Media ja politiikka jaksavat jauhaa typeristä kannatusluvuista. Mielestäni puolueiden ja hallitusten kannatusten mittaus pitäisi kieltää lailla ja asettaa muutaman miljoonan uhkasakko!
Eihän tuossa ole järjen häivää! Eduskuntavaalit kertoo (jos kertoo?) ja sen mukaan valitaan hallitus (jos valitaan?). Tekevät usein "lehmäkauppoja".
Ei ollut mielestäni fiksua sellainenkaan "kehuminen", kun äänestänyt henkilö "ylpeili": "Minun ehdokkaani tuli valituksi!" Helppo varmistaa äänestäessä, kun valitsee "ennalta varman?
Tässä suhteessa sanon itseäni "oikeaoppineeksi". Turhauduin äänestämiseen. Vanhana sosialidemokraattina en jaksanut ymmärtää taloudellista osaamattomuutta, joka näkyy valtion velassa. Äänestin piruillessani sellaista, josta tiesin, ettei ole lähelläkään läpimenoa. Saatoin äänestää kokoomuksen tai perussuomalaisten ehdokasta.
Teen pienen poikkeaman. Tutkineet maahan muuton vastaisuutta. Jaotelleet haastateltujen arvomaailman vasemmisto- oikeisto liberaaleihin tai konservatiiveihin. Tuolta kantilta en ole osannut itseäni määritellä. Olen varma itsestäni, vasemmistoliberaali. Eikös se ole lähellä demaria?
Demarit paukuttelevat jälleen henkseleitä. Korkein kannatus! Hyvältä näyttää! Tyylikäs hallitus hoitaa Suomea jämäkästi. Naisenergiaa!
Tähän asti hoitaneet hallintoasioita. Nein pitää hoitaa!
Toimittaja kysyi hävittäjähankintoihin liittyen: "Onko meillä varaa? IkiWanha sanoo: -Ei ole varaa.
Mielipiteeni tueksi en tarvitse, enkä hyväksy jotain osaa abstraktista määreestä kansantuotteesta. Nimitys on väärä. Sanoisin kansantuhlaus.
Päässälasku riittää. Kun valtion tulot ovat viisikymmentä miljardia. Ja velka on jonkun verran yli sadan miljardin. Nykyisen tautiaallon valkutuksesta velkaannutaan parikymmentä miljardia, (tuskin sekään riittää?) sitten vielä kymmenen miljardia hävittäjiin, eikä se ole lähelläkään kokonaiskustannusta! Kunpa edustajat osaisivat päässälaskua edes sen verran kun osasin kansakoulussa.
Otan esimerkiksi demari Paavo Lipposen. Vallitsi keskustelu "sopeuttamisesta". Kysyivät tarvetta. Toimitaja kysyi: "Kaksi vai neljä miljardia?" Mitä sanoi Lipponen?
- Kaksi miljardia, kasvu tuo kuusi miljardia.
Kuinkas kävikään? Sopeuttamisen tarve oli seitsemän miljardia. Valtion Velka!
En fanittanut Kalevi Sorsaa. Runoilija oli kehno talousmies. Halveksi pienyrittäjiä. Näitä ei yleensä muisteta. Siihen asti Suomi-ajoneuvo vähän liukasteli, mutta Sorsan- Holgerin hallituksen toimien johdosta horjahti nelipyöräluisuun, eikä sitä tähän mennessä oikaistu. Halutanko oikaista? Salliiko Suomen Kansa? Kokemuksesta tiedän. Keran jouduin autollani nelipyöräluisuun. Kuulin kerrottavan ja havaitsin todeksi; nelipyöräluisua on mahdoton hallita. En ole kilpa-ajaja. Sain hetkeksi stoppaamaan ja selvisin vähin vaurioin.
Valtion taluden nelipyöräluisu on miljardeja kertaa vaikeampi oikaista. Uskaltaako demarit yrittää?
Annan mielihyvin tunnustusta naisenergialle! Kannatuslukuihin ei voi luottaa, vai eikö kukaan ole moista huomannut?
