Aika aikaa kutakin

"Miten hämmästyttävän vähällä järjellä maailmaa hallitaan" ?!
Todistus järjettömyydestä näkyi taas tänä aamuna. Kesäaika, talviaika, voi hyvänen aika. Kelloja siirtämällä ei vuorokauteen saada yhtään lisätuntia.
Venäjällä lopettivat kellojen siirtelyn. Jättivät kesäajan voimaan.  Oliko oikea päätös? Ehkä ei.
Käsittääkseni oikea aika on, kun aurinko on meridiaanissa kello 12:00. Sen mukaan sovitellaan aikavyöhykkeet. Venäjällä, USAssa ja Kanadassa on useita aikavyöhykkeitä. Isoissa maissa.

Väite, että saadaan toimintaa valoisaan aikaan. Entä sitten? Työajat voi valita tarkoituksenmukaisesti. IkiWanhaa ei hetkauta. Nousen, kun saan silmäni auki. Tai saatan jäädä vielä lojumaan. Tänä aamuna avasin television siinä ajatuksessa, että uutiset tulevat lauantaisin kahdeksalta ja kymmeneltä. Ihmettelin kun näkyi jo ohjelmaa. Mitenkä ne nyt?
Vasta uutisten alettua selvisi, että kaikki kelloni osoittivat kahdeksaa, mutta toosan kello olikin yhdeksän.
Piti käännellä viisareita.

Kun infarkti hiljentää minut, ei se johdu kesästä, eikä talvesta. Enkä siitä huolehdi. Töihin lähteviä varmasti potuttaa, kun pitää lähteä töihin makeiden aamu-unien aikaan. Harmit, huolet ja suuttumukset tuovat tullessaan tappajan.

Toivoa Euroopan ja Suomenkin asioiden järjestymiseen ei ole niin kauan kun tämä ja muut järjettömyydet jatkuvat    

Uhka

Kesän lämpöinen sunnuntai sopi rannalla ilakointiin. Ohejärven rannassa Kirkkoharjun rinteen alapuolella oli paikkakunnan ainoa uimapaikka. Kohtuullisen äkkisyvää hietikkoa joka syvimmilläänkin oli vain miehen mittainen.

Ympäristön nuoria oli tullut runsaasti. Jotkut makoili hietikolla. Muutamat uimassa. Kolme kossia istui veneessä.
Ongin siinä rannalta. Nauroivat pienille ahvenille, jotka melskettä pelkäämättä nappasivat onkeeni aivan veneen vierestä.  Uimapaikalta Tervarannan suuntaan oli vakio onkipaikkani. Rannan lepikko ylsi aivan veden rajaan. Vaalea savensekainen pohja oli helppo kulkea matalassa vedessä. Verkkaisesti kulkien tulin Kirkkoharjun talon kohdalle. Tiesin ettei siellä ole ketään kotona. Menneet Selkämälle sukuloimaan.

Talon kohdalle talvitien suulle ilmestyi Pentti Lappalainen, muutamia vuosia minua vanhempi. Varjosti kädellään vasta-aurinkoa ja veden heijastumaa. Kurkottautui rannalle katsomaan minuun päin. 
 --- Mitähän se siinä kurkkii?

Ylempää rinteeltä kuulin ääniä:
--- Nyt se ei piäse pakkoon.

Katsoin siihen suuntaan. Matalan rantalepikon yli näin vedessä seisoessani pienen pellon yli.  Talon edessä seisoksi Hugo Rytkönen. Uimarannan suuntaan rinnepolulla meni kaksi miestä. Nuoria aikuisia. Toista en tunnistanut. Toinen oli Väinö Lappalainen.
--- Mitähän ne meinoovat?
En pysty yhdistämään mihinkään verraten, minkä ikäinen olin. Kaksi mahdollisuutta: kymmenen tai yhdentoista. Kallistun enemmän yhteentoista. Sen vanhempi en ollut, päättelen sen ajan tapahtumien muistikuvista. Etten ollut nuorempi, todistaa selviytymiskykyni.

Olin aivan ymmällä. Mitä oli tapahtumassa? Mutta aavistin jotain pahaa. Olin saarroksissa!

