Kauneudesta

Säätieteilijä liioitteli. Lupaili täksi päiväksi seutukunnalle auringon näkyviin. Tosin ei tuiskuta, mutta taivas on harmaa. Suunnittelin lastaavani kameran ja jalustan reppuun, aikomuksena nousta jonnekin korkeammalle, josta näkyisi horisontti. Tarkoituksena laatia videopostikortti. Kaunista löytyy ruskotuksesta, pilvien muodosta ja liikkeistä.

Ennen lukemaan oppimistani sanavarastossani ei ollut sanaa kaunis. Korpelassa ei sitä kuullut, ei myöskään sanaa rakas. Niin köyhää oli. Siitä huolimatta sain kokea kauneuselämyksiä.

Tulin tupaan. Isoäiti touhusi hellan luona. Kerroin hänelle: metässä ol korree lintu.
 - Minkä näkönen se ol?
 - Sillä ol punanen piälaki.
 - Se on palokärki.
Ristiriita selvisi aikanaan, eihän palokärki ole korea, se on musta. Tämä on esimerkki tiedon saannista ja ympäristön hoksottimista. Kului vuosikymmeniä ennenkuin varmistuin linnusta: valkoselkätikka. Ainoa havaintoni, sitä lajia en ole nähnyt sen jälkeen. Koivun kyljessä nakuttavassa linnussa näin kaunista.

Rantaan menemisen kielsivät. Kuitenkin olin Pienen Ohejärven rannassa. Järven pinnassa välkehti pieniä laineita. Auringon valo heijastui välkkyvänä ja häikäisi silmiäni. Järven yllä lenteli sudenkorentoja. Äkkiä ilmestyi eteeni sininen sudenkorento. Se tuli vähä päätäni korkeammalle, pysähtyi räpyttelemään paikalleen. Tulen henkäys liikutti sitä taaksepäin. Se liikkui eteenpäin ja jäi taas eteeni räpyttelemään niin tiuhaan, ettei silmäni kunnolla erottanut siipien liikettä.   
Tälläkin hetkellä näen tuo leikkivän liitelijän päässäni kuin videolla. En ollut kuulut sanaa: kaunis, mutta osasin nauttia kauneudesta.

Naisen kauneus on sitten eri juttu. Ensimmäinen oli Pienenniemen Elli. Ei sanottu: kaunis, vaan: nätti tyttö.
" En ruvennu Elliä rienoomaan, poes matkustin kihloja tienoomaan..."
Taikurin apurina oli nainen, ei nuori. Kirkkaanpunaiset maalatut huulet eivät näyttäneet kauniilta. Ympäristössäni paheksuttiin maalattuja naisia.
Seisoi Rantalan kaupassa odottamassa vuoroani. Silloin olin neljäntoista. Katsoi salaa naista. Oven pieleen nojasi pienehkö vaalea nainen.  Leningin värin muistan; sininen. Naisen huulet olivat maalatut, ehkä jotain poskiensa iholla, sitä en pystynyt arvioimaan. Näin ensi kerran todella kauniin naisen. Toisten takaa vilkuilin syrjäsilmällä, niin paljon kuin ilkesin. 

Eurooppa

Urpilaiselta unohtui hymy eilisessä tv-esiintymisessä. Vakavalla naamalla tuli juttua suoltamalla. Eurooppapolitiikka on suunsoittoa ja rahanmenoa.
Oliko Halla-Aho kovin väärässä Kreikan suhteen? Koko kansa vouhkasi yhden mitättömän suomalaisen ajatuksista. Ajattelin itsekin vähän samalla tavalla. Eurooppalaisten pitää mennä perusasioihin. Tehdä tuottavaa työtä, käydä ulkomaankauppaa ja maksaa veroja.
Demokratia leviää arabimaihin kuin kulkutauti. Mitä he tekevät demokratialla? Kreikka on kuulemma demokratian kehto, onko se myös hauta? Kreikkalaiset mellakoivat, Egyptissä mellakoivat, Syyriassa mellakoivat. Mellakoijat ja kivittäjät eivät pysty hoitamaan valtakuntien asioita.