Hallituksen kanttia kysytään talouden tosiasioiden edessä. Pelaajia kannustavat naiset huusivat:
-Kynsissä jos kestää lakka, silloin et oo enää akka!
lauantai 18. huhtikuuta 2020
tiistai 14. huhtikuuta 2020
Diktaattorit
Onko se huvittavaa, naurettavaa, vai nolottavaa? Miksi minä merkityksetön ihminen pohdin näitä asioita? Kuinka naurettavasta ja lapsellisesta ajatuksesta nämä juontuu?
Lähtee pikkujutusta (vai oliko se minulle pikkujuttu?) Ei se ollut minulle pikkujuttu. Häpesin. Mustosen kaupassa ensimmäisenä aamuna ei opastettu ollenkaan. Heti ensimmäisenä asiakkaana tuli nuori nainen. Mustoset patistivat: "mene kysymään!" Kauhean ujo, kompleksinen nuorukainen kysyinkin. Neito ilmaisi haluamansa.
"Kaks aleksanteria."
!!!?? Halusivatko nolata minut? "Ehkä ei".
Lähiseuduillani kasvuiässä asui Aleksanteri Koslonen. Jonkun aatelisen hevosenkin nimi saattoi olla Aleksander, mutta mistä korven kasvatti tiesi, että aleksander on leivos?
"Nimi on enne ja nimi on totta!" Onko? Ehkä ei".
Tässä tullaan perimmäisten kysymysten äärelle: Onko Erkki ihan täysjärkinen? "Ehkä on, ehkä ei".
"Lumipalloefekti" voi toimia tänäkin päivänä. Sysääkö sen liikkeelle Amerikan ppresidentti? Tänä päivänä vaikuttaa, että "Amerikan presidentti" tarkoittaa yhtä ja ainoaa USA:N presidenttiä?!
Joka tapauksessa USA:n presidentti käyttäytyy kuin maailman mahtaja. Kuin Amerikka olisi vain USA??!!
Satoja miljoonia muitakin!!!
Ja asiaan: Olen pohtinut dikdatuuria. Miten se pystyy nousemaan, vaikka jotkut epäilevät? Kyllä se vaan nousee jostakin "kätköistä". Tuleeko joskus jälleen uusi? Pahoin pelkään, että jonkin asialliselta vaikuttavan ideologian pohjalta onnistuu "profediaaninen henkilö".
"Tehdään Amerikasta jälleen suuri!" Onko siitä sytykkeeksi? Tajutaanko että Amerikka on enemmän kuin USA? "Ehkä ei".
En voi mitään ajatukselle, että maailman diktaattori olisi mielellään nykyinen USA.n johtaja!

lauantai 11. huhtikuuta 2020
Harmittaa sotahullut
"Kyllä se siitä." Entäpä jos ei? Hokevat yhtenään: "kyllä tästä selvitään". Minä vähä eppäelen.
Valtion tulot ovat viitisenkymmentä miljardia. Valtion velka on toistasataa miljardia. Korona-pandemian kustannukset kymmenen miljardia. Toden näköisesti enemmän.
Höyrypäät vielä aikovat ostaa kalliita sotakoneita. Puhuvat kymmenestä miljardista. Tuskin se riittää?
Kun valtion velka lähestyi sataa miljardia, ennustin toisen sata miljardia kertyvän nopeammin kuin ensimmäinen. Näillä näkymin lukema lähtee suurentumaan hyvällä vauhdilla. Ennustamani kaksisataa miljardia täyttyy toden näköisesti.
Joku voi sanoa: ehkä ei.
Sanon: kyllä! Ei tarvitse kysyä perusteita väitteelleni.
Näyttää siltä, että kansan mielestä ei valtion kassassa saa olla rahaa. Sitä ovat puoluepoliitikot perustelleet oman viiteryhmänsä mieliksi toisistaan poiketen.
Ovatko kansanedustajat Kansan edustajia? Ei siltä näytä. Katri Kulmuni haluaa nostaa Keskustan aseman korkeammalle gallupeissa. Koko kampanjansa aikana ei puhunut valtion taloudesta, eikä velkojen maksusta.
Suomen kansa ei halua valtion taloutta pantavan kuntoon. Eivät äänestä sellaisia ehdokkaita, jotka ovat huolissaan Suomen taloudesta.
Hallitus, joka aikoo tasapainottaa Suomen taloutta, erotetaan alta viikon. Suomen kansa on tyhmää, vaikka Vennamo julisti: "kyllä kansa tietää!"
