torstai 31. tammikuuta 2013
Sotaleikit
Nuori puolustusministeri selosti vakavalla naamalla Islannin ilmavalvontaa, johon Suomenkin pitäisi osallistua. Suomen ei pidä mennä mihinkään hankkeeseen, joka liittyy sotimiseen.
Suomen rahat eivät riitä nykyaikaisiin sotakoneisiin. Oletan, että Suomi ei tee yhtään ilmaiskua minkään maan alueelle. Siis: miksi Suomella on hornetteja? Mihin niitä käytetään ja missä tarvitaan?
Islannin ilmavalvontaan ei tarvitse hornetteja. Horneteilla leikitään isojen poikien leikkejä. Suomi ei tarvitse hornetteja muuhun kuin lentäjien koulutukseen. Natoa varten?! Islantia ei toistaiseksi tule pommittamaan Al-Gaida. Eikä Islamistit pitkään aikaan. Ilmavalvonta tapahtuu miehittämättömillä koneilla. Ne lähettävät suoran dadan, sekä tallentavat. Eikö Pohjoismaiden ministerit ja armeijan johto muka tiedä? Kyllä tietävät. Pienemmät koneet pystyvät lentämään lähellä maan
pintaa. Horneteilla kokee vauhdin hurmaa. Näyttävää leikkimistä.
Asiantuntemustani saa epäillä, mutta selvän julkisen tietämyksen voi omaksua. Varusmieskoulutukseni oli enemmän teknistä. Passissani sanoo: Tiedustelualiupseeri. Tiedustelulla ymmärretään vakoilua. Mutta me olimme tulenjohtuetta. Opin helposti mittaustehtävät. Antoivat kessun natsatkin, joita en takkiini ommellut. Eikä ole kersanttina otettua valokuvaa. En protestoinut, en vain välittänyt arvosta, enkä natsoista. Sotilaspiirissä ilmeisesti huomioivat, koska kriisiaikana sain määrätynlaista postia. Saamani koulutus vanheni niin pian, etteivät kutsuneet kertausharjoituksiin.
Huomasin pienen eron. Suomessa sanottiin tulenjohtamiseksi. Venäläisessä kirjassa upseeri korjasi tulta.
Suihkuhävittäjiä en sympatiseeraa. Asuin syräjkylällä jonkin aikaa. Rissalasta migit pörräsivät liian monta kertaa. Tikkaiden varassa maalasin rakenuksen seinää. Pienen kuusikon takana oli tuore hakkuuaukea. Helvetinkone porhalsi ja koukkasi aukean kohdalla alle puun latvojen. Hirvittävä tunne. Pitelin molemmin käsin tikkaista ja suljin silmäni. Vaikutus oli kova, vapisin. Migit tunnettiin kovaäänisempinä kuin muut. Pelkkä ääni melkein tainnutti. Millaista on oikeassa sodassa?
Lehdestä sain lukea, että heillä oli tutkaharjoitus. En ollut sotilasainesta. Joku vihjaisi armeijaan jäämisestä. Enhän minä!
Sekin kertoo. En koko armeija-aikana ajatellut koskaan, että harjoitellaan ihmisten tapamista. Koin kaiken vain käytännöllisenä. Suunnistamista, mittausta ja laskemista.
Tämän kokemuksen olen präntännyt aiemminkin: Tien varressa hakkuuaukea. Edellistalvena kaatoivat jättiläiskuusia. Kuusen juurella ei ole kasvillisuutta, vain tumma karike. Tyyni hellepäivä. Aurinko lämmitti kannokkoa. Näin siellä vilahtavan tummaa. Lintu kohosi ilmaan leväytti siipensä, heilautti niitä pari kertaa, että pääsi noin metrin korkeuteen. Sen jälkeen ei liikauttanut siipiään kertaakaan. Alkoi kaartelun pienessä ympyrässä, joka vähitellen laajeni.
Seurasin kohoamista niin kauan, että lintu hävisi näkyvistäni.
Sitten jyrähti! Metsän takaa nousi paholaisen kone. Noin neljänkymmenenviiden asteen kulmassa lensi taivaalle. Aivan kuin siihen, mihin lintu katosi näkyvistäni. Korpifilosofin sydäntä riipaisi.
Poikasena seurasin usein hiirihaukkojen leijailua. Tämä on ainut kerta jolloin näin sen lähtevän maasta. Kirjoitin tuosta pakinan paikallislehteen. Otsikoin tapani mukan lyhyesti: Kaksi lentäjää.
Toimittaja otsikoi lehteen: "Kaksi taitavaa lentäjää". Hiirihaukka oli niistä kahdesta taitava. Toinen oli kuolemaa kylvävän koneen käyttäjä. Tälläkin hetkellä varmaan jossain päin maapalloa sokeat pommit tekevät tuhojaan.
keskiviikko 30. tammikuuta 2013
Pienituloiset
Julkaisseet virallisen tilaston pienituloisista. Ovat lakanneet puhumasta köyhyysrajasta. Siis en olekaan köyhä, vaan pienituloinen.
Pienituloinen nykymääritelmän mukaan on alle 1140 € . Raja tuntuu korkealta.
Muistin virkistämiseksi pränttään tähän kuukausittain saamani rahan.
Eläkettä kolmesta lähteestä yhteensä 795,60 €
Kelan asuntotukea 68,90 €
Kaikkiaan 864,50 €
Selviän hengissä, kunnes kuolen.
Korotusta vuoden alusta oli parikyppiä.
Korotukset eivät aina ole loogisia. Tammikuussa 2011 työeläkkeisiin annettiin armollisesti korotusta
1,35 prosenttia ja kansaneläkeosuuteen 0,4 prosenttia. Kansaneläkkeen osuus on huomattava, joten sinä vuotena tuli takkiin. Elintaso laski. Miksiköhän kansaneläkeosuutta rangaistiin pienentämällä??? Kait se on oikeudenmukaista.
Pienituloinen nykymääritelmän mukaan on alle 1140 € . Raja tuntuu korkealta.
Muistin virkistämiseksi pränttään tähän kuukausittain saamani rahan.
Eläkettä kolmesta lähteestä yhteensä 795,60 €
Kelan asuntotukea 68,90 €
Kaikkiaan 864,50 €
Selviän hengissä, kunnes kuolen.
Korotusta vuoden alusta oli parikyppiä.
Korotukset eivät aina ole loogisia. Tammikuussa 2011 työeläkkeisiin annettiin armollisesti korotusta
1,35 prosenttia ja kansaneläkeosuuteen 0,4 prosenttia. Kansaneläkkeen osuus on huomattava, joten sinä vuotena tuli takkiin. Elintaso laski. Miksiköhän kansaneläkeosuutta rangaistiin pienentämällä??? Kait se on oikeudenmukaista.
tiistai 29. tammikuuta 2013
Nilakka
Kait olin kahentoista. Semmoinen resuinen, pitkäkaulainen laiha poikanen. Pääsin mukaan. Naapurista paavolan Erkki Matilainen ja veljensä Ville, läksivät Nilakalla pitkäsiimalle. Erkki oli vanhempi, oikeastaan aikuinen. Ville minua vuoden vanhempi.
Kävellen menimme. Tarkalleen en reittiä muista. Emme kuitenkaan mennet Taipaleen kautta maantietä pitkin Paanaslahteen, vaan oioimme jostakin metsien kautta. Matkaa kertyi kymmenisen kilometriä.
Lainasimme veneen. Veneen omistajaakaan en muista. Myöhemmin, kun menin omin nokkineni, otin käyttööni jonkin virman keluveneen.
Matilaisilla oli sadan koukun siima. Erkki lainasi lisäksi Kivimäen Heikiltä kahdensadan koukun siiman. Kastikkaita saivat Matilaisten pellosta.
Tavoitteena Hirviniemi. Minä soudin koko menomatkan. Paluumatkalla souti Erkki. Ensimmäistä kertaa Nilakalla. Soudin mielelläni ja aina tykkään soutamisesta. Soutaminen ei rasita nytkään sepelvaltimotautista leikattua sydäntäni. Soutaminen rauhoittaa. Viihdyn tuntikausia. Liian kova tuuli tietenkin haittaa.
Kesäkuu, ennen Juhannusta. Kesäinen ilma, liian kaunis kalansaannin kannalta. Päästyämme lahden suulle, Nilakan selkä auringon kimalluksessa häikäisi silmiä. Näytti suurelta. Erkki pani uistimen veteen. Pienellä kelalla vihertävä puuvillasiima. Vieheenä Puijo-uistin. Ollut alkujaan kirkas, ehkä niklattu, mutta päällyste oli kulunut pois ja se oli paljasta messinkiä, savolaisittain sanottuna "ruahka".
Meneillään iltapäivän tunnit, eikä kiirettä siiman heittoon. Soutelin hiljalleen tyynellä Nilakan selällä. Erkki joutessaan lappoi välillä siiman veneeseen ja heitti sitten uistimen painumaan syvälle. Soutamisen aikana se kohosi lähes pintaan.
Ennätimme Kuivaniemen kärkeen. Erkki taas vatvoi siiman kanssa ja heitti uistimen. Uistin painui nopeasti. Muutamia vetoja airoilla vetelin, kun Erkki havahtui: " Nyt on kala ja iso, ainakin kymmenen kiloinen! "
Veti rauhallisesti siimaa. Perui hiukan puheitaan: " Ei vaineskaan, mutta on se kilon tai kahen tai voep se olla kolomenniin. "
Kala ei riehunut ollenkaan. Tuli melko pian pintaan. Mikä Näky!? Semmoista en nähnyt unissanikaan! Isoin kala, minkä näin oli Pekka Rytkösen Ohejärvestä saama lahna. Iso sekin oli. Korpelan epätarkalla puntarilla kolme ja puoli kiloa.
Tyynen veden pinnalla auringon säteiden kimalluksessa jötkötti kuha. Ei pyristellyt yhtään. Kellui kaikki evien piikit pystyssä ja kituset avonaisina, suu auki.
Erkki pani peukalon ja etusormen avonaisten kitusien taakse, nosti kuhan veneeseen. Se ei potkinut yhtään.
Tyypillinen kuhan käytös, se tuli pohjasta ja auringon valo ja paineen lasku pökerrytti sen. Tuoreempi tapaus. Rautalammilla yllätyin, kun Toholahdesta sain muutamia pieniä kuhia. Tein ohuesta kuparilevystä kaksinkerroin tinaamalla soikean lätkän ja siihen isohkon koukun. Paksua siimaa luulin lujaksi. Semmoisenkin tein ohjeen mukaan, jossa lätkä lasketaan pohjaan ja siimaan tapseihin syöttejä. Ei onnistanut. Sillä kertaa ongin perinteiseen tapaan pilkillä. Syöttinä särkipala.
Tuntui kova otti. Lypsin siimaa varovasti. Kala tuli suosiolla, epäilyttävän helposti. Tuli veneen viereen lähes pintaan. Sitten muutti suuntaa ja meni saman tien. Lujaksi arvioimani siima oli huonolaatuista, ei kestänyt rasitusta. Katkesi metallisilmukan leikkaamana. Siimaa oli enää niin vähän, ettei joustanut ja käsissäni pidin liian lujasti.
Nilakastahan tässä piti. Hirviniemen hiekka näytti uskomattoman upealta. Vaaleaa, vertasin mannaryyneihin. Hiekalla laitoimme madot koukkuihin.
Pitkäsiimasta ei tullut saalista, vain muutamia pieniä sinttejä kolmestasadasta koukusta. Se laskettiin iltamyöhällä ja nostettiin aamuvarhaisella. Keskiyöllä lähdettiin uistelemaan. Soudettiin Kärpänsaareen. Saaren ympäri uistelemalla tuli yksi isompi ahven ja puolitoistakiloinen kuha. Mitättömällä pyydyksellä tuli hyvänpuoleinen saalis. Isomman kuhan painoksi kuulin puntaroidun viitisen kiloa. Erkki ei vielä tiennyt kalapaikkoja, siimalle otollisia. Tyyni järvi ja pilvetön taivas olivat kalastukseen sopimattomat olosuhteet.
Kirkkoharjun Matin kanssa menimme Nilakalle ongelle. Muutamia vuosia myöhemmin. Lainasimme omin lupinemme keluvenettä. Ei se meillä vahingoittunut. Vuoti niin vähän ettei meitä haitannut. Kokemattomina meni aika lähinnä viihtymiseen. Ei siellä tullut aika pitkäksi, eikä kävelymatka rasittanut. Evästä oli kangasrepussa, koulureppu oli vielä tallella. Lapsellista meidän puuha oli. Saadut sintit laskimme veneen pohjalle. Iltapäivä kului ja palasimme Paanalan rantaan. Varmaan elokuun loppua, kun tuli jo hiukan hämärää. Varomattomasti kolutessa vettä karttui ja veneen heiluessa kohosi kokkaan ja kasteli repun ja rieskanpuolikkaan. Osan söin aikaisemmin, enkä murehtinut.
Paanalan rannassa loimusi nuotio ja sen tykönä tuttuja poikia. Seilanneet kai huvikseen kun eivät kaloista puhuneet. Timo Vauhkonen kysäisi: " Onko sinulla evästä ? Meillä ei ollut yhtään mukana, on nälkä. "
--- On minulla rieskaa, mutta se kastui, veneessä oli vettä niin paljon.
---- Ei haettoo mittää anna tänne!
Sitä rieskaa, joka killui kalojen kanssa vedessä pistelivät hyvällä ruokahalulla, eikä sitä jäänyt yhtään hukkaan.
Silloin ei kysytty parasta ennen päiväyksiä.
Joltain reissulta jäi mieleeni sumuinen aamu Hirviniemessä, jossa yövyin monta kertaa. Varhaisen aamun hämärässä tyynellä selällä uiva kuikka näkyi unohtumattomana. Tyyni veden pinta näkyi tummana. Sumu lepäsi hiukan järvestä koholla. Siinä välissä kuikka näytti valtavalta, myöhemmin siitä kertoessani sanoin näyttäneen soutuveneen kokoisena. Optinen harha.
Kiertelin Suomea kokemusta kartuttaen. Palasin Pielavedelle. Nilakka tuli ohjelmaan. Alkuun tuli vain pieniä ahvenia. Kirjoitin paikallislehteen pakinan kolmestasadasta Nilakan pienestä ahvenesta. Miekkosen nimeä en muista. Oli riemastunut pakinani käänteistä. Sanoi myös:
--- Elä sinä sano Nilakan ahvenia pieniksi, valehtele, että ovat ISOJA.