Myrsky

Eilen iltahämärissä satoi räntää. Yön kylmetessä tuli lunta ja aamulla näytti talvelta. Lunta takertunut märkiin puiden oksiin. Maassa sen verran, että koneet aloittivat jyrräämisen. Myrsky häiritsi sähköverkkoa, Kuudelta nousin puuronkeiton aikeissa, mutta koko kylä oli pimeänä.
Tulitikkujen löytäminen vei aikaa. Voimistelemaan pystuu kynttilänvalossakin.
Voimistelu sujuu aamulla kankeasti, kone käynnistyy verkkaisesti.
Sähkö välähti kohtuullisen pian, ei pimeys minua haitannut.
Märkä lumi ja pakkanen tehnyt autojen päälle kuoren. Vaikea raaputtaa, niinpä moni näkyy ajavan lumilinnalla. Huono näkyvyys laiskuuden takia, vai kiireenkö? Onneksi en tarvitse lähteä ajamaan, saan pysyä möksässä. Uimaankin menen kävellen.

Säätieteilijöiden mukaan jatkuu lauhaa ja parin päivän päästä tulee vesisade. Tietää kunnon rönttäkeliä. Odotan rauhassa, että pääsen tallentamaan lumista maisemaa. Pohjoisen järvet ovat jäätyneet. Joutsenet parveilevat tällä seudulla yleensä tähän aikaan.

Merkkejä talvesta

Viime yönä ollut pakkasta. Aamulla lauhtui, osuuskaupan mittari näytti +0. Lumihiutaleet valkaisivat tienoon, mutta sulavat heti pois. Isoäiti Akaatta Rytkönen toisteli aina ennusmerkkejä. Syksyn ensimmäisen lumisateen mukaan ennusti tulevan nuorten kuolovuosi. Menneinä aikoina tuokin termi on pätenyt. Nälkä ja sairaudet kaatoivat nuortakin viljaa.

Yleensä en näe enneunia, enkä ennusta luonnon merkkien mukaan. Säitäkin voi ennustaa; osumatarkkuus on 50%, sattuu tahi ei. Pitkäaikainen tarkkailija voi lukea edellistä, mutta tulevaa ei mikään kerro. Pitkään tilastoja koonnut saattaa jotain ounastella, mutta ei tiedä.

On kerrottu hätkähdyttäviä toteutuneen, mitä selvänäkijät ennustivat. En mene kyselemään ennustajaeukoilta. Jos menen, se kertoo pääni seonneen. Sekoaminen on mahdollista, jopa hyvin yleistä. Enkä siinä ole välttämättä poikkeus.

Lumet tulevat ja sulavat näillä leveyksillä joka vuosi. Kukaan ei tiedä matkansa päättymisen ajankohtaa, eikä tarvitse tietää. Se on varmaa, että joka päivä lähestymme lopullista. En tiedä, näenkö talven, kesän tai kenties montako? Elämän syrjässä kiinni, kunnes on luopumisen aika.

En kuvitellut eläväni näin pitkään, enkä eläisikään enää, ellei tekniikan kehitys ollut nykyisellä tasolla. Taitavat kädet peukaloivat sydämeni suonia järjestykseen, jatkoivat elämääni. Sydänfilmi otettiin sattumalta semmoisena ajankohtana, että häiriö näkyi. Leikkausjonossa olisin kuukahtanut.
En ajatellut kuolemaa, odotin levollisesti leikkausta.

Uskonlahkolaiset näkivät mahdollisuuden ja hyökkäsivät. "Kun ikää tulee ja sairauksiakin.." Eivät päässeet käännyttämään, vaan käännytin heidät pois portailtani kuolemalla pelottelemasta. Kuolema on tehty pelottavaksi. Sillä hallitaan ihmisiä. Taivas ja Helvetti. Elämä loppuu ja mato syö, ellei sitten polteta ja heitetä tuhka tuuleen.
Kuoleman jälkeisestä ei kukaan tiedä. Pappi ei tiedä, piispa ei tiedä, paavi ei tiedä. Selittävät kyllä, mutta tunnustan, etten tiedä, turhaan sitä arvuuttelee. 
Kaikki jumalat ja uskonnot ovat ihmisten keksintöjä, luotu tarpeeseen. Luterilaiset nojaavat Raamattuun, juutalaisten uskoon. Jatkoksi keksivät jumalan pojan, jota juutalaiset eivät semmoiseksi hyväksy. Ristiriitaa ei huomata. Sanovat Israelin kansaa jumalan valituksi. Lainaan Golda Meiriä: "Israelin kansa ei ole jumalan valittu kansa. Jumala ei valinnut Israelin kansaa, vaan Israelin kansa valitsi Jumalan.." Suomalainen painos; Golda Meir Elämäni  sivu 14.

