Ilotulitukset

Huomisen karonkassa mainitaan ilotulitus. Ilotulitukset pitäisi kieltää. Eivät ole ilmastoystävällisiä. Tuhlataan luonnon varoja.

Asevelvollis aikanani olimme muutaman viikon komennuksella Niinisalossa talvella 1953. Pakkastalvi, erittäin paljon lunta. Siellä tapahtunut ei ollut ilotulitus, se oli mahtava näytelmä. Olimme päivän viimeisenä harjoituksena kokoontuneet pienelle kukkulalle. Pilvinen päivä vaipunut sysipimeäksi yöksi.  

Ampuivat tykillä. Ammuksesta irtosi osa, syttyi valoammus, se laskeutui hitaasti valtavana sähikäisenä. Mikä näkymä? Avointa kenttää sillä kohtaa oli enemmän kuin viisi kilometriä. Koko alue valaistui täydellisesti. Musta taivas ja valkea kenttä rajoittui ympäröivään metsän reunaan. Valkea lumi oli todella valkoista mustaa taivasta vasten.

Mustan taivaan ja valkean hangen kontrasti muistuu vielä sataa vuotta lähestyessä suurenmoisen kauneuden ilmentymänä.

Kerrottakoon toinenkin tapahtuma siitä maisemasta. Pakkaskeli. Harjoituksesta helpottuneina käpsehdimme valmistautumaan yöpuulle. Saappaat ja asetakki laitettu paikalleen, mutta sitten! Tuli lähtökomennus! Jysähti kuin LI Anderssonille vaalitappio. Kaksi mokua oli kadoksissa. Heitä etsimään. Ennätin aprikoimaan alueen laajuutta, pakkasta ja pimeyttä. Ympäriltäni kuulin epämääräisen kirousten hurinan.

Onneksi emme hätiköineet, venyttelimme. Pian hälytys peruttiin. Kadonneet löytyivät. Koko alueen lähistöllä oli vain yksi asumus, pieni mökki. Miekkoset piipahtaneet sinne. Asukkaat tarjonneet kahvit, joita hörppivät.

   

Kaniiniko hatusta?

Vieras laji? Ylen erä ohjelmassa näyttivät kanien tappamisesta. Jonkin tasoinen ohjelma muodik kaasta vieraslajien torjunnasta. Näkyi monimutkaisuja ratkaisuja vieraslajien tuhoamiseksi. Mikä on vieraslaji? Käsitykseni mukaan olen vieraslaji. Ihminen on viheliäinen vieras laji. Tämän hetkisen näkymän mukaan ihminen on viimeinen laji maapallolla. Luonnon laki. Minkään laista mielikuvaa ei ole, mistä sain kaneja. Niitä kuitenkin oli ja ne sikisivät kuin kanit. Ensimmäistä paria suojelin porstuvassa. Rakentelin jonkin laisen pesän talveksi. Sota-ajan mielikuvat ovat hataria. Evakkoon joutumisen vaaraa ei ollut, riittävän kaukana itärajasta. Entä kanit? Ei ole harmainta avistusta, keneltä sain sen kaniparin. Tiesinkö siinä olevan pari? Luultavasti en tiennyt. Korpelan ikävien välillä nakien hoito saattoi olla terapiaa. Järkiperäistä se ei ollut, kuten ei mikään muukaan siinä huushollissa. Tyhjä talli ja navetta hallitsivat navettarakennusta. Rauhassa talvennut navettarakennus oli kanien hallussa. Kanit sikisivät kuin kanit. Ympäristö ruokki kesän ajan. Tanskalainen maajussi kertoi minulle nosdalgiaa. Kasvalttivat kaniineja ja teurastivat. On hupaisaa, vai onko? Käytännön asiaa. Tanskalainen maajussi teurasti lähes, kuin minä. Koivista kinttuihin ja kalikalla niskaan! Tanskalainen suoritti vielä pistämänkin veren poistamiseksi. Minä raakimus löin niin kovaa, että pää murskautui ja veri valui.

