Mitä siinen mahtuu? Eipä paljon. Heräsin puoli kuuden aikaan. Puuron jälkeen painuin vielä pitkäkseni. Laiskana loikoilin, mutta en saanut enää unta. Viritin kompuutterin. Uteliaisuutta en pystynyt vastustamaan; vilkaisin tilastoon. Joku on lukenut. Joka päivä ovat lukeneet. Ensimmäisen kerran tilastoa katsoessani yllätyin. Noinkin moni on viitsinyt vaivautua. Nolottaa tunnustaa, että joka päivä katson tilastoa. Narsismiako?
Eilisiltana sisikuntaa ahdisti. Vatsan seudulla ja rinnan yläosassa kiputilaa. Sydänkö? Luulen kuitenkin sen olleen vatsavaivaa. Loikoilin, kääntyilin ja välillä käveleksin. Katsoin parhaaksi painua pehkuihin potemaan. Nukuin hyvin ja tunsin aamulla vointini hyväksi. En ryhtynyt kirjailemaan, vaan pelasin sakkia. Pelaan viitostasolla. Jälleen semmoinen hetki, etten osannut pelata. Enkä osannut pelata illemmallakaan. No, olkoon kone parempi, kun se ei tee virheitä.
Join kahvin ilman tavanmukaista voileipää, säästin vatsaa. Kaupasta tein 70 sentin ostokset, kaksi pussia pakastevihanneksia. Panin toisen pakastimeen ja toisen pussin kattilaan Poutun lenkin seuraksi. Maustin suolalla, sipulilla ja pippurilla.
Kaivoin laukusta kameran, kiinnitin sen omatekoiseen yksijalkaan, se kulkee vaivattomammin kuin tripod. En minä pysty sen avulla kuvaamaan, kehoni ei suostu pysymään vakaana, huojun kuin ruoho tuulessa. Palasin vähin äänin kämpille. Torin ohi kulkiessani havaitsin tutun hahmon. Pitkä sharmantti mies, mattokauppias. Hänen kanssaan jokaisessa mahdollisessa tanssipaikassa tanssii upea daami, pukeutuneena aina samaan värikkääseen leveähelmaiseen leninkiin. Mustalaisvaikutteinen. Tanssivat persoonallisesti ja näyttävät onnellisilta.
Söin pelkkää keittoa, puolet jäi huomiseksi. Juolahti mieleeni nousta pyörän selkään. Suunnistin Lylymäen tielle. Huomasin auton pysäköitynä siihen paikkaan, missä eilen poimin mustikoita. Sitä ennen kiipesin metsään tarkistamaan mahdolliset mustikat. On siellä mustikoita sen verran, että pystyy keräämään. Senköhön takia siellä ei kukaan kerännyt, kun aivan tien vieressä ei ollut marjoja, vaan etäämpänä? Toinenkin marjastaja oli samoilla mailla.
Poljeksin edelleen. Näkyi mielenkiintoinen männikkö. Komeita petäjiä harvassa. Sinne menen seuraavan kerran mustikoiden perään. Kohtuullisen runsas esiintymä ja isolla alueella. Tutkailin koko alueen. Yllättän tulin lähelle asumusta. Väistin ja huomasin poimijoita. Palaillessani kummastutti, ettei siihen asumukseen näyttänyt olevan tietä. Männikön kahta puolta johtaa vain kaksi tietä rannalle kesämökkeihin ja tuo rakennus on sillä välillä? Veneelläkin pääsee kesämökille. Palatessani törmäsin siihen toiseen polkuun. Sen vierellä poimi punahousuinen nainen marjoja. Hän oli polun huonommalla puolella marjoihin nähden. Sieltä saa saalista, harva sinne menee. Epäilin, josko tuolla olisi eksymisen mahdollisuus? Tarvitsenko kompassia? Ei huolta; katsoin kartasta ja koko alue rajoittuu kapeana kaistaleena Lylyjärveen ja paikallistiehen.
Metsässä kävelyn ja pyöräilyn jälkeen tunsin väsymystä. Siihen täytyy tottua ja hyväksyä. Metallin myyjältä ostin kaksi pätkää rautaa. Värkkäsin kellarikomerossa Tuulikin mökille seinätikkaiden kiinnikkeitä. Sain osan valmiiksi kun rysähti! Sepitin ison moskan avulla rautaa. Taulun kehystäjän itselleen valmistama pöytä romahti. Koneet ja kalut kaikki sekasortoon. En stressaantunut, en harmitellut. Olkoon pöytä nurin, kunnes korjaan sen kestämään kovakouraista käsittelyä.
Tuommoista arkipäivä on. Mahtui vielä olympialaisten vilkaisua, ei kovin pitkään kiinostanut. Eilen ostin 35 cl pullon Delfin konjakkia. Napostelin eilen ja tänään. Jäi vielä huomiseksi