Lekurit

Mitä väliä sillä on, jos paperit ovat ostetut, kun valelääkäri pystyy toimimaan vuosikausia. Jos lääkäri on kelvoton, luulisi se tulevan ilmi. Sairaanhoitajien uskon ymmärtävän epäillä tumpelolääkäriä. Karkkilan tapauksesta julkaistut uutiset kertovat sairaanhoitajan opastaneen. 
Vuosia sitten jonnekin ilmaantui gynegologi. Kärähti pienestä rikkeestä; kaiveli korvaansa steriloidulla hansikkaalla. Siitä vitsailivat: lääkärin pitää pysyä alansa hommissa, gynegoloki ei saa kaivaa korvaa.
Herää kysymys; entä jos "oikea" lääkäri osoittautuu huonoksi? Eikö häntä voi erottaa ja passittaa muihin hommiin?
Tarvitseeko lääkäriksi pitkiä opintoja, kun "oppimattomatkaan" eivät erotu joukosta. Tähän asti eivät ole havainneet hoitovirheitä.
Viranomainen ei kuunnellut valituksia. Tampereelle eivät saaneet vastausta vuoden kuluessa.
Jokaiseen venäläiseen todistukseen suhtautuisin varauksella, alasta
 riippumatta.

Medialle riittää aineksia.

Terveys

Terveys on ykkösasia. Tutkailen vointiani päivittäin. Lauantaina jaksoin uida lepäämättä kilometrin. Semmoiseen en pystynyt pitkään aikaan.
Eilen testasin kuuloani pienellä hiljaa tikittävällä kellolla. Ojensin käsivarren mitan päähän, enkä huomannut suurta eroa vasemman ja oikean korvan välillä.
Mielestäni oikeassa korvassa oli heikompi kuulo, joka korostui sairauden takia heikenneessä kuulossa. Tutkittiin ja testattiin Suonenjoella ja huonoksi havaittiin. Oikea korva erittäin huonoksi.
Mehiläisessä puhkottiin. Opettivat puristamaan nenä tukoksiin ja puhaltaa paine, niin että korvassa rupsahtaa. Harjoittelin pitkään, kunnes onnistui ja toistin moneen kertaan.
Nyt panin stereokuulokkeet korvilleni. Yllätyin. Korvani vaikuttivat tasapainoisilta. Ääni tuntui keskellä pääkoppaa.
Oikea korva rutisee omia aikojaan, en ole paineistanut aikoihin. Herää kysymys; onko tiehyeissä ollut tukos jo vuosikausia, olen luullut oikeaa korvaani huonommaksi.
Hyvä näin, jos pysyy.
Tänään on uintipäivä.

Maailman menoa

Kun Samuli järjesti tätä plokkeria, ehdotin nimeksi yllä olevaa. Hetikohta plaraillessani tuli ilmi, että tuolla otsikolla on monen monituista Blogia. En ennättänyt ajatella persoonallisempaa.

Mitäpä maailman meno minua enää koskettaa? Seuraan kuitenkin uutisia ja omia mielipiteitäkin on. Nuoruudessani ei ollut muuta blogia kuin Aapelin pakina Savon Sanomissa. Olihan Jouko Auteron urheilujutut.

Tänä päivänä hukkuu tiedon tulvaan. En kai minä? Liikaa tulee semmoista tietoa, jota juoruksi kutsutaan. Ylen uutisissakin vatkataan tuntitolkulla uudestaan ja uudestaan juttuja, jotka ei suurta huomiota ansaitse.

Minkä arvoinen on Juha Lallukka? Yksi sirkushevonen muiden joukossa. Sillä erotuksella, että hevosia lääkitään, mutta Lallukat lääkitsevät itse. Ja mitä se sitten meinaa?  Kukas sanoikaan: - Sho Watt?

Aikanaan urheilu merkitsi tärkeää asiaa, mutta nyt urheilusta vouhkataan liikaa. Jos ei uutisten jälkeen ennätä sulkea toosaa, niin kuulee Amerikan jääkiekkouutisia toistettavan  aamulla puolentunnin välein. Ja muita yhtä tarpeettomia. Kun se ei ole urheilua, vaan ammattilaisten sirkusta, jota ei pidä yhteiskunnan tukea. Rakentakoot sirkuksensa itse.

