Sota tuli jo uneenkin

 Kuvaa ei näkynyt, vain hiljainen kaukaiselta vaikuttava ääni. Sanomaa en muista, vain sen, että kysymys oli Ukrainasta. En ole sodasta stressaantunut. Seuraan murhemielellä. Yksi Venäjän presidenttikö on kaikkivaltias? Siltä vaikuttaa. Läheltä liippasi ettei "aavan meren tuolla puolen" päässyt diktaattoriksi aikova toteuttamaan itseään. Tuntuu oudolta, että lähes puoli äänestävistä kansalaisista kannattaa ja ihailee hervotonta suun soittajaa.

Stalin, Hitler, Putin, Trumph ovat kuin samasta puusta veistettyjä. Patologiset valehtelijat, Putin ja Trumph noudattavat hämmästyttävän tarkasti Hitlerin oppia: "- kun sinä valehtelet, sinua epäillään, mutta kun valehtelet tarpeeksi isosti, ajattelevat, ettei noin paljon voi valehdella!" Siteeraan ulkomuistista.

Ihmetyttää yleinen suhtautuminen Hitlerin kirjaan Taisteluni. Suomen mediasta vilahti silmiini jonkun harmittelu, kun oli vahingossa päässyt lipsahtamaan kyseiseen kirjaan liittyvä. Asiaa en muista, mutta pahoitteluun ei ole syytä. Päin vastoin, kyseinen kirja pitäisi kuulua yleis-sivistykseen. Onneksi kirja oli aikanaan Pielaveden kirjastossa. Harmittaa vain, kun en päässyt ostamaan sitä poistettavista. Luultavasti se löytyisi jonkun yksityisen hyllystä. Lukekaa ihmeessä! Se on hyvin ajankohtainen.

Kenenkään muun en ole kuullut sitä lukeneen minun lisäkseni, kuin Heikki Hirvensalon. Kirjan suomentaja on Heikin kaukainen sukulainen, Hirvensalo. Neuvostoliitossa kirja oli kielletty. Mielestäni se olisi pitänyt kuulua koulujen kirjastoihin. Hitler ei julista mitään oppia tai uskontoa, ainoastaan Saksan nostamista alennustilasta "herrakansaksi". Sanoo sen suoraan: "- Idästä elintilaa. Anteeksi, kirjoitin huolimattomasti, tavoitteena puhdasrotuinen arjalainen. Pohjoinen rotu. Talvisodan aikaan olin seitsemän vuotias. Pikkupojan mieltäni askarrutti nimitys, arjalaiset ja pohjoinen. Mistään en lukenut arjalaisista ja missä ne olivat pohjoisessa? Jossain koulukirjassa oli esimerkkejä roduista kuvinakin. 

Putin pärjää valehtelussa hyvin Hitlerille. Ukraina ei aloittanut sotaa, eikä "operatsijaa". Nato ei aikonut tunkeutua Venäjälle. Vaikka Neuvostoliitto hajosikin, valtioita irtaantui, silti kartalta katsoen Venäjä on "suhteettoman suuri". Kuin kokonainen maanosa, tai manner. Elintilaa on jopa "tarpeettoman paljon". Eikä kukaan ole uhannut pitkään aikaan. Ei Japani, eikä Kiinakaan. Eikä Intia.

Sota on järjetön, olkoonpa hyökkääjä kuka tahansa. Eikä sotaa oikeuta mikään tekosyy, tai valheen verho. Esiintyy sanonta: - sodan logiikka, kun se alkaa, sitä ei voi pian lopettaa, mieluusti soditaan ikuisesti. Eihän se ole logiikkaa. Ei sodassa ole järkeä.

Sotarikoksista puhuminen on hurskastelua. Reilusti käytävää sotaa ei olekaan. Sota on rikos! Neuvostoliiton hajottua syntyi Balkanille valtioita, joiden pikkudiktaattoreja vetävät oikeuteen sotarikoksista. En saa päähäni mahtumaan, mikä on suurempi rikos, kuin Vietnamin sota? Sen aikana oli USA:ssa useampi kuin yksi presidentti. Ketään heistä ei asetettu syytteeseen. Vietnam ei uhannut Amerikkaa!  En kykene ennustamaan. Luulin Venäjän jyräävän Ukrainan. Ukrainan presidentti ei pötkinyt maanpakoon. Hän ei olekaan tyypillinen poliitikko! Nostan hattuani, paljastan kaljuni kunnioituksesta.   

Kansantarinatko totta?

