Uuden vuoden otin vastaan oikealla tavalla. Nukkumalla. Sain unen päästä kiinni, kun ympäristössä ei ole hulluja paukuttelijoita. Radan takaa näkyi välähtelyjä, mutta ääni kuului vain vaimeina kumahduksina.
Ovat juhlineet. Mielestäni tuommoinen ei ole juhlimista. Se on mellastamista. Ryyppäävät, rälläävät, polttavat taloja, polttavat mitä rakettien tielle sattuu osumaan. Turhaa vahinkoa tekevät. Vielä eivät ole summanneet montako silmää puhkesi, montako kättä vammautui?
Satuin kerran Kuopiossa tulituksen keskelle. Hirvittävä pauke. Lemmikkikoirille joutuvat antamaan rauhoittavaa lääkettä.
Jos olisin kärhäkämpi, tekisin kansalaisaloitteen tulitteiden kieltämiseksi.
Maanantai oli uintipäivä. Tiistain illaksi yrkäilin lenkille. Päivät ovat minulle toistensa kaltaisia. Näkyi ensimmäiset tulet. En lähtenyt. Edellisvuotena en tiennyt, enkä arvannut. Läksin käpyttelemään. Metsolassa jouduin melskeen keskelle. Onneksi pääsin turvaan tänne vanhaan keskustaan aseman seudulle. Täällä asuu fiksumpaa varttunutta väkeä. Paukuttavat vähemmän.
Minussa on monia vikoja. Siinäkin suhteessa olen outo, ettei iloitteleva tulitus suuremmin viehätä. En näe siinä hohtoa.
Jouduin Nilakalla myrskyn keskelle. Mahtava näytelmä. Paksut pilvet pimensivät taivaan. Jylinän säestämät salamat jatkuvana nauhana yli taivaan. Joka puolella maahan asti. Puhurin nostattamat aallot keikuttivat kymmenmetrisen rautalaivan keulaa ylös - alas - ylös - alas. Pirkko puristi Jaanaa sylissään, huusi suoraa huutoa paniikissa.
Onnistuin toimimaan.
Ihmisten tekemä vaikutti v 1953 Niinisalossa. Ampuivat kranaatinheittimellä valoammuksen. Se laskeutui hitaasti laskuvarjolla. Suunnilleen viiden kilometrin aukea valaistui loistavasti. Tumma taivas. Puhtaan valkea hanki. Metsän reunan männyt piirtyivät selvinä.