Toimin harkitusti. Rauhallisesti, kuitenkin nopeasti.  Ahvenet jäi. Kallisarvoista ongen siimaa en hukannut. Kiersin sen tavan mukaisesti vavan ympärille, painoin koukun vavan tyveen.
Kevyt pihlajainen kuiva vapa oikeaan käteen tyvipuoli eteenpäin. Ei haitannut juoksua.

Sitten.
Tulta päin!
Kävelin rantavedessä liioitellun rauhallisesti suoraan Pentti Lappalaista kohti. Vastustajan heikoin lenkki. Hämillinen vahti hämmentyi pelottomuudestani. Kun tulin aivan liki, hän ojensi kätensä ottaakseen kiinni.
Äkkiä kiihdytin askeliani. Säntäsin rantavedessä pohjaa juosten pakoon.  Rannan ja tien välissä pieneltä pellolta korjattu heinät. Sileää peltoa oikaisin viistoon kohti Tervarantaa. Toivoin siellä olevan joku kotona.

Huuko karjui:
--- Mittee vasten sinä sen piästit?
--- No kun minä en...
--- Perkeleen nyherö!

Hiljensin juoksuni pienen metsikön puolivälissä ennen Tervarannan peltoaukeaa. Kukaan ei ajanut takaa.  Rauhoituttuani ihmettelin itseäni:
--- Miten minä pystyin rantavedessä ottamaan niin pitkiä askelia?

Myrskyn silmässä

Myrskyille antavat ihmisten nimiä nimipäivien mukaan. En ole varma, oliko tämä nimeltään Unto? Väliäkö hällä? Itselleni sattui vain pieni seikkailu.
Vuosi oli 1998. Sinä keväänä järjestelivät sydämeni suonia. Toipilaalle suositeltua kävelyä harrastin enemmän kuin lääkäri määräsi.

Elokuussa leppoisana iltapäivänä oli hieno lenkkeilysää. Tyyntä ja lämmintä. Suuntasin Lystilän lenkille. Matkaa kertyy noin yksitoista kilometriä. Muutamia kertoja olin sen kiertänyt.
Nousin hakatulle rinteelle. Vapaa näköala ylsi Jylängin mäelle.  Jylängin yllä nousi musta pilvi. Yleensä sadekuurot nousevat lounaasta. Siitä päättelin, että pilvi kulkee mäkimaaston ohi, kaukana reitistäni. Siinä vaiheessa oli vielä mahdollisuus palata takaisin. Jatkoin taapertamista.

Ennätin juuri mäen korkeimmalle kohdalle, kun jouduin tosi myräkkään. Semmoista en arvannut tulevan. Myöhäistä palata pahimman myrskyn seassa. Yritin kiirehtiä, mutta ei se paljoa auttanut. Sydän parka jarrutti. Sai huonosti happea.

Suunnittelin mennä suuren kuusen suojaan. Suurta kuusta vain ei ollut. Hakattu kaikki pois. Otin tavoitteeksi Lystilän tanssilavan. Olin jo sitä lähellä. Ajoura oli tiheässä istutusmännikössä. Tuuheat männyt kasvaneet jonkin verran yli viiden metrin. Männyt suojasivat sateelta.  Polulle ei juurikaan tullut vesipisaroita. Vesi meni vaakasuorassa ylitseni.

Metsän rajasta tanssilavalle oli muutamat kymmenen metriä. Jaksoin ottaa juoksuaskelia. Pysyäkseen pystyssä piti kallistaa itsensä tuuleen päin. Vinossa, mutta ei horjuen pääsin lipunmyynti katoksen suojaan. Kastuin yllättävän vähän.

Kokemuksesta tiesin myräkän kestävän yleensä varttitunnin. Niin nytkin, mutta sade ei lakannutkaan puuskan mentyä ohi. En halunnut riskeerata kastumalla läpimäräksi. Vältin kylmettymistä. Kotiin oli vielä viitisen kilometriä. Kylmä häiritsi. Voimistelin lämpimikseni. Itikoiden torjuntaan oli taskussa pipo. Tungin pääni kaulaa myöten suojaan. Sade jatkui puolisen tuntia, kunnes laantui siedettäväksi.
Läksin liikkeelle. Pian sade lakkasi.