Antiikin olympialaiset olivat rehellisesti sirkushuvia. Moni ei tiedä, miksi joku parooni Couperding viritteli nykyajan olympialaiset? Puhuvat yleviä olympia-aatteesta. Mitä se on?

Se sovitettiin sen ajan elämään, kun Euroopan valtioilla oli siirtomaita. Pieni ylimystö hallitsi suurta alamaisten joukkoa. Ylhäisten nuorukaisten piti harjoittaa ruumiin kunto korkealle, että pystyvät hallitsemaan alamaisia olemalla niiden suhteen ylivertaisia. Kehittyneen suorituskyvyn ja uljaan ulkomuodon ansiosta. 

Töllötin

Moska sarja on nimensä mukainen. Laatu liukuu joka jaksossa alaspäin. Kolme jaksoa katsoin, neljäs jäi väliin, mutta uusinta sattui kiinnostavan dokumentin perään ja katsoin, vaikka yleensä siinä vaiheessa pötkötän sängyssä.
Eilen katsoin viidennen jakson, että uskallan arvostella. Arvostelu ei ole oikeutettua, jos ei ole tutustunut tuotteeseen. Uimahallin saunassa erehdyin avaamaan leipäläpeni, moitin tv:n tarjontaa. Papparaiset joukolla epälivät etten osaa panna televisiota kiinni. Annetaan anteeksi, eivät he tiedä minun osaavan tehdä ohjelmia.
En ole lukenut Jari Tervon kirjoja. Ehkä juuri siitä syystä, että hänen tekstiensä pohjalle tehdyt eivät miellyttäneet. Pitänee lukea joku opus, mikäli vielä aikaa on.
Moskassa liotetaan hyviä näyttelijöitä, mutta käsikirjoittaja ja ohjaaja aliarvioivat katsojia. Olkootkin neroja, mutta meidän taviksien ansiosta he euronsa tienaavat.

Ryöstämistä ja muutakin

Pielaveteläisen "patruunan" elämästä ovat sukulaiset tehneet pienen kirjan. Selviää, että rikastumisen alkutaipaleelle sisältyy vaimo varakkasta perheestä ja seurakunnan ulosottomiehen toimi.
Toimensa hoitanut tehokkaasti. Kirjassa mainitaan hänen löytäneen piilotetut lehmät ja viljaerät. Elämäni alkutaipaleen aikana olosuhteet olivat suunnilleen samanlaiset. Paljon vähäväkistä porukkaa; pienviljelijöitä ja mökinmiehiä. 
Edellinen ulosmittaaja sattoi antaa armoa, sääliä köyhiä ihmisiä. Lyytikäinen toimi tarmokkaasti, ryösti viimeisenkin lehmän ja vähät jyväset.
Siltä ajalta tulee sanonta: pohjaton kun papin kontti.

Tänä päivänä sopii sanoa: "syvä kuin meri". Kyllä Välimereen mahtuu! Sinne uppoaa Pohjoisen Euroopan varallisuus. Siltä vaikuttaa. Saamme maksaa kolmikymmenvuotisen sodan veron. Suomalaiset joutuivat Ruotsin renkeinä ryöstämään Eurooppaa. Yhtenä verukkeena uskonto, Jumalan asialla.

Eurooppalaiset ryöstivät kilpaa; kenen lippu ensiksi nostetiin torniin. Kansakoulun kirjoista sain lukea suurista  löytöretkeilijöistä. Ryöstöretkille he seilasivat Amerikkaan; eteläiseen ja pohjoiseen. Kummasti mainittiin heidän vievän Kristinuskoa pakanoille. Television kirjainleikissäkin esiintyi lause: "Kolumbus löysi Amerikan v ..." Kolumbus eksyi Amerikkaan ja luuli tulleensa Indiaan, siksi Amerikan oikeita asukkaita sanotaan indiaaneiksi. Siitä ei ole kauan, kun Caribiaa sanoivat Länsi-Indian saariksi. Kerran häkellyin äimäksi asti: mutta eihä tuo saari ole lähelläkään Indiaa? En heti älynnyt Kolumbuksen erehdykseksi.

Uskontotuntien yhteydessä luimme ristiretkistä. Muka Kristuksen retkiä? Selviä ryöstöretkiä! Eurooppalaiset, suuret valkoiset soturit, orjuuttivat siirtomaita. Englanti puolta maailmaa. Sanoivat itseään ylemmäksi roduksi, halveksivat alkuasukkaita. Ruotsalaisten mielestä suomalaiset olivat alempiarvoisia (vieläkö?).  Ruotsalaiset ovat ainakin ovelampia, eivät maksa toisten velkoja.  

