aaltojen kyljissä pienet tummat pilkut luulin kaloiksi. Toivoin pääseväni niitä onkimaan. Rantaheinikon yläpuolella lenteli sudenkorentoja. Sudenkorennot ovat ruskeita, mutta siihen tuli yksi sininen. Se pysähtyi räpyttelemään läpinäkyviä siipiään eteeni. Tuuli työnsi sitä taaksepäin. Se räpytteli siipiään ja eteni taas kohdalleni.
Aurinko ja veden heijastus häikäisi silmiäni. Katselin ihmeellistä olentoa, kunnes se liiteli kauemmas.
Silloin ei sanavarastossani ollut vielä sanaa: kauneus. Pitkän elämäni varrella kohtaamistani se säilyi kauneimpana näkynä.
Naisen kauneus on sitten eri juttu, siinä on muutakin.
Koivun kyljessä naputteli lintu. Sain katsella sitä läheltä. Kotiin mentyä kerroin isoäidille, että metsässä oli korree lintu, sillä ol punanen piälaki.
Isoäiti sanoi: "se on palokärki". En tiennyt, eikä isoäiti sanonut, että palokärki on musta, vaikka sanoin nähneeni korreen linnun.
Linnun kuva piirtyi tajuntaani ainaiseksi. Opin tuntemaan käpytikan, mutta ei se ollut sellainen. Jossain kirjassa mustavalkokuvassa sanottiin olevan kirjotikka. Arvelin: kai se oli sellainen. Nyt tiedän kirjotikan olevan ruotsalainen yleisnimitys.
Sen koommin en sellaista lintua nähnyt. Vasta hyvänlaatuisesta väritelevisiosta nähtyäni varmistui sen olleen valkoselkätikka. En pongaa lintuja, mutta joskus tulee näkyviin outo lentäjä, silloin herää mielenkiinto.
Petäjäjärvellä havaitsin monta mielenkiintoista. Ehkä johtui siitä, että oli aikaa. Emäntä mainitsi vanhan linnunpöntön vaiheilla oleilevan linnun: se kopsauttaa ja istuu pöntön aukolle.
Laittoi pyykkiä narulle, kun sanoi. Tule kahtomaan, tuossa on nyt se lintu.
Sanoin: tikkahan tuo on.
Vasta sitten heräsi kysymys: mutta mikä tikka?
Kirjasta selvisi: pohjantikka. Sen lisäksi oli kaksi havaintoa harmaapäätikasta. Metsäpolkua kävellessäni Jaanan koira haukkui pientä lintua; se oli pikkutikka. Niitä näin myös Olkkosten ruokintapaikalla. Palokärkien kosioleikkiä kuvasin videokameralla.
Yläkerran keittiössä hörppäilin aamukahvia. Äkkiä havaitsin suoraan edessäni koivun oksalla kookkaan pöllön. Se oli noin viidentoista metrin päässä. Vanhan koivun oksa oli ikkunan tasolla. Ensimmäinen ajatus välähti: tuo ei ole huuhkaja. Kertakaikkisen kaunis olento. Pientä ristiriitaa jäi kirjasta katsomisen jälkeen. Kaikki sulkeutui pois, mahdollisuudeksi jäi vain tuntuiripöllö.
Kun se istui siinä edessäni, näytti vaaleanharmaa olevan perusväri, jossa oli valkeita läikkiä. Kirjassa sanotaan lintua valkeaksi. Siitä oli vielä kaksi havaintoa. Yritin lähestyä, mutta se pakeni ja lentäessä näytti valkoiselta. Piti lukea useampia kirjoja, että tiedän nuorten yksilöiden värin poikkeavan aikuisesta. Joka tapauksessa se oli kaunis.
Hakkuaukean takana liiteli haukaksi tunnistamani lintu, lentäessään näytti kauniin siniharmaalta. Kysyin naapurilta ja sain tietää sen olevan sinisuohaukka, harvinainen.
Palatessani Olkkosen niityltä uistelemasta katselin lokkien kisailua. Sitten yllätyin näkemästäni: tuollahan on haukan lento? Joku ihme?
Sekin selvisi. Lenkkitieni kulki Hujasen pakettipellon ohi. Aivan tien vierestä kohdaltani läksi lentämään ojan yläpuolella valkea lintu. Liiteli ojan yllä vaappuen noin sata metriä ja laskeutui alas. Tunnistin haukaksi "mustista sormista" siipien päissä.
Taas asiaa kirjaan: Nuori sinisuohaukka on valkoinen.
