Ullakon kätköstä

Tarpeellista etsiessäni tuli eteen hetki, jolloin en voinut välttää järjestelyä. Yksi pahvilaatikko tuntui painavalta. Mitähän sisältää?  Kirjoituksia! Voisin mahtailla: viime vuosituhannelta! Näyttää enimmät olevan 80-luvulla präntättyjä.
Meinaan jäljentää niitä editoimatta. Tämä on minulle tyypillistä tajunnan virtaa.

                                            AAMUN KAUNEUS
Luonnon kauneudesta mainittaessa se yhdistetään usein auringon loisteeseen ja autereiseen aamuun. Tänä aamuna oli toisin.
   Läksin kävelylle myöhään, kymmenen maissa. huhtikuun alku ja hämärää vielä tuohon aikaan. Paksu pilvikerros riippui alhaalla ja lähellä maata sankka sumu. Sulava lumi äänteli tien varrella. Ääni tuli tussahtaen romahtaen muodostaan maata kohti. Muoto oli tullut säiden haltijan ja auramiesten yhteistyönä. Nyt oli luopumisen aika talven ilmiöillä.
   Sanovat synkäksi tuommoista päivää. Ihmismielen herkkyys ottaa helposti vaikutelman säiden mukaan.
   Märältä maantieltä oli lumi poissa.  Kävely raskaanpuoleista. Verkkaan siirtelin kumikenkää toisen eteen, tunsin vahingoniloa, kun autoilijat hurjastellessaan ohitseni, joutuivat jarruttelemaan tiehen ilmaantuneiden kuoppien takia ja jos eivät ajoissa jarruttaneet, pomppivat jysähdellen yllättävissä montuissa. Muistelin tilannetta, kun itse ajelin autolla rauhallista tahtia, kuinka se näytti kiusaavan toisia autoilijoita, jotka ajoivat kuin hengen hädässä. Olen sitä mieltä, että kiirettä ei ole, se on keksittyä ja ainoastaan kiirehtijöiden aivoissa. Jos halutaan nauttia vauhdista, on mentävä kilpailuihin ja jos ei siellä pärjää, ajettakoon kaahailematta.
   Ajetaan autolla, tai juostaan huohottaen, kuten nyt on muotia, ei liiaksi ennätä vilkuilla tien sivuun, eikä huomata luonnon kauneutta. Näkemättä jää joutsenen lento ja teerenkin pyrähdys ja tielle loikannutta hirveä kirotaan kauheasti ja vaaditaan lisää kaatolupia.
   Moni vaatii ehdottomasti pajunkissoja maljakkoon, varsinkin pääsiäisenä. Itse katselen niitä mieluummin kulkiessani ja seuraan niiden kehittymistä ja ihmettelen, kun ne saattavat herätä jo pakkasellakin jossain suojaisassa aurinkoisessa notkossa.
   Pajunkissoja nyt oli runsaasti. Varsinaisen sesongin alkaessa ne olivat pieniä, eikä vielä kovin värikkäitä. Tuuhean pörrönsä ne saisivat myöhemmin.
   Muutaman sekunnin ajan luulin höperehtiväni. Pajunkissoja näytti olevan vesakon koivuissakin. Seisahduin. Iän mukana näkö heikkenee, sehän tiedetään, mutta en aina ajattele sitä, unohdan eläneeni jo lähes kuusi vuosikymmentä. Kuusikymppistä sanotaan vanhukseksi. En miellä itseäni vanhukseksi, kai sen vuoksi, etten ole mitään saanut elämässäni aikaiseksi. Olen epäonnistunut.
   Koivuvesakkoa ei ollut myrkytetty. Se kasvultaan voimakkaana oli tuuheaoksistoista.  Muistin kaukaisena sadun, jossa sairas prinsessa pyysi kamarineitoaan tuomaan huoneeseen oksia, jotka hän näki ikkunastaan ja näki niissä helmimäiset vesipisarat. Lasinkirkkaat vesipisarat eivät kestäneet oksia taittaessa, karisivat pois ja pettymys oli suuri prinsessalla ja kamarineidolla.
   Vesihelmiä ei ollut joka aamu ja kamarineidolla oli aikaa miettiä. Hän keksikin keinon, katkoi oksia maljakkoon, vei maljakon oksineen yöksi ulos ja odotti. Tuli sitten aamu, jolloin kastetta oli runsaasti. Kamarineito kantoi varovasti maljakon sisälle, vesihelmet pysyivät oksissa, prinsessa ilahtui, kaunistui ja parani.
   Miksi sadut ja tarinat kertovat enimmäkseen prinsessoista, prinsseistä, kauniista ja rikkaista? Paimenpojastakin tuli arvokas, kun hyvä haltiatar toimitti hänelle prinsessan ja puoli valtakuntaa. Satuja lukiessani mietin, Kuinka monesti valtakunta voitiin panna puoliksi, ettei siitä tulisi kovin pieni?
   Katselin pajunkisoja ja koivuvesakkoa. Ei silmäni kokonaan valehdelleet, vähän vain. Sakea sumu oli tiivistynyt oksille pisaroiksi, se ei ole ollenkaan harvinaista. Nyt lämpötila oli lähellä nollaa, se salli pisaroiden muodostua epätavallisen suuriksi. Ne olivat suunnilleen pajunkissojen kokoisia, jotka olivat vielä pieniä. Pilvien ja sumun ansiosta oli hämärää, niin kuin päivälläkin voi hämärää olla. Juuri auenneiden pajunkissojen väri oli tummaa, enkä helposti erottanut, mitkä oli vesipisaroita ja mitkä pajunkissoja?
   Katselin kauan pisarakissoja. Ainutlatuisen ilmiön näkee vain kerran elämässään. Onko sillä väliä, vaikka ilmiö onkin vain omissa silmissäni, kukaan toinen ei voisi nähdä samoin.
   Muistin, kuinka kerran sanoin naiselle:
 --- Sinä olet kaunis.  Hän katsoi minuun pitkään. Sanoi:
 --- Kauneus on katsojan silmissä. 
  