Luonnon tarkkailua. Tanssilavan lähistöllä ei puita kaatunut. Kovin ryske kuului Säviän - Jylhän suunnalla. Teki siellä tuhojaan. Petäjäjärven tiellä pasteerasi Rouva Uski. Valitteli:
--- Tuolla kaatanut hyviä petäjiä. Tuli vahinkoa.
--- Näkyy muutamia kaatuneen.
--- Vai muutamia? Aenakin viistoesta!

Niilo kertoi hurjasta kokemuksesta: Katsoin ikkunasta, kun äkkiä alkoi puita kaatumaan! 

Ammattiliiton tutkija

Kunhan vain tuo tutkija ei olisi sähläri? Ehkä pahimmasta päästä?  Miksi noin päättelen?  Siksi että siinä taas yksi todellinen nero! 
Pahimpina sählääjinä mainitsee katsastusinsinöörit. Saattaapi olla rintamaiden suurissa keskuksissa. Savolaiset katsastusasemat tulivat tutuiksi. 60 - luvulla oli sähläreitä ja simputtajia, mielivaltaa.  Nyt katsastusasemat ovat kunnossa.  Viime aikoina en havainnut sähläystä. Mahdollisesti pienuuden kauneutta. Mainitsee 30 suuremman henkilökunnan.  Ja ikä.  Nuoruutta huudetaan. Tutkijan mukaan pahiten sähläävät 30 - 39 vuotiaat.  Siinä olen samoilla linjoilla. Peilaan itseeni.  Parhaiten oli hommat hanskassa 45 jälkeen. Juuri sinä iässä "tutkijat" todistelivat ihmisen "kehäraakiksi". Olin parhaimmillani, kuitenkaan en kelvannut paikkaa hakiessani.

Tutkija sanoo, että henkilökuntaa voidaan palkata lisää! Kyllä voidaan, mutta "tutkija" ei huomaa, että se maksaa!  Mitä useampi kokki.....
Epäilen tutkijan tutkineen vain "herraspaikkoja".  Osaako katsoa peiliin?  Oikeilla työmailla tekevät myös töitä. Tuloksista päätellen.

Työajan liiallinen lyhentäminen lisäsi sähläystä. Johdonmukaisuus vähentää sähläystä. Tasainen työaika takaa järjestyksen. Pätkitty työviikko on tehoton. Prosessin valvonta on eri asia, mutta touhun aloittaminen hukkaa aina tehokasta aikaa. Samoin työajan loppupuoli.

Ketkä sähläävät?
Eduskunta sählää. Hallitus sählää. Työmarkkinajärjestöt sähläävät. Siinä kolme suurinta "syntistä".
Henkilökunta on ammattiliittojen jäseniä. Johtokin. Miksi sähläävät?
Luultavasti "tutkija" "tutki" enimmäkseen yhteisöjen ja yhteiskunnan työpaikkoja. Yhteiskunnan palvelukseen ei valita päteviä johtajia, vaan "sopivia".

Huomioita luonnosta

Kevättalvella seisoin aamuhämärissä Petäjäjärven jäällä. Kairasin avannon sinä toivossa, että nappaisin aamuvirkkuja ahvenia. Ei nyppinyt onkea. Taivas pilven verhoamana ja paljas jää epämääräisen sininen.
Se taas oli sattuma, kun katseeni kohdistui rantaan huvilan päätyyn. Siihen ilmestyi otus. Tuli metsän suojasta. laskeutui rantapenkereeltä jäälle. Toppasi siihen etujalkansa ja katsoi minuun parin sekunnin ajan. Harmaan sävyinen etupuoli näytti isolta, voimaa uhkuvalta.
Rekisteröi minut vaarattomaksi. Läksi jolkottamaan minusta poispäin lahden pohjukkaan. Tasaista kevyttä ravia nokka maata viistäen.

Yöpakkanen kovettanut hangen. Kevätaurinko paljastanut rantapenkan. Lumisen maan ja järven jään reunaa koristi sulan maan vyö. Sitä eläin seurasi kuonollaan. Otus kiersi lahden poukaman ja tuli samalle kohtaa vastarannalle, mistä tuli jäälle.
Ja sitten. Sama näytelmä minkä äsken näin.  Otus tuli jäälle, tökkäsi etujalat jään pintaan, vilkaisi minuun parin sekunnin ajan ja läksi jolkottamaan lahden yli samanlaisen otuksen luo.  Läksi jolkottamaan samaa tahtia ensiksi tulleen jäljessä. Samalla lailla kuono maata viistäen.