Tyhmiä näyttää olevan kaikki kansat. Ainakaan Italia ei pysty maksamaan velkaansa. Tuhlaus tehnyt osansa ja nyt "kansainvaellus" tuo lisää tuskaa.
Nämä vuodet ovat olleet Suomen rikkaimpia, voisin käyttää ilmaisua; kaikkien aikojen. Senpä vuoksi voi ihmetellä, miksi? Kuta enemmän rahaa tulee, sitä enemmän velkaantuu.
Joku "asiantuntija" rauhoitteli: "Ei se nyt vielä haittaa"???!!! Vetoaa bruttokansan tuotteeseen. Hui-Hai.
IkiWanha viisveisaa buttomääristä. Mielestäni määrittely on väärin. Kansantulon sijasta pitäisi sanoa: kansantuhlaus.
Kansantulon määrittelystä olen lukenut kaksi. Toinen sanoo: "-Lasketaan miten paljon kansa syö ja lisätään siihen paska." Toinen käyttää sanaa, joka on suomennettu siistiksi: "Uloste"
Minä vasta erittäin tyhmä olenkin. Panen kynän koteloon. Toivossa, että saisin aikaan kunnon tekstiä joskus myöhemmin.

Kaikenlaista väsymystä
Psyykkistä väsymystä on. Sydämeni ei ole muuten moksiskaan, mutta ei kestä psyykkistä rasitusta. Heräsi kysymys; rasittaako myös psyykkinen väsymys? Toinen kysymys; mistä psyykkinen väsymys koituu, kun en mielestäni kärsi masennuksesta?
Psyykkinen väsymys ilmenee kehtuuttamisena. En osaa, enkä muista mitään. Pientä siivousta yrkäilin, mutta sen aloitus viruuu. Koko viikolla ei sakkipeli onnistunut. Ei sitten millään. Tänään pelasin kaksi kertaa uskomattoman hyvin. Molemmat kävelylenkin ja kahvin jälkeen.
Happi ja huume nimeltä kofeiini?

Vaihettelevainen
Otsikko on huonoa suomea. Ensimmäisissä näkemissäni ilmapuntareissa oli ilmeinen sään lajia ilmaiseva käännösvirhe. Vaiko kenties murteellinen sana; vaihettelevainen. Sana kuvaa hyvin olotilaani "koronan aikaan".
Eilisaamuna 10.04 heräsin viideltä. Lievästi hikoillut, kiskoin paidan pois. Vessa-asia. Paino 68,5 kg. Puurottelu. Takaisin sänkyyn. Makasin, valvoin pitkään, sitten joskus nukahtanut. heräsin kahdeksan jälkeen. Lojuin, nousin vaille 9. Mittasin, verenpainetta. Lukemat: 128 79 49.
Ei ollenkaan paha. Eikä tuntunut heikkoutta.
Huolimatta pitkään viipyneestä ylösnoususta, nukahdin eilen illalla suhteellisen nopeasti luultavasti ennen yhtätoista. Tavallisia yöheräämisiä ei ollut, heräsin kuuden jälkeen. Kuten usein, nytkin tunsin vähän outoutta, kuin täyteläisen tuntua.
Mutta vaaka peijooni näytti 69,5 . Kilon enemmän, kuin eilisaamuna?! En liho niin äkkiä, eikä nauttimani niukanlainen ruoka paina kiloa. Niinpä. Sen täytyy olla vettä! Sitä kartutti ruoka, kahvi ja piimä.
Kuitenkaan ei jalkaterissä näy turvotusta. Laskimosuonet piirtyvät ja jänteet näkyvät selvästi.
Netistä näin isoilla kirjaimilla: PELKO. En pelkää. En koronaa, enkä kovin paljon kuolemaa.

lauantai 4. huhtikuuta 2020
Ulkonainen tyylikkyys. Naisten alushousut. Naisvaltaisten alojen palkat.
Mielessäni myllertäviä ajatuksia en saa järjestykseen. Ajattelen kirjoittavani lisää, en enää jaksakaan. Miksi en kirjoitanut terveempänä? Siksi, että jotain vaikeutta ilmaantui. Ehkä tärkein lienee havaintoni, että ajatukseni tyrmätään yleisesti. Siksi en osallistu someen. Sieltä tulee turpaan. Paasikiven aikalaiset sanoivat: "Paasikivi ei keskustele, hän luennoi".