Jälkiviisautta

Tämä liittyy tekstiin "Ihmeparantumiset" kesäkuulta v 2012.  Ensimmäisestä eturauhasen höyläyksestä v 2001 olen präntännyt. Nyt yritän panna järkevään asuun mieltäni vaivanneet epäselvyydet.
Ensimmäiseksi kerron poikkeavasta. Kertovat toimenpiteen tehtävän valveilla selkäydinpuudutuksessa. Kaksi kertaa höyläsivät ja kummallakin kerralla uinuin "hurskaan unta". Sen muistan, kun piti kääntyä kyljelleen ja vetää polvet koukkuun. Tunsin piikin koskettavan selkääni. Silloin pimeni.
Ensimmäisellä kerralla herättyäni ei huoneessa näkynyt muita kuin yksi mies, sairaanhoitaja askarteli nurkkauksessa välineiden kanssa. Kysyin tyhmän kysymyksen:
--- Mitä minulle on tehty?
--- Teidät on höylätty.
Arvelen hoiturin menneen oman tehtävänsä ulkopuolelle, kertoessaan seikan, joka halutiin minulta salata:
 --- Miksiköhän kokoarvioksi on merkitty 43 g . Kuitenkin höylättiin 90 g?
Vastaa varsin ison kananmunan kokoa! Kannisen kanapakkauksessa määritellään:
painoluokka L 63-73 g .
Johtuiko ristiriidasta? Luultavasti. Minun ei haluttu tietävän. Se kerta on ainoa, kun minulle ei annettu sairauskertomusta.
Se sairauskertomus, jossa kokoarvioksi mainitaan 43 g on tällä hetkellä edessäni. Asialliselta vaikuttava paperi. 
Päivätty 10.7.98   painettuna tekstinä allekirjoitus: Arto J. Salonen/tal .
Muistissani tuo 43 g tutkimus on selvänä. Herää kysymys: Oliko tuo lääkäri Arto Salonen? Muistiin ei voi luottaa. Siihen vaikuttavat monet seikat tapahtuman aikaan. Mieleeni jäänyt: suunnilleen kokoiseni nuori mies. Arto Salonen on mielestäni huomattavasti minua pitempi.

Hoitovirhekö?
Virhe joka tapauksessa. Oma virheeni, kun uskoin lääkkeen tehoavan (pros-car). Vuosikausia hoitamaton eturauhaseni aiheutti turhaa kärsimystä. Sinnittelin eteenpäin tarkalla elämisellä. Usein pääsi yllättämään, piti katetroida.
Hoiturit vähättelivät. Eivät he tienneet, eikä uskoneet sitä tuskan määrää, mitä ylipingoittunut rakko aiheuttaa. Heidän puheissaan toistui: "Ei käynnisty". Valtavan suuri eturauhanen puristi tukkoon.
Pahinta kun se sattui matkalla vieraalla paikkakunnalla.