Paikan nimi on Kaunis-suo. Niemen nokassa autio talo.  Otukset eivät kulkeneet niemen ja minun välistä. Niemeen oli matkaa satakunta metriä. Otusten mielestä lian vähän välimatkaa.  Oikaisivat talon taitse metsän läpi toiselle pienelle pohjukalle. Jatkoivat matkaa, kuten siihen asti. Jolkottivat peräkkäin sulaa penkerettä pitkin kuono koko ajan maata viistäen. 

Kiersivät pohjukan.  Tulivat lähelle paikkaa jota sanovat Ukon Murroksi. Sitä ennen kohosivat maalle pienelle aukiolle. Pientä vastaista rinnakkain jolkuttajat näkyivät selvästi tarkkailijalle. Ei mennyt minuuttiakaan, kun peittyivät metsän suojaan.

Lienen tuskin räpäyttänyt silmiäni koko aikana. Rantaviivalla hölkkäävillä oli luminen tausta. Heikentyneet silmäni näki selvästi valkoista vasten. Arvioin mittasuhteita ja hännän asentoa.
Kun pysähtyivät rannalle minut havaitessaan, etupuolen vaikutelma oli tuuhea harmaa.  Sivulta näytti ruskealta.

Ainutlaatuista oli juoksu. Semmoista en  aikaisemmin nähnyt. Koirien votalehtaminen on ihan muuta. Nämä jolkottivat kevyesti, kuin ei jalat koskettaisi maata. Ainoa muutos oli silloin, kun pysähtyivät tullessaan metsästä jäälle. Siitä lähtien ja siihen asti kun häipyivät metsään säilyi tahti täsmällisenä. Pysähtymättä tai hiljentymättä.

Aprikoin syytä. Pariutuuko sudet sillä tavalla? Olivatko ne uroksia? Nuoria uroksia?  Laumaeläinhän susi on?

 Semmoista vihjettä sain, että nuori susipari etsii reviiriä, jonne perustavat uuden lauman. Liekö niin?         

Tuoksun taika

Televisiossa sivusivat tuoksuja. Miten tuoksu tuo mieleen muistoja.  Yksi tuoksu vaivasi mieltäni pitkään.
Fordin Taunus 17 M autossa käytettiin erikoisöljyä. Suomeen sitä toi vain yksi yhtiö Shell. Sitä käytettiin vaihteistossa ja vetopyörästössä. Tarkoituksena ettei tarvinnut vaihtaa. Vaihdettiin useinkin, sillä koneet eivät olleet ikuisia.
Remontin yhteydessä havaitsin tummassa  öljyssä tutulta tuntuvan hajun. Öljyä haistelin Ford-korjaamoissa vuodesta 1961 vuoteen 1969. Enkä saanut tuttua tuoksua muistumaan mieleeni.

Luin aina kaiken autojen tekniikkaan liittyvän. Kuinkas sattuikaan? Opuksessa kerrottiin öljyissä käytettävän myös pellavaöljyä. Siinäpä se! Selitys tutulle tuoksulle.
Tuoksu tuli 1940 - luvulta. Poikasena sain joka syksy tehtäväkseni pellavien ja liinojen liottamisen. Ne lojuivat suohaudassa parin viikon ajan. Sieltä nostaessa niistä tuoksui vahva aromi. Likoamassa oli kahden laista kuitukasvia. Liinaa ja pellavaa.

Kaikissa teksteissä käyttivät sanaa: hamppu. Ihmettelin, miksi Korpelassa sitä sanottiin liinaksi? En tiennyt, minkä kokoisella alueella käyttivät muotoa: Liina.
Mitä kieltä lienee alkujaan sana pellava? Venäjän kielellä pellava on: lin (ЛИН) .  Jonkinlaisen sekaannuksen kautta jäänyt Itä- Suomeen hampun nimitykseksi: liina. Kun pellava oli pellava. Vaikka liina tulee venäjän kielen pellavasta.