Uimahallin saunassa erehtyin siteeraamaan todellista asian tuntijaa. Vaikutelmiaan urheilijoista: "Parhaimmin käyttäytyivät nyrkkeilijät. Huonoimmin käytäytyivät mäkimiehet ja jääkiekkoilijat".
"Asiantuntija" kimpaantui. Ikään kuin minä olisin nyrkkeilijä ja kertoisin oman käsitykseni. Osoitti ylemmyytensä minuun nähden. Luennoi, ei keskustellut. Oli tavannut livenä Teemu selänteen, katsoi sen suureksi ansiokseen. Ehkä olikin ansiokas?
Minä siteerasin lausumaa, jonka sain naishenkilöltä. Hän oli jo eläkkeellä ja vapaa ilmaisemaan mielipiteensä. Hän suoritti elämäntehtävänsä Vuokatin urheiluopiston emäntänä silloin kun opisto oli vielä alkutaipaleellaan. 30 vuotta urheilijoita paimentanut naishenkilö mielestäni pystyy paremmin arvioimaan, kuin mieshenkilö, joka on tavannut Teemu Selänteen.
Mäkimiesten sikailut olivat uutisten aiheina. Media kertoi jääkiekkoilijoiden panneen uusiksi erinäisiä hotellihuoneiden kalustoja. Nyrkkeilijöistä puhuttiin harvemmin. No, heitä onkin vähemmän.
Todellinen väärin ymmätäminen ja tahallinen väärin ymmärtäminen askaruttaa: kumpi mahtaa olla kysymyksessä? Useimmiten tahallinen. Esimerkiksi todellisesta käy seuraava: Paikallislehden yleisön osastossa joku moitti kirjoituksessa toisen mielipidettä. Syyllisti. Syytetty puolustautui: (tuntivat toisensa) "En minä sinua tarkoitanut, vaan kaiken maailman propleemien pohtijoita". Ilmaisi monikossa! Pohtijoista tunnistin itseni. Yleisiä ilmiöitä kaikki. Syytökset ja syyttäjät. Muitakin tapauksia oli, joissa epäiltiin jotakin muuta kuin minua. Eivät uskoneet minun pystyvän sillä tavalla kirjoittamaan. Katsoivat "sivistykseni" ohueksi. Sitä se todella onkin!
Silmissäni näyttää tyylikäs hyvältä. Tyylikkys on katoava luonnonvara. Television jälkiviisaat ei ole suosikkiohjelmiani. Raadin arvovaltaisin jäsen oli kaukana tyylikkäästä. Päässyt asemaan ja osallistuu vakiojäsenenä. Näytti irvokkaalta. Ylipainoinen henkilö puettu kalliisti. Mutta kokonaisuus oli naurettava. Tosi on, että semmoista miesvartaloa ei saa puettua tyylikkäästi. Ylikapeat housunlahkeet ja kireä puvun takki koristivat "kuin hajuvesi lihapullaa". Liika on liikaa!
Sen sijaan naispuolinen juontaja oli ja on tyylikäs. Tyylikäs olemukseltaan ja pukeutumiseltaan. Usein esiintyvä naisjäsen on hiukan ylipainoinen, mutta hänen pukeutumisensa oli tehty lieventäväksi, siten tyylikkäästi. Puoli seitsemän pitkäsääri "missi" oli trendikäs ja seksikäs. Oliko seksikäs? Vieraana oleva nainen, psykologian edustaja oli tyylikäs ja on! Ilahduttaa myönteiseltä näyttävä kehitys julkisuuden naisilla. Kaikkia eivät kilpaile reiden näyttämisessä. Paksureitisetkin pukeutuivat liian lyhyeen hameeseen, joka vaikeuttaa istumistakin. "Mitenhän asettelisin jalkani?" Television kuvaajan kamera "nuolee" reittä, että saisi riittävästi näkyviin. Aikaisemmin sitä sanottiin tirkistelyksi.