Tuijan porukan luota Mikkelin reissulta palatessa tuli tukko.
Lämpimällä ajattelen sairaanhoitajaa Leppävirralla. Ei osoittanut ynseyttä, kun iltahämärissä menin hakemaan apua. Otti hymysuin vastaan tuskaisen papparaisen. Sain välittömän helpotuksen. Säästi minulta 50 markkaa, kun ei odottanut lääkärin tuloa kynnyksen yli. Vakuutti tarmokkaasti: "Kyllä me pärjätään."

Saan kiittää pientä virhettä, että homma alkoi rullaamaan.
Toukokuulla läksi videoryhmä Rukajärvelle. Vaimo toi autolla lähtöpaikalle. Virhe tapahtui siinä, kun laskin kuskin heti kotiin. En arvannut, miten kylmä aamuilma oli. Takki on kaksinkertainen, mutta housut yksinkertaiset. Menomatkalla kävin kusella Suomen puolella. Kylmän aamun aiheuttama vilu antoi oireita muutamien tuntien jälkeen. Oltiin jo kaukana.

Majapaikkaan Rukajärvellä kutsuttiin lääkäri. Huoneessa odotti nuori nainen. Muutamia sanoja vielä muistin. Selitin tytölle: "pitää katetroida."  Mitäpä sanoikaan lääkäri?
 --- Katetra njet.     ???? Koko seutukunnalla ei ollut katetria!
Ei ollut Rukajärvellä. Ei ollut Muujärvellä, joka oli pääpaikka. Arvelisin, että Ontajärvi, Rukajärvi ja Muujärvi (Mujesersk) sisälsi Enemmän kuin kymmenentuhatta asukasta. Ehkä parikymmentä?
Ei katetria!
Yritin Pielavedellä kertoa sen puolen tilannetta. Eivät halunneet kuulla niin uskomatonta tarinaa.
Kaikesta vuorokauden kestävästä kärsimyksestä oli se hyöty, etten tarvinnut rukoilla. Dramatiikka johti Kuopioon operoitavaksi.    
 Selvisi sekin, että rauhanen oli kooltaan kaksinkertainen arvioituun nähden.  Sekin oli vahinko ja hoiturin ansio, että tiedän asian. Vaikka lienevät siinä uskossa, etten tiedä.

Sen verran vaiherikas ja uskomaton tarina, että naputtelen joskus omana lukunaan.

"jälkikirjoitus". Olin olevinani hyvä päässä laskija. Kuitenkaan en osannut laskea eturauhasen kokoa.
Järjetöntäkö?  90 g ei suinkaan ollut rauhasen koko, vaan määrä, joka sairaanhoitajan mukaan höylättiin. Jos normaali koko on noin 40 g , niin minun oli 130 g. Ehkei sentään ihan noin iso?  Höylätyn 90 g jälkeen jäi tietenkin jotain.
Niinpä koko vastasi kahta kanan munaa.
Lööpin mukaan Urkin eturauhanen oli 60 g. (vain?)
Oliko sitten ihme, että minulle tuotti harmia ja tuskaa?  Presidentti pääsee nopeammin hoitoon.
Erkillä ei suurta väliä.

Sherfjebeck .

Mitenkähän tuo kirjoitetaan Suomeksi. Tarkistin netistä, mutta en ole ollenkaan varma, että onko edes  sinne päin? Olkoon miten tahansa tarkoitan hyvää ja oikeaa.
Ammoisina aikoina Työväen Akademiassa Venäjän kielen kurssilla mainitsi Anja halunsa käydä  Taidetalossa näyttelyssä. Aiheena: Helen Schjerbeck.
Anja pohdiskeli, miten sinne mahtaa päästä?
Hänellä ei ollut autoa. Minulla oli.
 --- Sinulla ei varmaan ole kiinnostusta? Näin jälkeenpäin voi kysyä: Miksi hän niin arveli?

Joka tapauksessa vapaapäivänä köröttelimme Helsinkiin.
Näyttelyssä avautui minulle aivan uusi maailma. Kaikki enimmäkseen ns: omakuvia.
vain yksi "tavallinen".

