Olavi kertoi kerjäämisestä. Pojat sopivat mihin taloon kukakin menee. Sitten jakoivat saaliin keskenään. Kun minä hänet tunsin, ei hänen tarvinnut kerjätä. Mutta elämänsä varrella kokemat vaikuttivat vielä. Haitallisesti.
Kävin paikalla, kun hän oli jo kuollut. Tyttären poikansa Tero jatkoi pientä yritystä kaverinsa kanssa. Tero kertoi ukkinsa vaikeuksista viimeisinä hetkinään. Vaikeuksista hoitokodissa. Kaatuillut pyörätuolin kanssa.
Ajattelin ja surin kuultuani tuosta. Peilaan itseeni. Pyöreät kaheksat kympit elettynä, toimintakykyisenä on oloni hyvä. Hoitokoti tuskin tulee olemaan minulle lepokoti. Tai kenties kuitenkin on. Tänä aamuna katselin kalustoani. Hoitokodissakin tarvitsen kameran ja kuvaruudut, saanko ne sinne sopimaan? Tarvitsenko niitä enää sitten? Jos en pysty käyttämään, haluan ne johonkin hyllyyn, josta näen ne. Jos kykenen jotain käsilläni tekemään, eikä aivoni sumene, teen vielä sielläkin jonkun dokumentin. Tältä näkymältä tuntuu, etten ehkä tarvitse pitkään riutua.
Tulisieluinen, voimakastahtoinen Olavi Kehusmaa hoitokodissa pyörätuolissa virumassa!? Ajatuskin tuntuu mahdotomalta.
Hyväntuulisena kertoi Kanarian matkasta:
--- Töitä tehdessä en sairastanut, mutta kun menin lepäämään tuli sydänkohtaus!
Monta yrittäjää kuoli etelänmatkalla. Tykönäni arvelin viinan tekosiksi. Olavin kohdalla sitä syytä ei ollut. Lentomatkan rasitus näyttää käyvän kohtalokkaaksi. Tuntemani nainen sai jonkinlaisen infarktin, vaikka jälkeenpäin ei havaittu valtimon tukkeutumia, lisäksi hänen ruokavalionsa oli esimerkillinen.
Olavi kiukustui herkästi, kuin tulta ja tappuraa. Mutta oli hyväntuulinen kertoessaan sydämen sairaudesta.
--- Kohtauksesn aikana ja sen jälkeen ajattelin: Tällaiseen haluan kuolla! Turha toivo, kun joutui vielä hoitokotiin!
Myöhemmin ennusti:
--- Minä kuolen kolmen vuoden kuluttua! Epäilyyni vastasi: " Lopetan lääkkeiden syönnin ".
Herää kysymys; ovatko kaikki määrätyt lääkkeet tarpeellisia.?
Siinäpä elämänkaarta kerrakseen! Kerjäläispojasta hoitokodin pyörätuoliin! Reilu rupeama sähköasentajana. Sattui perhetutuksi Väiski. Silkkipainoyrittäjä, joka houkutteli alan koneiden huoltajaksi, hänkin tarvitsi. On "sisäpiirin tietoa". Tiedän aloittavan yrittäjän polun ohdakkeiseksi.
Olavi aloitti kartanon tyhjilleen jääneessä navettarakennuksessa. Onnistunut saamaan hyvän työntekijän. Oli hänellä vielä minun aikanani. Kutsuivat "Härskiksi". Mies on kaikkea muuta kuin Speden ohjelmasta napattu nimi. Taitava, älykäs ja miellyttävä ihminen Kari Kivilahti. Olin hänen mukanaan joskus keikalla. Vaikka työ oli pahasti kesken, hän rauhallisesti kokosi kamppeensa ja lähti, minne Olavi kehotti. Siinä Kehusmaan virman tyyli oli mielestäni kehno. Oma näkemykseni mukaan pitää mahdollisuuksien mukaan tehdä valmiiksi.
" Härski " kertoi kartanon navetan ajoilta sinne tulleen työsuojelutarkastajan. Kysellyt sosiaalitiloista? Mistä tiloista? Näen mielikuvassani tilanteen ja nauran tälläkin hetkellä.
Ostanut maatilan rakennukset. Iso navettakin. Jäänyt kasvavan asutuksen keskelle. Siinä jatkoi ja jäi lapsenlapsillekin . Asuinrakennus oli pienehkö. Rakensi kunnon verstaan. Minäkin laittelin palonsuojalevyjä seiniin. Uusi verstas oli romuja täynnä. Töitä tuhrattiin asuirakennukseen laitetussa pajassa. Vähitellen siirryttiin uudelle puolelle. Siinäkin Olavi tuhahti, kun panin uuden puolen lattialle pätkimäni metallit väliaikaisesti, tila oli ahdas, kaaosmainen.