 Kalevala kiehtoo. Aktivoi monien mielikuvitusta. Dokumentti kertoo aarteen kaivamisesta kalevalaisesta kalliossa piilevästä aarteesta. Tulin harvinaisen hyvälle tuulelle mielettömästä puuhasta. Kaivajaa en kummeksu. Kun joku maksaa, hulluksikin arvioitu  työ tehdään, kun joku maksaa. Kalevala on tarinaa ja Kullervo virtuaaliolento. Mitä sitten aarre? 

Nurmijärvellä kinastelivat, mikä on oikea kivi, jolle Jukolan veljekset pakenivat härkälaumaa? Kalevalasta pohtivat Sammon arvoitusta: - mikä se oli? Eihän se ollut mikään. Se oli Aleksis Kiven konkretisoima haavekuva. Ihmiskunnan unelma. Ymmärrän sen ennustuksena. Sehän on selvä. Tarkoittaa hyvinvointivaltiota. Käykö sille, kuten sammolle? Se ryöstetään. Sotimalla murskataan pirstaleiksi. Pahalta näyttää.  Iskelmänikkari laulaa: "vaikka paremmaksi kaikki muuttuu, silti hyväksi ei milloinkaan". 

Vielä kerran mustikoita

 Lenkkipolku vei ravitallin lähelle. Säilynyt pieni pläntti mustikoita. Tasamaalla kuin tummansininen matto. Aioin käydä huomenissa hakemassa ne pois. Kuinkas kävikään? Mentyäni huomasin muiden käyneen. Keräsin kuitenkin ryteiköstä vähän. Roskaisia siivottavia. Tuli kuusi voimariinirasiaa. 

Otti koville. Mustikkaseudulta autolle vaikea taival. Satojen metrien matkalla piti seisahdella ja polun päällä lojuvan kelottuneen rungon päälle pääsin istahtamaan. Taitaa pysyä marjat keräämättä tässä elämässä. Sieniä pystyisin noukkimaan, mutta niitä ei ole. Sain vain vähän kanttarelleja. Perunoiden kera läskisoosissa maistuivat erinomaisilta. Pitänee kirjoitella.

Vain muutaman kanttarellin tähden

Kuivat ajat kasvattavat sieniä heikosti. Sain kourallisen pieniä kanttarellia. Kiersin lenkin, jossa joudun käyttämään nelivetoa. Ryteikköisessä rinteessä. Jos huonot jalkani hyötyisivät monipuolisesta rasituksesta, tuo olisi siihen erikoisen tehokasta.

Keitin sienet kermassa pikkuisessa kattilassa. Vai lieneekö tuo oikeastaan kasari?   Herkutteluhetki.

Hyvää ruokaa ja ruokahalua

 Öylöspäevänä mainitsin jotain ruuasta. Useimmiten muistuu mieleen epämiellyttäviä seikkoja. Tuli mieleeni mukavakin juttu. Pielavedellä ammattikoululla asustin asuntolassa, pienessä huoneessa. Päivällä söin koulun ruokaa, muina aikoina laitoin itse.

Usein laitoin helppoa, silloinkin, mistä kerron nyt. Paistinpannulle voita, pari palaa leipää, makkaraviipale ja pari kananmunaa. Niitä värkkäillessä tuli vieraita. Kait tuoksu oli hyvä, koska Sanja istui minun vakiopaikalleni odottamaan. Saulikin toiselle tuolille. Ainoa mahdollisuus, kun en varautunut vieraita vastaanottamaan. Leikkasin sapuskan kolmeen osaan. Syötiin kaikki. Vieraatkin tyytyivät, eivät kaivannet enempää. 

Pientä hankaluutta

 Valitsee jonkinlainen "matalapaine". En kirjoittanutkaan moneen päivään. Pää jotenkin jumissa. Aivastuksen tekemä vamma paranee hitaasti. Ei se oireile pitkiin aikoihin, mutta muistuttaa useampana päivänä. Yskiminen ei tunnu kovin. Joku liike ja uimahallin viileä vesi vihlaisee. Toimeen tulee tämmöisenäkin. En kuitenkaan uskalla hammasimplantin hommaan. 

Pitkäveteisessä yksinolossa on kuitenkin yksi helppous, ei tarvitse riidellä. Sen sijaan itse itselleni kiukuttelen. Unohtelen ja kömpelöin. Jalkakipu ei onneksi ole jokapäiväinen. 

