Sodan jälkeen järjesti valtio susijahdin Pohjois-Suomessa. Petoeläinten tappamista perusteltiin poronhoidon suojelemisena. Lentokoneet pantiin asialle.
En muista, miten kauan se kesti, kai jokusen viikon. Hertta Kuusinen protestoi, ettei se mikään susijahti ole, vaan sotaharjoitus.
Jahdin päätyttyä lehtipakinoitsija otsikoi artikkelinsa: " Susijahdista tuli hukkareissu ". Yhtään sutta ei saatu tapetuksi! Hertta saattoi olla oikeassa! Mutta Hertta hätäili turhaan. Jos se oli harjoitus, ei se tapahtunut Ison Karhun tietämättä.
Vasta nyt saatiin tietää Venäläisten kiinnostus Lappiin. Vielä vuodelta 1945 kerotaan siviilien surmista. Mitäköhän he vakoilivat?
Nyt vouhkaavat susista hysteriaan asti. Toiset pelkäävät sukupuuttoon hävitettävän. Toiset pelkäävät koiriensa puolesta.
Vuosilukua en paremmin muista. Asuin kuitenkin Petäjäjärvellä. Siis ajankohta oli -90 lukua.
Aaamuvarhaisella pilkin Petäjäjärven jäällä. Hämärä aamu, pilvinen, ikäänkuin sumua kehittyisi. Näkyvyys kuitenkin estoton. Aivan tyyntä. Yöpakkanen kovettanut vetisen hangen. Jää paljaana, vain rantapenkere sulanut, näkyi ruskeana juovana järven ympärillä. Metsässä vielä maa valkoinen.
Ahvenet eivät häirinneet rikkumatonta rauhaa, joka vallitsi ainoan jäällä olevan miekkosen mielessä. Katselin rauhassa ympäriinsä. Katseeni viivähti pienessä hirsihuvilassa, ihailin sen "arkkitehtuuria" . Katseeni harhaili viereiseen isonpaan tummahkoon huvilaan. Huvilan takaa jolkotti jäälle eläin. Pysähtyi äkisti. Tökkäsi etukäpälänsä jäälle, katsoi minuun muutamien sekuntien ajan. Etupuoli näytti isolta, voimakkaalta. Väriltään harmaa.
Lähti hölkkäämään minusta poispäin lahden pohjukkaa kohti. Juoksunsa oli huomiota herättävän kevyttä, kuin ei käpälänsä koskettaisi ollenkaan maahan. Koko ajan kuono viisti sulaa rantapenkkaa.
Ennätti lahden poukamaan, kun samasta paikasta kuin edellinen, tuli toinen. Sama rituaali tökkäsi etujalkansa ja seisahtui hetkeksi, rekisteröi minut vaarattomaksi. Jatkoi sitten lahden yli paikkaan, johon edellinen ennätti lahten pohjukasta.
Jatkoivat peräkkäin kuono maassa hölkäten. Mutta eivät tulleet koko lahden mittaa, vaaan oikaisivat aution mökin taitse. Mökki on Rautiaisten omistuksessa. Niemeen tullesaan olisivat olleet enintään sadan metrin päässä minusta. Menivät suoraan niemen yli toiselle pikku lahdelle. Kiersivät sen lahden pohjukan ja nousivat Ukonmurrossa metsään, jossa juoksivat rinakkain. Siinä oli sen verran puutonta, että näin niiden menoa vähän matkaa.
Olin hyvilläni, etten kuulu susien ruokavalioon. Kahden suden edessä ihminen on avuton, kun aseena on vain jääkaira. Yhtä ehkä voisi torjua.
Susihavaintoja arvioivat kriittisesti, aiheesta. Mutta ne eivät olleet koiria. Erinomainen mahdollisuus tarkkailla rantapenkereellä juoksevaa eläintä valkeaa hankea vasten. Etupuolen väritys oli harmaa ja vaikutelma voimakas. Sivun väritys ruskea. Ruskean sävyä en osaa kuvailla, vain sen että kylkien ala osaan päin vaaleneva.
Minkään koiran en ole nähnyt juoksevan niin kevyesti. Pysähtyivät vain minut tarkistaakseen. Muuten jatkoivat kevyttä hölkkää taukoamatta koko matkan, minkä olivat näkyvissä. Ensin toinen yhden lahdekkeen kiertäen, toinen liittyi mukaan lahden poikki. Hölkkä jatkui sekunnin osilleen samaa tahtia vielä toisen lahden pohjukan kiertäen ja muuttumatta metsään juostessakaan.
Eläimen muotoa tarkkailin. Säkäkorkeus ja selän mitta suunnilleen sama, epätarkka arvio. Pituuden vaikutelma tuli hännän ja kuonon mitasta.