 

"Ohutta yläpilveä"

Kuulas syksyaamu. Taivaalla näyttää olevan kevyttä pilviverhoa, mutta nousevan auringon säteet pääsevät värjäämään huurteisia koivun latvoja pronssinvärisiksi. Ilmeisesti aamurusko, ikkunattomalta puolelta se ei kämppääni näy. Jos pilvet kaikkoavat, päivä on kirkas.

Eilisaamu valkeni pienessä pakkasessa. Olemustani vaivaa saamattomuus, tuntuu, että laiskuus valtaa. Pakotin ruhoni liikkeelle. Jälleen jouduin huomaamaan, että päävärkki ei toimi kunnolla. Pyöräilin ohi metsän-
tutkimuslaitoksen tienhaaran Iisvedelle. Viitta on tien varressa, eikä se näy kauemmas pyörätielle. Vasta takaisin käännyttyäni näin, että se on Juntintie. 
Kuvasin maisemaa, mutta pisteaitaa en löytänyt, jalkaisin menen hiihtolenkin kautta. Pisteaitaa siksi, kun se on aivan väärin rakennettu. Siinä on komea taulu, jossa mainitaan tekijät. Opiskelijat eivät osaa, mutta jonkun olisi pitänyt ohjata.

Eilisiltana uutisoivat tietokonepoikien osaavan hyvin englantia. Pelaavat kolme tuntia päivässä.
Osaavatkohan tehdä mitään? Osaavatko laittaa ruokaa, siivoavatko kämppänsä, taitavatko taloudensa?  Näyttää huonolta siitä päätellen, kun viskovat lenkkarinsa lattialle sikin sokin.    

TV-dokumentti

Aioin sulkea television. Perinnönjaosta kertovan dokumentin en uskonut kiinnostavan, mutta jäinkin ruudun vangiksi. Sikäli riskitön tekijöille, että haastateltavina oli vain asiantuntijoita, jotka pystyivät esiintymään ja sanomaan asiansa.
Semmoiset haastattelut ärsyttävät, jotka tehdään "nykyaikaisesti", aivan kuin pätkiminen ja pilkkominen olisi ansioksi. Toimittajat tekevät omasta osuudestaan liian tärkeän. Haastateltava ennättä sanoa muutaman sanan, kun leikkaavat mielivaltaisesti, eivät anna esittää kokonaista lausetta. Juuri kun kiinnostun sanottavasta, puhe leikataan poikki, haluaisin kuulla enemmän.
Eilisiltaisessa dokumentissa edettiin verkkaisesti, varmaan joidenkin mielestä  pitkäveteisesti. Ilmeisesti haluttiin luoda vainajia kohtaan kunniottava asenne.
Toimittajaa ei näkynyt eikä kuulunut koko ohjelmassa. Mielestäni niin pitää olla, asia ja haastateltavat ovat tärkeimmät.
Erinomaisen kuvaajan materiaalista tehty taidetta. Muutaman vinkin otan omiin pikkujuttuihini.

Hankala alku

Syyskuun 1 päivänä armon vuotta 1950 seisoin mustosen kaupassa ennen avaamista. Kauppias Edvard Mustonen, Rouva Lyyli Mustonen ja Lyylin tytär Saimi Lipsanen katselivat arvostelevina uutta puotipoikaa.Edellisenä iltana tulin junalla. Tarkoituksena aloittaa työt. Omaisuutta polkupyörä ja tarakalla pahvilaatikossa jotain vaatetta.
Mustosen porukka katsoi vaatetustani. Äidin ompelemat; jonkinlainen pahainen paita ja housut, joihin ei kangas kunnolla riittänyt, lahkeet jäivät lyhyeksi. Äiti ratkaisi pienen puutteen laittamalla lahkeen suihin kuminauhan, semmoisia sanoivat golfhousuiksi. Eivät ne olleet muodin mukaiset, vaikka Mannerheimilla on valokuvassa semmoiset housut ja häntä sanotaan täydelliseksi herrasmieheksi. Mutta kun en ollut herrasmies.

Seisoin siinä ujona ja autuaan tietämättömänä, mihin olin pääni pistämässä.
Kauppa avattiin. Mitään eivät neuvoneet. Ei sanallakaan mitä on, mitä maksaa ja miten tehdään?