Lomilla piti käydä Nilakalla, jos mahdollista. Minulla sadan koukun pitkäsiima, kaupasta ostettu. Onnekas pyydys, sai usein saalista. Kari Kemppainen lainasi sitä. Tiemasen tien varrella avoimella leirintäpaikalla heittänyt siiman. Se ulottui lammen ympäri. Siimaan tarttunut kaksi kohtalaista haukea. Paikassa majaillut saksalaisia nuorukaisia ja tietenkin olutta. Paistoivat haukea: Iltapirskeet paistetun kalan ja oluen kera.
Lomalla olin silloinkin kun läksimme Jorma Tirkkosen kanssa. Kotalahti oli lähes tyyni. Mukava keli soutamiseen. Madot laitoimme rannalla. Läksimme tavoitteena mennä jonnekin Hirviniemen seutuville. Minä soudin, joka oli yleisin tapa. Kotalahden sulta avutuu selkä. selän suulla lounaistuuli nosti puolimetriset aallot. Vene oli pieni lyhyt ohutlaitainen ja kevyt. Toppi tuli. Aina löytyy luovuutta. Toimitaan olosuhteiden mukaan. Käänsin veneen lahteen päin, sanoin Jormalle:
--- Ala lappamaan siimaa järveen.
Sattui hyvin. Lopussa oli veneen pohja täynnä lahnoja. Eivät kovin isoja,
lähes kiloisia. Kolmisenkymmentä kiloa. Kaikki ne tuli syödyksi. Toimenpiteitä tahi ketkä kaikki niitä söi, en muista.
Ihmiset lihovat ja laiskistuvat, konstailevat. Eivät syö semmoisia kaloja mitä niinä aikoina. Kaikki kalat syötiin. Säretkin. Syövät nyt kirjolohta, sitä ei tarvitse edes pureksia.
Kävellen menimme. Tarkalleen en reittiä muista. Emme kuitenkaan mennet Taipaleen kautta maantietä pitkin Paanaslahteen, vaan oioimme jostakin metsien kautta. Matkaa kertyi kymmenisen kilometriä.
Lainasimme veneen. Veneen omistajaakaan en muista. Myöhemmin, kun menin omin nokkineni, otin käyttööni jonkin virman keluveneen.
Matilaisilla oli sadan koukun siima. Erkki lainasi lisäksi Kivimäen Heikiltä kahdensadan koukun siiman. Kastikkaita saivat Matilaisten pellosta.
Tavoitteena Hirviniemi. Minä soudin koko menomatkan. Paluumatkalla souti Erkki. Ensimmäistä kertaa Nilakalla. Soudin mielelläni ja aina tykkään soutamisesta. Soutaminen ei rasita nytkään sepelvaltimotautista leikattua sydäntäni. Soutaminen rauhoittaa. Viihdyn tuntikausia. Liian kova tuuli tietenkin haittaa.
Kesäkuu, ennen Juhannusta. Kesäinen ilma, liian kaunis kalansaannin kannalta. Päästyämme lahden suulle, Nilakan selkä auringon kimalluksessa häikäisi silmiä. Näytti suurelta. Erkki pani uistimen veteen. Pienellä kelalla vihertävä puuvillasiima. Vieheenä Puijo-uistin. Ollut alkujaan kirkas, ehkä niklattu, mutta päällyste oli kulunut pois ja se oli paljasta messinkiä, savolaisittain sanottuna "ruahka".
Meneillään iltapäivän tunnit, eikä kiirettä siiman heittoon. Soutelin hiljalleen tyynellä Nilakan selällä. Erkki joutessaan lappoi välillä siiman veneeseen ja heitti sitten uistimen painumaan syvälle. Soutamisen aikana se kohosi lähes pintaan.
Ennätimme Kuivaniemen kärkeen. Erkki taas vatvoi siiman kanssa ja heitti uistimen. Uistin painui nopeasti. Muutamia vetoja airoilla vetelin, kun Erkki havahtui: " Nyt on kala ja iso, ainakin kymmenen kiloinen! "
Veti rauhallisesti siimaa. Perui hiukan puheitaan: " Ei vaineskaan, mutta on se kilon tai kahen tai voep se olla kolomenniin. "
Kala ei riehunut ollenkaan. Tuli melko pian pintaan. Mikä Näky!? Semmoista en nähnyt unissanikaan! Isoin kala, minkä näin oli Pekka Rytkösen Ohejärvestä saama lahna. Iso sekin oli. Korpelan epätarkalla puntarilla kolme ja puoli kiloa.
Tyynen veden pinnalla auringon säteiden kimalluksessa jötkötti kuha. Ei pyristellyt yhtään. Kellui kaikki evien piikit pystyssä ja kituset avonaisina, suu auki.
Erkki pani peukalon ja etusormen avonaisten kitusien taakse, nosti kuhan veneeseen. Se ei potkinut yhtään.
Tyypillinen kuhan käytös, se tuli pohjasta ja auringon valo ja paineen lasku pökerrytti sen. Tuoreempi tapaus. Rautalammilla yllätyin, kun Toholahdesta sain muutamia pieniä kuhia. Tein ohuesta kuparilevystä kaksinkerroin tinaamalla soikean lätkän ja siihen isohkon koukun. Paksua siimaa luulin lujaksi. Semmoisenkin tein ohjeen mukaan, jossa lätkä lasketaan pohjaan ja siimaan tapseihin syöttejä. Ei onnistanut. Sillä kertaa ongin perinteiseen tapaan pilkillä. Syöttinä särkipala.
Tuntui kova otti. Lypsin siimaa varovasti. Kala tuli suosiolla, epäilyttävän helposti. Tuli veneen viereen lähes pintaan. Sitten muutti suuntaa ja meni saman tien. Lujaksi arvioimani siima oli huonolaatuista, ei kestänyt rasitusta. Katkesi metallisilmukan leikkaamana. Siimaa oli enää niin vähän, ettei joustanut ja käsissäni pidin liian lujasti.
Nilakastahan tässä piti. Hirviniemen hiekka näytti uskomattoman upealta. Vaaleaa, vertasin mannaryyneihin. Hiekalla laitoimme madot koukkuihin.
Pitkäsiimasta ei tullut saalista, vain muutamia pieniä sinttejä kolmestasadasta koukusta. Se laskettiin iltamyöhällä ja nostettiin aamuvarhaisella. Keskiyöllä lähdettiin uistelemaan. Soudettiin Kärpänsaareen. Saaren ympäri uistelemalla tuli yksi isompi ahven ja puolitoistakiloinen kuha. Mitättömällä pyydyksellä tuli hyvänpuoleinen saalis. Isomman kuhan painoksi kuulin puntaroidun viitisen kiloa. Erkki ei vielä tiennyt kalapaikkoja, siimalle otollisia. Tyyni järvi ja pilvetön taivas olivat kalastukseen sopimattomat olosuhteet.
Kirkkoharjun Matin kanssa menimme Nilakalle ongelle. Muutamia vuosia myöhemmin. Lainasimme omin lupinemme keluvenettä. Ei se meillä vahingoittunut. Vuoti niin vähän ettei meitä haitannut. Kokemattomina meni aika lähinnä viihtymiseen. Ei siellä tullut aika pitkäksi, eikä kävelymatka rasittanut. Evästä oli kangasrepussa, koulureppu oli vielä tallella. Lapsellista meidän puuha oli. Saadut sintit laskimme veneen pohjalle. Iltapäivä kului ja palasimme Paanalan rantaan. Varmaan elokuun loppua, kun tuli jo hiukan hämärää. Varomattomasti kolutessa vettä karttui ja veneen heiluessa kohosi kokkaan ja kasteli repun ja rieskanpuolikkaan. Osan söin aikaisemmin, enkä murehtinut.
Paanalan rannassa loimusi nuotio ja sen tykönä tuttuja poikia. Seilanneet kai huvikseen kun eivät kaloista puhuneet. Timo Vauhkonen kysäisi: " Onko sinulla evästä ? Meillä ei ollut yhtään mukana, on nälkä. "
--- On minulla rieskaa, mutta se kastui, veneessä oli vettä niin paljon.
---- Ei haettoo mittää anna tänne!
Sitä rieskaa, joka killui kalojen kanssa vedessä pistelivät hyvällä ruokahalulla, eikä sitä jäänyt yhtään hukkaan.
Silloin ei kysytty parasta ennen päiväyksiä.
Joltain reissulta jäi mieleeni sumuinen aamu Hirviniemessä, jossa yövyin monta kertaa. Varhaisen aamun hämärässä tyynellä selällä uiva kuikka näkyi unohtumattomana. Tyyni veden pinta näkyi tummana. Sumu lepäsi hiukan järvestä koholla. Siinä välissä kuikka näytti valtavalta, myöhemmin siitä kertoessani sanoin näyttäneen soutuveneen kokoisena. Optinen harha.
Kiertelin Suomea kokemusta kartuttaen. Palasin Pielavedelle. Nilakka tuli ohjelmaan. Alkuun tuli vain pieniä ahvenia. Kirjoitin paikallislehteen pakinan kolmestasadasta Nilakan pienestä ahvenesta. Miekkosen nimeä en muista. Oli riemastunut pakinani käänteistä. Sanoi myös:
--- Elä sinä sano Nilakan ahvenia pieniksi, valehtele, että ovat ISOJA.
Lomilla piti käydä Nilakalla, jos mahdollista. Minulla sadan koukun pitkäsiima, kaupasta ostettu. Onnekas pyydys, sai usein saalista. Kari Kemppainen lainasi sitä. Tiemasen tien varrella avoimella leirintäpaikalla heittänyt siiman. Se ulottui lammen ympäri. Siimaan tarttunut kaksi kohtalaista haukea. Paikassa majaillut saksalaisia nuorukaisia ja tietenkin olutta. Paistoivat haukea: Iltapirskeet paistetun kalan ja oluen kera.
Lomalla olin silloinkin kun läksimme Jorma Tirkkosen kanssa. Kotalahti oli lähes tyyni. Mukava keli soutamiseen. Madot laitoimme rannalla. Läksimme tavoitteena mennä jonnekin Hirviniemen seutuville. Minä soudin, joka oli yleisin tapa. Kotalahden sulta avutuu selkä. selän suulla lounaistuuli nosti puolimetriset aallot. Vene oli pieni lyhyt ohutlaitainen ja kevyt. Toppi tuli. Aina löytyy luovuutta. Toimitaan olosuhteiden mukaan. Käänsin veneen lahteen päin, sanoin Jormalle:
--- Ala lappamaan siimaa järveen.
Sattui hyvin. Lopussa oli veneen pohja täynnä lahnoja. Eivät kovin isoja,
lähes kiloisia. Kolmisenkymmentä kiloa. Kaikki ne tuli syödyksi. Toimenpiteitä tahi ketkä kaikki niitä söi, en muista.
Ihmiset lihovat ja laiskistuvat, konstailevat. Eivät syö semmoisia kaloja mitä niinä aikoina. Kaikki kalat syötiin. Säretkin. Syövät nyt kirjolohta, sitä ei tarvitse edes pureksia.
sunnuntai 27. tammikuuta 2013
Kehitys
Ennen oli miehet rautaa
ja laivat oli puuta
hiiohoi
Puuta ovat miehet nyt
ja
NAISET
ovat rautaa
Niinpä niin
ja laivat oli puuta
hiiohoi
Puuta ovat miehet nyt
ja
NAISET
ovat rautaa
Niinpä niin
lauantai 26. tammikuuta 2013
Painonhallinta
Eilen istuin turhan pitkään ruudun vankina. Toimittaja, psykologi ja lääkäri suhtautuivat kohteliaasti porukan lihavaan ihmiseen. Lihava nainen, tutkija, puolusti reilusti lihavuutta. Hänen mielestään ei pidä moittia lihavia, ne voivat olla terveitä. Teräväkielinen toimittaja ei esittänyt normaaleja tiukkoja, provosoivia kysymyksiä.
Lihavan naisen puheista kävi ilmi ikänsä 44 v. Nainen on tosi lihava, liikalihava. Vartalonsa ei ole enää naisen näköinen. Myhäili itseensä tyytyväisenä ja puhui sen mukaisesti. Eikä toimittaja kritisoinut, kuten muissa ohjelmissa.
Ylipainoinen ihminen sanoi: "Itepähän läskini kannan!" Monikaan ei kanna läskejään itse. Yhteiskunta kantaa. Yhteiskunta kantaa minunkin raatoani. Sen vuoksi puhun rehellisen mieleni mukaan. Ohjelmassa esiintyvä nainen, nelikymppinen, parhaassa iässä. Siinä iässä moni nainen on tyylikkäimmillään.
Unohdetaan ulkonäkö ja tutkaillaan terveyttä ja yhteiskunnan osuutta. Uimahallilla näen lihavia ikämiehiä. Ikämiehet ovat kuitenkin minua nuorempia. Suurin heistä kävelee vaivalloisesti. Muitakin sairauksia on. Ei tarvitse kävellä. Muutaman sadan metrin matkan kauppaan ajaa autolla. Joku ei käynyt vähään aikaan, oli polvileikkauksessa. Joillakin näkyy leikkauksista näkyviä arpia. Leikatut jatkavat lihomistaan. Viiden vuoden ajan heitä nähtyäni huomaan heidän jatkuvasti lihovan.
Ohjelman nainen saattaa elää vielä pitkään ja takuuvarmasti (jos ei pian kuole) joutuu turvautumaan sairaalan hoitoon. Oman sairaalakokemukseni aikana pohdin, tokko ne ajattelee, miten hankalaa läskikasojen liikuttelu on hoitajille. Hautaan ei tarvitse kantaa pitkää matkaa, työntävät kärryssä.
Niin lihava ihminen, kuin ohjelman nainen, ei voi enää toimia jokapäiväisessä elämässään haitatta. Yleisissä kulkuvälineissä vie paljon tilaa. Pukeutuminen hankaloituu, varsinkin kun iän myötä kömpelöityy. Nelikymppisenä tuntee itsensä terveksi, entä kuusikymppisenä, tai kahdeksan kymppisenä. Kahdeksankymppinen normaalipainoinen pystyy toimittamaan askareensa, ilman kotiapua. Kävelee kauppaan, pesee matot jne.
Imurointiin tarvitsen työssä rasittuneen selkäni tueksi urheilijoiden käyttämän vyön. Selkääni en hakenut lääkärin apua. Kuntoutan lihaksiani liikunnalla. Ensimmäinen vaikeassa työasennossa tapahtunut "niksahdus" sattui v 1960. Nuori selkä kuntoutui pian. Viimeksi oli tosi kipeä v 2003.
Jos olisin lihava, miten sitten?
Joku ilkkuu: "laihatkin sairastuu!" Sen tietää jokainen, ei tarvitse todistella. Mutta lihavuuden mukana tulee lisää tarpeettomia vaivoja.
