Propaganda

Vieraskieliset sanat vaikeutuvat. Samoin kirjainten C, G ja Q käyttäminen. Terveenä ollessani olin kohtuullisesti selvillä.  C:n lausumisesta vitsailivat: Lausutaanko sisero soittaa selloa vai kikero koittaa kelloa?

Dokumentin tekijät keskustelivat natsi- ja kommunistipropagandasta. Kiharainen pääni sisusta kuljettaa ajatuksia havainnosta toiseen. Kaikki johtaa kaikkeen, eikä selvyyttä kunnolla tule.

Aioin kirjoittaa aihetta sivuten.  Kirjoitin sanan, mutta en ollut varma oikeellisuudesta. Katsoin kirjasta. Sanan olin kirjoittanut oikein. Tapahtui alitajuisesti, sillä en ollut ollenkaan kuusella, miten se kirjoitetaan.

Meillä päin oli tapana sanoa: Puhhuu propakantoo!  Epäilimme todenperäisyyttä.  Propaganda käsitettiin valehteluna. Sota-aika muovasi semmoisen käsityksen. Ennen sotia tokkopa lie koko sanaa kuultu Korpelan mökissä.

Muutaman kirjan hyllystäni löytyy kuitenkin selitys:  "-aatteen tai opin järjestelmällinen levitys-". Sota-ajalta kuulimme sitä sellaisessa muodossa, että mieliimme muotoutui se valehteluna. Kirjan selityksen perusteella uskonnot ovat propagandaa.

Hitler syyttää Saksan huonoa menestystä ensimmäisessä suursodassa kehnosti hoidetusta, lähes olemattomasta propagandasta. Hitlerin ja Stalinin porukat osasivat homman.

Seurasin tapahtumien kulkua jo pikkupoikana. Kun en ymmärtänyt, en myöskään saanut vastausta mistään, vaikka joskus kyselinkin. Oivalluskyky herää hitaasti, kun se ei saa ravintoa kehittyäkseen. Ristiriidat jäivät vaivaamaan mieltä pitkiksi ajoiksi. Kunnes joskus sain "käännettyä takkia". 
Elämää Juoksuhaudoissa laulua joku toimittaja sanoi venäläiseksi sotalauluksi.  Päähäni pesiytynyt "tieto" kertoi sävellyksen venäläiseksi kansanlauluksi. Suomalaiset lainasivat.
Oma käsitykseni oli oikeampi kuin toimittajan sanoma.  Sen tiesin varmuudella, sillä Puna-Armeija toimi tavallaan. Tuon kaltaisia sanoja ei heidän virallisissa lauluissaan ole.
Nyt dokumentin tekijät tiesivät. Onko sekään tieto oikea?  Heidän mukaansa sen sävelsi Japanin sodassa  venäläinen sotilashenkilö.
Sävelmää kuulemma soitettiin Suomessakin jo ennen sotia, mutta suomalainen sanoitti sen sota-aikana. Ensimmäinen "tietoni" venäläisestä kansanlaulusta saattaa olla jopa totta. Sävelen lainaaminen on yleistä.
Niin tai näin, tai toisin päin, sanat ja sävel istuvat epämusikaaliseen korvaani koskettavina. Paradoksi sekin, että Suomessa suosituin sota-ajan laulu on säveleltään venäläinen.  Ihmisiä kaikki!
V 1941 olin yhdeksän vuotinen.  Nuoresta iästäni huolimatta näin ristiriidan sotalaulun sanomassa:
"Ilomielin me riensimme sinne päin, mistä yhteinen kutsu soi-"
Miksi vaimot kertoivat miestensä itkeneen sotaan lähtiessään?

"Valehtelit enemmän kun ite Bobrikof".  Kaikki valehtelevat. Viimeksi Suomen lentäjät. Kehuivat reagoineensa heti (paremmin kuin ruotsalaiset?).  Läksivät muka pörräämään samalla hetkellä, kun venäläiset koneet "väistivät ukkosta".  Liekö viimeksi kuulleeni totta?  Viettivät ansaittua vapaata, korvausta ylitöistä. Vasta kolmanteen "väistämiseen" heräsivät paimentamaan. En pysy joka hetki kärryillä. Tiedotusvälineeni eivät ole aina auki. Puuhailen muuta.

Ukraina on yhä tuuliajolla huolimatta vasta valitusta presidentistä  Ei herätä luottamusta. Uhkaa lannistavansa terroristit. Samalla tavalla uhosi väliaikainenkin presidentti. Ei uhka auta, kun ei ole voimaa.  Kirjoitin edellisen presidentin aikaan, ettei Ukrainalla ole armeijaa, eikä poliisia. Jos niitä ei ole, ei järjestystä saada.  Varsinkaan kyvytön johto.

"Miten hämmästyttävän vähällä järjellä maailmaa johdetaan".

