Ajankohtaisohjelman aiheena koulujen ongelmat. Jotenkin ihmeen kaupalla mukaan oli päässyt yksi järkimies, jonkin koulun rehtori. Siinä koulussa pysyy järjestys. Lintsaaminen ja kiusaus minimissään. Eikä siellä sakotettu ketään, eikä ilmeisesti kaivattu poliiseja. Mutta järjen häivää ei löydy kouluviranomaisilta. Tämä pätevä rehtori saa moitteita. Yksinkertaiset järkevät tehokkaat menetelmät tuomitaan. Yläpäässä on lahoa.
Oppilaiden vanhempia edustava mieshenkilö taas oli tyypillinen puhekone. Puhuu ja puhuu yleisellä viisaalta vaikuttavalla tasolla. Mitään konkreettista ei pystynyt tuomaan. Esityksessään viljeli psykologista hölynpölyä. Tuntuu että kaikkiin edustustehtäviin riittää, kun pystyy puhumaan pitkät litaniat sanomatta mitään. Puhuisivat "vähemmän, mutta asiaa."
Moni on sitä mieltä minusta: "kirjoittaisi vähemmän, mieluummin lakkaisi kokonaan!" Tänne kirjoittelen omalla luvallani, jokainen saa tykätä tahi ei.
Samana päivänä oli areenalla myös yksi lässyttäjä. Puhui unista. Yli hilseen meni? Tiedän kyllä, että unet tulevat alitajunnasta ja omat uneni ovat assosiaatioita. Heijastelevat tapahtuneita ja päässäni väikkyneitä ajatuksia, joihin en ole paneutunut. Jotkut väittävät näkevänsä enneunia. Ne unet, joiden ennakointi ei osu kohdalleen, unohtuvat. Ne taas jotka sattuvat yksiin tapahtumien kanssa, näkijä muistaa kertoa usein.
Remonttimiehellä on edessään monia ongelmia. Sattuu usein, että yön nukuttua heti aamulla ongelma tulee mieleen ratkaistuna. Eivätkö aivot nuku, vai työskentelevätkö nukkuessaankin? Missä vaiheessa ratkaisun selitys on kehittynyt? Kevyessä unessa vai syvässä unitilassa? Vai näinkö unta siitä, vaikka en muistakaan? Muistin huonontuminen ainakin minulla koskee myös unia. Terveenä ollessani muistin unet selvästi. Jopa niin selkeinä, että herättyäni en pieneen toviin tiennyt, josko se olikin totta. Nykyään herättyäni tiedän nähneeni joskus paljonkin unia, mutta en muista niiden tapahtumia.
Nykyään en näe painajaisunia. Enkä epäonnistumisunia. Enkä häpeäunia. Mistäkö tiedän? Tiedän heräämisen jälkeisestä tunnelmasta. Tiedän unien olleen "helppoja".
Sattui kuluvalla viikolla semmoinen uni, jonka muistin selvästi, kun heräsin. Siinä unessa oli kissa, joka katsoi minua silmiin.
Pitkään aikaan en ole nähnyt urheilu-unia.
Näin montakin kertaa toistuvasti samanlaisia. Useita kertoja matkustin junalla Lappeenrantaan. Juna oli vähintään omalaatuinen. Aivankuin traktorin peräkärryjä jälekkäin ja niissä kyuormana tonkkia ja tynnyreitä. Kiskoilla se kulki ja oli hämärää, melkein pimeää. Perille en päässyt koskaan, enkä saanut selvää milloin lähte juna Kuopioon. Jostain syystä olin eksyksissä, metsässä, josta pimeällä pyrin jollekin asemalle.
Se uni toistui, tosin pienin muunnoksin, kun olin alasti, tai päälläni vain lyhyt paita. Olin jossain ulkona tai joskus myös sisätiloissa. Useita ihmisiä oli, joiden takia häpesin ja yritin etsiä vaatteitani, joita en löytänyt. Juoksin hädissäni ympäriinsä.
Penskana näkemistä painajaisunista pränttään joskus myöhemmin, jos muistan, niihin liittyy asioita ja tapahtumia.
Urheilu-unet olivat kahdenlaisia. Hyppäsin pituutta. Kun hyppy oli tulossa alas, en halunnut lopettaa. Koukistin jalkani ja tahdon voimalla jatkoin "lentämistä" ja tulin ihan alastulopaikan takareunaan.
Korpelan pihalla hyppäsin seivästä. Mitään alastulopehmustetta ei ollut. Minua pelotti. Pihassa oli kivikkoa, johon putoaminen tekee kipeää. Kun olin kohonnut riman päälle, en uskaltanut heti pudota alas, vaan epäröin ja viivyttelin pitkään ilmassa.
Tuo uni saattaisi olla seurausta vuosien takaa. Harrastettiin "puujalkoja". Tehtiin aina vain pitempiä. Tein hoikista kuusiriuuista niin korkeat, että niille pääsin vain räystäällä istuen. Niillä läksin liikkeelle. Ne olivat liian ohuet ja tuoreet, notkuivat ja kaaduin. Kivinen kenttä tuntui jäsenissä.
Näihin riveihin sain kimmokkeen TV:n "unitutkijalta". Tutkija ei tämmöisistä unista puhunut.