Miitingin varsinainen aihe oli laihduttaminen ja sen ympärillä pyörivä liiketoiminta; häikäilemätön rahastus.
Joka kerta ärsyttää, kun aiheesta puhuvat asian vierestä. Vasta lähes ohjelman viime minuuteilla lääkäri puuttui oleelliseen. Lihavuusleikatulle tulee ohgelmia ravitsemuksessa. Korpifilosofi oivalsi tuon jo kauan sitten. Dieetit onnistuvat huonosti juuri sen takia. Koskee kaikenlaisia dieettejä. Sota-ajan niukan ruuan aikana puhuivat puutostaudista. Nyt sanotaan; vajaaravitsemus. Puutostauti on ilmaisuna voimakkaampi, mutta keksivät nykyään kaikelle lievennettyjä ilmaisuja.
Geenit vaikuttavat lihomiseen. Tunnen ihmisiä, jotka yksinkertaisesti eivät liho. Luulevat minunkin kuuluvan siihen rotuun. Kun havahduin, olin 34 v. Siihen jaksoon sattui joulun seudun runsaat lepopäivät ja runsaat pöydän antimet. Kahden punnituksen välillä paino nousi neljä kiloa, 72 - 76 kiloon. En suinkaan ole kovin lihovaa sorttia, mutta sen havainnon tein, että aluksi paino nousee hitaasti ja kilojen karttuessa nopeutuu.
Ruokavaliot ja suositukset saavat hämmennyksiin. Hammaslääkärin eteisessä kiinnitin huomioni ravintoympyrään. En ymmärtänyt. Siinä sitä on vahtimista, että pystyy noudattamaan. Melko hankalaa ainakin yksineläjälle ja pienelle perheelle varata kaikkea. Turhaksi näen. Katson parhaaksi entisen ohjeen; monipuolisen ruuan.
Yhteen aikaan vouhkasivat tukevan aamiaisen välttämättömyydestä. Sitten päivällä hyvä ateria javielä illallakin. Aivan tarkkaan tuota en muista, mutta ajattelin, että tuommoisella puputtamisella kyllä turpoaa. Tuota ei ole kuulunut aikoihin. Tyhmää se oli.
Käskevät syödä vähäravinteista, että tulee kylläiseksi, eikä saa liikaa kaloreita. Kysyn tyhmän; miksi pitää tuntea kylläisyyttä? Pitääkö olla ähkyolo. Kylläisyyden tavoittelu ei ainakaan edistä painonhallintaa. Painonhallinnan tultua tarpeelliseksi, havaitsin seikan, että kun ei märsyä liikaa, vaan jättää vähemmälle, elimistö tottuu, eikä vatsa kurnua niin paljon.
Jos en olisi säätänyt, olisin omenalihava. Rasva karttuu vain vatsan eteen ja vyötärölle. "Pelastusrenkaan" aihiot näkyvät nytkin selvästi vyötärön sivuilta selän suuntaan, vaikka ei ole ylipainoa normien mukaan. Pilkun tarkasti en toimi. Punnitsen aamulla. Kilojen vaihtelua on. Ikärasitus vähentää lihaksistoa, sen takia rasvaakin on tarpeettomasti, vaikka paino hieman alenee.
Keksivät karppaamisen. Sehän muistuttaa Atkinsin dieettiä. Katsoin Amerikkalaista ohjelmaa. Tutkivat eri vaihtoehtoja. Tutkimus todisti Atkinsin dieetin laihduttavan. Mutta Erkkikään ei usko sitä terveelliseksi. Enkä usko terveelliseksi nopeaa laihtumista. Media ja mainosmiehet tekevät karhunpalveluksen vouhottaessaan suurista laihtumistuloksista. Rajut muutokset rasittavat kehoa ja psyykeä. Miksi pitäisi laihtua 50 kiloa puolessa vuodessa? Viisi kiloakin olisi jotain. Se tietäisi viidessä vuodessa viisikymmentä kiloa. Ja terveellisempi tapa. Jos turpoaa kaksikymmentä vuotta ja enemmän, miksi se pitäisi muutamassa kuukaudessa poistaa?
Lihava ihminen ei pysty liikunnalla laihtumaan. Tarkoitan sellaista, joka on lihonut vuosikymmeniä.
Tyttäreni poika, parikymppinen, Sanoi olleensa lähes satakiloinen. Hän oli punkero lapsuudessa. En nähnyt häntä satakiloisena. Kertoi vaan yksinkertaisesti päättänyt normalisoitua. Tähän tapaan: "Aluksi kävelin. Sitten kokeilin hölkätä. Aikani hölkättyä viimein pystyin juoksemaankin."
Viimeksi nähdessäni hän oli noin 70 kiloinen. Minun mittaiseni hiukan yli 170 ja minunkin normaalipainoni terveenä ollessani oli noin 70 kiloa. Nuori terve ihminen pystyy urheilusuoritukseen, mutta jossain tule raja ettei onnistu. Ruokavaliot jättävät jotain vajaaksi. Syötävä moni puolisesti, ehkä taktikoiden, mutta vähemmän.
Aikoihin en ole laskenut painoa yli 75 kilon. Sen päätin jo ennenkuin oli tietoakaan lihomisesta. Työ kulutti osan ja liikunta loput. Olin 45 v, kun meni tuon yli noin 77 kiloa. Maha näytti notkoselkäisen vartalossa pahannäköiseltä. Katsoin minkä verran syön. Totesin syöväni enemmän kuin nuorena. Vähensin noin kolmanneksen. En laskenut kalorioita, niiden kanssa vatvoessa hermostuu. Jos söin kolme perunaa, vähensin, söin vain kaksi. Sama leivällekin. kolmannesta vähemmän. Kaikkea kolmannesta vähemmän, enkä korvannut millään. Miten kävi?
Puoleen vuoteen ei tapahtunut mitään. Työmiehen aivoilla päättelen, että elimistö otti ravinteita tarkemmin, enkä laihtunut. Tarkensin määrää. sitten alkoi paino pudota ja vuoden päästä oli 68 kiloa. Niin alas en alunperin tähdännyt.
Tutkiva lääkäri arveli ettei niin hitaaseen moni jaksa tyytyä. Mikä kiire on. Puolen vuoden odotus poiki hedelmää ja vuosi toi tuloksen.
Leikkauksen jälkeen keskitin kaiken tarmoni toipumiseen, enkä syömisestä murehtinut. Sairaalasta lähtiessä oli paino 70,4 kiloa. Mutaman kuukauden päästä näytti vaaka 75 kiloa. Lyhyessä ajassa tullut pieni lisäys poistui helposti. En niuhota, "aika parantaa", Vaaka ei näytä liikoja, mutta vatsan päällä on kahden kouran täyteinen tyyny. Luulin, että ikääntyessä ei sitä ksrttuisi. Olin väärässä.
Täässä iässä alkaa luovuttaa. Kuuskymppisenä olin vielä timmissä. Sileät käsivarret ja hoilla vyötärö. Se oli silloin, kohta on samantekevää. Hoitohenkilökunnan on kuitenkin helpompi liikutella kuin jättiläisiä.
Pränttäsin turhan paljon. Kukaan tuskin lukee, niinpä en viitsi korjailla.
Lihavan naisen puheista kävi ilmi ikänsä 44 v. Nainen on tosi lihava, liikalihava. Vartalonsa ei ole enää naisen näköinen. Myhäili itseensä tyytyväisenä ja puhui sen mukaisesti. Eikä toimittaja kritisoinut, kuten muissa ohjelmissa.
Ylipainoinen ihminen sanoi: "Itepähän läskini kannan!" Monikaan ei kanna läskejään itse. Yhteiskunta kantaa. Yhteiskunta kantaa minunkin raatoani. Sen vuoksi puhun rehellisen mieleni mukaan. Ohjelmassa esiintyvä nainen, nelikymppinen, parhaassa iässä. Siinä iässä moni nainen on tyylikkäimmillään.
Unohdetaan ulkonäkö ja tutkaillaan terveyttä ja yhteiskunnan osuutta. Uimahallilla näen lihavia ikämiehiä. Ikämiehet ovat kuitenkin minua nuorempia. Suurin heistä kävelee vaivalloisesti. Muitakin sairauksia on. Ei tarvitse kävellä. Muutaman sadan metrin matkan kauppaan ajaa autolla. Joku ei käynyt vähään aikaan, oli polvileikkauksessa. Joillakin näkyy leikkauksista näkyviä arpia. Leikatut jatkavat lihomistaan. Viiden vuoden ajan heitä nähtyäni huomaan heidän jatkuvasti lihovan.
Ohjelman nainen saattaa elää vielä pitkään ja takuuvarmasti (jos ei pian kuole) joutuu turvautumaan sairaalan hoitoon. Oman sairaalakokemukseni aikana pohdin, tokko ne ajattelee, miten hankalaa läskikasojen liikuttelu on hoitajille. Hautaan ei tarvitse kantaa pitkää matkaa, työntävät kärryssä.
Niin lihava ihminen, kuin ohjelman nainen, ei voi enää toimia jokapäiväisessä elämässään haitatta. Yleisissä kulkuvälineissä vie paljon tilaa. Pukeutuminen hankaloituu, varsinkin kun iän myötä kömpelöityy. Nelikymppisenä tuntee itsensä terveksi, entä kuusikymppisenä, tai kahdeksan kymppisenä. Kahdeksankymppinen normaalipainoinen pystyy toimittamaan askareensa, ilman kotiapua. Kävelee kauppaan, pesee matot jne.
Imurointiin tarvitsen työssä rasittuneen selkäni tueksi urheilijoiden käyttämän vyön. Selkääni en hakenut lääkärin apua. Kuntoutan lihaksiani liikunnalla. Ensimmäinen vaikeassa työasennossa tapahtunut "niksahdus" sattui v 1960. Nuori selkä kuntoutui pian. Viimeksi oli tosi kipeä v 2003.
Jos olisin lihava, miten sitten?
Joku ilkkuu: "laihatkin sairastuu!" Sen tietää jokainen, ei tarvitse todistella. Mutta lihavuuden mukana tulee lisää tarpeettomia vaivoja.
Miitingin varsinainen aihe oli laihduttaminen ja sen ympärillä pyörivä liiketoiminta; häikäilemätön rahastus.
Joka kerta ärsyttää, kun aiheesta puhuvat asian vierestä. Vasta lähes ohjelman viime minuuteilla lääkäri puuttui oleelliseen. Lihavuusleikatulle tulee ohgelmia ravitsemuksessa. Korpifilosofi oivalsi tuon jo kauan sitten. Dieetit onnistuvat huonosti juuri sen takia. Koskee kaikenlaisia dieettejä. Sota-ajan niukan ruuan aikana puhuivat puutostaudista. Nyt sanotaan; vajaaravitsemus. Puutostauti on ilmaisuna voimakkaampi, mutta keksivät nykyään kaikelle lievennettyjä ilmaisuja.
Geenit vaikuttavat lihomiseen. Tunnen ihmisiä, jotka yksinkertaisesti eivät liho. Luulevat minunkin kuuluvan siihen rotuun. Kun havahduin, olin 34 v. Siihen jaksoon sattui joulun seudun runsaat lepopäivät ja runsaat pöydän antimet. Kahden punnituksen välillä paino nousi neljä kiloa, 72 - 76 kiloon. En suinkaan ole kovin lihovaa sorttia, mutta sen havainnon tein, että aluksi paino nousee hitaasti ja kilojen karttuessa nopeutuu.
Ruokavaliot ja suositukset saavat hämmennyksiin. Hammaslääkärin eteisessä kiinnitin huomioni ravintoympyrään. En ymmärtänyt. Siinä sitä on vahtimista, että pystyy noudattamaan. Melko hankalaa ainakin yksineläjälle ja pienelle perheelle varata kaikkea. Turhaksi näen. Katson parhaaksi entisen ohjeen; monipuolisen ruuan.
Yhteen aikaan vouhkasivat tukevan aamiaisen välttämättömyydestä. Sitten päivällä hyvä ateria javielä illallakin. Aivan tarkkaan tuota en muista, mutta ajattelin, että tuommoisella puputtamisella kyllä turpoaa. Tuota ei ole kuulunut aikoihin. Tyhmää se oli.
Käskevät syödä vähäravinteista, että tulee kylläiseksi, eikä saa liikaa kaloreita. Kysyn tyhmän; miksi pitää tuntea kylläisyyttä? Pitääkö olla ähkyolo. Kylläisyyden tavoittelu ei ainakaan edistä painonhallintaa. Painonhallinnan tultua tarpeelliseksi, havaitsin seikan, että kun ei märsyä liikaa, vaan jättää vähemmälle, elimistö tottuu, eikä vatsa kurnua niin paljon.
Jos en olisi säätänyt, olisin omenalihava. Rasva karttuu vain vatsan eteen ja vyötärölle. "Pelastusrenkaan" aihiot näkyvät nytkin selvästi vyötärön sivuilta selän suuntaan, vaikka ei ole ylipainoa normien mukaan. Pilkun tarkasti en toimi. Punnitsen aamulla. Kilojen vaihtelua on. Ikärasitus vähentää lihaksistoa, sen takia rasvaakin on tarpeettomasti, vaikka paino hieman alenee.
Keksivät karppaamisen. Sehän muistuttaa Atkinsin dieettiä. Katsoin Amerikkalaista ohjelmaa. Tutkivat eri vaihtoehtoja. Tutkimus todisti Atkinsin dieetin laihduttavan. Mutta Erkkikään ei usko sitä terveelliseksi. Enkä usko terveelliseksi nopeaa laihtumista. Media ja mainosmiehet tekevät karhunpalveluksen vouhottaessaan suurista laihtumistuloksista. Rajut muutokset rasittavat kehoa ja psyykeä. Miksi pitäisi laihtua 50 kiloa puolessa vuodessa? Viisi kiloakin olisi jotain. Se tietäisi viidessä vuodessa viisikymmentä kiloa. Ja terveellisempi tapa. Jos turpoaa kaksikymmentä vuotta ja enemmän, miksi se pitäisi muutamassa kuukaudessa poistaa?
Lihava ihminen ei pysty liikunnalla laihtumaan. Tarkoitan sellaista, joka on lihonut vuosikymmeniä.
Tyttäreni poika, parikymppinen, Sanoi olleensa lähes satakiloinen. Hän oli punkero lapsuudessa. En nähnyt häntä satakiloisena. Kertoi vaan yksinkertaisesti päättänyt normalisoitua. Tähän tapaan: "Aluksi kävelin. Sitten kokeilin hölkätä. Aikani hölkättyä viimein pystyin juoksemaankin."
