Kuulolla

 Minä vaan en kojeillani kuule kunnolla. Äitini oli "vähä kuuloinen". Sairastunut lapsena. Vaikeassa elämässään ennätti kuusikymppiseksi, jolloin ostin hänelle kuulolaitteen. Hänellä se oli kymmenen vuotta. Seuraavan kymmenvuotisen kesti sisarusteni ostama. Kolmannen kustansi yhteiskunta. Pärjäsi niiden kanssa hyvin. Minä pärjään näiden kassa tuskin ollenkaan. 

Äidin käyttämä laite ainoastaan vahvisti ääntä sellaisenaan. Ääni välittyi muuttelematta. Nämä digitaalit eivät siirrä ääntä sellaisenaan. Sieppaavat äänen ja muodostavat korviin tulevan äänen, laitteessa. Laite ei ole riittävän kykenevä, äänien määrä on rajaton.

Uutisten lukijan puheesta saan selvän. Miehen puheesta paremmin kuin naisen. Räpätätiä en ymmärrä ollenkaan. Elokuva nautinto on hukassa.

Kehitys kehittyy. Kehittyykö? Usein menee tarpeettoman hienoksi.

Tällä viikolla en ymmärtänyt lääkärin pulppuavaa puhetta. Sitten rakennusmiehen puhetta ymmärsin kirkkaasti.

Televisiossa ymmärsin selostuksen kohtuullisesti. Miehen ääni vaihtui toiseksi. Sitä ymmärsin huonosti.       

Rukkanen

 Harmittelin hyvän käsineen katoamista. Ei hätää, se löytyi pyykkinarulta, eikä kovin kastunutkaan.

Ystävällinen apu

Aikomukseni lähteä kävelylle kevyen kepin kanssa. Tulin jo aseman hissin eteen. Hissin ulko-ovessa ilmoitus: "Huollamme hissiänne." Tajusin olevani avuton, ei minulla ollut keppiä, vaan rullakko, olin erehtynyt. Katsoin jyrkkää portaikkoa, rullakon kanssa en pysty. Avuksi tarjoutui junaa odottava aikuinen mies. Vei apuvälineeni alatasanteelle. Tarjosi vielä kättään avuksi. En tarttunut, sillä olin opetellut tavan liikkua portaissa, se tapahtuu opitulla tavalla omin päin.

Eikä tämä ollut ainutkertainen. Suunnitelmani oli aikaisemmin kiertää lenkki rautatien ali ja hissin kautta kotiin päin. Yläpuolen hissi oli jumissa. Kepillä varustautuneena ei ollut ongelmaa portaissa, tai oikeastaan oli, tarvitsen tukea käsin. Metalliputki oli kylmä, putkella liukuvaa kättä paleli. Miksi siinä ei ollut käsinettä? Alatasanteella riisuin sen oven avaamista varten, sijoitin lämpimän käsineen oikeaan kainalooni. Hissillä ylös, alas ei päässyt. Kylmä rauta masensi paljasta kättä. Käsine, missä lie?

Tarina juontuu vuosien takaa. Kuljin oikeasti junalla. Asiaakin oikeasti Kuopioon. Vaunussa istahdin ainoalle vapaalle paikalle. Vieressäni matkusti suunnilleen ikäiseni naishenkilö. Näytti käsineitään. -Eilen ostin, nämä oli sen kauppiaan viimeiset. Ovat hirven nahkaa ja lammasvuorit, nämä ovat hyvät. Kuuntelin matalalla profiililla. Puolihuolimattomasti liikautin käsineen verhoamaa kättäni. Vieruskaveri hoksasi: - Nehän on samanlaiset! Niin olivat, mutta ei enää. Kainalo on huono paikka käsineille kävelyn aikana.

Olivat hyvät käsineet, pidin monia vuosia, lienevätkö olleet armorikkaita? Tokkopa. Mistä sellaiset sainkaan? Itse en ostanut. Nuuka. Pitkän elämän taipaleeseen mahtuu runsaasti merkkipaaluja. Jonkin paalun kohdalla joku perheeni naisista ilmeisesti lahjonut.

Harmi. Joku voi viisastella, että onneksi jäi yksi käsine. Yksi käsine ei tee "kesää".                                                                  

Valta

 Olin taipuvainen uskomaan väitettä, että Suomi olisi parlamentaalisesti hallittu demokratia. Tyhmää luulla sellaista. Hallitus ei hallitse. Pääministerillä ja virallisesti nimitetyllä hallituksella ei ole sanan valtaa, eikä muutakaan valtaa.

