tiistai 21. toukokuuta 2024

Päivä kerrallaan

Köpöttelin Pihlajakatua, suuntana Päivölänranta. Rautalammin tien kaksi kaistaa yhtyvät, siinä on kapein kohta. Kummassakaan suunnassa en havainnut yhtään autoa. Arvelin kömpelyydestäni huolimatta kerkeäväni ylittää. Matelin rantaan päin luiskan alas.    Siihen ilmestyi nuorehko mies. Sanoi jotakin, en tajunnut. Jatkoi: - Oletko kykenevä pitämään itsestäsi huolta? Minua häkellytti poikkeava lause. Eihän savolaiset noin haasta! En muista, mitä sopersin. Sanoi: - Menit tuosta, missä ei ole suojatie. Sain sanotuksi: - siinä oli kapein kohta, helpompi mennä. Mies ei ollut Savon heimoa, karvan verran minua tummempi. Ääntämys oli lähellä Suomen kirjakieltä. Saattoi olla kiitettävää huolehtimista, mutta miksi tuli jäljestäni? Periluonteeltani en ole pahimpia rasisteja. Saattaa joku jossain tilanteessa luulla.

Kiersin lenkin. Lepäsin välillä, istahdin penkille. Aprikoin itsekseni. Vaivalloinen matkaamiseni herättää liikaa huomiota, täytynee välttää silmätikkuna olemista. Pitää suunnata toisaalle. Hautausmaan ympäristö lienee parempi ymmärtää ja hyväksyä kohdallani. Siellä suunnittelen laahustamiseni välillä lepäillä, on monta penkkiä istahtaa.    



perjantai 17. toukokuuta 2024

Pientä korjausta

 On näköjään luettu.

Asia tullut epätarkasti. 



En halunnut rasittaa heikkoa mieltäni, siksi suljin kommentit. Sähköposti toimii. Siinä kirjoituksessa on epätarkkuuksia. Melko sekavassa mielentilassa. Kirjoitan tajunnan virtaa, enkä aina lue tekstiäni. Perusasia pitää kutinsa; talon jäähtyminen ja molemmin puolin käytävää vintin oviaukkojen peittäminen paksulla styroksilla. Älyvapaata.  

Virheellistä toimintaa oli paljon. Myös kirjoittamisissani. Miksi kirjoitan? En rähjää, sydämeni ei kestä psyykkistä rasitusta, oire tuntuu pahalta. Kuolemaa en kummastele, mutta tuskaa en halua. 

Omasta asiastani en ole kirjoitellut, taloyhtiön puolesta harmitti turha rahan meno.


Katselin vanhoja. Otsikko harvoin kertoo, raapaisen vaan jotakin ja annan ajatuksen viedä.                      Torstaina maaliskuun 3. 2016.  Uutisähky, vai kenties ripuli. Uskallan kehottaa lukemaan. Otsikko ei kerro.         


















keskiviikko 15. toukokuuta 2024

Ensimmäinen kesäpäivä tänään tänä vuotena

 Pesuohjelmassa vielä jäljellä minuutteja. Käynnistin "tehtaani". Käyn ulkoilemassa myöhemmin. Yllättäen muistin ostaa pölypusseja. Menin nukkumaan lähellä puolta yötä. En muista valvoneeni, nukuin sikeästi. Heräsin. Kello näytti viittä. Aprikoin, saankohan enää unta? Nousin syömään lääkkeeni. Ei niitä onneksi ole paljoa.  Painuin pehkuun. Olin nukkunut, kello oli kahdeksan. Tunsin virkistyneeksi. Kuin pitkään aikaan.

Kahvi ja puuro yhdeksään mennessä. Heikentyneempi puoli on oikea. Kipua tuntui vain oikeassa jalassa. Vartalossa ja päässä tuntui kuin en olisi sairastanut koskaan mitään. Eilen olin muistanut ostaa pölypusseja.

Illalla rakentelin pataan valmiiksi sapuskaa. Kaalia, perunoita, sianlihaa ja makuja. Laitoin padan uuniin, tarvitsee panna seuraavana päivänä virta päälle. Semmoista rationalisointia. Pataruoka oli hyvää.