Viimeksi nähdessäni hän oli noin 70 kiloinen. Minun mittaiseni hiukan yli 170 ja minunkin normaalipainoni terveenä ollessani oli noin 70 kiloa. Nuori terve ihminen pystyy urheilusuoritukseen, mutta jossain tule raja ettei onnistu. Ruokavaliot jättävät jotain vajaaksi. Syötävä moni puolisesti, ehkä taktikoiden, mutta vähemmän.
Aikoihin en ole laskenut painoa yli 75 kilon. Sen päätin jo ennenkuin oli tietoakaan lihomisesta. Työ kulutti osan ja liikunta loput. Olin 45 v, kun meni tuon yli noin 77 kiloa. Maha näytti notkoselkäisen vartalossa pahannäköiseltä. Katsoin minkä verran syön. Totesin syöväni enemmän kuin nuorena. Vähensin noin kolmanneksen. En laskenut kalorioita, niiden kanssa vatvoessa hermostuu. Jos söin kolme perunaa, vähensin, söin vain kaksi. Sama leivällekin. kolmannesta vähemmän. Kaikkea kolmannesta vähemmän, enkä korvannut millään. Miten kävi?
Puoleen vuoteen ei tapahtunut mitään. Työmiehen aivoilla päättelen, että elimistö otti ravinteita tarkemmin, enkä laihtunut. Tarkensin määrää. sitten alkoi paino pudota ja vuoden päästä oli 68 kiloa. Niin alas en alunperin tähdännyt.
Tutkiva lääkäri arveli ettei niin hitaaseen moni jaksa tyytyä. Mikä kiire on. Puolen vuoden odotus poiki hedelmää ja vuosi toi tuloksen.
Leikkauksen jälkeen keskitin kaiken tarmoni toipumiseen, enkä syömisestä murehtinut. Sairaalasta lähtiessä oli paino 70,4 kiloa. Mutaman kuukauden päästä näytti vaaka 75 kiloa. Lyhyessä ajassa tullut pieni lisäys poistui helposti. En niuhota, "aika parantaa", Vaaka ei näytä liikoja, mutta vatsan päällä on kahden kouran täyteinen tyyny. Luulin, että ikääntyessä ei sitä ksrttuisi. Olin väärässä.
Täässä iässä alkaa luovuttaa. Kuuskymppisenä olin vielä timmissä. Sileät käsivarret ja hoilla vyötärö. Se oli silloin, kohta on samantekevää. Hoitohenkilökunnan on kuitenkin helpompi liikutella kuin jättiläisiä.
Pränttäsin turhan paljon. Kukaan tuskin lukee, niinpä en viitsi korjailla.
perjantai 25. tammikuuta 2013
Urheilun hulluus
Olin ennen urheiluhullu. Niin kutsuttiin urheilun ystäviä. Mutta urheilu ei ollut niin hullua kuin nykyään. Suomalaiset jääkiekkoilijat Venäjällä tupsutelleet kannabista. Vai eivätkö tupsutelleet? Mokomasta vätysasiasta vouhkaavat mediassa. Jos tekivät niin, se on yks hailee. Ei edes itikan pierun arvoinen asia. Semmoinen mitättömyys tulee mediassa eturivin uutiseksi. Se ei ole edes dopingia. Käyttäkööt vaikka mahorkkaa ja votkaa!
Mika Kojonkoski puuhaa huippu-urheilun parissa. Tavoitteena saada enemmän yhteiskunnan tukea, siis verorahoja. Mitä me teemme huippu-urheilulla? Silllä ei ole mitään tekemistä urheilun kanssa. Ei sillä tavalla kuin urheilun ymmärrän. Eikä siihen nähden mitä varten urheiluseuroja perustettiin.
Se on sirkusta. Sallittakoon mielestäni, mutta muutkin sirkukset yrittävät pärjätä omillaan; lipputuloilla. Näytöksiä myymällä. Huippu-urheilu ei kehitä kansojen terveyttä.
Mika Kojonkoski sanoi, ettei hän Norjassa joutunut kosketukseen dopingin kanssa. Kiertoilmaus, kun ei pysty vannomaan norjalaisen urheilun puhtautta. Joka kerta, kun joku huippu häikäisee, arvelen tykönäni; mitäköhän on syönyt? Testeille voi nauraa. Kuopion puuhevosetkin. Mitään ei todista väite, ettei ole kertaakaan "kärähtänyt". Erkkikin sen oivalsi, että kysymys on tiedosta ja taidosta. Pystytään peittämään. Kiinni jääminen on työtapaturma. Ei minun tarvitse todistella. Armstrongin esimerkki todistaa, että puhdas huippu-urheilija on niukka luonnonvara. Armstrong pystyi peittämään aineet vuosikausia. Samoin moni muu.
"Maailman paras urheilija" Carl Lewis keekoili nokka pystyssä ja vahingoniloisena kun kanadalainen kilpakumppani jäi kiinni aineista. Hän muka ei ole käyttänyt, läpäisi testit puhtaasti. Lewisin puhtauteen ei uskonut erkkikään. Vaikea uskoa Usaininkaan vilpittömyyteen. Tuntemattomia aineitako?
Media voisi jättää urheilun vähemmälle huomiolle. Nykyään sillä on suhteeton painoarvo. Uimahallilla ukkelit kommentoivat jääkiekkoilijoiden touhuja. Kuuntelen vaitonaisena. En anna koko touhulle niin suurta arvoa. Miksi Kalpa-sirkus on arvokkaampi kuin Finlandia sirkus? Sanovat urheilun tulleen ammattimaiseksi. Vasta sitten sanon sitä ammattimaiseksi, kun rakentavat areenansa itse. Heiltä pitäisi kieltää yhteiskunnan rahoittamien kenttien käyttö. Sitten he ovat ammattilaisia. Surmanajajillakin on omat pömpelit.
Lääketiede oli esillä. Suonenjoella Jussi Kaistola sanoi: "Neuvostoliitto ottaa lääketieteen mukaan urheiluun". Semmoista olin atvaillut aikaisemmin, mutta yleisellä tasolla, ei mihinkään valtioon kohdistuen. Ymmärtämättömiä olimme. Eihän ollut parempaa tietoa. Jussi Kaistola oli vannoutunut kommunisti, lähes "kiihkouskovainen", kuten Eskelisen perhekin. Eivät fanittaneet suomalaisa urheilijoita, vaan iloitsivat neuvostoliittolaisten erinomaisuudesta. Neuvostoliitto oli urheilun suurvalta. Myös urheiludopingin suurvalta.
Muistini on semmoinen, että kun menen kynnyksen yli toiseen huoneeseen, en muista, mitä varten ylitin kynnyksen? Muistinvaraisia tietoni ovat. Mutta asioihin joihin oli kiinnostusta, kiinnitin erityistä huomiota, siitä johtuen muistan selvästi. Kun en ole varma, ilmaisen sen.
Suomen hiihtäjistä ilkkuivat mediassa. Ei suomalaiset keksineet dopingia. Kuka sitten? Vahva tuntemus on, että se tuli Amerikasta. Muut tulivat myöhemmin. Saksalaisella perusteellisuudella se kehittyi huippuunsa Itä-Saksassa. Perässä tulijoita riitti. Suomalaisetkin.
Suomalaisessa urheilugaalassa palkittiin Arto Bryggare. Tuli vain mieleen. Satuin näkemään TV-ohjelmassa kysyttävän nuorelta tytöltä: "puetko yllesi tämän paidan?". Tyttö puki sen empimättä. Paidan rintamuksessa oli teksti: "Ei dopingia". Sama kysymys Artolle? Arto ei pukenut paitaaa.
Selitteli että: "kunhan kaikki muutkin!"
Kun arto pääsi arvokilpailussa jatkoon, hän ei käyttänyt mahdollisuutta, vaan jäi menemättä lähtöpaikalle. Jäi penkille istumaan kyynelehtien. Joku mainitsi dopingin. En ollut tarpeeksi kyyninen, enkä itse epäillyt, ihmettelin "vallan kauhiast". Näistä pystyy päättelemään??!!
Kun kuulee jonkun sanovan jotain, ei voi tietää se todenperäisyyttä. Helposti voi uskoa. Olen ilmaissut tämän aiemminkin. Kuulin venäläisen painonnostovalmentajan kertovan, ettei he pyri väkisin pitämään nostajan painoa sopivana, vaan antavat painon kohota seuraavaan sarjaan. Todenneet tuloksien nousevan niin paljon, että pärjäävät. Nythän tiedämme, että anaboliset steroidit vaikuttavat painon nousuun ja on mahdoton pitää alempaa sarjaa. Tähän liittyen kerron havainnostani. Tommy Kono saavutti huipun kolmessa sarjassa. Aina nousten ylempään sarjaan ja voittaen mestaruuksia.
USA:laiset olivat erinomaisia verrattuna suomalaisiin. Pikkukilpailuissa 50-luvulla olin noviisi, pärjäsin hiukan. Olen "myöhempien aikojen herännyt". Lähtökohtani sen määräävät. Vilkkaammat nuorukaiset havainnoivat: "Amerikkalaisten leuat kasvavt, kun ne jauhavat yhtämittaa purkkaa!" Kyllä minunkin silmiini sattui USA:n heittäjien "Ridge Forresterin leuat". Ridgeä ei silloin ollut. Myöhemmin Jaakko Teppo vertasi Ridgen leukoja puuliiteriin. Korpifilosofillekin tihkui semmoista tietoa, että anaboliset steroidit kasvattavat luustoa. Leukaluutakin niin paljon, että hampaat ovat kuin "huolimattoman puut liiterissä". Kunnia Jaakko Tepolle huomiosta!
Suomalaisten urheilutoimittajien mitättömyydestä kertoo, että kun vouhkasivat suomalaisista hiihtäjistä, eivät huomanneet Ruotsissa tapahtuneesta suunnistajien kuolemista. Uutiset kertoivat seitsemän suunnistajaa pieneltä alueelta kuolleen sydämen pysähdykseen. Ruotsalaiset vakuuttivat: "Ei dopingia". Miksi Suomen "hutkiva journalismi" ei tarttunut aiheeseen? Hutkivat suomalaisia!
Tämän päivän tietojen perusteelle Ruotsin suunnistajien tapaus viittaa Epoon. Suomen hiihtäjät eivät kärynneet Eposta, vaan laimentajasta; hemohessistä. Minua nauratti KYS:issä, kun hoitaja kertoi minun saaneen hemohessiä!
Riittäisi pakinaa loputtomiin. Saattaa kiinnostaa joitakin, millainen urheilutaustani on? Se on vaatimaton. TUL:n puolella (sillä huonommalla) piirinmestaruusmitaleihin ja yhteen piirikuntaottelun voittoon. Suonenjoen ja Joroisten pitäjänmestaruuteen ja Pieksämäen kauppalanmestaruuteen. En käynyt lähelläkään mahdollisuuksieni ylärajaa. Perheen elättäminen ja vastuuntunto.
Mika Kojonkoski puuhaa huippu-urheilun parissa. Tavoitteena saada enemmän yhteiskunnan tukea, siis verorahoja. Mitä me teemme huippu-urheilulla? Silllä ei ole mitään tekemistä urheilun kanssa. Ei sillä tavalla kuin urheilun ymmärrän. Eikä siihen nähden mitä varten urheiluseuroja perustettiin.
Se on sirkusta. Sallittakoon mielestäni, mutta muutkin sirkukset yrittävät pärjätä omillaan; lipputuloilla. Näytöksiä myymällä. Huippu-urheilu ei kehitä kansojen terveyttä.
Mika Kojonkoski sanoi, ettei hän Norjassa joutunut kosketukseen dopingin kanssa. Kiertoilmaus, kun ei pysty vannomaan norjalaisen urheilun puhtautta. Joka kerta, kun joku huippu häikäisee, arvelen tykönäni; mitäköhän on syönyt? Testeille voi nauraa. Kuopion puuhevosetkin. Mitään ei todista väite, ettei ole kertaakaan "kärähtänyt". Erkkikin sen oivalsi, että kysymys on tiedosta ja taidosta. Pystytään peittämään. Kiinni jääminen on työtapaturma. Ei minun tarvitse todistella. Armstrongin esimerkki todistaa, että puhdas huippu-urheilija on niukka luonnonvara. Armstrong pystyi peittämään aineet vuosikausia. Samoin moni muu.
"Maailman paras urheilija" Carl Lewis keekoili nokka pystyssä ja vahingoniloisena kun kanadalainen kilpakumppani jäi kiinni aineista. Hän muka ei ole käyttänyt, läpäisi testit puhtaasti. Lewisin puhtauteen ei uskonut erkkikään. Vaikea uskoa Usaininkaan vilpittömyyteen. Tuntemattomia aineitako?
Media voisi jättää urheilun vähemmälle huomiolle. Nykyään sillä on suhteeton painoarvo. Uimahallilla ukkelit kommentoivat jääkiekkoilijoiden touhuja. Kuuntelen vaitonaisena. En anna koko touhulle niin suurta arvoa. Miksi Kalpa-sirkus on arvokkaampi kuin Finlandia sirkus? Sanovat urheilun tulleen ammattimaiseksi. Vasta sitten sanon sitä ammattimaiseksi, kun rakentavat areenansa itse. Heiltä pitäisi kieltää yhteiskunnan rahoittamien kenttien käyttö. Sitten he ovat ammattilaisia. Surmanajajillakin on omat pömpelit.
Lääketiede oli esillä. Suonenjoella Jussi Kaistola sanoi: "Neuvostoliitto ottaa lääketieteen mukaan urheiluun". Semmoista olin atvaillut aikaisemmin, mutta yleisellä tasolla, ei mihinkään valtioon kohdistuen. Ymmärtämättömiä olimme. Eihän ollut parempaa tietoa. Jussi Kaistola oli vannoutunut kommunisti, lähes "kiihkouskovainen", kuten Eskelisen perhekin. Eivät fanittaneet suomalaisa urheilijoita, vaan iloitsivat neuvostoliittolaisten erinomaisuudesta. Neuvostoliitto oli urheilun suurvalta. Myös urheiludopingin suurvalta.
Muistini on semmoinen, että kun menen kynnyksen yli toiseen huoneeseen, en muista, mitä varten ylitin kynnyksen? Muistinvaraisia tietoni ovat. Mutta asioihin joihin oli kiinnostusta, kiinnitin erityistä huomiota, siitä johtuen muistan selvästi. Kun en ole varma, ilmaisen sen.