Väkivaltainen maailma

 Lueskelen uudemman kerran Arthur Rubinsteinin elämäkerran toista osaa. Teksti soljui suunnilleen Hitlerin nousun aikaan. Meidän aikanamme jälleen yksi diktaattori levittää kauhua ja kärsimystä ihmiskunnalle. 

Kirjan panin sivuun. Tovin askarreltuani avasin telkkarin. En katsonut ohjelmasta, siksi yllätyin, näkyi elokuva historiallisesta käännekohdasta. Virolainen esitys. Hitler ja Stalin valmistelivat valtansa kasvattamista. Valtio valtiolta. Elokuvasta repliikki: "Suomi ei taipunut, Suomi alkoi sotimaan." 50 vuoden päästä Viro oli jälleen itsenäinen. 

Muistan nuo ajat. Näen tänäkin päivänä silmissäni nuoren naisen ilmeen sanoessaan: "Sota on syttynyt." Olin 7vuotias, enkä  tietenkään pystynyt ymmärtämään. Nainen oli nuori perheen äiti, joka huolestui syystäkin. Tuntuu käsittämättömältä, miten pystyttiin selviämään viiden vuoden painajaisesta? 

Joskus tekstiini kirjoitin ihmetykseni. Syttyykö sota? Miten sota syttyy? Eihän sota syty! Sodan aloittaa joku hullu, jolla on valtaa ja mahdollisuus, hallitsija. Joka kerta pitää olla riittävästi kannattajia. Ovatko sodan kannattajat hulluja? Vai harhaan johdettuja? Isänmaallisia? Ketä ovat Jumalan sotilaat?  

Puutostauti

 Vajaaravitsemus se on nimeltään nykyään. Sota-aikana sanoivat: puutostauti. Ravitsemusterapeutit kärsivät puutostautia. Esiintyy heidän aivoissaan. 91 v ei aiheuta ikivanhalle puutostautia, eikä vajaaravitsemusta. Olen ymmärtänyt koko hössötyksen ajan, että nykyinen tiukka suositusten noudattaminen johtaa puutostautiin ja ennen aikaiseen kuolemaan. Lukemiseni ja kokemukseni ohjaa ruokavaliotani. Siihen kuuluu myös vispikerma ja sianliha. Kohtuullisessa määrin. Eikä kukaan liho, jos ei syö liikaa. Painoani säätelen ruoan määrällä. 

Niin kauan kuin muistan, vannottiin monipuolisen ruoan nimeen. Vastoin sitä "totuutta" ja tapaani ajatella julistivat ruoka-aineita yksi toisensa jälkeen vahingolliseksi. En noudata ohjeita, vaan syön vanhan aikaisesti. Silti vielä yli yhdeksänkymppisenä naputtelen tätä tekstiä. Kuka vielä uskaltaa väittää syömisiäni myrkyllisiksi?  

Saatan muistaa väärin. Muistaakseni "terapeutin" sukunimi on Laakkonen. Puhuu ihan puuta heinää. Puhuu television välityksellä: "Maitoon lisätään d-vitamiinia siksi kun sitä maidossa itsessään ei ole" ?!     Jo Ohemäen kansakoulussa 1940 luvulla tiedettiin maidon d-vitamiini. Kuului renkutuslaulu: "Vitamiinit ne viisaat on keksineet, kun rillit päässä niitä on etsineet".

Verstaassa kuulin toisella korvallani radiota. Aamupäivällä esitelmöi naishenkilö. Tuomitsi maidon lähes nopeasti tappavaksi myrkyksi. Iltapäivällä toinen naishenkilö esitelmöi vitamiinien hyödystä. Muuta en muista, kuin loppulauseen: "Nämä ovat rasvaliukoisia, niitä on erityisen runsaasti maidon rasvassa." Terapeutin maidossa ei ollut rasvaa. Se oli otettu pois ja tehty siitä voita.  

