Jokaisella kerralla avatessani tv:n, mustalle ruudulle tulee valkoinen teksti:
Life's Good
Ainainen positiivinen asenne ärsyttää. Ensin ajattelen: kunpa oliskin. sitten kysyn televisiolta: onko?
Sitten vielä ruudussa Matti Nykänen tulee sanomaan: "Elämä on ihmisen parasta aikaa". (Laiffii)!
On ollut enimmäkseen raskasta. Piti hävetä olemassa oloaan ja sitä ettei osannut mitään. Sentään yksi asia, sujuvasti lukemaan opin nopeasti. Ei vaan ollut oikeaa lukemista, en syntynyt kirjaston viereen. Siinä yhdeksän kieppeillä luin Raamatun. Vanhan testamentin kokonaan ja uudenkin melkein. Johanneksen Ilmestyksen jätin kesken, sen kauheus pelotti. Murrosikäisenä jäi Dracula kesken, eläydyin liikaa ja jouduin paniikkiin.
Isoäidillä oli hartauskirja, josta opin fraktuuratekstin.
Raamatun tapahtumia luin kuin romaania. Uskoin todeksi. Suurin osa meni yli ymmärrykseni. Sen verran jäi mieleeni, että tajusin ristiriitaisuuden. Koulussakin opetettiin että Jumala siunasi Jaakobia. Hän sai Laabanilta palkakseen karjanhoidosta harvinaisen väriset vasikat omaan karjaansa. Palvelusuhteen jatkuessa syntyi yhä enemmän poikkeavia, Jaakobin karja kasvoi nopeasti. Se ei johtunut siunauksesta, vaan Jaakobin harrastamasta jalostuksesta, hän valitsi siitokseen vain määrätyn värisiä sonneja.
Elämässä en pitänyt puoliani, en toiminut itseäni hyödyttävästi, nyt olen vanha ja köyhä. Ei siunattu.
Ehkä kaikki ei ole vielä ohi. Jos kohtaan hyvää, katson sitä silmiin.