Pitikö minun  ymmärtää?
En yrittänytkään. Tekivät vaikutuksen. "Jotain itsessäni". Ei sinne päinkään! En ymmärtänyt. En hämmästellyt. Katsoin vain. Enkä voinut aavistaa, Millaisten aarteiden äärellä olin?
Vanhana kyynikkona kysyn: Olivatko nuo kuvat aitoja vai jäljennöksiä? Tiesivätkö "asiantuntijat" niiden arvon?
Teokset maksavat maltaita ja hunajaa! 

Tuijan seinällä on yksi kuva.

Ruotsalainen tuttavansa ihmetellyt:
 --- Onko sinulla Schjerfbeck?
Kuvahan se vain!

Järjen käyttö

Sattuma kuljettaa. Nyt asun Suonenjoella. Pähkäilen maailman mielettömiä johtajia. Viisauden kuulin ensimmäisen kerran Suonenjoella v 1956.
Jussi Kaistola lausahti:  "Miten vähällä järjellä maailmaa hallitaan?"
Sanojan ja lauseen välillä ristiriita.  Jussi Kaistola oli "tosiuskovainen kommunisti". Sitä uskoa viljeli koko Pekka Eskelisen perhe.  Minua askarrutti Neuvostoliitto, jonka johtoa en ymmärtänyt järkeväksi.
Eskeliset olivat stalinisti kommunisteja. Ohi kulkiessani kauniina kesäaamuna, korviini kantautui Sulo Eskelisen kiivailu. Nauttivat aamukahvia. En tiedä oliko muita parvekkeella. Ainakin Pekka ja Sulo.
Kuulin Pekan sanovan: Tarkoitti Neuvostoliittoa.
 --- Jos niillä on niitä atomiaseita, niin käyttäisivät niitä!
Sulo yhtyi, paasaten intohimolla:
 --- Pommittaisivat muutamia laivoja meren pohjaan, niin Amerikka olisi heti polvillaan!!
Oli meneillään selkkaus Välimerellä.

Hampaaton YK saa pitää miitinkejä, laatia päätöslauselmia. Tuuleen huutamista. Viimeistään turvaneuvosto sanoo sanansa. USA ei tottele. Venäjä ei tottele. Pohjois-Korea ihan oma lukunsa. Pakotteet ei "pakota".  Venäjä ei luovu Krimistä. Pohjois-Korea ei "lotkauta korviaan". Ohjukset sinkoilevat.
Yleensä pakotteet rankaisevat kohteiden kansalaisia. Johtajat eivät välitä. Istuvat tukevasti pallillaan.

Sota vai rauha? Suomen kansa kamppaili olemassaolostaan sodan raskaan taakan alla. Miten hartaasti toivoimme ja odotimme RAUHAA? Tuleeko milloinkaaan? Nuorta mieltäni rasitti: Sota tuntui kestävän loputtomiin. Koska meidän ikäluokan vuoro tulee? Nykyisillä Suomen johtajilla ei ole käsitystä noista todellisista tuntemuksista.

Järkeä vähän käyttävien johtajien takia kärsii tänä päivänä sadat miljoonat kansalaiset vuosikymmeniä jatkuvia sodan kauheuksia. Kuka välittää? Sen sijaan kauhistellaan terroritekoja, kun joku manipuloitu ajaa autolla ja muutamia kymmeniä "oikeita ihmisiä" kuolee ja loukkaantuu.
Kun pommikoneet tekevät "iskun", tuho kauhistuttaa. Niiden ihmisten hätä on kaukana!

YK:n lauselma ja pakotteet eivät estä. Pohjois-Korea ampuu mahtavan raketin. USA ja Etelä-Korea aloittavat vastineeksi sotaharjoituksen!!??  Mitä se merkitsee? Vastaan itse.  Bensiiniä tuleen! Pohjoiskorea pääsee todistamaan USA;n uhan!!  Vakuuttava näyte!

Kauhistuttaa ajatuskin pahimmasta mahdollisuudesta.
Suomen natointoilijoita ei näytä huolestuttavan. 

Eeva Hämäläinen

Hän on lähinaapuri. Hänen asuntonsa on käytävästä katsoen aamuauringon puolella. Oma kämppäni on ilta-auringon puolella. En utele miehensä sotahistoriasta. Tämän ajan, minkä tässä oleilin, miehensä oli veljeskodissa. Kuitenkin ovat pystyneet hoitamaan maatilaa.
Suhtautuu ikuisuusasioihin paljon minua hartaammin. Yli yhdeksänkymppinen miehensä kuoli. Viimeiset aikansa hyvin vaikeita. Kovia kipuja, sekä vanhuuden tuoma mielen vaiva.
Suree miehensä kuolemaa kovin. Yritän sanoa kuoleman kuuluvan ihmisen elämään. Sitä en uskalla mainita, että miehensä kuolema oli helpotus molemmille. Minun, jumalattoman, ajatukseni.