Uimahallissa jaksan käydä. Uin vain altaan mitan kerrallaan. hengähdän välillä muutaman minuutin. Eilen sujui uinti kohtuullisesti, mutta uin yhden altaanmitan liikaa, siitä muistutti. 

Pitkää ikää pitävät saavutuksena. Kyselevät salaisuutta. Erittäin tyhmä kysymys. Jostain vieraskielisestä tekstistä tavasin: "silloin elämä on merkityksetöntä, kun on elossa, mutta ei elä." Siltä tuntuu. 

Tänään en harrastanut liikuntaa. Toivottavasti ei tule valvokkia. Joskus on uni hakusessa. Tänään laitoin ruokaa. Keittoa. Täyttyi kuusi rasiaa. Kuuden päivän varsinainen ateria. Yleensä olen itseeni tyytymätön. Sen pidän saavutuksena, kun laitan ja syön hyvää ja ravitsevaa ruokaa pienellä kustannuksella.

Taidan poiketa rutiinista, katson suomalaisen elokuvan, jota en ole katsonut aikaisemmin.     

Kunnallispolitiikka

 "Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista."  Onko? No, ainakin osittain. Entäpä toinen sanonta: "Politiikka on mahdollisuuksien taidetta." Kysynkin: - Kumpi sanonta ohjaa aktiivipoliitikon aivotoimintoja? Politiikkaa tehdään ja politiikan portailla kiivetään. Päätin kirjoittaa havainnoistani, jos jaksan.

Kimmokkeen sain netistä. Kunnanjohtajien yllättävistä eroamisista. Työssäni Eetu Mustosen kaupassa oli kunnallispolitiikka "käsin kosketeltavissa". Mustonen toimi aktiivisesti, sai vaikutusvaltaa. Sanonta "Joroisten rikkaat" juontui vahvasta maataloudesta. "Rikkaiden"  vastapainona vaikutti Varkauden tehtaat. Varkaus maksoi palkan monelle Joroisten äänestäjälle. Siitä seurasi ökypitäjän valtuustoon vasemmistoenemmistö. Kauppias Mustonen, sosialidemokraatti, kävi poliittisen koulunsa Pohjanmaalla. Arvelen, melkoisessa liemessä. 

Reaalipoliitikkona ja demareiden johtajana Mustonen järjesti sovinnollisesti kommunistien keulamiehen valtuuston puheenjohtajaksi. Melkoinen paradoksi! "Kesyttäminen" tuli Kekkosen aikaan tunnetuksi. Mustonen oli ovela. Mustonen kannatti maltillisuutta. Vältti "voitolla elämöinnin". Eikä kommunistien johtaja ollut "kiihkeä vallankumouksellinen".

Se oli ensimmäinen päivä. Kauppa meni kiinni ja porukka keittiöön syömään, minäkin. Myhäilen itsekseni tilanteelle. 18 vuotisena olin vielä lapsellinen, viaton ja rehellinen. Mitä asiallista Mustonen ensiksi kysyikään? Pielavedellä Jokijärven poliittista suuntausta. "- vasemmisto taitaa - ". Minä lapsellinen sanoin: - kommunistithan siellä. Rehellinen vastaus oli Mustoselle mieleen. Enhän minä tiennyt Mustosen olevan sosialidemokraatti. Mustoselle selvisi, etten ole kommunisti. En tänä päivänäkään pysty sanomaan, miksi suuntauduin sosialidemokratiaan.                                                                                                               *

Rautalammilla seurasin yhden valtuuston kokouksen. Siitä on jo yli viisitoista vuotta. Siellä näyttää asiat olevan edelleen "vinksin vonksin ja heikun keikun". Onko kunnanjohtajaa vai eikö ole? Silloinen kokous oli sekamelskaa. Ainoa selkeästi puhuva oli kunnanjohtaja. Ihmeen kauan Rautalammilla? Maalaisliiton perinteet kadoksissa. Keskustaryhmä hajonnut. Oli "oikea keskusta". Oli toinenkin "oikea keskusta". Kumpi lie ollut oikeammin oikea? Pätee sanonta, "kuin kissa ja koira". Keskinäinen viha aivan kiehui. Vasemmisto ei mesonut, mutta semmoinen tuntuma jäi, ettei yksimielisyys ollut kovin vahva. Asioita en tietenkään voi muistaa, vain tilanteen tulehtuneen ilmapiirin. Tänä päivänä tihkuvat tiedot kertovat melkoisesta "selvitystilasta". Koko ajanko samanlaista, mitä aikanaan seurasin? 