Järjettömyys näkyy räikeimmillään Syyriassa.  Vuosikausia pommitettu, poltettu, tapettu.  Mittaamattomia kärsimyksiä kansalaisille.  Suomessa osoittaneet mieltä kapinoitsijoille. Aina jonkun osapuolen puolelle asettuvat.  Kumpikaan ei ole syytön. Kapinoitsijat aloittivat.  Ovat kykenemättömiä voittamaan ja kykenemättömiä valtion hoitamiseen. Edellyttäisi jonkinlaista realismia mahdollisuuksien arvioinnissa ennenkuin aloittavat kumousta. Hurskaat toiveet eivät elätä. Mitä he oikein tarkoittivat? Hyötyykö joku sekasorrosta?  Kansa kärsii.
Aseiden toimittajia riittää kummallekin osapuolelle. Kuinka pystynevät ostamaan?             

Eurooppa

"Eurooppa on ollut epäjärjestyksessä vuodesta 1914 alkaen."  Sattumalta nyt kulunut sata vuotta. Lainaamani lauseen kirjoittajan nimeä en muista. Sijassani paremmat tutkailijat kaivaisivat tekijän esiin. Korpifilosofille riittää kunhan on sinne päin. Amerikkalaisen sanoma se on.

Liittymistä vastaan äänestin. Meitä oli paljon, niukka vähemmistö. En ole myönteinen tai kielteinen. En myöskään myötäillyt mitään aatesuuntaa. En Raamattua, enkä Pirua. Vain yleisesti saatavissa olevaa tietoa ja muistin lokeroihin tallentunutta. Niistä päättelin. 
Keskustelin Pauli Koslosen kanssa. Aiheena Raamattuun viittaajat. Sanoivat EU:a  Ilmestyskirjan pedoksi. Meitä huvitti vertaus. Mieluummin Baabelin torni.

Ajatuksiani ilmaisin kirjoittamalla yksinkertaistaen:  "Se on niin sekalainen seurakunta, ettei se sovellu yhteen."

Suomen edustajat riemuitsevat silmät kiiluen sitä mukaa kun odottavat itselleen suurta tulevaisuutta.
Lipponen, Katainen, Rehn, Stub .........Liikanenkin?

Laajennusintoilijat pääsivät vauhtiin. Tarvittiin oikein laajennuskomissaari. Paskavirkaan löytyi suomalainen hölmö.  Laajentumiseen sopii sadunkertojan tarina sammakosta joka "laajentui". Pullisteli, kunnes halkesi.

Huvittavinta oli Turkin "pyydystäminen". Turkki ei ole Eurooppaa. Olli Rehn touhusi turhan päiten.

Kauhea tohina Suomessa EU:n vaalit. Parhaat puolueet saavat peräti kolme edustajaa. Niillä sitä vaikutusvaltaa otetaan!  Aamulla aukaisin television.  EU-edustajat riemuitsivat kuin pikkulapset karkkia saatuaan.
Suomen vähät edustajat ovat tyhjän panttina. Nyt entiset syrjään jäänet ovat kehuneet saavutuksillaan. Millä saavutuksilla ja millä lihaksilla?  Suomellekin ylimääräistä rahanmenoa!

Eteläisemmässä Euroopassa "maanjäristys".  Suomen vaalit itikan ininää. 
"Maanjäristys" enteilee ennakointiani, jonka perusteella liittymistä vastaan äänestin. Näissä vaaleissa en äänestänyt. Yks hailee!  En enää äänestä missään vaaleissa. Osuuteni verran olen äänestellyt.
Niin! En osaa sanoa, en tiedä käyttäytymisestäni siinä tapauksessa, että äänestävät eroamisesta???
Sellainenkin mahdollisuus saattaa tulla. Ehkä ei elinaikanani?
Joka tapauksessa Etelän Puoli liikehtii suuntaan, jota uumoilin aikoinaan.
Tuskinpa kukaan osannee minuakaan paremmin ennustaa tulevaisuutta. Se vain on päivänselvää, että vaikeuksia riittää.  Suomen ei kannata esiintyä sinisilmäisenä!  Suomen etu tulee etunenässä.   

Tabu

Kohta kuolen, se on tosi jos mikä. Jos siitä mainitsen, hyssyttelevät. Tänä pänä hammasteknikolle yritin vitsailla, etten täällä kauan pureksi tai hymyile.
---Älähän nyt sillä lailla!
Miksi pitää varoa? Mielelläni suhtaudun kuolemaani huumorilla. Tiedän kyllä sen olevan totinen paikka. Lopullinen totuus. Sillä hetkellä ei tarvitse selitellä. Enkä voi tietää etukäteen, miten sillä rajalla käyttäydyn, tai ajattelen. Sitä en murehdi.  Silloin on kaikki selvää ja turhuudet taakse jääneitä.

Rautalammilla Äijävedellä souti ikämies joka päivä.  Veti uistinta jäiden lähdöstä syksyn hyytöön asti. 
Sinä syksynä näin hänen soutunsa viimeisen kerran. Äijävesi jäätyi sen verran, ettei miekkonen päässyt vesille. Poikkeava talven tulo sulatti järven pintaa.  Soutelija pääsi järvelle viimeisen näkemäni kerran. Työnsi veneensä jääkielekkeen yli ja pääsi soutelemaan.

Soutajaa ei näkynyt. Siitäkin kirjailija saisi novellin aiheen. Mitä tapahtui? Tuliko matkansa päähän mielipuuhassaan, vai muuten. Hoitokotiinko?  Vai nukahtiko ikiuneen airot käsisään. Onnellisena!
Itse haluaisin loppuni sen kaltaiseksi.

