Sotaleikit

Nuori puolustusministeri selosti vakavalla naamalla Islannin ilmavalvontaa, johon Suomenkin pitäisi osallistua.  Suomen ei pidä mennä mihinkään hankkeeseen, joka liittyy sotimiseen.
Suomen rahat eivät riitä nykyaikaisiin sotakoneisiin.  Oletan, että Suomi ei tee yhtään ilmaiskua minkään maan alueelle.  Siis: miksi Suomella on hornetteja?  Mihin niitä käytetään ja missä tarvitaan?

Islannin ilmavalvontaan ei tarvitse hornetteja.  Horneteilla leikitään isojen poikien leikkejä.  Suomi ei tarvitse hornetteja muuhun kuin lentäjien koulutukseen. Natoa varten?!  Islantia ei toistaiseksi tule pommittamaan Al-Gaida.  Eikä Islamistit pitkään aikaan.  Ilmavalvonta tapahtuu miehittämättömillä koneilla.  Ne lähettävät suoran dadan, sekä tallentavat.  Eikö Pohjoismaiden ministerit ja armeijan johto muka tiedä?  Kyllä tietävät.  Pienemmät koneet pystyvät lentämään lähellä maan
pintaa.  Horneteilla kokee vauhdin hurmaa.  Näyttävää leikkimistä.

Asiantuntemustani saa epäillä, mutta selvän julkisen tietämyksen voi omaksua.  Varusmieskoulutukseni oli enemmän teknistä.  Passissani sanoo: Tiedustelualiupseeri.  Tiedustelulla ymmärretään vakoilua.  Mutta me olimme tulenjohtuetta.  Opin helposti mittaustehtävät.  Antoivat kessun natsatkin, joita en takkiini ommellut. Eikä ole kersanttina otettua valokuvaa.  En protestoinut, en vain välittänyt arvosta, enkä natsoista.  Sotilaspiirissä ilmeisesti huomioivat, koska kriisiaikana sain määrätynlaista postia.  Saamani koulutus vanheni niin pian, etteivät kutsuneet kertausharjoituksiin. 

Huomasin pienen eron.  Suomessa sanottiin tulenjohtamiseksi.  Venäläisessä kirjassa upseeri korjasi tulta.

Suihkuhävittäjiä en sympatiseeraa.  Asuin syräjkylällä jonkin aikaa. Rissalasta migit pörräsivät liian monta kertaa.  Tikkaiden varassa maalasin rakenuksen seinää.  Pienen kuusikon takana oli tuore hakkuuaukea.  Helvetinkone porhalsi ja koukkasi aukean kohdalla alle puun latvojen.  Hirvittävä tunne.  Pitelin molemmin käsin tikkaista ja suljin silmäni. Vaikutus oli kova, vapisin.  Migit tunnettiin kovaäänisempinä kuin muut.  Pelkkä ääni melkein tainnutti.  Millaista on oikeassa sodassa?
Lehdestä sain lukea, että heillä oli tutkaharjoitus.  En ollut sotilasainesta. Joku vihjaisi armeijaan jäämisestä.  Enhän minä!

Sekin kertoo.  En koko armeija-aikana ajatellut koskaan, että harjoitellaan ihmisten tapamista.  Koin kaiken vain käytännöllisenä. Suunnistamista, mittausta ja laskemista.

Tämän kokemuksen olen präntännyt aiemminkin:  Tien varressa hakkuuaukea.  Edellistalvena kaatoivat jättiläiskuusia.  Kuusen juurella ei ole kasvillisuutta, vain tumma karike.  Tyyni hellepäivä. Aurinko lämmitti kannokkoa.  Näin siellä vilahtavan tummaa. Lintu kohosi ilmaan leväytti siipensä, heilautti niitä pari kertaa, että pääsi noin metrin korkeuteen.  Sen jälkeen ei liikauttanut siipiään kertaakaan.   Alkoi kaartelun pienessä ympyrässä, joka vähitellen laajeni.
Seurasin kohoamista niin kauan, että lintu hävisi näkyvistäni.
Sitten jyrähti! Metsän takaa nousi paholaisen kone. Noin neljänkymmenenviiden asteen kulmassa lensi taivaalle.  Aivan kuin siihen, mihin lintu katosi näkyvistäni.  Korpifilosofin sydäntä riipaisi.

Poikasena seurasin usein hiirihaukkojen leijailua.  Tämä on ainut kerta jolloin näin sen lähtevän maasta.  Kirjoitin tuosta pakinan paikallislehteen.  Otsikoin tapani mukan lyhyesti: Kaksi lentäjää.
Toimittaja otsikoi lehteen: "Kaksi taitavaa lentäjää".  Hiirihaukka oli niistä kahdesta taitava.  Toinen oli kuolemaa kylvävän koneen käyttäjä.  Tälläkin hetkellä varmaan jossain päin maapalloa sokeat pommit tekevät tuhojaan.