Ensimmäisenä asiakkaana tuli nuori neito, suunnilleen ikäiseni. Rouva Mustonen katsoi minuun ja käski: "mäne kysymään!". Mahdoton tehtävä!
Arkana lähestyin lasivitriiniä, jonka toisella puolella neitokainen seisoi:
 - Mitä sais olla?
 - Kaks aleksanteria.
 - ?!?!
Siinä seisoin hämilläni tumput suorana äimän käkenä, miten vain haluaa ilmaista. Häväistynä nuoren naisen edessä.
Tiesinhän toki Aleksanteri Suuren, Tiesin Keisari Aleksanterin, Tunsin Aleksanteri Koslosen ja jonkun hevosen nimi oli Aleksanteri. Mutta mistäpä korven kasvatti tiesi, että Aleksanteri on leivos?
Pääsivät huomauttamaan tyhmyydestä eräänkin kerran.

Tein työtä nurisematta, ilman työaikalakia, tai ylityökorvauksia. Alkuun piti päästä. Muut työt sujuivat kitkatta. Iltasella hain Häyrisestä kolme litraa maitoa. Hakkasin puut. Tyhjensin sianpaskat karsinasta. Teurastin. Työnsin kärryllä leipomosta leivät linja-autolle, usein myöhässä, kun leivät ei olleet valmiit. Kieli vyön alla ponnistelin jyrkkää, jäistä ja hiekoittamatonta rinnettä. Linja-auto odotti ja rahastaja moitti viivettä, aiheesta, vaikka ei se minun syytäni ollut.
Pienellä palkalla, mutta asuin ja söin talossa. Siinä suhteessa ei ollut hankaluuksia.

Vähitellen hyväksyivät hiljaisesti, eivät antaneet lopputiliä. Mutta arvostusta sain ulkopuolelta, asiakkaat oppivat luottamaan. Yhden hyödyllisen tavan kuitenkin voin viedä mukanani työpaikkaani.
Kolmen ja neljän kilometrin päässä kävin kauppa-asioilla kuusivuotisesta asti. 
Kauppaan tuli myös posti. Väkeä oli paljon. Odotin leuka tiskin korkeudella vuoroani. Mutta takaani kuulin: - poeka joutaa outtamaan, poeka joutaa outamaan, poeka joutaa outtamaan, poeka joutaa.....
Kotiin tultuani sanoi iso-äiti:
 - Viivyit kaavan.
Siihen ei tarvinnut minua nevoa. Kun kauppaan tuli lapsiasiakas, huolehdin ja otin vuorollaan, samanarvoisena muiden kanssa.

Aatto Tarvaisen kanssa kävimme Varkaudessa iltakurssina oppimassa oikeaoppisen lihan paloittelun. Jonkin aikaa myöhemmin Mustonen kertoi kauppias Metsälän pyytäneen antamaan minut hänelle. Metsälä arvioinut minut kelvolliseksi.

Halusin edetä, hain paikkaa ja sain sen. Mutta hunajalaaksoa en löytänyt, en edes hyvää työpaikkaa.

Lähtöni tuli asiakkaiden tietoon. Kirkonkylän tyylikkäin rouva sanoi: 
 - Se on harmi, että tällainen miellyttävä herrasmies lähtee paikkakunnalta!
En osannut vastata mitään. En osannut nauttia koteliaisuudesta, varsinkaan noin uskomattomasta. Olin yhtä ymmällä kuin ensimmäisen asiakkaani kanssa.

Liputus

Rajakadun toisella puolella liehuu tangossa lippu. Onko nyt liputuspäivä? Meidän talon tangossa ei näy lippua. Ei myöskään pihan puolella Pihlajakadun talossa. Uuden vuokratalon tanko seisoo tyhjänä. Virastotalon tangossa on lippu. 
Kaikkialla lähistön rakennuksissa sama tilanne, joissakin retkottaa lippu, toisissa ei. En tiedä, miksi liputtavat ja miksi toiset ei?
Järjestelen ostokseni paikoilleen ja muistan liput. Seinäallakka kertoo: Ruotsalaisuuden päivä. Kustaa Adolf.
Ilmankos! Pakkoruotsin vastustajat eivät liputa!

Joutilaalla on jotakin

Otsikon sananparren luin jostain painetusta sanasta. Aprikoin, jotta mitähän tuo tarkoittaa? Joutilaisuutta paheksuttiin.