Puhuivat naisten alushousuista. Hämmästyttävän nuori käytäntö. Vaikka housut on yksi vaate, kuitenkin lausutaan monikossa. Kauan sitten ihmettelin moista. Kunnes kertoivat sen juontuvan ratsumiehistä. Oli vain pitkät lahkeet, siis kaksi, sen vuoksi monikossa. Nyt dokumentissa kertoivat naisten alushousuissakin olleen samalla lailla vain molemmat lahkeet, eikä keskellä mitään?!
Dokumentissa ei mainittu säätyeroja. Säätyeroja pohdin jo kauan sitten. Tiesin vain rahvaan naisten käytännön. Siitäkin vain köyhimmän kansanosan, johon kuulun.
Lähipiirissäni näkyi kehitys. Äitini, hänen äitinsä ja hänen äitinsä Lovisa Sarlotta Raak. Lovisa sarlotalla ei ollut alushousuja. Akaatta Rytkönen, entinen Jauhiainen ja omaa sukuaan Raak käytti sen ansiosta, kun Äitini Kerttu Jauhiainen ompeli sellaiset hänelle ja itselleen. Ompeli lämpimästä kankaasta, flanellista, luukkupöksyt. Huussissa avasivat takaosan ylänapit, jolloin pystyi taivuttamalla avaamaan luukun. Kätevästi kävi myös maastossa liikkuessa.
Kuvittelin, kun alushousuja ei ollut, vain hameita, että miten talvella, kuten sanoivat: "Pershuaroja myöten paksussa hangessa".
Kai minullakin oli luukkupöksyt. Kirjailijat käyttivät pikkupojan ikäkaudesta määritelmää "luukkupöksyjen aikaan". "Luukkupöksyiässä".
Kaikki puolueet olivat yhtä mieltä, kun esittivät hoitajille palkankorotukset. Korotukset olivat ansaitut. Se puoli unohtuu, että ne pitää maksaa. Hoitajien palka-aleen ei ollut syynä hallitus, vaan ay-poliitikot. Rahamäärä ei ole ratkaiseva, vaan suhteellisuus muihin palkansaajiin. Ammattiliitot julistivat aikoinaan "solidaarista palkkakolitiikkaa." Minusta vain näytti, että solidaarisella tarkoittivat: Minulle enemmän kuin sinulle. Ei valtiolla ollut rahaa. Palkankorotukset hoitajille maksettiin valtion velalla. Valtion velalla maksettiin Hornetit!
Nyt vaativat isoja korotuksia. Maksetaanko valtion velalla? Nämäkin palkat korjatuisivat toisten
palkkoja alentamalla. Otan vastaan sen että minut leimataan hulluksi, eikä ole ensimmäinen kerta.
Olen lukenut viruksien vaikutuksesta. Valtion kassaan tulee hirmuinen kuoppa.
Hornetit eivät torju viruksia, eikä suhdateita. Hornetit eivä puolusta Suomen itsenäisyyttä. Pulustusvoimat tarvitaan ja tarvitaan kättä pitempää. Nykyaikaisimmatkin hävittäjät ovat "vanhentuneita". Ei niitä voi käyttää. Suomi ei suorita ensi-iskua. Suomi puolustaa alueitaan. Vanhentunut on minunkin koulutukseni. Passissa sanotaan, mittausaliupseeri. Nopea murtoviivamittaus on hidasta. Ei ole tarvittu aikoihin. Elektroniikka pelaa, vai sanotaanko sitä toisin?
Jo silloin kun edelliset Hornetit hankittiin, olin saanut vaikutelman, että ne ovat tarpeettomia, niin kuin olivatkin. Eikä niitä ole maksettu vieläkään. Kun muuta väittävät, se on vain kirjanpitokikka, ne ovat sisältyneenä valtion jättimäiseen velkaan.
Lupailevat tukea yrityksiä. Niillä on vaikeuksia lähiaikoina. Vaativat mieluummin suoraa tukea. Sitä ei pysty maksamaan kuin valtion velalla. Tänä päivänä tulevaisuus verhoutuu.
Olin sitä mieltä ja olen vieläkin, että valtion kassassa pitää olla rahaa. Kaikki puolueet näyttävät olevan eri mieltä. Mielestään valtion kassassa ei saa olla rahaa. "Laiskaa rahaa". Laiska raha on väärä ilmaisu. Sanon, pahan päivän varalle. Viisaammat sanovat "puskuriksi".