Ihmisiä

Kirjastossa vein lehden hyllyyn. Siinä seisoi ikäihminen, naishenkilö kädessään Maaseudun Tulevaisuus. Katsahti minuun ja sai sanoiksi: "Oletkos sinä tehnyt maatöitä?"                                                                      - Kyllä, mutta en ole maanviljelijä. Olen kaivanut ojia ja kuokkinut suota.                                                     - Niin minäkin, siitä on kauan.                                                                                                                           - Kauan on.                                                                                                                                                         - Minkäs ikänen?                                                                                                                                               - Yheksänkymmentä yksi. Ihminen riemastui:                                                                                                 - Onnittelen!                                                                                                                                                       -Ei kannata onnitella. Tästä on vain vaivaista vastusta.                                                                                    Ihminen ei malttanut olla mainitsematta sataa                                                               

         

Hyvää yötä

Halusin kirjoittaa politiikasta, mutta kone ei tottele minua. nyt se tottelee, mutta minä en jaksa. Miksi koneet kehittyvät jatkuvasti, kun minä taannun päivä päivältä? Heittäydyn längilleni. Sanovat: - huomenna on uusi päivä! Onko minulle? Tuskin jaksan uskoa.

Hyvää yötä!   

Taiteen kosketus

 Nettiä aukaistessa välähti teksti: "Pikkupelimannista viulun kuninkaaksi." Sehän oli se. mikäs sen nimi olikaan? Joku heikki? Ai niin; Heimo Haitto! Mielikuvani suuntasi kahdeksankymmenen vuoden taakse. Miksi minuun sattui; Heimo Haitto? Minä epämusikaalinen moukka? 

Se oli jokin partioyhteisön pikku lehtinen. Muistan otsikon: "Heimo Haitto parhaalle ystävälleen Reino Hakasalolle.". Miksi kahdeksan vuosikymmentä ei pyyhkinyt tuota muististani?  En muista, mitä kirjeessä sanottiin. Miksi?? Kirje tuli Amerikasta. Haaveilin itsekin Amerikkaan pääsystä. Heimo Haitto oli hiljattain esillä jossain tv-sarjassa. Vahvisti muistiani. Heimo Haitto ei enää paistatellut maineen loistossa.

Halusin katsoa suomalaisen elokuvan viulun lahjakkaasta. Sitä en tiennyt, (tai muistanut) että kyseinen suomalainen Heimopoju oli voittanut suuren viulukilpainun. Totta vai tarua? Luultavasti totta! Muistavatkohan tai tiennevätkö suomalaisesta ihmelapsesta?

Takerrun sivujuonteeseen. Minäkin olisin halunnut olla. En vain ollut lahjakas. Heimo Haitto oli. Olen epämusikaalinen ja kerrassaan kykenemätön piirtämään.   Siis, en mitään. Kirjoittaminen on lähintä. Kun kirjoitan tajunnan virtaa, se ei ole kelvollista ilman uudelleen kirjoittamista. Onneksi sain purkaa turhautumistani toimittajien armollisuuteen, julkaisivat juttujani, joista monet pahastuivat. Olin liian rehellinen, luonteeni mukaan.

Pielaveden kansalaisopiston kirjoittamiseeni suhtautuivat väheksyen. Videopiirissä ynähtelivät. Kuinkas sattuikaan? Tuli UKKn satavuotisnäyttely Pielaveden Suojalaan. Presidentti Ahtisaaren juhlapuheen kuvaajaksi ottivat erkin!  Selvää on, että erkki pystyi siihen paremmin kuin kukaan muista. Materiaalia en nähnyt, tiedän tänäkin päivänä, etten häpeä tekemääni, hävenneekö Pielaveden videopiiri? 

Katselen vanhoja elokuvia. Mikä olisin? Olisin kuvaaja. Heimo Haiton elokuvassa näin heti kuvauksen laadun ylittävän ohjaajan taidon. Vanhoissa suomalaisissa elokuvissa keskimäärin näen parhaana kuvauksen. Ellei ohjaaja sitä pilaa. Sama pätee Haitto elokuvan alkuosassa. Pikkupoikia opetetaan näyttelemään näyttelemistä. Ei yhtään positiivista. Pojista tehdään pellejä.  Ei semmoisella porukalla ollut kuvassa  nähtäviä  hiusluomuksia.

Kun Heimo Haitto soittaa,kuvassa näyttää, että se tapahtuu siinä hetkessä Lontoossa.