Mies näytti vertauskuvalliselta, kuin Kalevalan kuvituksessa. Pienehkö hahmo tummassa hupputakissa, kasvot tunnistamattomina. Kumarainen hahmo veteli airoja harvakseen. Tarkassa rytmissä. Saiko saalista?  Uskon saaneen, sillä niin paljon hän käytti aikaa järvellä. Kirjailija voisi kertoa hänen vetäneen koukutonta uistinta.

Veneensä oli musta ja sisältä valkoinen. Siitä vertaukseni Tuonelan soutajaan odottamassa minua.

Soutaja oli poissa. Ajokkinsa näin myöhemmin maalle vedettynä vastarannalle. Miksi sinne? Tältä puolen hän aina lähti souturetkelleen.

Soutaja näkyy kuvaamallani videolla.

Taas uusi laihdutuskeksintö

5:2 tuolla lailla sitä markkinoidaan. Tutkittu ja todettu tepsiväksi. Minä vähä eppäelen?! Perustuu kahden päivän viikossa ravinnon vähentämiseen. Muina päivinä saa mässäillä. Ei onnistu, sanon minä.
Tutkimuksen yhteydessä valvotuissa olosuhteissa tietenkin onnistuu. Mutta kotiin vietäväksi pitkäaikaiseksi hyödykkeeksi siitä ei ole. Ihminen on sellainen. Pyrkii huijaamaan itseään vetoamalla verukkeisiin.
Kun kotioloissa pitää vähentää syömistä kahtena päivänä, herää kysymys: minkä verran? Jos ihmiseltä kysytään: "Vähensitkö riittävästi?"  Vastaus tulee empimättä: "Kyllä". Mutta onko se totta? Useimmiten ei.
En perehtynyt tarkemmin, tarkoittaako se kahta mitä tahansa viikon päivää? Käsitän sen tarkoittavan kahta peräkkäistä päivää?
Lähdetään siitä, että syömistään hallitsematon ruokailee tavallaan viisi päivää.  Sitten tulee kaksi päivää, jolloin pitää vähentää. Mutta minkä verran?  Jo ensimmäinen riittävästi vähennetty tuottaa vaikeuksia. Toisena päivänä nälän tunne voittaa: "Otan tuosta vähän". Ei se nyt niin tarkkaa ole!
En ole psykologi, mutta kokemukseni kertoo: Ihminen on sellainen.

Atkinsin dieetti myös todettu toimivaksi.  Miksi sitten keksivät karppaamisen?  Sama asia: hiilihydraattien välttäminen. Toimivat, mutta eivät ole terveellisiä ainakaan sen mukaan mitä meille opetetaan.
Ainoa keino on syödä vain päivittäin keskimäärin minkä tarvitsee. Kukaan ei pysty sanomaan grammamäärää tai kalorilukua, yksilöt poikkeavat toisistaan.
Se on päivänselvää ja järkeenkäypää, että kun lihoo, on syönyt liikaa.
Savolainen sanonta: "jos lunta syö ja vettä juo, ei pahalta haise."  Ruokavalio?!

"Kyllä kansa tietää" vakuutti Vennamo. Ei tiedä, sanon minä.  Jos valtaosa olisi harkitsevia kansalaisia, ei ylipaino-ongelmaa olisi.  Pysyisivät asiassa. Hoitaisivat itseään. Ihmiset ovat heikkoja, tiedän sen itsestäni, olen heikko.  Sillä erotuksella, että useimmat eivät tunnusta heikkouttaan, minä tunnustan. 

Venäläinen Venäjän kielen opettaja Евгения Григоревна Осипова kertoi vanhasta kiinalaisesta tavasta: yhtenä päivänä viikossa ei syödä eikä juoda muuta kuin vettä. Korkeintaan lasillinen; noin kaksi desilitraa kerrallaan ja vähintään kaksi litraa.
Sanoi, että erkin ei tarvitse.































+Е

Jos edes jotain muistais

Männeellä viikolla veneellä ajoin. Ei ollut akkua, luotain tarvitsee virtaa. Eikä kone suostunut käynnistymään. Ihmettelin kun on vähän raskas nykiä. Nostin kopan ja kopeloin. Otin tulpat irti ja tutkailin. Toinen vaikutti hiukan kostuneelta, mutta toinen oli niin kuiva, että pitäisi sytyttää.
Tyhmä olen jo, sen voi tunnustaa. Johan siihen totuin, ettei käynnisty vaihteen aikana. Mutta olin siinä käsityksessä, että se menee jotenkin hakaukseen estämään vaihteellisena käynnistämisen.
Siinä mekanismissa taitaa olla jonkinlainen jarrusysteemi.
Kopeloin vaihdevipua ees taas.
Kas kummaa tuntui kevyeltä vetää, kun tunnustelin. Sitten vetäisin narusta. Pärähti käyntiin. Savusi pirusti.
Ajelin Suonteelle. Kokeilin kulkua.  Aikani aprikoin, pitäisikö moottorin olla toisessa asennossa?  Matalassa varovasti ajamiseen sain tosi ammattilaiselta ohjeen: ---Nosta ylimpään asentoon ja aja hiljaa.  Piti paikkansa, enhän epäillytkään järkeen käypää ohjetta. Varsinkin kun neuvon antoi entinen maailmanmestarin mekaanikko.
Moottoriveneilyssä olen UUno.