Taunuksessa käytetyn öljyn tuoksu tuli pellavasta. Semmoinen käsitys ja muistikuva on, että molemmat kasvit panin samaan hautaan, mutta pellavan haju oli voimakkampi.
Harhauduin. En voinut yhdistää koneessa käytettyä hajua pellavan liotukseen.       

Fysiikkaako tämä on?

Otsikon kysymys on aiheellinen. Koulusivistykseni sain Ohemäen kansakoulussa. Ohemäen koulun anti jäi vähäiseksi. Muualta sain enemmän.

Siitä on viisikymmentäviisi vuotta, majailin Helsingissä, kun kuulin mieshenkilön sanovan perätöntä puhetta veden jäätymisestä.  Viime syksynä toimittajanainen puhui samoin. Ihmettelen, mistä ne tuommoista saaneet päähänsä?

Naistoimittajan sanoin. "Jäätynyt vesi sulaa putkessa, putki halkeaa, kun vesi laajenee lämmetessään.
Semmoinen vaikutelma on kallooni jäänyt, että tuo "ajatus" olisi yleinen.

Huomautan, että mitä nyt tähän pränttään on fakta, ei mielipide.
Itselleni annoin kertoa seikan, että vesi on ainoa aine joka laajenee lämpötilan mukaan kahteen suuntaan. Sitä eivät näy muistavan, vai eivätkö ymmärrä. Kaikki eivät ymmärrä.
Helsingin vuosinani istuin junassa. Vastapäätä istui kaksi neitosta. Siihen aikaan sanottiin oppikouluksi opinahjoaan. Puhuivat joko matematiikasta, tai fysiikasta. Laskutehtävistä:
--- Laske tasasärmäisen kuution paino, kun sivu on viisi senttiä ja tiheys 7,8 , Siitä en ymmärtänyt mitään, sanoi neitonen.
Ohemäen koulupohjalta nuori mies, erkki, osasi tuommoiset laskut. Veden jäätymisilmiön herättämät
pähkäilyt toi mieleeni kauan sitten nähneeni neitoset ja ymmärtämisen vaikeudet.

Teknillisessä sanastossa se on tiheys. Kansakoulun sivistys antoi määritelmän: ominaispaino.
Kansakoulun oppi antoi veden ominaispainoksi 1. Tarkoittaa: yksi kuutiodesi vettä painaa yhden kilon.   Veden ominaispaino määritellään lämpötilassa + 4 astetta Celsiusta.
Talonpoikaisjärki ja kansakoulun oppi sanoo: Vesi on painavimmillaan + 4 asteisena.

Kun järven jää sulaa. Sulanut vesi ei suinkaan laajene, vaan supistuu kunnes saavuttaa + 4 lämpötilan.   + 4 vesi painavimpana painuu alaspäin, pohjaa kohti. Kun järvi saavuttaa lämpötilan + 4,  Siitä edelleen lämmetessään laajenee ja lämpimin vesi kertyy pinnalle.

Syksyllä toisin päin. Järven vesi jäähtyy, + 4 vesi painuu pohjaa kohti. Kun koko järven vesi saavuttaa lämpötilan + 4 , siitä jäähtyessään alkaa laajeneman. Siitä johtuen kylmin vesi jää aina pinnalle ja jäätyy pinnasta. Järvi ei ala jäätymään pohjasta, eikä pohjaa myöten, senhän kaikki tietävät, Nekin, jotka vastoin omaa tietoaan väittävät vesijohdossa veden käyttäytyvän luonnonlakien vastaisesti.
Koko järven vesimäärä tekee kaksi kertaa vuodessa liikkeen ylös ja alas. Senkin olen antanut itselleni kertoa.

Vesijohto halkeaa jäätyneenä. Se vaan ei ala vuotamaan, ennen kuin sulaa!  Metalliputkessa paine kasvaa kahtaalle.  Vesi laajenee jäätyessä ja metalli supistuu.