Suomen hiihtäjistä ilkkuivat mediassa. Ei suomalaiset keksineet dopingia. Kuka sitten? Vahva tuntemus on, että se tuli Amerikasta. Muut tulivat myöhemmin. Saksalaisella perusteellisuudella se kehittyi huippuunsa Itä-Saksassa. Perässä tulijoita riitti. Suomalaisetkin.
Suomalaisessa urheilugaalassa palkittiin Arto Bryggare. Tuli vain mieleen. Satuin näkemään TV-ohjelmassa kysyttävän nuorelta tytöltä: "puetko yllesi tämän paidan?". Tyttö puki sen empimättä. Paidan rintamuksessa oli teksti: "Ei dopingia". Sama kysymys Artolle? Arto ei pukenut paitaaa.
Selitteli että: "kunhan kaikki muutkin!"
Kun arto pääsi arvokilpailussa jatkoon, hän ei käyttänyt mahdollisuutta, vaan jäi menemättä lähtöpaikalle. Jäi penkille istumaan kyynelehtien. Joku mainitsi dopingin. En ollut tarpeeksi kyyninen, enkä itse epäillyt, ihmettelin "vallan kauhiast". Näistä pystyy päättelemään??!!
Kun kuulee jonkun sanovan jotain, ei voi tietää se todenperäisyyttä. Helposti voi uskoa. Olen ilmaissut tämän aiemminkin. Kuulin venäläisen painonnostovalmentajan kertovan, ettei he pyri väkisin pitämään nostajan painoa sopivana, vaan antavat painon kohota seuraavaan sarjaan. Todenneet tuloksien nousevan niin paljon, että pärjäävät. Nythän tiedämme, että anaboliset steroidit vaikuttavat painon nousuun ja on mahdoton pitää alempaa sarjaa. Tähän liittyen kerron havainnostani. Tommy Kono saavutti huipun kolmessa sarjassa. Aina nousten ylempään sarjaan ja voittaen mestaruuksia.
USA:laiset olivat erinomaisia verrattuna suomalaisiin. Pikkukilpailuissa 50-luvulla olin noviisi, pärjäsin hiukan. Olen "myöhempien aikojen herännyt". Lähtökohtani sen määräävät. Vilkkaammat nuorukaiset havainnoivat: "Amerikkalaisten leuat kasvavt, kun ne jauhavat yhtämittaa purkkaa!" Kyllä minunkin silmiini sattui USA:n heittäjien "Ridge Forresterin leuat". Ridgeä ei silloin ollut. Myöhemmin Jaakko Teppo vertasi Ridgen leukoja puuliiteriin. Korpifilosofillekin tihkui semmoista tietoa, että anaboliset steroidit kasvattavat luustoa. Leukaluutakin niin paljon, että hampaat ovat kuin "huolimattoman puut liiterissä". Kunnia Jaakko Tepolle huomiosta!
Suomalaisten urheilutoimittajien mitättömyydestä kertoo, että kun vouhkasivat suomalaisista hiihtäjistä, eivät huomanneet Ruotsissa tapahtuneesta suunnistajien kuolemista. Uutiset kertoivat seitsemän suunnistajaa pieneltä alueelta kuolleen sydämen pysähdykseen. Ruotsalaiset vakuuttivat: "Ei dopingia". Miksi Suomen "hutkiva journalismi" ei tarttunut aiheeseen? Hutkivat suomalaisia!
Tämän päivän tietojen perusteelle Ruotsin suunnistajien tapaus viittaa Epoon. Suomen hiihtäjät eivät kärynneet Eposta, vaan laimentajasta; hemohessistä. Minua nauratti KYS:issä, kun hoitaja kertoi minun saaneen hemohessiä!
Riittäisi pakinaa loputtomiin. Saattaa kiinnostaa joitakin, millainen urheilutaustani on? Se on vaatimaton. TUL:n puolella (sillä huonommalla) piirinmestaruusmitaleihin ja yhteen piirikuntaottelun voittoon. Suonenjoen ja Joroisten pitäjänmestaruuteen ja Pieksämäen kauppalanmestaruuteen. En käynyt lähelläkään mahdollisuuksieni ylärajaa. Perheen elättäminen ja vastuuntunto.
torstai 24. tammikuuta 2013
Rahan riittäminen
Joitakin vuosia sitten lakeskelin kolmen kuukauden ajan menoja. Ruuan hinasta puhuttaessa pystyn ilmoittamaan suunnilleen summan.
Ihmisten muisti on hatara. Kun eurot tulivat muotiin, kaikki valittivat kahvikupillisen hinnasta. Sanoivat ennen euroa saadun kuppi kahvia parilla markalla ja nyt se maksaa kaksi euroa! Siihen aikaan ajelin enemmän autolla ja näin huoltoasemien kohdalla mainoksen; kahvi ja munkki 10 mk.
Muistini ei tässä kohtaa petä. Minulla on todiste vuodelta 2000. Tein ohjelman Korkeakoskesta. Siinä on kahvilan mainoksessa hinta: kahvi ja pulla 10 mk. Kameran tallentama päivämäärä huhtikuussa 2000.
Nyt ruokatarvikkeiden hinta näyttää hiljalleen kipuavan ylemmäs. Paljon se ei vielä vaikuta. Vuodenvaihdetta en muista. Tekstit ovat vanhalla koneella. Muistan sumat: kuukausilaskujen alin oli 80 € ja korkein 140 €.
Nyt loka - joulukuulta summat ovat 101,64 -108,13 ja 137,70 €. Kuukausi vaihtelu johtuu alennuksella ostoista, jotka ovat pakkasessa. Launosilta saan kuha- ja haukifilettä, jotka vaikuttavat alentavasti. Tamikuussa näyttää menevän enemmän (ei ole fileitä). Helmikuussa voisin pienentää laskua; syödä pakastimeen pantuja.
Väittävät yhden hengen sapuskaan menevän huomattavasti enemmän. Meneekin, mutta kun en osta valmiita, vaan laitan ruokaa itse. Edellisen kerran laskelmoidessani, ei vielä ollut tarjolla paljonkaan alennettuja. Se selittää sen että summat ovat lähes saman suuruiset. Lihaa ostan ainoastaan alle 10 € kilohintaista, josta alennusta 30 %.
Ylellisyyttä ovat kahvi, banaanit, rypäleet ja kerma, joita ostin tänään.
Sitten viina ja holtiton juopottelu. Ostan Delfin konjakkia 350 cl pullon.
Lokakuussa 5 pulloa, marraskuussa 6 pulloa ja joulukuussa 4 pulloa. Pullon hinta noin 17 € . Tietysti olisi parempi ottamatta, mutta toisaalta ei haittaakaan ilmene. Kunnon kohentumiseen on eri syitä, en voi tietää konjakin osuutta, mutta nyt säännöllisemmin otetun aikana kunto tuntuu kohenevan.
Tähän saumaan sattui auton vakuutus ja vero noin 280 €. Yhtiövastike 176,70 € . Netti 33,88 € . Sähkön tasaus 28,56 € . Suihkun asennus 71,00 € .
Tokmannin ja varaosaliikkeen laskut 278,64 € .
Bensaa meni vähän. Noin 77 €. vain kaksi ottamiskertaa. Sattunut yksi ottaminen tammikuun alkuun. Ajan vähän. Tänä aikana kävin muutamia kertoja Hankasalmella, kerran Kuopiossa, kerran Airakselassa ja kerran Pielavedellä. Muutama käynti Iisvedellä.
Olen pystynyt ostamaan kuvaruutuja ja videovehkeitä. Tilini loppusumma pysynyt muutaman satasen vaihtelussa. Eläkeläisten viihteellä käynti oa halpaa.. En voi ostaa autoa, enkä käydä ulkomailla. Autoni maksoi 800 € ja kestänyt jo kolme vuotta pienillä korjauksilla.
Vaatimatonta elämää, mutta velattomana omassa kämpässä. Kun mennään ajassa seitsemän vuosikymmentä taapäin, silloiseen elinoloihin nähden voin hyvin. Silloin olisin tämmöistä sanonut rikkaudeksi.
Ihmisten muisti on hatara. Kun eurot tulivat muotiin, kaikki valittivat kahvikupillisen hinnasta. Sanoivat ennen euroa saadun kuppi kahvia parilla markalla ja nyt se maksaa kaksi euroa! Siihen aikaan ajelin enemmän autolla ja näin huoltoasemien kohdalla mainoksen; kahvi ja munkki 10 mk.
Muistini ei tässä kohtaa petä. Minulla on todiste vuodelta 2000. Tein ohjelman Korkeakoskesta. Siinä on kahvilan mainoksessa hinta: kahvi ja pulla 10 mk. Kameran tallentama päivämäärä huhtikuussa 2000.
Nyt ruokatarvikkeiden hinta näyttää hiljalleen kipuavan ylemmäs. Paljon se ei vielä vaikuta. Vuodenvaihdetta en muista. Tekstit ovat vanhalla koneella. Muistan sumat: kuukausilaskujen alin oli 80 € ja korkein 140 €.
Nyt loka - joulukuulta summat ovat 101,64 -108,13 ja 137,70 €. Kuukausi vaihtelu johtuu alennuksella ostoista, jotka ovat pakkasessa. Launosilta saan kuha- ja haukifilettä, jotka vaikuttavat alentavasti. Tamikuussa näyttää menevän enemmän (ei ole fileitä). Helmikuussa voisin pienentää laskua; syödä pakastimeen pantuja.
Väittävät yhden hengen sapuskaan menevän huomattavasti enemmän. Meneekin, mutta kun en osta valmiita, vaan laitan ruokaa itse. Edellisen kerran laskelmoidessani, ei vielä ollut tarjolla paljonkaan alennettuja. Se selittää sen että summat ovat lähes saman suuruiset. Lihaa ostan ainoastaan alle 10 € kilohintaista, josta alennusta 30 %.
Ylellisyyttä ovat kahvi, banaanit, rypäleet ja kerma, joita ostin tänään.
Sitten viina ja holtiton juopottelu. Ostan Delfin konjakkia 350 cl pullon.
Lokakuussa 5 pulloa, marraskuussa 6 pulloa ja joulukuussa 4 pulloa. Pullon hinta noin 17 € . Tietysti olisi parempi ottamatta, mutta toisaalta ei haittaakaan ilmene. Kunnon kohentumiseen on eri syitä, en voi tietää konjakin osuutta, mutta nyt säännöllisemmin otetun aikana kunto tuntuu kohenevan.
Tähän saumaan sattui auton vakuutus ja vero noin 280 €. Yhtiövastike 176,70 € . Netti 33,88 € . Sähkön tasaus 28,56 € . Suihkun asennus 71,00 € .
Tokmannin ja varaosaliikkeen laskut 278,64 € .
Bensaa meni vähän. Noin 77 €. vain kaksi ottamiskertaa. Sattunut yksi ottaminen tammikuun alkuun. Ajan vähän. Tänä aikana kävin muutamia kertoja Hankasalmella, kerran Kuopiossa, kerran Airakselassa ja kerran Pielavedellä. Muutama käynti Iisvedellä.
Olen pystynyt ostamaan kuvaruutuja ja videovehkeitä. Tilini loppusumma pysynyt muutaman satasen vaihtelussa. Eläkeläisten viihteellä käynti oa halpaa.. En voi ostaa autoa, enkä käydä ulkomailla. Autoni maksoi 800 € ja kestänyt jo kolme vuotta pienillä korjauksilla.
Vaatimatonta elämää, mutta velattomana omassa kämpässä. Kun mennään ajassa seitsemän vuosikymmentä taapäin, silloiseen elinoloihin nähden voin hyvin. Silloin olisin tämmöistä sanonut rikkaudeksi.
Teeveestä nähtyä ja kuultua.
Ajankohtaisohjelman aiheena koulujen ongelmat. Jotenkin ihmeen kaupalla mukaan oli päässyt yksi järkimies, jonkin koulun rehtori. Siinä koulussa pysyy järjestys. Lintsaaminen ja kiusaus minimissään. Eikä siellä sakotettu ketään, eikä ilmeisesti kaivattu poliiseja. Mutta järjen häivää ei löydy kouluviranomaisilta. Tämä pätevä rehtori saa moitteita. Yksinkertaiset järkevät tehokkaat menetelmät tuomitaan. Yläpäässä on lahoa.
Oppilaiden vanhempia edustava mieshenkilö taas oli tyypillinen puhekone. Puhuu ja puhuu yleisellä viisaalta vaikuttavalla tasolla. Mitään konkreettista ei pystynyt tuomaan. Esityksessään viljeli psykologista hölynpölyä. Tuntuu että kaikkiin edustustehtäviin riittää, kun pystyy puhumaan pitkät litaniat sanomatta mitään. Puhuisivat "vähemmän, mutta asiaa."
Moni on sitä mieltä minusta: "kirjoittaisi vähemmän, mieluummin lakkaisi kokonaan!" Tänne kirjoittelen omalla luvallani, jokainen saa tykätä tahi ei.
Samana päivänä oli areenalla myös yksi lässyttäjä. Puhui unista. Yli hilseen meni? Tiedän kyllä, että unet tulevat alitajunnasta ja omat uneni ovat assosiaatioita. Heijastelevat tapahtuneita ja päässäni väikkyneitä ajatuksia, joihin en ole paneutunut. Jotkut väittävät näkevänsä enneunia. Ne unet, joiden ennakointi ei osu kohdalleen, unohtuvat. Ne taas jotka sattuvat yksiin tapahtumien kanssa, näkijä muistaa kertoa usein.
Remonttimiehellä on edessään monia ongelmia. Sattuu usein, että yön nukuttua heti aamulla ongelma tulee mieleen ratkaistuna. Eivätkö aivot nuku, vai työskentelevätkö nukkuessaankin? Missä vaiheessa ratkaisun selitys on kehittynyt? Kevyessä unessa vai syvässä unitilassa? Vai näinkö unta siitä, vaikka en muistakaan? Muistin huonontuminen ainakin minulla koskee myös unia. Terveenä ollessani muistin unet selvästi. Jopa niin selkeinä, että herättyäni en pieneen toviin tiennyt, josko se olikin totta. Nykyään herättyäni tiedän nähneeni joskus paljonkin unia, mutta en muista niiden tapahtumia.
Nykyään en näe painajaisunia. Enkä epäonnistumisunia. Enkä häpeäunia. Mistäkö tiedän? Tiedän heräämisen jälkeisestä tunnelmasta. Tiedän unien olleen "helppoja".
Sattui kuluvalla viikolla semmoinen uni, jonka muistin selvästi, kun heräsin. Siinä unessa oli kissa, joka katsoi minua silmiin.
Pitkään aikaan en ole nähnyt urheilu-unia.