Nyt sain aikaiseksi kokeilla eri asentoa. Yhden kerran joku vuosi sitten kokeilin alinta asentoa. Meni vikaan. Palasin entiselle kohtaa.
Nyt laitoin entisen toisen reiän sijasta kolmanteen (keskimmäiseen reikään). Tuntuu kulkevan mainiosti.  Ikään kuin paremmin vaaka-asennossa ja vähemmän jyskyttäisi aallokko. Tosin kovaa tuulta ei ollut, enkä tuulisella säällä lähde riskeeraamaan.

Sää suosi. Aurinkoa ja rauhallista. Nautin kesästä. Näin varhain toukokuussa.  Pitihän sitä viskoa viehettä ja vetää vaappua, vaikka sen turhaksi tiesin. Harjoittelua.
Hiukan liian lujaa uisteluvauhdiksi, mutta määrätyllä vauhdilla pyörii vapisematta.  Pitemmän uistelun jälkeen kun lisää vauhtia, jää sininen savuvana. Kampikammioon kasautuneesta polttoaineesta.  Täytyy toimia rajoitteiden puitteissa.

Tenhanniemen takaa näkyi sateen reuna. Tumma taivas.  En uhmannut, läksin paluumatkalle. Itäisellä taivaalla näkyi osa sateenkaarta. Saderintama väistyi kuitenkin sellaiseen suuntaan, että tuli vain muutamia pisaroita.  Hyvillä mielin kelasin veneen telineeseen. 
Väsymys tuntui. Väsymys tuntui vielä aamullakin, vaikka nukuin tuntikausia. Seitsemään.

Niin, luotaimen taulu ei vilahtanutkaan, vaikka akun napoihin kytkin kaapelit. Mitäpä tuosta. Väsyttääkin. Huomenna.
Se huomen on tänä päivänä.
Toyotaan jouduin ostamaan akun.  Tutkin sen ensin perusteellisesti. Otti vastaan virtaa kovin vähän. Starttivirtaa antoi liian vähän. Ei riittävästi kylmäkäynnistykseen. kesällä en huomannut, muta ilmojen kylmetessä starttasi laiskasti.
Latasin ja purin valoja käyttämällä. Täyteen ja tyhjäksi. Huono!  Tarvitaan uusi.
Toyotassa oli ranskalaisvalmisteinen Toyota-akku.  Kirjaan ovat merkinneet huoltotöitä, mutta akun vaihtoa ei mainita. Kokemukseni mukaan akku ei kestä kymmentä vuotta. Pisin tapaamani oli yhdeksän vuotta. Mutta Toyotani on viisitoista.

Entäs nyt? Vein akun kellarikomeroon odottamaan pääsyä jäteasemalle. 
Kun latasin veneen akun.  Siinä vierellä lojui vanha akku. Mistä lie väläys tullut? Kytkin akkuun lampun.  Värkkäsin aikoinaan johtimien väliin pienen lampun. Ehkä 20 W.  Lamppu jäi palamaan. Kun lamppu sammui, kytkin laturin.  Laturi oli päällä pätkittäin. Meni viikkoja.  Pistorasiassa on virta vain, kun valaistus kytketään. Katkeaa kun poistun ja sammutan valon.

Latauslaite oli pöydällä. Vilkaisin ja totesin näyttävän täyttä latausta 5-6 A . Samoin seuraavalla kerralla ja sitä seuraavalla.
Kokeillaan: jätin eilen virran päälle. Tänä aamuna latasi vielä 2 A . Latauslaite lämmin.

Miksi luotain ei saa virtaa?  Onko akku tyhjä?  Olenko sotkenut piuhoja sekä akkuja keskenään?
Otin "kulutuslampun" mukaan ja menin veneelle.   Lamppu todisti akussa olevan jännitettä kylliksi.
?!?!?
Tyhmänä katselin piuhoja. Sulakerasiaa.
Voihan nenä!!!  Olenhan sen verran sähkömies, että asennan sulakkeen ja laitteen väliin kytkimen!
Miksi en osaa vetäistä mustasta namikasta??????

Vanhuus ei tule yksin, mutta minkä seurassa dementia?

"Mestarileipurit"

Uunissa laittamani kuhafileen lopun panin pakasteeseen. Arvelin nauttivani "arpajaiskukosta".  Tuli "aukaisun hetki" ja valmistauduin nauttimaan.
Ensimmäiseksi nirppanokkani oli aistivinaan mämmin tuoksun.  Nuuhkaisin lähempää. Kyllä siinä tuoksahtaa aavistuksenomaisesti mieto mämmin tuoksu. Mitäpä tuosta. Repeloin auki. Maistoin muikkuja.
Levitin kuorta lisää auki.
Voi EI??!!
Kuori avautui paksuna kerroksena. Osoittautui kypsymättömäksi taikinaksi. Ahaa! Mämmin tuoksu.
Kalakukon irvikuva. Savolaisen herkun häpäisy!!!
Teksti kertoi paistetuksi kivipadassa. Hyväksyn semmoisen, kun ei ole museosta kysymys. Mutta se nauratti ja itketti, kun punnitsin:  Kuori painoi 1250 grammaa.  Sisukset painoivat 650 grammaa. Kuoritöhkyn vein "biologiseen".  Sisusta söin vähän. Muikut hyviä, mutta kuivaa evästä. Ei yhtään läskiä!
Muikkuja en hennonut panna haaskuuseen.  Parisataa grammaa sian kylkiviipaleita silppusin ja kärvensin pannulla. Sulaneen rasvan ja ruskeiden palasten seuraksi panin loput, noin puoli kiloa muikkuja. Seuraksi paloittelin ison tomaatin.  Johan tuli syötävää!