Lähden aurinkoisen kesäpäivän nautintoon.      

maanantai 13. toukokuuta 2024

Laupias samarialainen

 Kansakoulun uskontotunnilla tarinaa kerrottiin.  Kuin se olisi tosi. Entä sitten?  Koulujen uskonnon opetus on vitsi. Se ei opeta tutkimaan, vaan se opettaa uskomaan. Uskomaan mitä? Uskomaan ehdottomasti  Raamatun sanaan. Vähänkin aivojaan rasittamaan vaivautunut löytää ristiriidan. 

 En ole uskovainen. En ole niin päättänyt, kuten ei kukaan mukaan. Miten voin luottaa Raamatun sanaan? En mitenkään. Raamatun säkeet ovat kirjoitetut, herra ties, milloin? Kun minä luin Raamatun kokonaan, sen aikainen tasoni saattoi uskoa todeksi. Enhän tiennyt, enkä voinut ymmärtää, miten monta kertaa suomennettua tekstissäni luettavanani oli. Vain Suomen kieli!

 Miksi näitä pähkäilen? Siksi, kun taloyhtiön osake-enemmistön omistaa uskonnollinen yhteisö. Yllätyin, kun selvisi tulleen vuokralaiseksi myöskin us konnollinen yhteisö! Se on minulle yks ja hailee.

Se kolahtaa kinttuihini, kun uusi vuokralainen kehuu vuokranantajan kuplille viemäri-asiassa. Vuosikymmeniä vanhaa vikaa IkiWanhan asunnossa eivät korjanneet. 

En aina muista, vaikka raadollisuutta olen kohdannut köyhyyteni takia. Vastineeni olen maksanut. Semmoinen pointti tulee mieleeni, että taloyhtiö pitkittää korjausta kuolemani jälkeen. Silloin aikovat sälyttää jälkeläisilleni  korjauskustannuksen.  Korjaavat ja väittävät, ettei vikaa ollutkaan. Kertomus Laupiaasta samarialaisesta ei ole tosi.

torstai 9. toukokuuta 2024

Syrjitäänkö Suomessa vai?

 Sydänsairaus ei näy päälle päin, mutta vanhuus ja sairaudet näkyy. Sain hankituksi liikuntarajoitteisille tarkoitetun sähköajoneuvon. Ongelma tuli pysäköinnissä. Ulkoseinässä on yksi maatoitettu pistorasia. Ajoneuvo tarvitsee latausta. Aluksi talossa toimiva yrittäjä vaati sijoittamaan ajokkini sekavan polkupyörä joukon sekaan. Panin omavaltaisesti paikkaan, josta saa sähköä. Tilanne muuttui ja sovittelin sen mukaan. Nyt yrittäjä käski autopaikalle. Latauksen takia mahdoton. Yrittäjällä on traktori ja kaksi moottoripyörää.   Pidin siinä ajokkiani, ei se hyvin mahtunut. Moottoripyörät olivat poikittain. Kävi tuuri. Yrittäjä läksi liikkeelle pyörätelineen viereisellä ajokilla. Panin omani siihen pyörätelineen viereen. Tilaa on kylliksi ajokilleni ja moottoripyörille. Yrittäjälle on neljä paikkaa vierekkäin. Sairauteni vaikuttaa. Sydämeni ei kestä psyykkistä rasitusta. Tämän jupakan jälkeen tuli kohtaus. Kotvan aikaa tuntui kipu. 

Asunnossani on viemärissä valuvika. Aiheuttanut hajuhaittaa. Tuli ilmi, kun kompuroin. Rakennusmies ammattilaisena ymmärsi, ettei ole minun vikani. En kiirehtinyt. Tiesin jotain tehtävän. Arvelin ja uskoin, että muiden yhteydessä korjaavat tämänkin. Kirkon edustaja kehuu paikallislehdessä. Erkki ei kehu, mutta ei riitele, sydän ei salli. 

Seurakunta omistaa kiinteistöjä. Seurakunta kutsuu juhlimaan, 92 v, En kykene. 























              

lauantai 4. toukokuuta 2024

Sattumuksia luonnossa

 Tällä ei ole tekemistä tieteen kanssa. Aion kertoa useammissa yhteyksissä itseäni sykähdyttäneistä kohtaamisistani  luonnon ilmiöistä. Sain kimmokkeen televisiossa näytetyssä lehmien ulos pääsystä. Nauttivat suunnattomasti harvinaisesta hetkestä.