Näin montakin kertaa toistuvasti samanlaisia. Useita kertoja matkustin junalla Lappeenrantaan. Juna oli vähintään omalaatuinen. Aivankuin traktorin peräkärryjä jälekkäin ja niissä kyuormana tonkkia ja tynnyreitä. Kiskoilla se kulki ja oli hämärää, melkein pimeää. Perille en päässyt koskaan, enkä saanut selvää milloin lähte juna Kuopioon. Jostain syystä olin eksyksissä, metsässä, josta pimeällä pyrin jollekin asemalle.
Se uni toistui, tosin pienin muunnoksin, kun olin alasti, tai päälläni vain lyhyt paita. Olin jossain ulkona tai joskus myös sisätiloissa. Useita ihmisiä oli, joiden takia häpesin ja yritin etsiä vaatteitani, joita en löytänyt. Juoksin hädissäni ympäriinsä.
Penskana näkemistä painajaisunista pränttään joskus myöhemmin, jos muistan, niihin liittyy asioita ja tapahtumia.
Urheilu-unet olivat kahdenlaisia. Hyppäsin pituutta. Kun hyppy oli tulossa alas, en halunnut lopettaa. Koukistin jalkani ja tahdon voimalla jatkoin "lentämistä" ja tulin ihan alastulopaikan takareunaan.
Korpelan pihalla hyppäsin seivästä. Mitään alastulopehmustetta ei ollut. Minua pelotti. Pihassa oli kivikkoa, johon putoaminen tekee kipeää. Kun olin kohonnut riman päälle, en uskaltanut heti pudota alas, vaan epäröin ja viivyttelin pitkään ilmassa.
Tuo uni saattaisi olla seurausta vuosien takaa. Harrastettiin "puujalkoja". Tehtiin aina vain pitempiä. Tein hoikista kuusiriuuista niin korkeat, että niille pääsin vain räystäällä istuen. Niillä läksin liikkeelle. Ne olivat liian ohuet ja tuoreet, notkuivat ja kaaduin. Kivinen kenttä tuntui jäsenissä.
Näihin riveihin sain kimmokkeen TV:n "unitutkijalta". Tutkija ei tämmöisistä unista puhunut.
Oppilaiden vanhempia edustava mieshenkilö taas oli tyypillinen puhekone. Puhuu ja puhuu yleisellä viisaalta vaikuttavalla tasolla. Mitään konkreettista ei pystynyt tuomaan. Esityksessään viljeli psykologista hölynpölyä. Tuntuu että kaikkiin edustustehtäviin riittää, kun pystyy puhumaan pitkät litaniat sanomatta mitään. Puhuisivat "vähemmän, mutta asiaa."
Moni on sitä mieltä minusta: "kirjoittaisi vähemmän, mieluummin lakkaisi kokonaan!" Tänne kirjoittelen omalla luvallani, jokainen saa tykätä tahi ei.
Samana päivänä oli areenalla myös yksi lässyttäjä. Puhui unista. Yli hilseen meni? Tiedän kyllä, että unet tulevat alitajunnasta ja omat uneni ovat assosiaatioita. Heijastelevat tapahtuneita ja päässäni väikkyneitä ajatuksia, joihin en ole paneutunut. Jotkut väittävät näkevänsä enneunia. Ne unet, joiden ennakointi ei osu kohdalleen, unohtuvat. Ne taas jotka sattuvat yksiin tapahtumien kanssa, näkijä muistaa kertoa usein.
Remonttimiehellä on edessään monia ongelmia. Sattuu usein, että yön nukuttua heti aamulla ongelma tulee mieleen ratkaistuna. Eivätkö aivot nuku, vai työskentelevätkö nukkuessaankin? Missä vaiheessa ratkaisun selitys on kehittynyt? Kevyessä unessa vai syvässä unitilassa? Vai näinkö unta siitä, vaikka en muistakaan? Muistin huonontuminen ainakin minulla koskee myös unia. Terveenä ollessani muistin unet selvästi. Jopa niin selkeinä, että herättyäni en pieneen toviin tiennyt, josko se olikin totta. Nykyään herättyäni tiedän nähneeni joskus paljonkin unia, mutta en muista niiden tapahtumia.
Nykyään en näe painajaisunia. Enkä epäonnistumisunia. Enkä häpeäunia. Mistäkö tiedän? Tiedän heräämisen jälkeisestä tunnelmasta. Tiedän unien olleen "helppoja".
Sattui kuluvalla viikolla semmoinen uni, jonka muistin selvästi, kun heräsin. Siinä unessa oli kissa, joka katsoi minua silmiin.
Pitkään aikaan en ole nähnyt urheilu-unia.
Näin montakin kertaa toistuvasti samanlaisia. Useita kertoja matkustin junalla Lappeenrantaan. Juna oli vähintään omalaatuinen. Aivankuin traktorin peräkärryjä jälekkäin ja niissä kyuormana tonkkia ja tynnyreitä. Kiskoilla se kulki ja oli hämärää, melkein pimeää. Perille en päässyt koskaan, enkä saanut selvää milloin lähte juna Kuopioon. Jostain syystä olin eksyksissä, metsässä, josta pimeällä pyrin jollekin asemalle.
Se uni toistui, tosin pienin muunnoksin, kun olin alasti, tai päälläni vain lyhyt paita. Olin jossain ulkona tai joskus myös sisätiloissa. Useita ihmisiä oli, joiden takia häpesin ja yritin etsiä vaatteitani, joita en löytänyt. Juoksin hädissäni ympäriinsä.
Penskana näkemistä painajaisunista pränttään joskus myöhemmin, jos muistan, niihin liittyy asioita ja tapahtumia.
Urheilu-unet olivat kahdenlaisia. Hyppäsin pituutta. Kun hyppy oli tulossa alas, en halunnut lopettaa. Koukistin jalkani ja tahdon voimalla jatkoin "lentämistä" ja tulin ihan alastulopaikan takareunaan.
Korpelan pihalla hyppäsin seivästä. Mitään alastulopehmustetta ei ollut. Minua pelotti. Pihassa oli kivikkoa, johon putoaminen tekee kipeää. Kun olin kohonnut riman päälle, en uskaltanut heti pudota alas, vaan epäröin ja viivyttelin pitkään ilmassa.
Tuo uni saattaisi olla seurausta vuosien takaa. Harrastettiin "puujalkoja". Tehtiin aina vain pitempiä. Tein hoikista kuusiriuuista niin korkeat, että niille pääsin vain räystäällä istuen. Niillä läksin liikkeelle. Ne olivat liian ohuet ja tuoreet, notkuivat ja kaaduin. Kivinen kenttä tuntui jäsenissä.
Näihin riveihin sain kimmokkeen TV:n "unitutkijalta". Tutkija ei tämmöisistä unista puhunut.
lauantai 19. tammikuuta 2013
Terveyden tila
Tässä vaiheessa terveys on ainoa tavoiteltava tila. Hieman ymmälläni pohdin. Parin vuoden takainen huonokuntoni askarruttaa. Tosin miettiminen on turhaa. Vai onko? Voisiko vielä hyötyä? Siitä vakuutuin että veri heikkeni primaspanin takia. Mutta onko se koko syy. Tänä aamuna pystyin kävelemään rivakasti. Pystyin nopeuttamaan askelia. Siihen en pystynyt pitkään aikaan, en myöskään pitentämään askelia. Tänä aamuna pukiessani pystyin panemaan seisaallani jalkaan pitkät alushousut, välihousut ja verryttelyhousut.
Altaanmitan uinti otti voimille. Yritin uida kroolia; en päässyt altaan mittaa, kun piti hellittää. Viime lauantaina uin lepäämättä 1300 metriä, se tosin oli hiukan liikaa. Eilen uin lepäämättä 850 metriä, enkä väsynyt.
Tämähän on vain positiivista. Mutta se saa aprikoimaan, kun pääkin parantuu?! Minähän silloin suorastaan höperehdin! Kunnon kohentuminen tapahtuu hitaasti.
Verrattuna siihen, kun en meinannut päästä Kuopiossa asemalta Kauppakadulle Mehiläiseen. Piti välillä pysähtyä lepäämään, eikä sekään auttanut. Vaelsin horjuen viimeisillä voimillani Mehiläisen rappukäytävässä ja voipuneena en pystynyt esittäämään asiaani. Annoin vastaanotossa tytölle paperit ja menin istumaan. Tyttö hoiti asiat siihen. Junalla kuljin. Palatessa pyrin junasta ulos väärän puolen ovesta ja jouduin Pieksämäelle. Oma seikkailunsa!?
Tuommoisten oireiden takia voi hyvällä syyllä harkita hoitoon viemistä.
Toinen mahdollissus. Pieni infarkti? Sanovat elimistön korjaavan itseään. Sydämenkin uudistavan omaa suonistoaan. Onko se mahdollista tällä iällä?
Ultraäänellä tutkittiin. Ei tehty varjoainekuvausta. Rasituskokeessa poljin, kunnes lopahdin täysin. Hoitaja kysyi, josko pitäisi mennä vuoteeseen? Meikäläiseltä on turha kysyä. Pyrin toimimaan itsenäisesti. Jos olisi käskenyt, olisin tietenkin totellut. Enkä minä oikein ymmärrä sitä kysymystä kivun määrästä asteikolla yhdestä kymmeneen. Äärimmäistä kipua tunsin, kun Raitiovaunu tökkäsi nilkkani moottoripyörän konetta vasten. Äärimmäinen kipu tuli Pielaveden terveyskeskuksessa kun katetrista ei tullut mitään. Hoitaja arveli: "Mihinkähän se meni?" Kipu sattui tuskallisena kahden puolen alaselkää; munuaisiin? Kipu tuntui tuskallisena iskuna Kysissä, kun tulehtuneesta eturauhasesta ottivat koepaloja. Se kipu oli lyhytaikainen.
Mutta missään vaiheessa sepelvaltimotaudin yhteydessä en tuntenut totellista kipua, vain lamauttavan oireen. Siksi en voinut antaa lausuntoa rasituskokeen kivusta. Siitähän voi valehdella ja epäilen varsin monen valehtelevan, kun siihen ei ole mittaria.
Rasituskokeen jälkeen istuin pitkään. Täydellinen lopahtaminen. Tuntui kuin joka paikasta pyrkisi veri tulemaan ihon läpi. Varsinkin käsivarsista.
Istuin niin kauan, että näin kahden miehen käväisevän siinä huoneessa. Kävelivät normaalisti.
Menin ulos ja kävelin pari kertaa pysäköintialueen ympäri, ennenkuin uskalsin lähteä autolla.
Kojeita käyttävä valkotakkinen sanoi: "Kaksi pykälää jäi vaille." Mitä tarkoittanee?
Istuessani tässä ja räiskiessäni mustia läiskiä, en tunne huonoutta. Kuin milloinkaan ei olisi mikään vaivannut. Mutta olenhan vasta kahdeksankymmenen. Milloin vanhuus alkaa?
Altaanmitan uinti otti voimille. Yritin uida kroolia; en päässyt altaan mittaa, kun piti hellittää. Viime lauantaina uin lepäämättä 1300 metriä, se tosin oli hiukan liikaa. Eilen uin lepäämättä 850 metriä, enkä väsynyt.
Tämähän on vain positiivista. Mutta se saa aprikoimaan, kun pääkin parantuu?! Minähän silloin suorastaan höperehdin! Kunnon kohentuminen tapahtuu hitaasti.
Verrattuna siihen, kun en meinannut päästä Kuopiossa asemalta Kauppakadulle Mehiläiseen. Piti välillä pysähtyä lepäämään, eikä sekään auttanut. Vaelsin horjuen viimeisillä voimillani Mehiläisen rappukäytävässä ja voipuneena en pystynyt esittäämään asiaani. Annoin vastaanotossa tytölle paperit ja menin istumaan. Tyttö hoiti asiat siihen. Junalla kuljin. Palatessa pyrin junasta ulos väärän puolen ovesta ja jouduin Pieksämäelle. Oma seikkailunsa!?
Tuommoisten oireiden takia voi hyvällä syyllä harkita hoitoon viemistä.
Toinen mahdollissus. Pieni infarkti? Sanovat elimistön korjaavan itseään. Sydämenkin uudistavan omaa suonistoaan. Onko se mahdollista tällä iällä?
Ultraäänellä tutkittiin. Ei tehty varjoainekuvausta. Rasituskokeessa poljin, kunnes lopahdin täysin. Hoitaja kysyi, josko pitäisi mennä vuoteeseen? Meikäläiseltä on turha kysyä. Pyrin toimimaan itsenäisesti. Jos olisi käskenyt, olisin tietenkin totellut. Enkä minä oikein ymmärrä sitä kysymystä kivun määrästä asteikolla yhdestä kymmeneen. Äärimmäistä kipua tunsin, kun Raitiovaunu tökkäsi nilkkani moottoripyörän konetta vasten. Äärimmäinen kipu tuli Pielaveden terveyskeskuksessa kun katetrista ei tullut mitään. Hoitaja arveli: "Mihinkähän se meni?" Kipu sattui tuskallisena kahden puolen alaselkää; munuaisiin? Kipu tuntui tuskallisena iskuna Kysissä, kun tulehtuneesta eturauhasesta ottivat koepaloja. Se kipu oli lyhytaikainen.
Mutta missään vaiheessa sepelvaltimotaudin yhteydessä en tuntenut totellista kipua, vain lamauttavan oireen. Siksi en voinut antaa lausuntoa rasituskokeen kivusta. Siitähän voi valehdella ja epäilen varsin monen valehtelevan, kun siihen ei ole mittaria.
Rasituskokeen jälkeen istuin pitkään. Täydellinen lopahtaminen. Tuntui kuin joka paikasta pyrkisi veri tulemaan ihon läpi. Varsinkin käsivarsista.
Istuin niin kauan, että näin kahden miehen käväisevän siinä huoneessa. Kävelivät normaalisti.
Menin ulos ja kävelin pari kertaa pysäköintialueen ympäri, ennenkuin uskalsin lähteä autolla.
Kojeita käyttävä valkotakkinen sanoi: "Kaksi pykälää jäi vaille." Mitä tarkoittanee?
Istuessani tässä ja räiskiessäni mustia läiskiä, en tunne huonoutta. Kuin milloinkaan ei olisi mikään vaivannut. Mutta olenhan vasta kahdeksankymmenen. Milloin vanhuus alkaa?
keskiviikko 16. tammikuuta 2013
En noudata ohjeita
Onko suola myrkkyä vai lääkettä, vai molempia? Terveysgurut jankuttavat jatkuvasti suolan haitallisuudesta. Villieläimetkin etsivät suolaa, hirvetkin. Voi päätellä suolan olevan niiden elintoiminnoille tarpeellista.