Keittiömestarille jäi Mustosen leipomosta taito tehdä hyvää vehnästä.  Hänelle ihmettelin, että miksi maalaisemäntien pulla ei maistu hyvältä?  Vaikka käyttivät voita.  Ei osannut vastata.
Selvisi aikanaan. Radiosta kuulin.  Taikinaa ei pidä kohottaa liikaa, vaan annetaan kohota peltien päällä.
Siinäpä se!  Muistan miten emännät huolehtivat, että astiassa taikina kohoaa hyvin.  Kesti kauan ja huolestuivat jos se ei kunnolla "röyhistynyt".

Kun se happani pitkään astiassa ja sitten vielä pelleillä, niin viimeistään uunissa hävisi loputkin maut, jotka happanivat taikinana. Käymistila muutti voin ja sokerin joksikin muuksi.  Sillä tavalla kiljukin tehdään.

Toinen palkintoni on suklaabostonkakkua. Ihan hyvän näköistä, mutta kuivaa ja mautonta. Piloille hapatettua?

Puolet panin pakasteeseen. Toista puolta nakersin vähän.  Saanenko kulumaan?  Pakasteeseen panemallani saatan kiusata, jos sattuu vieraita tulemaan. Kidutan heitä. vai

Näiden perusteella Hankasalmi tarvitsee leipomakurssin.

Erkin päivä ja pelimies

Hankasalmen eläkeläisten karonkassa Revontulessa maksoi pääsylippu 9 €. Sain euronkolikon vastuurahana. Käppäilin pajatson ohi. Pistin kolikon koneeseen ja panokseksi 40 senttiä. Kone antoi kaksi paria; 80 senttiä. Toinen kierros tyhjää. Painoin vahingossa panosnappulaa; 60 sentiksi. Kone innostui ja antoi värin, punaista ruutua.  3 euroa ja kaksikymmentä senttiä. Harvinaisen sattumuksen takia panin kolikot taskuun.

Voitosta sijoitin kaksi euroa arpajaisiin. Kolme arpaa. Lappuihin kirjoitin nimimerkin.
Muutamia arpoja nostivat. Sitten meklari sanoi:
--- Tämä pitää ihan lukea:
---- Erkki Ikivanha.   Taputuksia.  Voittona vehnästä.
Arvonta jatkui kunnes taas.
--- Erkki Ikivanha.
---- Vieläkö ne minulle antaa?  Voittona ruisleipä.
Kotvasen kuluttua jälleen:
---- Erkki Ikivanha!  Yleistä hilpeyttä. Kalakukko!

Tanssipartneri halusi ostaa sen ruisleivän: Sanoin:
Saat sinä sen ihan ostamattakin!

Arpaonni kiertää minut kaukaa, mutta miksi nyt tämmöinen suma? !
Pokerissa tulee väri aniharvoin.
Arpalippuja on satamäärin. Muutamat ostavat kannatusmielessä kymmenittäin. Suuresta kasasta kolme erkkiä!     

Ruotsalaiset

Ruotsi lisää aseistusrahojaan.  Miksi?  Säikkyy Venäjää, pelkää sen rynnivän. Mitä Ruotsi tekee sotakalustolla?  Eihän sillä ole sotilaitakaan!  USA:lla ei ole sotilaita, vain pommittajia. Ukrainalla on kyvytön johto, jolla ei ole armeijaa, eikä poliisia. Pelkkää vatulointia koko homma.

Mitä Suomi tekee Horneteilla?  Vain leikkivät ja kouluttavat lentäjiä Naton tarpeisiin. Suomen hyvinvoinnin kustannuksella. Osallistuminen Islannin ilmavalvontaan oli surkuhupainen seikkailu. Sille nauroivat Kuopion puuhevosetkin, mutta poliitikkomme ja armeijan johto ylpeili. Voi heitä!

"Eihän meitä kukaan uhkaa, mutta.."  Mutta mitä?  Sotakalustoa tarvitaan vain sodassa!
Kenraalit ovat lukeneet ja opiskelleet liian paljon. Hämäävät puhumalla puuta heinää ja piiloutuvat taktisten kuvioiden vangiksi.

Erkki on sitä mieltä, ettei Suomen, eikä suomalaisten pidä sekaantua.  Nöyristelevä puolueettomuus takasi itsenäisyytemme.  Myös talvisota ja kansainvälinen diplomatia. Jatkosotaa kritisoivat ja sanovat virheeksi. Entä se toinen vaihtoehto, joka näkyy Euroopan alistettujen kansojen sortona, vaikka olivat "voittajan" puolella?!  "Hävinneet" valtiot Saksa ja Suomi kehittyivät.  Ukraina kärsii yhä!

