Hikoilu

 Leikkauksen jälkeen Pielaveden Petäjäjärvellä toipilas aikaan, hikoilin joka aamuyö runsaasti. Viskasin aina litimärän paidan menemään. Väheni vähän kerrallaan ja lakkasi aikanaan.

Nyt viime aikoina tullut sama ilmiö. Aamuyöllä jälleen tulee hikoilu, mutta lievänä. Huomiota herättää, kun hikoilen, vaikka ei tunnu yhtään kylmältä, sellaistako on kylmä hiki? 

Hikoilen vain hartioista ja rintakehästä. Lantio on kuiva. Sydän peräistä se on. Pitää panna lakana ja peitto pyykkiin, muuten voi tulla pakteeriviljelmä. Panen väliaikaisen säädön, en pysty laittamaan lakanoita kunnolla. Pitää ostaa lakanoita.   

Voitto!

Sydän arpa ilmoittaa voitosta: - Putkipihdit.   MITÄH?                                                                                  - Eipäs - kun punkkipihdit.  

Tämän päiväisiä

 Heräsin, kello näytti viittä. Näkyi hikoilu. Sinisessä aluslakanassa oli kuin leima sillä kohtaa, mihin ihoni oli painanut. Panin siihen päälle pyyheliinan. Pussilakana systeemin käänsin niin että kastunut puoli tuli jalkopäähän ja kuiva puoli hartioille. Petiä askarrellessa tuntui alkava sydänoire. Oire helpottuu totutusti. Makaan selälläni ilman pään alusta, hengitän rauhallisesti pitkään sisälle ja vapautan uloshengitykseen. Aina se hetken kuluttua lakkaa (rintoo korventamasta)  Nukuin sikeästi. 

Herättyäni ajattelin syömistä. Ensiksi piti tiskata. Eilen valmistin kastiketta, kunnon läskisoosia. Ainakin kolme litraa. Pieneen kattilaan panin sen verran, että voin syödä kolme kertaa. Tyhjentyneeseen karamellin myyntilaatikkoon panin toista litraa, sen pakasteeseen. Kilon pussin keitin perunoita. Hyvän kastikkeen tiimalta popsin viisi isoa perunaa. Tiskasin tottuneesti. Kello kerennyt lähes yhteen. Tuntui rasitus, painuin pehkuun. Oliko se mahdollisesti ruokalepo?

"Voimailin" vähän. Sitten lenkille. Ei se ollut kuntolenkki, enkä virkistyslenkki. Muutamia ihmisiä liikkui. Juna ehkä tulossa. Istuin radan viereen penkille. Aikanaan junakin tuli. Kotiin tultuani oli kello vierähtänyt viiteen. Puoli vuorokautta touhunnut. Sen verran vanhentunut.   

Alku

 Vuosi oli 1950. Elokuun viimeinen päivä matkustin linja-autolla Kuopion kautta Pielavedeltä (Jokijärveltä) Joroisiin. Putiikin otsassa oli kyltti: LIHA ja SIIRTOMAATAVARAIN KAUPPA  EDV MUSTONEN puh joroinen 48. Sinne meno oli itse asiassa väärä valinta. En ollut sovelias liikealalle, enkä kykenevä yrittäjäksi. Moni ajatteli minua sopivaksi kauppaan myyjäksi. Yksikään kauppa ei tuonut mahdollisuuksia onnistumiseen. Ei parantunut vaihtamalla. 

Tällä kertaa en paneudu muistelemaan, istahdan joskus "astialle". Kirjoittaminen on viime aikoina jumittunut.

Potkulaudat

Sähköpotkulauta on vihoviimeinen keksintö. En myöntäisi käyttölupaa, kuin suljetulle alueelle. Kauhistuttavaa nähdä kaksi nuorta naista huristamassa moisella laitteella. Molemmilla runsaasti paljasta ihoa. Entä kun jotain sattuu? Ja varmasti sattuu. On jo sattunut monta kertaa! Tullut turhia kuolemia. Yhteiskunnalle kallista lystiä.

Mikään lain säädäntö ei tehoa. Eikä moinen laite ole tarpeellinen, vain vahingollinen. Jossain maailmalla ovat kiellettyjä. Puhuvat promillerajasta. Minulla on hassu käsitys, että millään laitteella ei saa ajaa humalassa, vai saako sähköpotkulaudalla?

Sähköpotkulauta on ratkaisematon ongelma. Sen laitteen hyväksyminen liikenteeseen oli virhe.   

Tyhmyys

 Tuntuu, etten osaa enää kirjoittaa. Lukea osaan. Lukemisen, kuten kirjoittamisenikin muistan huonosti. Moskun luin tiukasti. Luen kohta toisen kerran. Havaitsin lukemisen hyödylliseksi. Lukeminen virkisti. Kunpa lähitulevaisuudessa kirjoittaminenkin virkistäisi, vaikka tosi asiassa näyttää kyky vähentyneen.

Tänä aamuna heräsin tavallista virkeämpänä. Otin lääkkeet ja kahvin. Keppien kanssa kävelyllä heti aamusta. Puuhailin. Äkkiä muistin: - Enhän ole syönyt vielä puuroa! Ennätin keittää. Kahdeltatoista söin lämmitettyä keittoa. Paljon tiskattavaa.   Tiskatessa sekoilin.  Väsytti. En kuitenkaan saanut sängyssä unta.                                                                                                                                                                    Televisiossa paljon sotaa. Entisiä ja nykyisiä. Satuin syntymään sellaisena hetkenä etten joutunut sotatantereelle. 1961 kriisien aikaan läheltä piti. Sotilaspiiristä vahtivat minuakin, vähäpätöistä. Tämä sujuu kehnosti. Yritän jatkaa jo heti huomenna.          

Rauhallista elämää

 Illalla katsoin mittaria, keskiyötä lähestyttäessä vielä lämpöä reilut kaksikymmentä astetta. Jätin kaksi tuuletusikkunaa auki. Nukuin kuin tukki. Heräsin hikoiluun. Lakanan päälle hikiseen kohtaan panin pyyheliinan. Peiton yläpään asettelin alapääksi. Nukuin pian. Kun sitten heräsin oli kylmä ja koski jalkoihin. Suljin tuuletukset. Nukuin sikeästi. Havahduin kusettamiseen. Tiesin ennestään, että pienen puuhailun jälkeen neljän aikaan on vaikea nukahtaa. Jostain on semmoinen jäänyt mieleeni, että kauralla on  hyvä vaikutus unen tuloon. Tuli todistettua jälleen kerran. Keitin puuron, kauraa ja riisiä, syötyäni painuin pehkuihin. Seuraava muistikuva oli puoli kahdeksalta. Eikä koskenut jalkoihin. 

Mosku kirja on erittäin mielenkiintoinen. Sen kaltaista oli silloin elämä Lapin kansalla. Kovaa ponnistelua. Mosku menestyi puuhissaan. Kirjailija mainitsee ominaisuuksia, tarkkaan harkitseva, peloton ja häikäilemätön. Ei Erkillä noita ollut, vain muita "vikoja". En ole enää nopea lukija. Joudun pähkäilemään tuntemattomia asioita ja sanoja. Eipä ole kiirettä. Palaan vielä asiaan, kun aika on sopiva.