Vilkaisin edellisiin teksteihin, näkyy lyöntivirheitä. Olkoot korjailematta, jääpähän lukijoille moittimisen aihetta.

Vanha asentaja

Kokee vanha asentaja
kovaa elämää.
Aina mustaa kynnen alla,
elantonsa raatamalla
vaivoin heltiää.

Ajaa vanha asentaja
ikä-ooppelilla.
Toisilla vain turbot soivat,
bemareillaan keikaroivat
huippunopeilla.

Kylmät verstaat, ihmekö jos
niskaa pakottaa.
Raskaat hommat aikaansaivat
sairaan selän, rauhasvaivat.
Joskus janottaa.

Kapakkajuttuja.
Restentin alakertaan tuli kolmekymppinen, siistisä asussa, hyväkäytöksinen nuori mies. Asteli baaritiskin ääreen, sai eteensä lasiin kirkasta juomaa, maistoi.
Lattiapöydässä istui yksi "meidän herramme muurahaisista", tunsi tulijan ja huikkasi: "tarjoo ryyppy!"  Sai vastauksen: "jos otat tätä mitä minäkin?" 
- Kyllä kelepoo. 
Siisti mies tyhjensi lasinsa, toi pummaajalle täyden lasin ja poistui rivakasti.
Pummaaja katsoi ilahtuneena lasiin ja poistujan perään.
Malttoi mielensä, katsoi kotvasen lasiin ennenkuin maistoi:
- Vettä perkele!

Tanssiravintolan nurkkapöydässä istui hiljainen mies. Tarkkaili yleisöä. Irmeli istui parketin vierellä. Irmelin vierelle saapasteli leuhka jätkä: lausahti:
 - Tarjoan sinulle paukun, mitä juot?
 - Kokakolaa.
 - Höh?
Jätkä meni menojaan.
Vaitelias mies kävi tiskin luona, toi Irmelille lasin:
 - Ole hyvä! tässä kokakolaa.
 - Sinä olet herrasmies!

Lukutaito

Opin lukemaan varhain. Istuin Tervarannan tuvan penkillä. Augusti hakkasi hakkurissa petkeleellä kessuja. Meidän välissä penkillä oli Yhteishyvä. Augusti osoitti sormellaan kirjaimia, opetti minua. Oppi lankesi otolliseen maaperään. Päättelyni mukaan olin viiden vanha.
Jälkeenpäin aprikoin, kun en muista, koska opin lukemaan. Sillä kohtaa on muistini tyhjä, ikäänkuin ei sitä aikaa ollut ollenkaan. Augustin opetuksen jälkeen muistan vain, kun jo osasin lukea sujuvasti, tavailusta en muista mitään.
Vasta kovin myöhään ymmärsin yhdistää ajanjaksoon, kun äiti odotti Anjaa.
Tilanteessa on ollut ristiriitoja, rähinää, joista en mitään ole ymmärtänyt ja synkkä talvi on pyyhkiytynyt mielestä. Hyvämuistisena mieleeni tallentui hyvinkin varhaisia tapahtumia. Siltäkin ajalta, kun äiti kantoi sylissään. Sen sijaan muistan kevättalven aamun, jolloin Anja syntyi Korpelan saunassa. Kuin olisin juuri herännyt unesta. Sinä keväänä täytin kuusi vuotta ja osasin lukea. 
Kuin kaiken painetun tekstin, minkä käsiini sain. Savon Sanomat tuli harvoin. Yhteishyvä, Kuluttajain Lehti ja Karjatalous. Raamattu. Eila oli vanhempi ja luki romaaneja. Luin nekin. Ohemäen koulun lainaston luin läpi. Kantokosken kämpällä oli Enso Gutzeitin siirtokirjasto n:o 4. Siitä muistan urheiluaiheet ja Samuli Paulaharjun. Kotiani lähin lainasto oli pieni sivukirjasto Jokijärvellä Rantalan kaupan takana jonkun mökissä. Sieltä sain Urheilun Pikkujättiläisen. Siitä opin kaikki merkittävät tapahtumat ja muistin jokaisen maailmanennätyksen.
Joroisissa oli kirjasto Hilja Holopaisen mökissä keskellä kylää. Lainasin ahkerasti.
Näiden kirjastojen valikoima oli tarkoin valikoitu. Niistä, kuten muistakin romaaneista välittyi vastaanottavaan mieleeni aivan väärä kuva elämästä, ohjeeksi niistä ei ollut. Jos olisin kasvanut hyvän kirjaston kupeessa, olisin kehittynyt kypsemmäksi ja olisin erilainen ihmisenä.
Lukemistani kritisoitiin. Kertoivat esimerkkejä nuorista, jotka lukivat paljon ja tulivat hulluksi. Minä vaan luin. Vielä aikuisena Joroisissa asuessani muurari Kauppisen yläkerrassa, Kauppinen sanoi: "Taejat olla himolukija, lukemisseen tulloo himo. Luen minäkin, mutta minä luen sanomalehtiä".
Olis pitäny olla lukematta, niin en olisi tullut hulluksi.
Konkurssin jälkeen oli aikaa, jouti lukemaan. Ylätyin Pielaveden kirjastosta. Vaikka tilaa oli vähän koulun yhteydessä, kirjastossa oli paljon laatukirjallisuutta. Minun kannaltani laatua. Kirjastonhoitajan ansioko? Viime aikoina olen lukenut vähemmän. Motiivi kuihtuu ja kirjoitan vuorostani. Sairastelun takia tärkeintä on kunnosta huolehtiminen ja video täyttää toimintatarpeen.