Että putki sulaa lauhtumisen takia, on puppua.  Maassa oleva putki jäätyy ympäröivän maan jäätyessä. Ilman lämpötila muuttuu hyvinkin nopeasti. Semmoiset lukemat muistan, kun yli 30 pakkasasteinen lämpiää vuorokaudessa muutamaan plusasteeseen.
Se vain pitää ymmärtää, ettei jäätynyt maa lämpiä heti, vaan kylmän rintama jatkaa etenemistään jonkin aikaa. Putki voi jäätyä vaikka ilma ei ole pakkasella.  Maahan varastoitunut kylmä jäädyttää.

Runkoputkien kohdalla on kokonaan toinen juttu.  Jokainen on sen verran kaivanut, että tietää maan olevan monenlaista: Hienoa hiekkaa, karkeaa soraa, savea, pieniä kiviä, isoja kiviä, multaa ja mutaa.
Syksyllä tulee sadevesiä, keväällä sulamisvesiä. Maa jäätyy ja sulaa epätasaisesti. Maamassat liikkuvat ja painollaan murtavat ainakin valurautaputkia. Vanhemmat putkistot ovat valurautaa.

Autopuolella on harhaanjohtava nimitys: pakkasproppu. Nimitys ei kylläkään aiheuta vahinkoa. Pakkasproppu nimitys löytyy teknillisestäkin käytännöstä. Varaosaluetteloissakin on pakkasproppu.
Kuulin jonkun selostavan sen tarpeelliseksi: Moottori ei halkea jäätyessä, kun jää painaa propun ulos!
Jokainen moottori, jäähdytin ja lämmityslaitteen kenno, jotka jäätyivät, myös halkesivat, vaikka kyseinen proppu oli pullistunut.  Jää ei käyttäydy kumimaisesti! Mitä varten proppu sitten on?
Moottorin valutekniikka jätti reiän niihin kohtiin, joista se löytyy, Valurosoinen reikä koneistettiin, että siihen voitiin moukaroida vedenpitävä tulppa vesitilaan.

Sen takia en ota vastaan kommentteja, kun havaitsin käytännön: enimmäkseen kommentoivat häiriköt, enkä halua kinastella.
Toisaalta, olisi mielenkiintoista nähdä, miten moni sanoo erkkiä tyhmäksi? Sehän kuitenkin on tosiasia.  

Uutisähky, vai kenties ripuli?

Joskus nuorempana kuuntelin iskelmälaulajaa:  "Lenden luin - nälänhätä Afrikassa, valtiolla tyhjä kassa".  Vuosikymmenien aikana ei mikään paljon muutu.
Semmoinen vähämerkityksellinen ja harhaanjohtava aihe, kun puolueiden kannatusluvut.  Että
toimittajat kaiken kattavassa  viisaudessaan ovat tyhmiä. Pekka Ervastia sanon Irvastiksi.

Persut ovat oikeutettuja asemaansa, niin kauan kun eduskuntaa ei hajoteta. Moni odottaa eduskunnan lopputiliä ja uusia vaaleja. Kovin suurella suulla eivät kuitenkaan uskalla huutaa.  Joutuu pian vastuuseen.
Äänestäjissä ei ole kovin paljon vastuuntuntoisia. Äänestävät aina "väärin". Äänestäjienkin pitäisi tajuta, ettei viimeisten hallitusten harrastama "hyvän jakaminen" onnistu.  Ei itseään voi tukasta nostaa suosta! Toimittajatkin odottavat ihmeidentekijöitä. Poliitikot eivät uskalla tunnustaa tosiasioita. Kyttäävät kannatuslukuja, kun sen sijaan pitää panna valtion talous kuntoon.
Nykyistä sekasotkua ei voi minkäänlainen taikuri selvittä yhden vaalikauden aikana. Siihen menee ainakin kaksi vuosikymmentä. Rakentaa ei voi yhtä nopeasti kuin repiä hajalle.

Nykyään ei Suomea voi hallita. Mikään hallitus ei siihen pysty. Oppositio on aina vahvempi. Ammattijärjestöt eivät salli heikennyksiä.  Eivät ymmärrä, että syöksyssä pitää jarruttaa. Vaativat lisäämään kaasua.
Ammattiliitot pitävät kunnia-asianaan ehdottoman vallan säilyttämisestä. Mitäs sanovatkaan vallan vaikutuksesta ja mitä ehdottoman vallan - ??   