keskiviikko 25. maaliskuuta 2020
En arvannut näin rajuksi
En arvannut tätä virusta niin ärhäkäksi. En tunne kuuluvani riskiryhmään. Sepelvaltimotautinen 88 v.
Nuoruudessani joskus 1940-luvulla kuulin puhuttavan influenssasta. Sen tarkempaa ei muistini kerro. Savossa "oikaisivat" lausumisen. Kallen Anni käytti muotoa insulensu. Joskus semmoinenkin kuin "italian viiru". Ei ole harmaata aavistusta, sairastinko minä niitä? Sairastelin paljon.
Ensimmäinen kosketus tapahtui asevelvollisena Lappeenrannassa. Aliupseerikoulun aikaan. Epitemia kuritti koko rykmenttiä. Palvelin tykistössä. URR lie ollut saman kourissa.
Sairaita tuli paljon yhtäaikaa. Yhden yksikön järjestivät sairaalaksi. Sieltä terveet evakkoon toisiin yksiköihin. Melkoinen kato kävi aliupseerikoulussa. En muista, miten se vaikutti palvelukseen?
Niinä aikoina olin harvinaisen terve. Nuoruuden sairastelut vain häive. Illalla valmistauduimme yöpuulle. Pääsin naureskelemaan: -Huomenna lasarettiin! Yhtäkkiä nousi kuume tuntuvaksi. Mittaria ei ollut, mutta selvät merkit. Sairauden tuntu ja luonostaan punaiset poskeni hehkuivat "tulipunaisina".
Nkuin yön sikeästi. Aamulla ei mitään merkkiä, sairaus ei tullutkaan! Tunsin olevani loistokunnossa. Ei kun menoksi!
Sanoivat sitä aasialaiseksi. Se nujersi minut v 1957. Koetteli kovin kourin. Kertoivat sen kurittaneen kaikkein kovimmin vähiten sairastelleita. Päti minuun. Sen jälkeen vieraili influenssa toistuvasti.
Hongkongilainen vaikutti kovin. Ei joutanut sairastamaan. Pakersin hamaan sortumiseen. Lisäksi harmitus ja taloudellista vahinkoa. Harhailin silloin korpivaelluksellani Pielavedellä yrittäjänä. Piti olla päiviä poissa verstaalta. Palkolliset tekivät sutta. Jos olisin viisas, olisin tiennyt, ettei minusta ole yrittäjäksi, eikä paljon muuksikaan.
Saattoi olla vuosi 1997. Televiossa virkeä 90 v papparainen selitti valkosipulin taikaa. Päivittäin yksi kynsi. Sen voi salakuljettaa voileivän päällä voin alla. Sanoi, ettei koskaan vilustu. Tarkoittavat yleensä influenssan yhteydessä. Useimmiten väitetyt "taikauskot" jäävät omaan arvoonsa.
Naureskelin itselleni. Pitää koettaa piruillessakin. Jos vaikuttaa kaksi vuotta, alan uskoa. Kokeilu jatkuu edelleen. Voileivän päälle silppuan valkosipulia. Sen päälle voita. Sitten, mitä sattuu olemaan: kalaa, lihaa, tomaattia, juustoa ....
Seuravana talvena ei iskenyt insulensu. Mutta sitä seuraavana kiusasi. Siis kahden vuoden päästä.
Kun kerran totuin, niin jatkoin harjoituksia. Taika tuntui pätevän. Parikymmentä vuotta kulunut, eikä kovaa insua ole käynyt kopeloimassa. Joskus tuntuu pieni muutamana päivänä, mutta ei tarvitse potea sängyssä.
Tämä talvi on mennyt ilman isompia. Kun oli se "sikarutto", silloin sairastuin. Keuhkoputken tulehdus melko ankarana. Neljä päivää sairaalassa. Lääkettä suoraan suoneen. Paljon verikokeita, mutta ei merkkiä influenssasta. Viime talvena jonain iltapäivänä tuntui. Mittasin kuumetta: 38,7 !?
Hämmästyin! En osaa sanoa, monenko tunnin kuluttua halusin tarkistaa: Mitä ihmettä 36,3 ?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)