Marraskuun aamu

Nukuin välillä heräämättä kuusi tuntia. Heräsin puoli viiden aikaan, eikä uni enää tullut, lojuin pedissä kolme varttia.
Nousin virkeänä. Uudella koneella pelasin sakkia. Pelasin hyvin. Päänuppi suostui toimimaan, mitä se ei aina tee. Siirsin mokkulan vanhalle koneelle.
Tekniikan kehitys on epäjohdonmukaista ja välineet vanhenevat liian nopeasti, se on tuhlausta ja yhteiskunnassa paasataan leikkauksista ja säästöistä. Kukaan ei virka mitään tuhlauksen välttämisestä.

Uusin koneeni on varsin edistyksellinen ja toimii tarpeideni mukaan. Tärkeintä minulle on videoeditointi. Mutta näppäimistö on kelvoton. Mustasta on vaikea hahmottaa näppäiden sijaintia ja valkeissa numeroissa on vain muutamia selviä, jotkut näyttävät aivan kuin ne olisivat lian peittämät.

Tämä näppäimistö on v 2000 ostetusta halpiskoneesta. Selkeydensä takia otin sen käyttöön tälle koneelle. Beigen värisessä näkyy mustat kirjaimet terävinä. Kirjoitan semmoisella kymmenjärjestelmällä, että kahdeksan lepää.
Uusimmalle koneelle ei tämä parhaana pitämäni käy. Tässä on pyöreä töpseli ja uusimmassa USB. Tulee hirvittävät määrät kallista romua, kun lisälaitteetkin pitää uusia. Tarpeettomasti. v 2004 ostin tämän koneen. Ensimmäisellä ei pystynyt editoimaan ja tämän hieno näppäimistö on vintissä. Tällä vanhimmallla näppäimistöllä kirjoittaisin mielelläni viimeiseen tappiin. 

Junalipun ostaminenkin mutkistui nörttien innovaation takia. Toiminta on hankaloitunut entisestään. Ei millään suostunut myymään lippua siihen junaan, johon halusin. Vaikka sain näkyviin aikomani junan tiedot, jatkaessani se vaihtoi toiseen. Olkoon sitten siihen junaan! Sain kuin sainkin näplättyä siihen asti, että maksu meni. Sitten yhteys häipyi, ei lippua.
Yritin toisen kerran, siinä uskossa että saanhan rahani takaisin, kun pankin tiedoista selviää maksamani. Osasin jo paremmin ja maksamisen jälkeen tuli kaistale, jossa luki tulosta lippu täältä. Napsautin, mutta mitään ei tapahtunut.  
Sekaisin oli ja pahasti. Katsoin sähköpostista tilausvahvistuksen. Siellä oli kaksi matkalipun "näköispainosta", joka ei kuulemma kelpaa matkalipuksi. Tulostin ne ja matka meni niillä. Konduktööri todisti nimellään, että matkustajia oli vain yksi. Mutta asemalla lipunmyyjä pidätti kympin peruutusmaksua, vaikka virhe oli vr:n.
Tästä asiasta oli kolumni Savon Sanomien pääkirjoitus-sivulla.
Suunittelijat tienaavat, kun systeemejä muutetaan, eikä ne aina parane. Pitäisi yksinkertaistaa, mutta usein käy päinvastoin. TUHLAUSTA!!