Ristiriitaisia ajatuksia. Onko ihmisillä oikeus käyttää luontokappaleita hyväksi?  Entä sitten, onko kissalla oikeus tappaa hiiri? Näyttää siltä, ettei luonnolla ole velvollisuutta oikeudenmukaisuuteen. Onneksi luonnonlait kehittyivät omina aikoinaan. Luonnon ehdoilla. Ihminen ei ole Jumalan kuva, vaan luonnon muotoilema. Sanokoot uskonnot mitä hyvänsä. Kaltaiseni vanha kyynikko kysyy: - Onko ihminen Jumalan kuva?  Aiheellinen kysymys. Eipä ole jäljennös häävi. 

Kuhmossa kohtasin elämyksen. Mitkään järkisyyt eivät puolla vanhan ukon lähtemistä reissuun yksin ilman päämäärää, tai tarkoitusta. Rotteloautolla ja rikkinäisellä mielen tilalla käänsin virta-avainta.

- Onpa komea poro, hämmästelin. Pehmeä maasto salli liikkumisen vähin äänin. Komea nautti vihannasta riistapellosta. Hiippailin kaartaen kauemmaksi ja lähestyin takapuolelta. Komea säikkyi minua, jähmettyi paikalleen. Siinä "paistoimme särkiä". Minä katsoin Komeaa. Komea tuijotti minua tiukasti. Tilanne jatkui hetken. Heilautin kättäni, komea valpastui ja säntäsi raviin. Kokemukseni mukaan on parasta, kun pysähtyy liikkumattomaksi. Rekisteröikö se minut maisemaan kuuluvaksi? 

Dokumentissa näkyi Kuhmon suojeltuja metsäpeuroja. Olivat kuin toiselta planeetalta. Näkemäni oli uljas pystymäinen, kuin oikea villieläin.  



























     

torstai 25. huhtikuuta 2024

Säästetäänkö, vai eikö säästetä?

 Että otti aivoon tyhmä kysymys teeveessä. Tyhmän paneelin otsikkona: - Jatkuuko säästökuuri...? Eihän se ole vielä alkanutkaan! Tänä vuonna valtion velka on isompi kuin viime vuonna ja ensi vuonna velka on suurempi kuin tänä vuonna! Kuka yrittää väittää säästetyn?

Elintaso kohosi ja perheeseemme saimme hankituksi television. Tytöt katsoivat sarjoja, tottuivat siihen, että sarja alkoi introlla. Jatkoivat leikkejään. Kunnes: - Nyt se vasta alakaa!

"Säästökuuri" ei ole vielä alkanutkaan, kun jo voivotellaan. Tehty säästökuuri ei tunnu vielä missään. Hallituksen tekemisiä kauhistellaan. Eihän se ole tehnyt oikeastaan mitään, mistä voisi moittia, ei paljon hyvää, jos ei pahaakaan. Syylliset löytyy edellisistä hallituksista, ja eduskunnista.

Vanhana sosialidemokraattina minua hävettää Antti Lindmanin ja Krista Kiurun ärhentely. Kepukin räksyttää. Eivät uskalla katsoa peiliin, sieltä voi pilkahtaa rumaa. Suomen valtion taloutta on hoidettu silmät kiinni, tai oltu hoitamatta.

Pyryttäneen yön jälkeen aamulla ajeli verstaalleni huumorin tajuinen autoilija. Puhkesi puhumaan:         -Tässä pitäjässä on uskovainen tiemestari.                                                                                                  - Mitenkä niin?                                                                                                                                              - Kun jättää tiet herran haltuun.

Petteri Orpoa ei käy kateeksi. Valtion talous on jätetty oman onnensa nojaan. Jätti pottia ei tule. Kaksi yrittänyttä ovat molemmat poliittisia ruumiita. Siitä saavat kiittää sokeita eduskuntia. 

Yleensä haluaa olla oikeassa, mutta pelkään pahoin, että Petterille tulee orpo olo.  

Jos puhutaan säästö kuureista, ne pitää olla nykyistä ankarampia. Pari kymmentä vuotta. En tule näkemään Suomen taloutta kunnossa. (92 v )