Taloudellinen ajattelunsa kohdallaan. Oman asuntonsa lisäksi ostaneet siskonsa kanssa yhdessä tästä samasta kerroksesta "kuutosen", ---Se oli halpa! Siinä on vuokralainen. Aikoinaan jostakin perinyt kiinteää omaisuutta. Myynyt sen ja ostanut viisitoista hehtaaria metsää.
Halunnut ostaa kolmenkymmenen hehtaarin alan hyvää metsää. Miehensä ei suostunut. Semmoisia muistelee. Ikä tehnyt tehtävänsä. Ymmärrys ei enää taivu virkeään keskusteluun. Samoja asioita. Samanlaisia minäkin!  Kova halu rupatteluun. Minä vain olen omanlaiseni. En ole supliikkimies, enkä valloittava persoona. Hän kuitenkin tajuaa ystävällisen mieleni.

Rämpytettävä ovikello putoili paikaltaan. Asensin hänelle pattereilla toimivan pim-pom kellon. Samanlaisen kuin laitoin itselleni paremmin kuullakseni.  Helppo päättää se viimeiseksi asennustyökseni. Otti voimille. Eikä onnistunut kunnolla heti kerralla. Pimpautti vaimeasti vain kerran. Piti jättää silleen.  Päivien päästä menin tarkistamaan. Joku pattereista väärin päin. Vaihdoin oikein navoitetuksi. IkiWanha osoittautuu oikein määritellyksi.

Söin juuri äsken, tai saattoi olla muki kädessäni, kun tulee pyytämään kahville. Kerran otti opiksi. Tuli sopimaan hyvissä ajoin. Laittaa hyvää pannukahvia.

Siskojaan kehuu kuplille. Miehensä poismenon aikaan auttoivat. Sisko nauttii hyvää eläkettä. Kysyy usein: --- Onko sinulla rahaa?  On meillä pieneläkeläisilläkin rahaa. Emme suuria tarvitse.

Tänään siskot käyneet kylässä. Toinen heistä käynyt ennen tuloaan syömässä Valkoapilassa.
Jouduin "sijaiskärsijäksi" vieraanvaraisuuden kohteeksi. Pidän pintani ja yritän pysyä kohtuudessa.
Pitää nauttia korppuja sekä keksejä. Banaaneja runsas nippu pöydällä. Vältän niitä toistaiseksi. Suonenvetoja torjuakseni käytän magnesiumia. Vatsa konstaillut. Kolme kertaa meni paskat housuun.

Piste iin päällä! Konjakki! Sisko tuonut. Maistelin sitä ennen omastani. Enkä välttämättä tarvinnut. Ei ollut väliksi. Sain kuitenkin neuvoteltua, ettei kaatanut niin paljon kuin halusi.

Huomenna taas hymyilee vastaan tullessa ja haluaa sanoa jotain.

21.10. 2017
Näkyy joku lukeneen tämän.  En muistanut, mitä silloin kirjoitin? Piti katsoa.
Tekstin virheistä ilmenee IkiWanhan vanhuus. Viisaus ja höperyys. En korjaile. Säilyköön dokumentti aitona!

Itämeren turvallisuus

Semmoista harhakuvitelmaa elättelevät Suomessa, että Nato tuo turvallisuutta Itämeren alueelle.
Anteeksi vaan, korpifilosofin kokemus kertoo muuta. Mitä enemmän rautaa kasataan pienelle alueelle, sitä turvattomammaksi muuttuu.
Venäjä on Venäjä, maustettakoon se millä ryydillä tahansa. Me olemme Venäjän naapurissa, sille ei mikään mahti voi mitään.

Runoilija laulaa: "Elon mainingit korkeina käyvät, niiden kuohuissa kulkee mun tieni". Runoilijan sanoissa vaan on pieni virhe: Mainingit eivät kuohu!
"Isänmaalliset sotahullut" kuvittelevat maininkien kuohuvan. "Myrskyn jälkeen..."
Suursotien mainingit vellovat vieläkin, vaikka sodan käyneet suomalaisetkin ovat enimmäkseen "Tuonen tuvilla".

