Kesän lämpöinen sunnuntai sopi rannalla ilakointiin. Ohejärven rannassa Kirkkoharjun rinteen alapuolella oli paikkakunnan ainoa uimapaikka. Kohtuullisen äkkisyvää hietikkoa joka syvimmilläänkin oli vain miehen mittainen.
Ympäristön nuoria oli tullut runsaasti. Jotkut makoili hietikolla. Muutamat uimassa. Kolme kossia istui veneessä.
Ongin siinä rannalta. Nauroivat pienille ahvenille, jotka melskettä pelkäämättä nappasivat onkeeni aivan veneen vierestä. Uimapaikalta Tervarannan suuntaan oli vakio onkipaikkani. Rannan lepikko ylsi aivan veden rajaan. Vaalea savensekainen pohja oli helppo kulkea matalassa vedessä. Verkkaisesti kulkien tulin Kirkkoharjun talon kohdalle. Tiesin ettei siellä ole ketään kotona. Menneet Selkämälle sukuloimaan.
Talon kohdalle talvitien suulle ilmestyi Pentti Lappalainen, muutamia vuosia minua vanhempi. Varjosti kädellään vasta-aurinkoa ja veden heijastumaa. Kurkottautui rannalle katsomaan minuun päin.
--- Mitähän se siinä kurkkii?
Ylempää rinteeltä kuulin ääniä:
--- Nyt se ei piäse pakkoon.
Katsoin siihen suuntaan. Matalan rantalepikon yli näin vedessä seisoessani pienen pellon yli. Talon edessä seisoksi Hugo Rytkönen. Uimarannan suuntaan rinnepolulla meni kaksi miestä. Nuoria aikuisia. Toista en tunnistanut. Toinen oli Väinö Lappalainen.
--- Mitähän ne meinoovat?
En pysty yhdistämään mihinkään verraten, minkä ikäinen olin. Kaksi mahdollisuutta: kymmenen tai yhdentoista. Kallistun enemmän yhteentoista. Sen vanhempi en ollut, päättelen sen ajan tapahtumien muistikuvista. Etten ollut nuorempi, todistaa selviytymiskykyni.
Olin aivan ymmällä. Mitä oli tapahtumassa? Mutta aavistin jotain pahaa. Olin saarroksissa!
Toimin harkitusti. Rauhallisesti, kuitenkin nopeasti. Ahvenet jäi. Kallisarvoista ongen siimaa en hukannut. Kiersin sen tavan mukaisesti vavan ympärille, painoin koukun vavan tyveen.
Kevyt pihlajainen kuiva vapa oikeaan käteen tyvipuoli eteenpäin. Ei haitannut juoksua.
Sitten.
Tulta päin!
Kävelin rantavedessä liioitellun rauhallisesti suoraan Pentti Lappalaista kohti. Vastustajan heikoin lenkki. Hämillinen vahti hämmentyi pelottomuudestani. Kun tulin aivan liki, hän ojensi kätensä ottaakseen kiinni.
Äkkiä kiihdytin askeliani. Säntäsin rantavedessä pohjaa juosten pakoon. Rannan ja tien välissä pieneltä pellolta korjattu heinät. Sileää peltoa oikaisin viistoon kohti Tervarantaa. Toivoin siellä olevan joku kotona.
Huuko karjui:
--- Mittee vasten sinä sen piästit?
--- No kun minä en...
--- Perkeleen nyherö!
Hiljensin juoksuni pienen metsikön puolivälissä ennen Tervarannan peltoaukeaa. Kukaan ei ajanut takaa. Rauhoituttuani ihmettelin itseäni:
--- Miten minä pystyin rantavedessä ottamaan niin pitkiä askelia?