Meitä on moneksi. Vuosikymmeniä sain kärsiä lihaskouristuksisita, joita myös suonenvedoksi sanotaan. Nuorempana sai semmoisen kohtauksen verryteltyä. Nyt vanhuksena ei semmoinen onnistu. Kun alkuun pääsee ei kouristelu meina loppua ollenkaan. Kova kipu jatkuu ja kipeä jää jälkeen päin. Keskiyöllä tuskailin tuntikausia, kun kouristus herätti.
En aikanaan ottanut onkeeni, vaan kärsin pitkään.
Joskus viime vuosituhannella Nurmijärvellä Klaukkalan kuntosalilla kuulin nuorten miesten keskustelevan, olivat kai asiasta perillä. Jossain Amerikan mantereella arvokilpailussa Jani Sievinen menetti mahdollisuuden parhaaseen menestykseen. Suonenveto yllättänyt yöllä ja haittasi valmistautumista ja kilpailua.
Nuorukaiset moittivat: "Sehän on tyhmää! Suolaa tarvitaan!" Arvokilpailussa aivan hiljattain moukarinheittäjä pyllähti kenttään ketarat oikosenaan. Kertoivat hänen sanoneen: "Kramppi. Suolaa tarvitaan!"
Järkeni ei kertonut, ihmettelin vain. Kramppi tuli varmuudella, kun olin vaeltanut maastossa pitkään ja tietenkin hikoillut. Kun se kouraisi saunomisen jälkeen, niin sitä en ymmärtänyt. Uskoin liikunnan ja lämmön vaikuttavan estävästi. Kuulin monen sanovan: "Kumikengät vettää!" Järkeilin että kumikenkä eristää, eikä ainakaan maasäteily vaikuta.
Kumikenkäilmiö tuli minullekin tutuksi. Mutta syy oli tuskin kumikengän. Kumikenkien käyttöön yhdistyi aina maastossa rämpimistä ja joen rannalla tuntikausia kahlaamista, tai työn tekoa. Siis hikoilua! Hikoilun mukana poistuu kuonaa ja myös suolaa.
Naisväki suositteli mangnesiumin syöntiä. Kaikkia lääkevalmisteita kartan mahdollisimman tarkkaan. En halua paljoa purnukoita kaappiini. Lääkkeetkin sain minimoitua. Kuolema tulee kuitenkin, eikä meikäläisen poistumista moni huomaa.
Nyt ovat krampit harvinaisia. Lisään suolaa minkä tarvitsee. Kun raato sisältää suolaa sopivasti, pysyy krampit loitolla. Pari vuotta näin on mennyt. Pitkään aikaan reisikramppi tuli vain kerran, suolaa sain vähän. Jos suolaa on riittävästi ei varmasti kramppaa. Jos suolaa saan hiukan tarvetta vähemmän, saattaa krampata säären sivusta, mutta ei reidestä eikä pohkeesta, ei isoista lihaksista.
Minulla toimii eritys nopeasti. Eräänä päivänä uin kilometrin. Puolivälissä alkoi kusettaa. Tavallisesti siinä tilanteessa poistun, muta silloin kävin lorottamassa pitkään ja palasin uimaan. Uin toisen puoli kilometriä ja jälleen piti lorotella varsin pitkä pisu. Siis puolen tunnin välein. Olin nauttinut nestettä tarpeeksi. Eritysnopeus myös vaihtelee. Siitä kinastelin hoitureiden kanssa.
Suolalla säätelen; sanokoot mitä tahansa. En halua tarpeetonta vaivaa, enkä kipua.
Semmoinenkin tosiasia: syön vähän ja kusen paljon.
Meitä on moneksi. Vuosikymmeniä sain kärsiä lihaskouristuksisita, joita myös suonenvedoksi sanotaan. Nuorempana sai semmoisen kohtauksen verryteltyä. Nyt vanhuksena ei semmoinen onnistu. Kun alkuun pääsee ei kouristelu meina loppua ollenkaan. Kova kipu jatkuu ja kipeä jää jälkeen päin. Keskiyöllä tuskailin tuntikausia, kun kouristus herätti.
En aikanaan ottanut onkeeni, vaan kärsin pitkään.
Joskus viime vuosituhannella Nurmijärvellä Klaukkalan kuntosalilla kuulin nuorten miesten keskustelevan, olivat kai asiasta perillä. Jossain Amerikan mantereella arvokilpailussa Jani Sievinen menetti mahdollisuuden parhaaseen menestykseen. Suonenveto yllättänyt yöllä ja haittasi valmistautumista ja kilpailua.
Nuorukaiset moittivat: "Sehän on tyhmää! Suolaa tarvitaan!" Arvokilpailussa aivan hiljattain moukarinheittäjä pyllähti kenttään ketarat oikosenaan. Kertoivat hänen sanoneen: "Kramppi. Suolaa tarvitaan!"
Järkeni ei kertonut, ihmettelin vain. Kramppi tuli varmuudella, kun olin vaeltanut maastossa pitkään ja tietenkin hikoillut. Kun se kouraisi saunomisen jälkeen, niin sitä en ymmärtänyt. Uskoin liikunnan ja lämmön vaikuttavan estävästi. Kuulin monen sanovan: "Kumikengät vettää!" Järkeilin että kumikenkä eristää, eikä ainakaan maasäteily vaikuta.
Kumikenkäilmiö tuli minullekin tutuksi. Mutta syy oli tuskin kumikengän. Kumikenkien käyttöön yhdistyi aina maastossa rämpimistä ja joen rannalla tuntikausia kahlaamista, tai työn tekoa. Siis hikoilua! Hikoilun mukana poistuu kuonaa ja myös suolaa.
Naisväki suositteli mangnesiumin syöntiä. Kaikkia lääkevalmisteita kartan mahdollisimman tarkkaan. En halua paljoa purnukoita kaappiini. Lääkkeetkin sain minimoitua. Kuolema tulee kuitenkin, eikä meikäläisen poistumista moni huomaa.
Nyt ovat krampit harvinaisia. Lisään suolaa minkä tarvitsee. Kun raato sisältää suolaa sopivasti, pysyy krampit loitolla. Pari vuotta näin on mennyt. Pitkään aikaan reisikramppi tuli vain kerran, suolaa sain vähän. Jos suolaa on riittävästi ei varmasti kramppaa. Jos suolaa saan hiukan tarvetta vähemmän, saattaa krampata säären sivusta, mutta ei reidestä eikä pohkeesta, ei isoista lihaksista.
Minulla toimii eritys nopeasti. Eräänä päivänä uin kilometrin. Puolivälissä alkoi kusettaa. Tavallisesti siinä tilanteessa poistun, muta silloin kävin lorottamassa pitkään ja palasin uimaan. Uin toisen puoli kilometriä ja jälleen piti lorotella varsin pitkä pisu. Siis puolen tunnin välein. Olin nauttinut nestettä tarpeeksi. Eritysnopeus myös vaihtelee. Siitä kinastelin hoitureiden kanssa.
Suolalla säätelen; sanokoot mitä tahansa. En halua tarpeetonta vaivaa, enkä kipua.
Semmoinenkin tosiasia: syön vähän ja kusen paljon.
perjantai 11. tammikuuta 2013
Talouspolitiikkaa
Yhteiskunnallisessa taloudessa ei mikään keino käy. Aivan kuin vanhassa hokemassa: Harakka tervatulla katolla; Nokka lähti, niin pyrstö tarttu. Kun pyrstö lähti niin nokka tarttu. Vanhat viisaudet eivät kelpaa. "Suu säkkiä myöten." "Huittisten hullu syö enemmän kuin tienaa." Sammakko sanoi pojalleen: "Syö säästäen savea, pitkä on maailman sivu." "Ahkeruus kovan onnenkin voittaa." Nykyviisaus neuvoo tekemään vähemmän työtä ja tuhlaamaan enemmän. Kasvu ja kulutus. Kasvun profeetat unohtavat ettei puutkaan kasva taivaaseen asti, tai sanoisinko; ei pilviin asti. Mutta pilvet ulottuvat joskus maahan asti.
Yhteiskunan menoja ei saa vähentää; siitä seuraa lama. Veroja ei saa korottaa; tulee lama. Palkkoja pitää nostaa, että saadaan ostovoimaa kulutukseen. Korpifilosofi on ymmällä. Tuskin kukaan pystyy väittämään vastaan kun sanon; Kun ei tuhlata, ei tarvita niin paljon rahaa. Peruutan; kyllä pystyy; poliitikot ja ay-pomot. Sekä turhuuden markkinat.
Semoinen muistikuva väikkyy mielessäni, että Raamattu ja Kirkko korostavat ahkeruutta. Päivän lehdessä pitkä kirjoitus, jossa piispa vakuuttaa, että tarvitaan lepoa; siis loppiainen?! Loppiainen pitää pyhittää! Raamatun mukaan asetettiin yksi päivä seitsemästä lepopäiväksi. Piispa puhuu parempaa tietoaan vastaan. Raamatun kyseinen kohta on unohtunut kauan sitten. Piispaltakin näköjään. Tällä menolla lepopäiviä on kohta enemmän kuin työpäiviä. Ja nykyään harva tekee niin kovaa työtä mitä ikäluokkamme teki. Viikottaiset lauantai ja sunnutai tekevät jo sata päivää vuodessa. Tuplaten Raamatun määräämään verrattuna. Lomaa on ruhtinaallisesti: Vuosiloma ja pekkaset. Mikään ei riitä, vaativat taas lisää kolme päivää vuodessa. Palkallisia arkipyhiä ei Raamattu vaadi.
Kun presidentti alentaa palkkiotaan, ei se häneen kovin kolahda. Nokkamiehet pohtivat, josko seuraisivat esimerkiä? Yleistä siitä tuskin tulee. Ahneita harmittaa, vaikka hurskaasti puhuvat hyvästä teosta. Suurin osa niistä, jotka saavat palkkaa työstä, tulevat hyvin toimeen vaikka ei palkka nouse. Yleisestä palkkojen alentamisesta puhuminen sen sijaan ei ole tästä maailmasta. Korpifilosofi ärsyyntyy yhtämittaisesta jankuttamisesta. Sitä vatvovat joka kerta, kun töllön aukaisen. Pienituloisten palkkaa ja eläkettä ei mikään seikka puolla nakerrettavaksi.
Pientä eläkettä nakertaa ruuan hinnan hiljainen kipuaminen ja kulujen kallistuminen.
Ettei totuus unohtuisi, panen tähän numerot. Eläke nousi ruhtinaallisesti. Kuukausittaine nousu = 23,86 €. Ei se kata kulujen nousua; ruoka + yhtiövastike. Korotetuna eläke on 795,60 €. Suomi pitää huolta lapsistaan ja antaa asumistukea 68,90 €. Tulen toimeen. Voin vielä ostaa pienen pullon konjakkia joskus ja kerran kuussa bensiiniä. Pajaani tilasin eilen nettikaupasta tulostimen.
Ei minulla ole velkaa. Toisin on kunnilla ja valtiolla. Hallituksemme uneksii Kataisen ja Urpilaisen johdolla. Television ruudulla näyttivät numeroita. Valtion talouden sopeutus vaatii tällä hallituskaudella Kokoomuksen mukaan yhden miljardin ja demareiden mukaan puolo miljardia. Palutuu mieleen 60-luku. Oma tuntipalkkani oli kohtuullinen. En muista pennilleen, mutta noin neljä markkaa, tai vähän yli. Lopputilin ottaessani v 1969 sain 4,74 mk.
Tarinani osuu hieman aiemmaksi. Silloin komunistit vaativat tuntipalkkoihin nousua markan (melko hyvin), Temarit vaativat vain viisikymmentä penniä. Kommunistit pääsivät irvailemaan puolen markan puustisista. Nyt kait voi irvailla puolen miljardin Urpilaisesta.
Näyttivät numeroina, miten paljon on jo sopeutettu: v 2011 2,5 miljardia ja saman verran v 2012.
Mitä se pyhittää? Valtion talous ei sopeutunut yhtään. Päinvastoin, valtion velka lisääntyy joka päivä. Fantastinen Jyrki riemuitsi: "fantastista! fantastista! fantastista!" Syynä mittavat veronalennukset hyvätuloisille, jotka alennukset katettiin velkarahalla.
Minä vaan kysyn: millä ilveellä valtion velkaa lyhennetään, kun siihen varataan puoli tai yksi miljardi??!! Tämän hetkisen tiedon mukaan ennustetaan velan saavuttavan lähiaikoina sadan miljardin rajan. Korpifilosofi pelkää sen nousevan kolmeensataan miljardiin. Joku kasvun laki näyttää sitä vaativan. Seuraava miljardi täyttyy nopeammin kuin edellinen.
Lohduttaako ketään tieto, että sama velkaruljanssi on muillakin mailla Englantia ja USA:ta myöten??
Yhteiskunan menoja ei saa vähentää; siitä seuraa lama. Veroja ei saa korottaa; tulee lama. Palkkoja pitää nostaa, että saadaan ostovoimaa kulutukseen. Korpifilosofi on ymmällä. Tuskin kukaan pystyy väittämään vastaan kun sanon; Kun ei tuhlata, ei tarvita niin paljon rahaa. Peruutan; kyllä pystyy; poliitikot ja ay-pomot. Sekä turhuuden markkinat.
Semoinen muistikuva väikkyy mielessäni, että Raamattu ja Kirkko korostavat ahkeruutta. Päivän lehdessä pitkä kirjoitus, jossa piispa vakuuttaa, että tarvitaan lepoa; siis loppiainen?! Loppiainen pitää pyhittää! Raamatun mukaan asetettiin yksi päivä seitsemästä lepopäiväksi. Piispa puhuu parempaa tietoaan vastaan. Raamatun kyseinen kohta on unohtunut kauan sitten. Piispaltakin näköjään. Tällä menolla lepopäiviä on kohta enemmän kuin työpäiviä. Ja nykyään harva tekee niin kovaa työtä mitä ikäluokkamme teki. Viikottaiset lauantai ja sunnutai tekevät jo sata päivää vuodessa. Tuplaten Raamatun määräämään verrattuna. Lomaa on ruhtinaallisesti: Vuosiloma ja pekkaset. Mikään ei riitä, vaativat taas lisää kolme päivää vuodessa. Palkallisia arkipyhiä ei Raamattu vaadi.