Natointoilijat vetoavat: "Silloin emme jäisi yksin, kuten Talvisodassa."  Kuka sen takaa? Olemmepa vaikka Natossa tai Utopiassa, pienten valtioiden osa on "hirmuinen".

Miksi Suomen poliitikot käyttäytyvät kuin sota olisi väistämätön? Sotia käyvät koko ajan ympäri maailmaa. Järjettömiä sotia.
Suomi kävi kaksi järjetöntä sotaa. Tosiasia kuitenkin on, että Suomi joutui suurvaltojen vallanhimon uhriksi. "elon mainingit" käyvät vieläkin korkeina. Myrskyissä joutuu taistelemaan, mutta mainingeissa onnistuu keinumaan. Liikkeitä myötäilemällä. (YYA-nöyristely).

Sotasankareita ylistetään, mutta kuka ajaa RAUHAN asiaa? Höpöttävät eduskunnan puolustusselonteosta. Yhtä turhaa höpinää ja vaalipolitiikkaa. En ole kuullut Tasavallan Presidentin, taikka kenenkään poliitikon suusta tärkeintä sanaa: RAUHA. Eikö kuulu sanavarastoon?

Jankuttavat: "Venäjä anasti laittomasti Krimin". Mikä on "laillista anastamista"? Vihjailevat kohta tulevan Suomen vuoro. Näillä näkymin ei ole hätää, mutta ei ole varaa asettua Venäjän vastustajaksi.
Kun emme ala vastustajaksi, se ei tarkoita ettei puolusteta.
Paasikivi jankuttaa tosiasioiden tunnustamista. Suomi taisteli, puolusti ja hyökkäsi.

Kirjoittaminen keskeytyi. Panen tämän pakettiin. jatkan joskus.

Ajettiin Citroenilla

Tähän tarinaan mahtuu kolme tuon merkkistä autoa. Erkilläkin oli Citroen. Joidenkin mielestä tämmöiselle henkilölle liian ylpeä auto.
Tosiasiassa kaatopaikalta haalittu. Se rojotti Niilo Räihän pihassa jonkun muun romuauton joukossa. Ohi kulkiessa virkoin Emännälle aikomukseni hankkia se.  Määrätyllä sävyllä kuului kommentti:
  ---- Tuohan on kun hautova kana!
Kopisteltiin kuntoon. Keräsin jäännösmaaleja vajaista purkeista. Ruiskautin pintaan.
Entinen hautova kana kelpasi Emännän reissuille.
Kun ajoin sillä linja-autoasemalle, päivitteli tyttö tiskin takana:
 --- Sinullahan on lentävä lautanen!

Tajunnan virtaa jälleen. Varsinaisia asioita eivät kertoneet, mutta tunnettu tosiasia oli, että Helsinki kuhisi vakoilijoita niinä aikoina kun menin Mustoselle töihin. Vakoilijoiden Citroenit olivat vanhempaa mallia kuin omani.
Tänä pänä luin netistä norjalaisesta vakoojasta. Hän ajoi "uutuuttaan kiiltävällä Citroenilla". Se Citroen oli "auton näköinen".
Semmoisen Citroenin näin läheltä. Sitä ajoi Esa Pakarinen.

Vein Mustosen leipää Varkauteen. Hammasteknikko Johnsonin paja, sekä hänen vaimonsa elintarvikeputiikki olivat alakerrassa. Yläkerrassa asui Esa Pakarisen perhe. Sain nähdä kerran hammasteknikon topostavan hampaita. Tavallisesti vein leivät vähin äänin. Ehkä sillä kertaa menin sisätiloihin laskun perimistä varten.

Sattui niinkin, että Esa Pakarisen Citroen seisoi talon edessä, kun toimitin asiaani.  Kaksi pikkupoikaa istui takaistuimella. Puettu sillä tavalla kuin näemme elokuvissa juhlatilaisuuksissa. Hohtavan valkoiset padat ja rusetit.
Sitä en tiennyt, enkä arvellutkaan, oliko Esan Citroen melko uusi tai ihan uusi? Lähiaikoina kuitenkin ostettu. 
Esan auto samanlainen kuin norjalaisen vakoojan.

Korpivaara toi maahan Citroenia ja Toyotaa.
Varkaudessa asuessani sain lukea Toyota Grownin helmasta tekstin:
"Severin Toyota". Ja edelleen:
"Seuraa Severiä, aja Toyotalla".
"Keli kun keli, Severin peli".