Kaikki toimenpiteet ja vaatimukset eivät loppupelissä koidu työtä tekevien hyväksi.  Olen aikaisemmin präntännyt tekstiin ihmetykseni, miten helposti kuitenkin kaiken näennäisen kinastelun jälkeen teollisuus hyväksyi palkankorotukset, vaikka jokainen tiesi tulevan inflaatiota ja devalvointia.

Käteni olivat silloin koneiden likaiseksi rasvaamat. Eikä tietoa ollut liikaa. Selvisihän sekin aikanaan. Työläisten edusmiehet eivät kertoneet kansalle vientiyritysten kurssivoitoista. Kun tietooni tuli pienehkön D-markoilla vievän yrityksen saama summa, avautui silmäni. Mietin suuria yrityksiä, jotka keinottelivat valuutan tuloutuksessa!  Semmoisia summia ei järkeni pysty hahmottamaan.

Osasin kuvitella seurauksia, kun työaikaa lyhennettiin liikaa. Lyhennyksen sanottiin vähentävän työttömyyttä. "Sokea Reetakin näkee" työttömyyden vähenevän vain kaupankäynnin lisääntymisellä ja pieni maa vaurastuu vain viennillä. Tästäpä tulikin mieleeni Urkin kirjoittama: Onko maallamme malttia vaurastua? Nolona tunnustan, etten opukseen tutustunut. Pitäisiköhän tarttua aiheeseen? Jälkiviisaana pystyy arvioimaan.  

Kaksi aihetta medialla ylitse muiden: Persujen ja Soinin alamäki, joka ei vaikuta Suomen talouteen minkään vertaa, vain lieveilmiöitä ja takin kääntöä. Äänestäjät kääntävät takkia joka käänteessä.

Ruotsin kuninkaalliset kakarat täyttävät lehtien sivut ja televisiostakin tunkee ruudun täydeltä.
Urheilu saa elämää suuremman osan. Jääkiekkojoukkueiden valmentajan vaihtoviikot suuria tapahtumia. Media odottaa kieli pitkällä hallituksen vaihtoviikkoja!

Poliitikot välittävät vain äänimääristään ja puolueidensa kannatusluvuista.  Laativat kai kohta semmoisia lakeja, että hallitusta vaihdetaan kannatuslukujen mukaan?  Kannatusluvut ovat vain lukuja. Politiikan toimittajat ovat tänäänkin sitä mieltä, että eduskunnassa on "vääriä puolueita".  Kannatusluvutko sen todistaa?  Pekka Irvasti hymyili ivallisesti.

IkiWanha erkkikin tajuaa: Oppositiossa lihoo, hallituksessa laihtuu. Siihen ei tarvitse mitään mittareita. "Kansa tietää!"  Tietääkö?  Ja mitä tietää?

Lehtien lukeminen muuttui töllön katseluun. Uutiset kertovat. Mitä ne kertovat?  Kertoi Juha Sipilän sanomassa että hymyilee ensi kerran pääministerinä. Pelättävissä vain on, että saattaa hyytyä.

Kaksi istui nokakkain Ay-mies ja mies toisesta porukasta. Toisen porukan mies yritti vakuuttaa saavutusta. Ay-mies oli toista mieltä: ei ole aihetta hymyyn.  Huono merkki!  Kaatavatko vielä?
Seurasin mediasta. Olin viimeiseen saakka äärimmäisen pessimistinen koko yhteiskuntasopimus höpinään.

Pöydän ääressä istui kolme puolueiden edustajaa. Toimittaja varautui tulittamaan.  Panin toosan pimeäksi. Seuraan ajan tapahtumia, mutta kyllästyin perin juurin jatkuvaan jankutukseen. Eihän poliitikot keskustele!  Selittävät ja räksyttävät vain.

Käyn kirjastossa. Tänä iltana kuitenkin kävelylenkki.

Työaika

Lauri lyly: "Työajan pitennys todella vaikea asia". Mikä pidennys? Liikeliiton kommentti aikoinaan: "Japanilainen ansaitse enemmän". AY-pomo ei huomioinut tosiasiaa, että japanilainen teki enemmän työtunteja palkkaan, johon verrattiin.