Venäläiset valehtelevat. Suomalaisetkin. Neuvostoliittolaisen upseerin kirjoittamasta löytyy lause: "Suomalaiset taistelevat sitkeästi omalla maallaan." Tämä Venäläinen ei valehtele.

Horneteista.  Niitähän tarvitaan vain sodassa. Entä sitten? Eikö suomalaiset enää taistelekaan sitkeästi? 
Kun puolustamme vain tätä nykyistä tarkoin määriteltyä aluetta, niin miten se tehdään Horneteilla ?
Kun Hornetit syöksevät ohjuksensa, mihin ne osuvat, jos taistellaan vain omalla maalla? Omalle alueelle ammutut ohjukset tuhoavat vain omaa materiaalia sekä siviilejä?!!! Osuu omaan nilkkaan.
Hyökätäänkö Venäjälle???  Minä vaan kysyn?   En suosittele hyökkäämistä mihinkään.

Lainailen usein venäläisiä.  Helppo sanoa: --- erkki ei tiijjä mittään".  Lainaamani kirjan nimi on: На Реполском Направление.

Jotkut ovat realisteja, sekä ennakoivat todellisuutta. Ainakin George F. Kennan.  Ajatuksensa eivät ole aivan tuoreita, mutta pätevät Ukrainassakin. Kirja on painettu Suomessa v 1982.
Sanoo suunnilleen näin: "Meidän ei pidä pyrkiä kumoamaan hallitusta, sillä näköpiirissä ei ole sellaista demokraattista tahoa, joka voisi ottaa vastuun". "Taidatkos sen selkeämmin sanoa?"
Se nähdään "Afrikan keväässä". Nähdään Egyptissä. Syyriassa. Libyassa. Irakissa. Kaikkialla kapinapesäkkeissä.  Myös Ukrainassa.         

Katsastus

Käytin näytillä ajokkiani. Sain ajoluvan, mutta pitää korjata pakoputki ja yksi vipstaaki, Sanoi sitä koiranluuksi. Ammattislangia.
Sommittelen ensi viikon puolella.
Onneksi ei maksa mahottomia.

erkin keittiössä

Sunnuntaipäivän ateriaksi kaivoin pakastimesta kuhaa ja herkkutatteja. Molemmat olleet pakkasessa suositusta pitemmän ajan.  Tosin herkkutatit esikäsittelin ennen pakastamista.
Kaksi paistinpannua; vähän pienempi tateille ja vähän isompi kaloille.  Kalapannuun lirautin ensiksi hieman öljyä.  Öljyn kanssa sattui  ostaessa kömmähdys; rypsiöljyä aioin. Etsin edullista litrahintaa, enkä huomannut ennen kuin kotona, että  pullossa onkin auringonkukkaöljyä.
Eroa en huomaa muulloin kuin suolakalan kanssa.
Voita kumpaankin pannuun.  Voita kuluu vähän. Siksi leikkaan puolen kilon paketin kolmen osaan; kaksi palaa pakasteeseen, yksi käyttöön.

Pippuria varovasti, suolaa kunnolla. Pieni sipuli palasiksi. Puolet sienien ja puolet kalojen kanssa.
Lautaselle kaksi pientä filettä ja puolet sienistä.
Että osaa olla mahtava maku!!  Muuta ei tarvinnutkaan.
Huomenna nautin loput, kaksi filettä ja sieniä.

Laiskako lienen vai pelkästään taitamaton, kun paistan kalat leivittämättä, pyörittämättä missään kuorrukkeessa?

Mikä vaiva!?  Tarvitsin kaksi paistinpannua, lapakkeen, haarukan, veitsen, kaksi lautasta, leikkuulaudan, juomalasin ja vieläkö muuta?
Verstaassa kohtuullisen paljon siivoamista.

Siinäpähän kuluu aika!

Bonus, ykkösbonus + muut bonukset.

Repivät uutisella, joka kertoo uudesta bonusketjusta.  Bonus, bonus, bonus.  Bonuksilla hämätään. Mitä hyötyä siitä minulle on, että kaikilla kaupoilla on bonus-systeemit?  Milloin tulee semmoinen ketju, jolla ei ole bonuksia, vaan ainoastaan hintaetu, joka näkyy hintalappuina hyllyissä ja loppusummana kassalla?
Hallussani ei ole yhtään bonuskorttia. Miksi? Siksi etten halua liikaa kortteja sotkeentumaan. Sitä aikaa odotan, jolloin en tarvitse ainuttakaan korttia, vaan pelkkä peukalon jälki riittää. Kuinka mahtaisi silloin käydä ihmisen, jolla ei ole ainuttakaan peukaloa?
Uuteen bonushumbuukiin liittyy myös Siwa-ketju.  Mitähän sitä asiakas kostuu?
Suonenjoelle tultuani vakiinnuin S-marketin asiakkaaksi.  Miksi?  Koska suhteessa K-markettiin on pieni hintaetu. Siwan hinnat taas ovat huomattavasti korkeammat.  Eikä bonukset auta. Niillä vain hämätään.
Bonus-korttiin pitää sijoittaa.  K-etuihin tarjoavat plussabonuksia. En voi käyttää.  S-etukortti edellyttää jäsenmaksua. Se etu ei koske minua.  Köyhää asiakasta edut eivät palkitse.  S-ryhmän taulukossa etuja kertyy vain 200 € kuukausiostoista. Tähän mennessä kuuden vuoden aikana en ole ostanut niin paljoa yhtenäkään kuukautena. En vaikka lisättäisiin kerran kuukaudessa ostamani bensiini.  Rikkaita suositaan !?  Köyhät kyykkyyn! Vähätkin rahat pois!