Kun presidentti alentaa palkkiotaan, ei se häneen kovin kolahda. Nokkamiehet pohtivat, josko seuraisivat esimerkiä? Yleistä siitä tuskin tulee. Ahneita harmittaa, vaikka hurskaasti puhuvat hyvästä teosta. Suurin osa niistä, jotka saavat palkkaa työstä, tulevat hyvin toimeen vaikka ei palkka nouse. Yleisestä palkkojen alentamisesta puhuminen sen sijaan ei ole tästä maailmasta. Korpifilosofi ärsyyntyy yhtämittaisesta jankuttamisesta. Sitä vatvovat joka kerta, kun töllön aukaisen. Pienituloisten palkkaa ja eläkettä ei mikään seikka puolla nakerrettavaksi.
Pientä eläkettä nakertaa ruuan hinnan hiljainen kipuaminen ja kulujen kallistuminen.
Ettei totuus unohtuisi, panen tähän numerot. Eläke nousi ruhtinaallisesti. Kuukausittaine nousu = 23,86 €. Ei se kata kulujen nousua; ruoka + yhtiövastike. Korotetuna eläke on 795,60 €. Suomi pitää huolta lapsistaan ja antaa asumistukea 68,90 €. Tulen toimeen. Voin vielä ostaa pienen pullon konjakkia joskus ja kerran kuussa bensiiniä. Pajaani tilasin eilen nettikaupasta tulostimen.
Ei minulla ole velkaa. Toisin on kunnilla ja valtiolla. Hallituksemme uneksii Kataisen ja Urpilaisen johdolla. Television ruudulla näyttivät numeroita. Valtion talouden sopeutus vaatii tällä hallituskaudella Kokoomuksen mukaan yhden miljardin ja demareiden mukaan puolo miljardia. Palutuu mieleen 60-luku. Oma tuntipalkkani oli kohtuullinen. En muista pennilleen, mutta noin neljä markkaa, tai vähän yli. Lopputilin ottaessani v 1969 sain 4,74 mk.
Tarinani osuu hieman aiemmaksi. Silloin komunistit vaativat tuntipalkkoihin nousua markan (melko hyvin), Temarit vaativat vain viisikymmentä penniä. Kommunistit pääsivät irvailemaan puolen markan puustisista. Nyt kait voi irvailla puolen miljardin Urpilaisesta.
Näyttivät numeroina, miten paljon on jo sopeutettu: v 2011 2,5 miljardia ja saman verran v 2012.
Mitä se pyhittää? Valtion talous ei sopeutunut yhtään. Päinvastoin, valtion velka lisääntyy joka päivä. Fantastinen Jyrki riemuitsi: "fantastista! fantastista! fantastista!" Syynä mittavat veronalennukset hyvätuloisille, jotka alennukset katettiin velkarahalla.
Minä vaan kysyn: millä ilveellä valtion velkaa lyhennetään, kun siihen varataan puoli tai yksi miljardi??!! Tämän hetkisen tiedon mukaan ennustetaan velan saavuttavan lähiaikoina sadan miljardin rajan. Korpifilosofi pelkää sen nousevan kolmeensataan miljardiin. Joku kasvun laki näyttää sitä vaativan. Seuraava miljardi täyttyy nopeammin kuin edellinen.
Lohduttaako ketään tieto, että sama velkaruljanssi on muillakin mailla Englantia ja USA:ta myöten??
tiistai 8. tammikuuta 2013
Pyörä on keksitty
Television ohjelmat muistuttavat yhä enemmän pikkukakkosta. Uutisetkin. Tänään reportoivat Kiteen pontikasta. Ei siitä kauan ole kun joku Aarne valmisti Kiteen kirkasta, mutta toisella paikkakunnalla. Nyt uutisreportterit dokumentoivat tuoreemmasta Kiteen pontikan valmistajasta. Hehkuttivat suuria tulevaksi. Jopa matkailuvaltiksi?! Voi pyhä yksinkertaisuus!!!
Alkoholin valmistus on hallussa ympäri maapalloa. Ja pontikka?! Laitteet joita näytettiin, ovat nykytekniikkaa, niillä ei ole mitään yhteyttä "korpikuusen kyyneliin".
"Eikä siellä kuusen juurella paisteta plättyjä pannussa, vaan siellä keitetään sorretun voimaa vanhassa maitokannussa."
Kuusikossa metsäpuron varrella tiputtelijasta saisi kyllä matkailuvaltin, mutta kuka siitä nähtävyydestä suostuisi maksamaan tarpeeksi? En uskalla väittää, etteikö sellaisia olisi, mutta ei sen varaan kukaan uskalla yritystä perustaa, vaikka lakia muutettaiskin. Entä pimeästi?
Dokumentissa näytetyt laitteet eivät viittaa alkuperäiseen pontikan valmistukseen. Entä se tosiasia, että niin pieni volyymi ei riitä. Semmoisella määrällä ei pystytä valmistamaan alkoholia kilpailukykyisesti. Eikä tämmöinen muka eksotiikka vakuuta. Kun ei se tuote poikkea muista tisleistä. Votkaa valmistavat monessa maassa, eikä Kiteeläiset voi omaansa erottaa muista. Maistuu samalta kuin muutkin votkat. Koskenkorvaan lisäävät sokeria, se tekee siitä hieman poikkeavan "dry votkasta"
Whisky on omansa laji. Konjakki rekisteröity. Bacardi rommi on erinomainen sarjassaan. Mitä on Kiteeläinen? Samanlaista tislattua alkoholia kuin muutkin sarjalaiset.
En ymmärä suomalaisten intoilua kartanoviineistä. Hyvin tehtyinä ne maistuvat suussani, mutta ei niillä ole mitään tekemistä viinin kanssa. Viini on rypälesokerin tuote. Mutta niin sanotut kotiviinit ovat itse asiassa kiljua. Siitä huolimatta, kuinka laadukkaita ovatkin. Niissä alkoholi tuotetaan teollisesta sokerista. Suomalaiset marjat eivät tuota tarpeksi hedelmäsokeria, että muodostaisi
vat alkoholia.
Väittävät kyllä tilhien humaltuvan pihlajanmarjoista ja tippuvan oksilta. En tiedä, en ole nähnyt. Kuka lie nähnyt? Ja puhuuko totta?
Kiteeläisillä on lupa valmistaa, kun ovat viralliset luvat saaneet. Mutta Kunnanisien sietää pitää näppinsä erossa. Rahat voivat mennä "Kiteen kaivoon", siksi epävarma yritys on.
Kotiviinin kauppaajia tutkaillessani tulee miettineeksi: miksi pyrkivät valheellisilla tuotteilla markkinoille? Likööreissä on rajattomat mahdollisuudet. Kirkkaan alkoholin lisäksi uuttavat mausteita. Kun joku keksii onnistuneen sekoituksen, sitä voi mainostaa vaikka taikajuomana. Eksotiikkaa löytyy monesta paikasta. Niinkin itsestään selvästä kuin pohjolan yöttömästä yöstä.
Tai karhun ja hirven laidunmaista.
Alkoholin valmistus on hallussa ympäri maapalloa. Ja pontikka?! Laitteet joita näytettiin, ovat nykytekniikkaa, niillä ei ole mitään yhteyttä "korpikuusen kyyneliin".
"Eikä siellä kuusen juurella paisteta plättyjä pannussa, vaan siellä keitetään sorretun voimaa vanhassa maitokannussa."
Kuusikossa metsäpuron varrella tiputtelijasta saisi kyllä matkailuvaltin, mutta kuka siitä nähtävyydestä suostuisi maksamaan tarpeeksi? En uskalla väittää, etteikö sellaisia olisi, mutta ei sen varaan kukaan uskalla yritystä perustaa, vaikka lakia muutettaiskin. Entä pimeästi?
Dokumentissa näytetyt laitteet eivät viittaa alkuperäiseen pontikan valmistukseen. Entä se tosiasia, että niin pieni volyymi ei riitä. Semmoisella määrällä ei pystytä valmistamaan alkoholia kilpailukykyisesti. Eikä tämmöinen muka eksotiikka vakuuta. Kun ei se tuote poikkea muista tisleistä. Votkaa valmistavat monessa maassa, eikä Kiteeläiset voi omaansa erottaa muista. Maistuu samalta kuin muutkin votkat. Koskenkorvaan lisäävät sokeria, se tekee siitä hieman poikkeavan "dry votkasta"
Whisky on omansa laji. Konjakki rekisteröity. Bacardi rommi on erinomainen sarjassaan. Mitä on Kiteeläinen? Samanlaista tislattua alkoholia kuin muutkin sarjalaiset.
En ymmärä suomalaisten intoilua kartanoviineistä. Hyvin tehtyinä ne maistuvat suussani, mutta ei niillä ole mitään tekemistä viinin kanssa. Viini on rypälesokerin tuote. Mutta niin sanotut kotiviinit ovat itse asiassa kiljua. Siitä huolimatta, kuinka laadukkaita ovatkin. Niissä alkoholi tuotetaan teollisesta sokerista. Suomalaiset marjat eivät tuota tarpeksi hedelmäsokeria, että muodostaisi
vat alkoholia.
Väittävät kyllä tilhien humaltuvan pihlajanmarjoista ja tippuvan oksilta. En tiedä, en ole nähnyt. Kuka lie nähnyt? Ja puhuuko totta?
Kiteeläisillä on lupa valmistaa, kun ovat viralliset luvat saaneet. Mutta Kunnanisien sietää pitää näppinsä erossa. Rahat voivat mennä "Kiteen kaivoon", siksi epävarma yritys on.
Kotiviinin kauppaajia tutkaillessani tulee miettineeksi: miksi pyrkivät valheellisilla tuotteilla markkinoille? Likööreissä on rajattomat mahdollisuudet. Kirkkaan alkoholin lisäksi uuttavat mausteita. Kun joku keksii onnistuneen sekoituksen, sitä voi mainostaa vaikka taikajuomana. Eksotiikkaa löytyy monesta paikasta. Niinkin itsestään selvästä kuin pohjolan yöttömästä yöstä.
Tai karhun ja hirven laidunmaista.
lauantai 5. tammikuuta 2013
Vouhottavat eläkkeistä
Eläkeiästä keskustelua voi verrata vanhaan hokemaan: -Hyvvee päevee! -Kirvesvartta. En ymmärrä? Niin kauan kun muistan eläkeiäksi kertoivat 65 vuotta. Se oli minunkin eläkikäni. Alhaisempi eläkeikä oli keveämmistä töistä. Tarkoitan niitä verrattuna nuoruuteni aikaisiin ja muutamiin aikuisiän töihin. 65 vuotta on edelleenkin sopiva yleinen eläkeikä. Tarvittaessa poikkeuksia.
Jouduin tarttumaan mahdollisuuteen varhennettuun vanhuuseläkkeeseen. Sen mahdollisuuden esittävät poistettavaksi. Ei pitäisi. Se sallii työskentelyn rajoittamattomasti. Siinä oli mahdollisuuteni. Varhensin sitä 40 kuukautta. Se pienensi eläkettäni 20 %. Siinäkin jouduin eriarvoiseksi. Myöhemmin muutetun säännön mukaisesti on vastaava pienennys 16 %. Aina minua sorsitaan!
Eläkkeeni alkoi vuoden alusta. Huhtikuussa täytin 62 vuotta. Laskeskelin hyödyn ja haitan. Katsoin tasoitukseen kuluvan sen verran aikaa, että en paljon häviä, ehkä kuolen ennen. Leikkaus jatkoi sinnittelyäni ja nyt menee tappion puolelle.
Eläkkeeni ei estänyt työn tekoa. Siksi se eläkemuoto pitäisi säilyttää. Entisen työni parissa pääsin keikkatyöhön. Semmoiseen puolivakinaiseen, en tehnyt aivan täyttä työaikaa, mutta tienasin riittävästi ja pärjäsin.
Alussa eläke oli 2900 markkaa kuukaudessa. Siitä meni pankkiinn 2500,- Eläke maksoi velkani. Ansaitsin vuosittain 40 000 - 70 000, - Taktikoin: veroa käskin pidättää 30 % . Maksoin kolmena vuotena jälkiveroa vuosittain 6000, - . Päänsärky siirtyi. (tietojen mukaan tämän päivän USA:ssa rikkaat maksavat veroa pienemmän prosentin mitä erkki silloin?!!)
Vielä täytettyäni 65 olin työssä sen vuoden syksyyn. Metalliverstaassa laiterakentajana. Ei aivan kevyttä työtä. En paljoa nuoremmille rivennyt. Pystyin täyteen tehoon hiukan lyhyemmällä päivällä. Seuraavaksi kevääksi vielä suunnittelin etsiväni jotain hanttihommaa vaatimattomalla palkalla. Täytin 66 ja sepelvaltimotauti pysäytti. Elämä ja eläke oli katkolla.
Jouduin tarttumaan mahdollisuuteen varhennettuun vanhuuseläkkeeseen. Sen mahdollisuuden esittävät poistettavaksi. Ei pitäisi. Se sallii työskentelyn rajoittamattomasti. Siinä oli mahdollisuuteni. Varhensin sitä 40 kuukautta. Se pienensi eläkettäni 20 %. Siinäkin jouduin eriarvoiseksi. Myöhemmin muutetun säännön mukaisesti on vastaava pienennys 16 %. Aina minua sorsitaan!
Eläkkeeni alkoi vuoden alusta. Huhtikuussa täytin 62 vuotta. Laskeskelin hyödyn ja haitan. Katsoin tasoitukseen kuluvan sen verran aikaa, että en paljon häviä, ehkä kuolen ennen. Leikkaus jatkoi sinnittelyäni ja nyt menee tappion puolelle.
Eläkkeeni ei estänyt työn tekoa. Siksi se eläkemuoto pitäisi säilyttää. Entisen työni parissa pääsin keikkatyöhön. Semmoiseen puolivakinaiseen, en tehnyt aivan täyttä työaikaa, mutta tienasin riittävästi ja pärjäsin.
Alussa eläke oli 2900 markkaa kuukaudessa. Siitä meni pankkiinn 2500,- Eläke maksoi velkani. Ansaitsin vuosittain 40 000 - 70 000, - Taktikoin: veroa käskin pidättää 30 % . Maksoin kolmena vuotena jälkiveroa vuosittain 6000, - . Päänsärky siirtyi. (tietojen mukaan tämän päivän USA:ssa rikkaat maksavat veroa pienemmän prosentin mitä erkki silloin?!!)
Vielä täytettyäni 65 olin työssä sen vuoden syksyyn. Metalliverstaassa laiterakentajana. Ei aivan kevyttä työtä. En paljoa nuoremmille rivennyt. Pystyin täyteen tehoon hiukan lyhyemmällä päivällä. Seuraavaksi kevääksi vielä suunnittelin etsiväni jotain hanttihommaa vaatimattomalla palkalla. Täytin 66 ja sepelvaltimotauti pysäytti. Elämä ja eläke oli katkolla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)