Entä Suomessa?  Suonenjoella Eskelisen omistava puoli oli kommunisteja. Äärikommunisteja. Myöhemmin ilmeni heidän olevan stalinisteja, Sinisalon linjoilla. Käyttäytyivät kuitenkin  kapitalistien tavoin. Pyrkivät lisäämään omaisuuttaan. Pyrkimyksen hyväksyn, mutta teeskentelyä en.

Eskelistä palvelin kahteen otteeseen. Ensimmäistä kertaa en olisi aloittanut, jos olisin tiennyt, mitä taustalla on. Arvelin olevan normaalin kauppiasperheen. Että kommunisteja???  Toisella kertaa sattui niin, että olin semmoisessa mielentilassa: masennuksissa. Sattui, että Sulo Eskelinen halusi minut aloittamaan myymäläauto toiminnan. Arvioi minut sopivaksi. Arvioi oikein.  Lupasi hyvän palkan, jota myöhemmin katui.

Ensimmäisen kerran piipahtaessani v1956, kaupan nimi oli Pekka Eskelinen. Sen jälkeen siirtynyt sisarusten nimiin S ja S Eskelinen. Sulo havaitsi myöhemmin, että olisi riittänyt pelkkä Eskelinen.

Sulo ostanut 31 paikkaisen linja-auton. Melkoinen romu. Bedford merkiltään. Siihen antanut nikkaroida tavarahyllyt. Lämmityslaitetta ei ollut. Pakoputki sillä tavalla kaksihaarainen, että toinen haara oli lattian alla ja toinen haara oli sisällä toisen tuolirivin alla. Puutappi "säätimenä". Tappi pantiin kesäasentoon: tukittiin sisällä oleva haara. Talveksi ohjattiin pakokaasu sisäpuolisen haaran kautta.

Työaika muodostui kahta kautta.  Maanantaista perjantaihin käytettiin koko silloisen lain mukainen aukioloaika.  Lauantaina lyhyempi: 8 - 12 .  Sulo oli suunnitellut reitit ja pysäkit.  Reitit ajettiin henkilöautolla. Sulo ajoi, minä kirjasin.
Kun oli katsottu reitit ja suunnittelin pysähdys ja myyntiaikoja.  Laskin välimatkojen ajan ja niiden perusteella, minkä verran jäi myyntiaikaa.  Tekikö Sulo sen vain muodon vuoksi, sillä pitihän hänen ymmärtää ajan riittämättömyys, ettei ruokatunniksi jäänyt mitään.

Joskus Sulo kysäisi: entäs ruokatunti?  Pysähdyksiä tuli niin monta, että sain laskettua aikaa vain muutamia minuutteja, kun laskin ajoajan. Lieteniemessä ainoana paikkana oli aikaa varattu 20 minuuttia. Asiakkaita kävi saarista. Käpysalo ja Linnonsaari, sekä ympäristöstä.  Jäi hetki ruoka-ajaksi. Muulloin hörppäsin kahvin ja leipäpalan sopivana hetkenä. Repsikka jouti aterioimaan ajon aikana.

Aamuvarhaisella läksin lastaamaan. Ensimmäisellä pysäkillä piti olla heti kahdeksalta. Viimeisen pysäkin aikataulu oli viideltä.  Sitten kassan luovutus tavaroiden järjestelyä ja auton pesua.
Siitä kun läksin asunnolta, siihen kun palasin kotia, muodostui viikossa työaikaa 65 tuntia. Kahden viikon kesälomakin jäi pitämättä. Rahakorvaus. Päivänä muutamana laskin vuotuisen työajan: 3000 tuntia. 
Se oli paikallinen sopimus. Verot ja maksut lain mukaan, mutta palkka oli yksi könttä. Olin tyytyväinen. Ylityötunneista ei maksettu lisiä. Laskeskelin tuntipalkaksi semmoisen apumiehen palkan

Takapuheina kuulin Sulon harmitelleen kalliita miehiä. Vertasi Keskon autonkuljettajan palkkoihin. Siinä vaan oli huima ero työajassa. En ole varma, oliko työaika 45 vai 47 tuntia. Kai Sulon mielestä minun olisi pitänyt saada saman verran 65 tuntisesta viikkotyöstä.

Muuten oli ihan viihtyisää touhua risteillä Suonenjoen maisemissa.