En valita. Valitsen itselleni sopivan. Suonenjoella etu on S-marketilla.  Bensiiniä tarjoaa Tokmannin pihassa kylmä asema muutaman sentin edulla.  S-marketissa kierrän hyllyjä, josko näkyisi oranssi lappu.  Oranssi lappu yksin ei käske minua ostamaan, katson ensiksi kilohintaa. Kun mainitsen miten vähällä rahalla pärjään, se herättää ihmetystä.

Koko bonushullutus on tarpeeton. Vain lisäkustannuksia. Asiakkaiden hämäystä.

Kielioppia

Kansakoulun kieliopissa oli termit Suomen kielisillä ja "sivistyneillä" ilmaisuilla. Niinpä kauppakouluun mennyt ikäiseni kysyi:
--- Sanoppas Erkki, mitä sanaluokkaa on esimerkiksi nuori?
--- Laatusanoja.
--- Hi-hi, eipäs kun adjektiivejä!
Kauppakoululainen  ei näköjään oppinut kansakoulussa mitään.

Opettaja Ida Remes sanoi:
--- Ei teidän tarvitse opetella noita vieraskielisiä nimityksiä.
Siinäpä se!
Opettaja piti meitä alemman säädyn penikoita arvottomina.
Jos sain pienenkin vihjeen jonkin asian hyödyllisyydestä, otin aina opikseni.  Eihän Ida Remes unissaankaan voinut arvata, että Korpelan Kertun huorpoika joskun pähkäilee Venäjän kielisten  verbien aspekteja.
Eikä varmaan olisi katsonut hyvällä Venäjän opiskelua.  Oli sota-aikaa ja Opettaja oli "yltiöisänmaallinen" ja sotilas-sankaruuden ihannoija; esimerkkinä spartalaiset. Sekä Leonidas ja Thermopylain (miten tuo sana pitänee kirjoittaa?) sankarit.

Opettaja piirsi taululle Ruotsin sotaväen taisteluasetelman 30-vuotisessa sodassa. Keskiössä iso neliö kuvasi pääjoukkoja, joiden mukana kuningas.
Molemmilla sivuilla sojotti suorakaiteen muotoiset kaistaleet; vasen sivusta ja oikea sivusta.
Vasen sivusta hyökkäsi ensiksi. Koki kovimman taistelun. Sen jälkeen hyökkäsi oikea sivusta täydentäen vastustajan heikentämistä. Sitten pääjoukko otti kunnian voitosta.

Vasemman sivustan muodosti suomalaiset.   Miksi?  Opettajan mukaan siksi, kun suomalaiset olivat urhoollisia??!!
Ja kärsivät suurimmat tappiot!!
Uskoin vilpittömästi opettajan todistukseen meidän urhoollisuudestamme.
"Että yksi suomalainen vastaa kymmentä ryssää"! Luulisi opettajankin tietäneen, että ryssiä on enemmän kuin "yksitoista"?!    

Minunhan piti kirjoittaa sanomisen muodoista, mutta meni vikaraiteelle, vai onko tämä "vikaraide"?Tämmöistä tapahtuu kun kirjoitan tajunnan virtaa.

Takerruin siihen kun kirjoitin otsikon "kalakaverit". Sehän on väärin?  Kumpikaan meistä ei ollut kala. Lokki on lintu ja Erkki on erkki. Kun sanomme: kalassa, emme suinkaan ole kalan sisässä. Kun sanomme: marjaan, emme suinkaan mene marjan sisään.
Piti kirjoittaa otsikoksi: kalastuskaverit! Tai: kalastelijat?
Ehkä: kolme nälkäistä; lokki, kala ja erkki?
Erkillä oli joskus nälkä, mutta ei enää niinä aikoina, kun kalastelin selkälokin kanssa. Hienon valssin sanat kertovat lokin uljaasta kaartelusta. Sanoja en ymmärtänyt ennen selkälokin kohtaamista. Kaatopaikkojen lokit eivät vaikuta "uljailta".

Jos Ida Remes olisi puhunut vieraskielisten sanojen hyödyllisyydestä, osaisin nuo vieraskieliset tänäkin päivänä. Tosin tietämättömyyteni ei estä tuomasta ajatuksiani julki vaikka ne eivät tulekaan "kieliopillisesti oikein".

Kalakaverit

Tänä keväänä vapautui Suonne jäistä päiviä ennen vappua. Nilakan sulamisesta en tiedä. En nähnyt sellaista lehteä, josta olisin lukenut.