Verstaan rakennuksella oli työskennellyt rakennusmies. Sinne saapasteli jokin tarkastaja ihmettelemään. Kysellyt piirustuksia? Mitä piirustuksia? Ne olivat Olavi Kehusmaan tietokoneella, jota sanotaan pääksi.
Tenhnyt työtä tunteja laskematta. Siihen aikaan raaka-aineet olivat kalliita. Siitä jäänyt pakkomielle materiaalin säästämiseksi. Ymmärrän kyllä. Käytin hänen töissään materiaalin tarkkaan, katsoin aina jätepalaa ja arvioin tulisiko tuosta? Teollisessa tuotannossa semmoinen ei kannata, mutta kun tehtiin yksittäisiä laitteita, kannatti tutkailla. Usein meni liiallisuuksiin. Kun aioin katkaista pikku pätkän, Olavi keskeytti sahaamisen ennen kuin ennätin aloittaa. En kinastellut. Olavin johdolla läksimme penkomaan (kaksi miestä!). Sinnikkään isännän kanssa tongimme noin puoli tuntia. Ei löytynyt. Tiesin sen etukäteen. Olin terve ja hyvämuistinen. Raudanpalan kauppa-arvo oli noin kuusi markkaa. Minulle maksoi palkkaa kaksikymmentäkahdeksan markkaa; metallimiesten keskipalkka.
Myöhemmin käytti hyväkseen muistiani. Uusi verstas oli täynnä rojua. Käyttökelpoistakin. Verstas viimeisteltiin ja siirtelin romuja. Kasasin kaikki niin korkeisiin kasoihin kuin jakkaralla seisten ulotuin. Kysyivät: olenko nähnyt. Osan tunsin. Toisen kerran kysyin: " minkähän näköinen ?" Olin vieraalla alalla. Useimmin tiesin vastata oikean suunnan tai kasan.
Huomanneet Olavin päteväksi ja päässyt ruotsalaisen firman yhteistyökumppaniksi. Nohevana miehenä Olavi kekkasi, että tuon voin tehdä minäkin! Olavista tuli kilpailija. Tuli ero Ruotsin firmasta. Niitä laitteita värkkäsin monta. Olavi sai ensimmäisen laitteen toimitettua. Kateelliset kielivät tarkastajille. Onkos Olavilla lupa sähkölaitteille? Eihän Olavi kysynyt keltään. Kunnossa oli laite. Asetusten mukaiset sähköt. Ammattikäyttöön saa valmistaa ilman ennakkotarkastusta. Olavi velvoitettiin laittamaan tyyppikilven.
Yksi semmoinen laite oli melkein valmis. Suurin sellainen. Lakatun latian lakaisin huolellisesti, muka. Työnsin yhtä osaa. Tavaraa oli siksi paljon, ettei lattia saanut valoa joka paikkaan. Lattialle oli jäänyt muutaman sentin palanen millin peltiä. Kova muovinen pyörä sattui siihen ja laite siirtyi äkkiä sivusuunassa. Poikkisuunnassa oli kookas laite, jolla työskentelivät. Sen peräpäässä oleva metallijatke raapaisi kylkeen. Sain sätkyn. Harmitti vietävästi. Harvoin olen työhöni tyytyväinen. Mielestäni silloin onnistuin saamaan laajan peltipinnan virheettömäksi. Voe helevetti. Poltin päreeni. Vedin herneen nenääni.
Pyysin Akua kaveriksi. Raivattiin lattia tyhjäksi. Käännettiin poikittain oleva laite sivulle, ikkunaseinän viereen. Oikeaan paikkaan. Se ei haitannut töitäni, loppui ainainen varominen. Ikkunaseinän vieressä oli luonnonvaloakin ja paljon helpompi, väljempi työskennellä.
Saatiin juuri nipin napin homma tehtyä, kun Olavi tuli. Hypähti, aikoen pomppia vihoissaan tasajalkaa. Sanallinen arkku ei kuitenkaan auennut.
Rauhoittui kuitenkin selittämätön ilme kasvoillaan. Pitihän hänenkin ymmärtää näin olevan paremmin.
Joskus tuli puheeksi itsepäisyys: ---Kyllä sinäkin olet vähän itsepäinen. Vastasin kysymällä.--- Etkös sinä ole? Olavi jatkoi: --- Minähän olen neuvottelukykyinen!
Eräs " Meidän Herramme muurahaisia ". Toisesa ääripäässä mitä oli Aapelin " Alvari kananvahti.