Kunnanjohtajan valinta onnistuu tahi ei. En ollut missään vaikuttamassa. Seurasin kyllä. Pielavedellä oli kaksi valintaa, joita en olisi tehnyt. Elinkeinoasiamieheksi Eero Niemelä oli katastrofi. Seurasin esiintymistään ravintolassa. Liikkui sujuvasti. Ihmettelin, mikähän tuo on miehiään? En osannut sijoittaa mihinkään ryhmään. Kaupparatsuja ei enää liikkunut, eikä tämä semmoinen olekaan. Nojasi toisella kädellään pöytää, jossa istuville asioi. Käytöksestään päättelin yksinkertaisesti, törppö. Nurmijärvelle mentyäni avasin Pielaveden paikallislehden. Kertoi elinkeinoasiamiehen valinnasta. Hihkaisin: - Nyt ne sai!  Mitä ne sai? kysyi vaimo. Semmoisen elinkeinoasiamiehen kun  Pielavedelle kuuluu. En ole kummoinen psykologi, enkä ihmistuntija, mutta joskus välähtää. Kunnanjohtaja kehunut: "Jos minun psykologinen silmä on vähänkin oikeassa, saimme erinomaisen elinkeinoasiamiehen." Niinpä.

Päivi Laajalan valintaa Pielaveden kunnanjohtajaksi en olisi kannattanut. Totesin itselleni sen, kun näin hänet livenä. Tässä tulee ilmi pätevyysvaatimukset. Valitaan pätevin. Ellei valita, pätevin valittaa ja valinta mitätöidään. 

Asia oli päivänselvä. Miksi näin pätevä haki Pielavedelle? Hakeminen oli kylmää taktiikkaa. Ei hänellä ollut motiivia Pielaveden kehittämiseen. Pielavedellä ei ollut riskiä. Toimi ilman virkavirhettä tarpeellisen ajan ansioluetteloon. Lähti alimmalta portaalta. Nousi askel kerrallaan. "Psykologinen silmäni" näki selvästi. Mutta ei nähnyt Ouluun asti. Hurja suoritus: Pielavesi- Oulu!  

                                                          *                                                                                                       Osmo Kärkkäinen hankki Keiteleellä gloriaa päänsä päälle. Kunnianhimoisella miehellä oli tietenkin korkeammat tavoitteet. Sattumalta olin kuulolla, kun Osmo Kärkkäinen kommentoi täpärää häviötään Kangasniemen kunnanjohtajan valinnassa. Sellainen käsitys annettu keskustan taholta, että valitaan. Kärkkäinen arveli siellä pelätyn kilpailua, hän sentään kahdentuhannen äänen saanut edellisissä eduskuntavaaleissa. Tuleviin tähtäsi. Ne kaksituhatta kuitenkin oli Kuopion vaalipiirissä. Ei ne jäänyt plakkariin toisen vaalipiirin varalle. Luulisi niin älykkään ihmisen tosiasian ymmärtävän. 

Osmo Kärkkäinen varmisti selustansa hakiessaan toisen kerran Kangasniemelle. Tuli valituksi. Osmo Kärkkäinen löi kirveensä kiveen. Ei valittu eduskuntaan Kangasniemeltä. Sen sijaan, jos pysyi Keiteleellä, olisi mennyt hyppien keikkuen eduskuntaan. Ensimmäisellä yrittämällä. En arvannut minä, eikä moni muukaan, eikä tiennyt Kärkkäinenkään. Mitä ei tiennyt? Ei tiennyt, eikä osannut ennustaa. Kuopion vaalipiiristä jättäytyi eduskuntavaalista neljä keskustan kärkinimeä. Monin verroin Kärkkäisen mentävä aukko! Osmo ei päässyt eduskuntaan. 

Jossain haastattelussa Osmo Kärkkäinen tunnusti saaneensa matkalla "turpiin".

Rautalampia ajatellen tulee mieleen Kittilä. Sielläkin muhii kahinan siemenet vuosikymmeniä. Rautalammillakin keskinäiset kaunat hiertävät edelleen. Kauanko sitä on kestänyt? Vilkaisin sitä läheltä yli viisitoista vuotta sitten. Milloin lie alkanut? Vuosien vai vuosikymmenien ajan?

On siitä jo kotvasen aikaa, kun lakkasin äänestämästä. Näytin kyllä aina naamani äänestyspaikalla ja jätin laillisen kupongin. Huumorimielellä äänestin sellaista ehdokasta, jota ei koskaan valita.