Suomessa vallitsee etujärjestöjen diktatuuri. Jotkut sanovat sen toisin: "Etujärjestöjen paine."

Pääministerillä ei ole valtaa. Vallan anasti Ay-pomo. Välineenä lakot. Tunnuslauseena: "Painava syy".

Todellakin painava syy: Vallan himo. Työväen oikeuksilla ei ole sanan sijaa. Ammattiliitto estää lakkoilemalla työn teon.  

et  

Kunto heikkenee

 Sekava viikko. En kärsinyt nälkää. Kylmälaitteet olivat pullollaan valmista ruokaa. Pystyin lämmittämään, syömään ja tiskaamaan. Kirjoittaminen takkuaa, virhelyöntejä.

En pysty enää kunnolla tulemaan yksin toimeen, tarvitsen yhteiskunnan avustamista. Sen järjestämiseen tarvitsen läheisten apua. En ole aina hyvin kartalla.

Koneen aukaistessa en joka kerta heti muista, mitä aion tehdä. Vaivana en haluaisi olla.

IkiWanha. 

Kirjastoon tulee esiintymään muusikko pari. ottaneet nimimerkiksi: Ikiverso.  

Laura Latvala

 Leena toi kirjan. Alkulehdillä vanha leima: Pöljän kylän lainakirjasto. Pöljä kylä...! Lähes loukkaus! Kyläkö pöljä? Vai minäkö? Kylähullukin olisi kyläpöljä. 

Kirja ei ole pöljä. Laura Latvalan mielsin runoilijaksi. Jouduin hiljentymään. Nöyrin mielin kunnioitin, tajutessani ihmisen tason monitahoisuuden.

Googletin. 

Runoihin en ole perehtynyt. Olinhan tietoinen, vaikka en heti muistanut runoilijan ja Olavi Siippaisen yhteyttä. Savolainen kirjailija Olavi Siippainen näyttää olevan lähes tuntematon. Luin Olavi Siippaista kun olin nuori. En muista kirjan nimeä, enkä aihetta. Tapahtui ennen lähtöäni Pielavedeltä.

Harjamäen sairaalasta on muistikuva, järkyttävä. Iltamyöhällä ajoin Pielavedeltä Varkauteen. Varttituntia aikaisemmin sattunut raju kolari. Ambulanssi ja poliisit poistuneet. Kuorma-auto seisoi tiellä. Palanut henkilöauton kori nojasi pystyssä puuhun keula alaspäin. 

Tien varren valaistus ja erittäin kirkas kuutamo paljasti aavemaisen näyn. Ruumiit oli peitetty Kankailla. Niitä oli kolme, Kaksi isompaa ja yksi pienempi, neljätoista vuotinen tyttö, kertoi lehtiuutinen. Tapahtumassa vielä polkupyöräilijä ja kävelijöitä. 

Vuosikymmeniä myöhemmin vielä näen muistiin tallennettuna järkyttävän kuvan. Harjamäen Sairaalan kohdalla. Vaikka en silloin muistanut lääkäri Latvalaa. 

Kirjaan palaan, jos jaksan,     

Kaikki loppuu aikanaan

 Kaksi papparaista Pihlajaharjun kadun puolelta läksivät liikenteeseen pikku autolla. Olivat "meikäläisiä." Toisella oli ajokortti, koskapa läksivät matkaan. Loppuaikana liikkui vain se, joka pystyi ajamaan. Minulta meni auto ja kortti. Samoihin aikoihin lakkasi naapuristakin liikenne. Auto seisonut. Katolle kertynyt lumikuorma. 

Ilmestyi useita sähköajoneuvoja. Minullekin. Muutaman korttelin päässä ajeli "meikäläinen". Hänellä oli "umpikoppi". Sateensuoja. Hänen ajokkinsa laji on mopo. Ajonsa jäi vähälle. Kevään korvalla havaitsin ajokin alla nurmikon, ympäriltä leikattu. Eihän joka päivä ajeta.  Ajokki seisoi kesän ja seisoo yhä vuoden vaihteen jälkeen. Lumikuorma katolla suli ilman lämmettyä.

Vielä eilen kurvailin ostoksilla omallani.