Sinä keväänä oli Nilakassa vielä vappuviikolla Kahdeksankymmentä senttiä jäätä.  Kyykötin pilkillä auringonpaisteessa. Kalojakin sain; pieniä harvakseen.  Parinkymmenen metrin etäisyydelle lensi lokki. Lajiaan en tiennyt. Huomioni kiintyi puhtaiden värien kontrastiin. Musta ja valkoinen. Kaunis lintu! Toista maata kuin nuo kirkujat, joihin olin tottunut.  Tarkistin kirjasta: selkälokki.
Nälissään oli. Sulia vesiä  vähän.  Katsoi minuun tiiviisti. Haistoi kalat.
Heitin linnun suuntaan sintin.  Leväytti siipiään, mutta ei tullut ottamaan syötävää.  Mitenkä lähelle se pitää heittää?  Heitin lähemmäksi. Sama reagointi.  Heitin kovemmin. Lintu kohottautui siivilleen, mutta laskeutui takaisin jäälle.  Heitin vielä voimakkaammin.  Kala kävi ylempänä. Lintu nousi lentoon ja nappasi kalan ilmassa.
Ahaa! Tämän lajin lokki ei ota saalista maasta, ainoastaan vedestä. Mutta taitava lentäjä sieppasi helposti ilmasta. 
Jatkoimme leikkiä.  Heti kun lintu näki minun ottavan kalan käteeni, se nousi siivilleen. Tiesi saavansa kalan.  Luultavasti tiesi kalastajalta saavansa suupalan kuten avovedenkin aikaan. Minun vain piti oppia käyttäytymään oikealla tavalla. 

Vähäluminen vappu

Niin, näillä maisemilla. Aikomus mennä pienelle askareelle veneen tykö. Pistin nokkani ulos: kylmää, en viitsi.  Taivaalta valui valkoista puuteria.
Päivä pääsi puolipiirin yli. Auringonpaiste ja kirkas taivas. Menin veneen luokse. Näpräsin paljain käsin. Tuntui kylmältä. Sitten satoi lunta. Näpräsin aikomani tehtävät. Värisin vilusta. Aurinko piileksi paksujen pilvien takana.
Tulin kämppääni. Heittäydyin sohvalle. Ikkunasta näkyi kirkas taivas. Auringon valo työntyi ikkunoista. Aivan kuin sanoisi -- Ähä kutti!

Vappu tuli tietoisuuteeni sodan jälkeen.  Vappuna marssivat punaisten lippujen kanssa.  Marssivat Kivimäeltä Toimelaan. En käynyt katsomassa. Kovin paljon ei liene kansanjoukkoja rientänyt. Kyläläiset irvailivat.
Maantie oli jäätikköinen. Autot ja auraukset olivat harvinaista.  Tielle muodostui polanne.

Sattuu vuodeksi 1957. Asuimme Pieksämäellä Keskuskadulla. Aamulla katsoin ikkunasta. Kadulla oli sohjoinen lumikerros. Yöllä satanut ihan kunnolla. Muistelin olleen vappuaamu. En ole varma, muisti valikoi.

Nämä vaput näyttäisivät sattuneen kymmenen vuoden välein. Nämä muistamani.
v 1967. Olin vaurastunut, oli oma auto. Jestas sentään! Läksimme vappuna ajamaan Helsinkiin. Vierailulle Kari Kemppaiselle.
Varsinaista köröttelyä. Auto oli Steyr-pugh.
Läksimme Varkaudesta hyvissä ajoin. Auton huippunopeudeksi kertoivat 90.  Jos sitäkään muualla kuin jyrkissä alamäissä.
Järjestelyistä en muista. Kerttu Kemppainen ja tietenkin Pirkko. Koko porukka ei mahtunut. Kuka tytöistä jäi kotiin ja kuka mukaan?

Pörräsimme keskustaan. Mannerheimintien varrella värjöttelivät rihkamakauppiaat. Yrittivät epätoivoisesti varjella kaupiteltaviaan taivaan vihalta. Satoi rajusti räntää. Tyypillinen suomalainen vappu!

Ajoneuvosta lopahti lataus.  Autossa oli dynastartti. Vaihdoin aikaisemmin siihen hiilet kuluneiden tilalle. Samanlaiset kuin entiset.  Vääränlaiset. Kuluivat liian nopeasti.  Karin vessassa purin laitteen ja jollain tavalla koppuloin. Yksityiskohdat unohtuneet. Sainko uusia hiiliä, vai oliko jotain mukana??
Väliäkö sillä. Takaisin Varkauteen pääsimme.

Auto oli suoranainen tekniikan ihme.  Farmarimallinen kori oli Fiat 500:n.  Värkänneet siihen Pugh moottoripyörän 600 kuutioisen moottorin. Koteloineet sen ilmajäähdytteiseksi. Näytti volkkarin moottorin puolikkaalta. Matkittu hyvin.  Missä kuplalla on laturi, siinä oli dynastartti.  Sama laite latasi ja käynnisti.  Löysin siihen sopivatkin hiilet ja toimi hyvin.

Sen kanssa sattui hupaisia juttuja. Koko perhe kyydissä. Huonossa kevään kelissä juhta veti vaivoin. Jouduin ohittamaan tiekarhun.  Seija veti syvään henkeä helpottuneesti:
 Piästiinpäs eille !!!